Lukukausimaksut peruskouluun?

Yleisradio
suoritti kyselyn verkkolukijoilleen, jossa pyydettiin listaamaan kuntien
mahdollisia säästökohteita ja lakkautettavia toimintoja osana hallituksen
rakennepakettia. Kansan rakastamien konsulttien, ”kaikenlaisten turhien
selvitysten”, mukaan lukien huippusuosittujen kuntaliitosselvitysten,
työntäminen silppuriin ei yllättäne ketään. Parkkitalot, liikennetunnelit ja
kulttuuri- ja urheiluinstituutiot pääsivät nekin melko yllätyksettä vasaran
alle. Myös katuvalaistuksen vähentämistä ehdotettiin.

Ainakin
jotkin valot on sammutettu, kun listalle oli päässyt lukukausi-, kirja- ja
ruokailumaksujen ulottaminen paitsi toisen asteen oppilaitoksiin, myös
peruskouluihin ja oppivelvollisuuden lyhentäminen kahdella vuodella. Saman tien
voitaisiinkin sitten lyödä hanskat tiskiin ja laittaa valot pois koko Suomesta.
Ei sitä uutta kasvua tule, eikä tulevaisuuteen kannata panostaa, ainakaan
näillä eväillä!

Jos on yksi
julkisen sektorin toiminto, josta ei kannata leikata, se on koulutuksen
maksuttomuus. Tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet lähtökohdista riippumatta ovat suomalaisen kilpailukyvyn ja menestyksen
perusta. Nykyäänkin pelkältä peruskoulupohjalta työelämään ponnistaminen on
hyvin vaikeaa, eikä koulutusuria lyhentämällä ainakaan vähennetä työttömien ja
työkyvyttömien määrää.

Jo nyt pienituloisissa lapsiperheissä tekee tiukkaa ja
maksullinen koulutus aivan varmasti johtaisi koulua eniten tarvitsevien lasten
jäämiseen sieltä pois. Maksullinen kouluruoka lisäisi epäterveellisen
välipalamössön syömistä ja saattaisi jättää monen päivästä ainoan lämpimän
aterian pois.

Progressiivista sosiaaliturvaa vai
verotusta?

Joku saattaa
vastata, että eihän näitä maksuja pidä kaikille lätkäistä, vaan ainoastaan
niille rikkaille. Vähävaraisille maksuista järjestettäisiin vapautus tai muu
kompensaatio, ja köyhille lapsille lounassetelit kunnan puolesta.
Kompensaatiojärjestelmät kuitenkin lisäisivