Perustulo vs. vastikkeellinen sosiaaliturva

Minulta pyydettiin kirjoitusta
aiheeseen liittyen, ja mielellään sellaista jonka kadunmieskin ymmärtäisi.
Koska asia on herättänyt paljon keskustelua ja monelle on jäänyt epäselväksi,
mitä sosialidemokraatit haluaisivat tehdä nykyjärjestelmän
epäoikeudenmukaisuuden ja byrokraattisuuden vähentämiseksi. Törmäsin muutama päivä sitten mielenkiintoiseen kirjoitukseen aiheesta, joka vastaa suurelta osin myös omia huoliani perustulolobbauksen
suhteen. Vastikkeellisesta sosiaaliturvasta on debateerattu aktiivisesti sen
jälkeen kun sosiaali- ja terveysministeri Risikko (kok.) toi ajatuksen
julkisuuteen ja sitä on verrattu niin brittien Workfarejärjestelmään kuin
Saksan Hartz-lakeihin. Samansuuntaisia ajatuksia on tosin esitelty
oppositiostakin, esim. edustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) nuorten työaloitteen
muodossa. Käyn molemmat tässä läpi, pyrin poimimaan hyviä pointteja, tuomaan
esiin heikkouksia ja lopulta sitten kokoan yhteen tavoitteita ja omia ehdotuksiani.

Vastikkeellinen sosiaaliturva

Perusidea on, että työtön tekee
jotakin vastineeksi yhteiskunnan maksamista tuista. Käytännössä Risikon
ehdotus
 koskisi ainoastaan työkykyisiä sosiaaliturvan käyttäjiä. Kyseessä voisi olla
esim. julkisella sektorilla tehtävä aputyö, kansalaisjärjestötoiminta tai
korvaukseton työ jollekin yritykselle. Sosiaaliturva jo nykyään velvoittaa
työmarkkinatuen osalta esim. aktiiviseen työnhakuun ja työvoimaviranomaisten
tapaamiseen, kouluttautumismahdollisuuksien selvittämiseen ja muihin
työllistymistä joko näennäisesti tai aidosti parantaviin toimenpiteisiin
osallistumiseen. Ainoastaan viimesijaista sosiaaliturvaa (toimeentulo- ja
asumistuki) nämä ehdot eivät täysimääräisesti koske. Ottaen huomioon että viimesijaisen
sosiaaliturvan varaan joutuneiden työllistymiskynnys on alun alkaenkin korkea,
on kyseenalaista kuinka tehokkaita tällaiset aktivointitoimenpiteet voisivat
olla.

Hyvä ajatus vastikkeellisessa
sosiaaliturvassa on se, että työttömät saataisiin päivittäin tekemään jotakin,
joka vähintäänkin ehkäisisi passivoitumista ja parhaimmillaan johtaisi
työllistymiseen. Huonon ajatuksen siitä tekee se, että mikäli viimesijainenkin
sosiaaliturva muutetaan vastikkeelliseksi, joutuvat ne, jotka syystä tai
toisesta on määritetty työkykyisiksi mutta eivät sitä ole, tai ovat työkykyisiä
mutta esim. päihderiippuvaisia, joutuisivat kokonaan pois sosiaaliturvan
piiristä. Niidenkin osalta, jotka toimenpiteiden piiriin saataisiin, työstä
tuleva hyöty voisi jäädä negatiiviseksi ja itse toimenpide yhtä tehottomaksi kuin
paljon parjatut kurssitukset, palkattomat harjoittelut ja ”työkokeilut”. Samalla
todennäköisesti korvattaisiin palkattomalla työvoimalla oikeasti työkykyistä ja
osaavaa työvoimaa, kun paperilla hommat tulisivat tehdyksi, tai ainakin
huononnettaisiin jo töissä olevien yksinkertaisia tehtäviä hoitavien
neuvotteluasemia tuomalla markkinoille valtava pakkotyövoimareservi. Samalla
ajatus sosiaaliturvan varaan joutumisesta yksilön huonoutena, joka poistetaan
rankaisemalla yksilöä, vahvistuisi.

Soininvaara arvioi ajatusta
hivenen monimutkaisemmin ja pidemmin blogissaan,
päätyen, yllätys yllätys, perustuloon.

Perustulo

Perustulon kannattamista nykyisen
sosiaaliturvan sijaan on perusteltu muun muassa byrokratian purkamisella ja
toimeentulon takaamisella Kelan tai sosiaalitoimiston päätöksistä riippumatta,
kaikkien lisäansioiden kannattavuudella (eli ns. kannustinloukkujen
purkamisella) ja eri syistä sosiaaliturvan varaan joutuneiden tasa-arvon
lisäämisellä. Kaikki ihan arvostettavia tavoitteita sinänsä.

Valitettavasti tähän mennessä ei
ole esitetty perustulomallia joka sekä saavuttaisi nämä tavoitteet että olisi
mahdollinen rahoittaa. Vihreiden esittämä perustulomalli on kohtuullisen realistinen rahoitukseltaan, muttei todellakaan
poistaisi ihmisten juoksuttamista luukulta toiselle. Lisäksi malli on kohdannut
muutakin kritiikkiä.
(Arviolta) 550 euron perustulo ei Vihreässä unelmassakaan korvaisi toimeentulo-
ja asumistukea, jotka ovat tällä hetkellä suurimmat byrokratiahelvetit. Se toki
poistaisi työmarkkinatuella olevien keikkatyöstä seuraavia ongelmia ja
yhtenäistäisi erinäisiä pieniä silpputukia, mutta tähän voi puuttua muutenkin.
Näin on myös tehty (työttömän verokortti). Liittojen työttömyyskassoihin
liittyviin ansiosidonnaisiin etuuksiin perustulo ei puuttuisi, eikä voisikaan
puuttua, koska se olisi kajoamista omaisuudensuojaan.

Vasemmistonuorten esittämä
”massit massoille” –vaihtoehto, jossa kaikille maksettaisiin nykyinen työttömän
ei-työnhakijan vähimmäisansio (eli pummi-Tatun 1100 euroa kuussa), taas
vähentäisi huomattavasti motivaatiota täysipäiväisen työn hankkimiseen ja
sosiaaliturvan varasta pois pääsemiseen. Erityisesti valmiiksi
syrjäytymisvaarassa olevien ja nuorten haluttomuus hakeutua työhön tai
opiskella työllistyäkseen voisi lisääntyä, koska perheettömälle, nuorelle tai
tulottomuuteen tottuneelle pienetkin vastikkeettomat säännölliset tulot
voisivat riittää pitkiäkin aikoja. Jo valmiiksi työssä oleville suuri perustulo
voisi toimia kannustimena vähentää työntekoa ja näin nakertaa perustulon
maksamiseen tarvittavaa veropohjaa. Keskiluokan ansiotuloverotukseen perustuva
järjestelmämme ei kestäisi perusrahoittajiensa panoksen vähentymistä. Tämä ei
sinällään olisi ongelma, jos voitaisiin esittää aukoton keino verottaa myös
rikkainta 5 % väestöstä suhteessa näiden tuloihin. Ilman huomattavan vahvoja
globaaleja rakenteita ja poliittista tahtoa tämä ei kuitenkaan tule
toteutumaan, eikä kumpaakaan ole näköpiirissä. Pahimmillaan tämä malli olisi
siis elämäntapahippeilyyn kannustava ”tonni käteen, känni toteen” –tulonsiirto.

Pahin ongelma kaikissa
realistisissa perustulomalleissa on sen vaikutus työmarkkinoihin.
Nykytilanteessa meillä on suuri työvoimareservi, jolle ei ylipäätään ole
tarjolla työtä, tai jonka työpanoksen arvo ei ylitä työvoimakustannuksia. Onkin
iso kysymys, miten perustulo vaikuttaisi työvoiman kysyntään. Kannattajien
arvion mukaan alemmat työvoimakustannukset loisivat uusia työtehtäviä,
parantaisivat työllistämisen kannattavuutta ja antaisivat ihmisille valinnanvaraa
vastaanotettavan työmäärän suhteen. Vastustajien arvioissa se johtaisi lähinnä
nykyisten matalapalkka-alojen työn jakautumiseen useammalle henkilölle, jolloin
yhä useampi matalan koulutusasteen työntekijä joutuisi osa-aikaiseen työhön.
Kun nyt täysipäiväisen työn palkka on n. 1500-1900 euroa alemmissakin
tuloryhmissä, voisi osa-aikaisen työn palkka olla lähes mitä tahansa. Jos
oletetaan, että toimeentulo- ja asumistuki säilytettäisiin nykyisellään, olisi
työntekoon kannustava palkka jossain 600 ja 900 euron välissä, jolloin 550
euron perustulolla työntekijä putoaisi 1150-1500 euron tulohaarukkaan. Koska
kaikki pienipalkkaiset eivät elä kahden tai useamman työssäkäyvän aikuisen
taloudessa, voisi tämä olla monelle muutakin kuin mukavuutta haittaava
elintason alenema.

Pidän jälkimmäistä skenaariota
todennäköisempänä suurimmalta osin, vaikka uskon että jonkin verran perustulo
loisi myös uusia osa-aikaisia työtehtäviä esim. palvelusektorille ja it-alalle.
Kuitenkin työntekijän sivukustannukset, jotka ovat merkittävät kaikissa
vähänkään säännöllisemmissä tai suurempaa viikkotuntimäärää edellyttävissä
työsuhteissa, todennäköisesti estäisivät täyden työajan lyhentämisen
teollisuudessa tai muut toimenpiteet joilla voitaisiin luoda reilun elatuksen
takaavia työsuhteita. Sosiaaliturvaa ei saa kehittää suuntaan, joka vahvistaa
ja legitimoi yhteiskunnallista tulonjaon epätasa-arvoa. Jos halutaan
downshiftata ja alentaa elintasoa, pitää tämä aloittaa yhteiskunnan
tulohierarkian yläpäästä, ei luomalla työssäkäyvä köyhälistöluokka.

Mitä sitten tilalle?

Demareita on potkittu perustulo-
ja sosiaaliturvakeskustelussa sillä, että me puolustamme vain hyvinvoivan
palkansaajan etua ja kannatamme sekavan nykyjärjestelmän ylläpitoa vain koska
rakastamme byrokratiaa ja ihmisten hyppyyttämistä luukulta toiselle. Näin ei
kuitenkaan ole. Haluamme kuitenkin, että sosiaaliturvaa kehitettäessä
ajatellaan asioita kaikilta puolilta, eikä lähdetä tekemään ideologisista
lähtökohdista ratkaisuita joita ei ole kokeiltu ikinä missään. Varsinkin
realismia pitää osoittaa siinä, millaisia sosiaaliturvauudistuksia on
todellisuudessa mahdollista saada eduskunnan nykyisillä tai kuviteltavissa
olevilla voimasuhteilla läpi. Ottaen huomioon Kokoomuksen ja Keskustan innon erilaisiin workfare-järjestelmiin, ei voi ajatella että nämä olisivat
erityisen halukkaita ottamaan käyttöön mitään erityisen reiluja sosiaaliturvan
malleja.

Nykymallin byrokraattisuus,
silppuisuus ja heikkous on osittain siinä, että se on rakennettu erilaisten
poliittisten lehmänkauppojen tuloksena. Jos eri tarveharkintaiset etuudet ja
tukijärjestelmät olisi alun alkaen luotu toisensa huomioiden, se olisi
helpommin ymmärrettävä ja paremmin toimiva. Kuitenkin lähtökohtaisesti pidän
parempana, että meillä on erilaisiin elämäntilanteisiin vastaava, joustava
perusturva kuin kaikkia samaan muottiin tasapäistävä perustulo, jonka päälle
joko kasataan nykyjärjestelmän kurjimmat etuudet, tai joka ylimitoitetaan
niiden osalta, jotka ovat terveitä ja työkykyisiä.

Oireellista nykyiselle keskustelulle
on se, että sosiaaliturvajärjestelmästä korostetaan tulonsiirtojen osuutta ja
kaikki kilpailevat sillä, kenellä on paras malli tulonsiirroille. Samalla
unohdetaan täysin se, että sosiaaliturvaan kuuluu myös kuntouttamis- ja
koulutustoiminta, työharjoittelu ja sen tukeminen, työnhaun tukeminen, päihde-
ja terveystyö jne. Nykyjärjestelmän isoimpia pulmia on se, että 1) nämä
palvelut ovat rapautuneet niihin kohdistettujen ”säästötoimenpiteiden” vuoksi
ja 2) järjestelmää ei ole suunniteltu tilanteeseen, jossa suuri joukko ihmisiä
joutuu pitkäksi aikaa työelämän ulkopuolelle muista syistä kuin pysyvän vamman
tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi. Kun puhutaan julkisen sektorin menojen
paisumisesta, puhutaan käytännössä tulonsiirtojen paisumisesta, koska
lakisääteisiä perusetuuksia ei voida leikata. Sen sijaan palveluita voidaan ja
kun työttömät ja syrjäytetyt jätetään oman onnensa nojaan, ei tulonsiirtojen
tarve ainakaan vähene.

Koko perustulodiskurssi on
perverssi unohtaessaan sen, että tulonsiirron tarpeessa oleva tarvitsee
muutakin kuin rahaa. Aivan aiheellisesti on kritisoitu nykyistä TE-keskusten työhönohjausta
ja pilipalikursseja. Niitä järjestetään kun ei ole resursseja järjestää tai
suunnitella muutakaan, mutta jotain vastikkeellisuutta pitää työttömyysturvalle
olla ja jotain toimenpiteitä pitää olla poliitikoille esittää. Sosiaalityöhön,
kuntouttamistoimintaan ja työttömien oikeaan kouluttamiseen ja
henkilökohtaiseen työnhaunohjaukseen pitäisi suunnata lisää resursseja.
Lyhyellä aikavälillä se tietysti olisi tiukka investointi, joka vaatisi
velkarahaakin, mutta syrjäytymisloukku ja pitkäaikaistyöttömyys tulevat
pitkällä aikavälillä mahdottomiksi kustantaa, jos tulonsiirtojen
budjettiosuuksia ei saada käännettyä laskuun.

Pilipalihommien ja osa-aikatyön
sijaan pitää olla myös valmiutta järjestää oikeita töitä. Ruotsin menestyksekäs
suhdannepolitiikka on järjestänyt julkisia tutkimus- ja
infrastruktuurihankkeita silloin kun jonkin alan työllisyys alkaa yskiä.
Työelämässä kiinni pysyminen on aina parasta ja lopulta halvinta
sosiaaliturvaa. Julkinen rahoitus perustutkimukseen tukee myös tuotteistettavien
ja rahallistettavien innovaatioiden syntymistä, mikä tukee yleisesti
talouskasvua ja työllisyyttä. Osallistavan sosiaaliturvan mahdollisuudetkin
voidaan hyödyntää, esimerkiksi siten, että yleishyödyllisessä kolmannen
sektorin järjestössä tehtävästä vapaaehtoistyöstä saisi työmarkkina- tai
toimeentulotuen päälle korvausta, esimerkiksi työharjoittelun palkkatukiosuuden
korkeimpaan summaan saakka. Tällöin sosiaaliturvan varassa oleva ei heikentäisi
ansiotyössä olevien asemaa työmarkkinoilla eikä hänen oikeuttaan ihmisarvoiseen
toimeentuloon poljettaisi, mutta voisi saada lisäansioita, palvella
yhteiskuntaa, pysyä kiinni työelämässä ja kokea itsensä arvokkaaksi. Uskon
henkilökohtaisesti, että ylivoimaisesti suurimmalla osalla ihmisistä on suuri
tarve kokea itsensä arvokkaaksi yhteisönsä kannalta. Pummejakin varmasti
yhteiskuntaan mahtuu, mutta vapaamatkustajuus ei ole suurten massojen ongelma,
eikä mitenkään vain alemmissa tuloluokissa esiintyvä ilmiö.

Sinänsä en pidä mahdottomana,
ettei perusturva yhtenäistyessään ja harkinnanvaraisuuden vähentyessä muuttuisi
jonkin verran perustulomaiseen suuntaan, mutta ajatus vaatii huomattavasti
kehittelyä nykyisestä. Positiivista Vihreiden perustulomallin esittelyssä on
se, että hekin esittävät mallin vaiheittaista käyttöönottoa, jolloin sen
vaikutuksia ja mahdollisia ongelmia voitaisiin korjata matkan varrella, tai
jopa pakitella taaksepäin jos mennään aivan väärään suuntaan. On myös fakta,
että työn automatisoituessa ja muuttaessa luonnettaan ja erilaisen luovan työn,
hoivatyön, kulttuurin ja viihteen nostaessa merkitystään ihmisten elämässä on
meidän pohdittava uusia tulonjaon malleja, koska nykyinen tulonjakomekanismi ei todellakaan palkitse kaikkea yhteiskunnallisesti arvokasta työtä tai jaa
tuloja oikeudenmukaisesti tarpeeseen ja työmäärään nähden sen enempää
valtioiden sisällä kuin globaalistikaan.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu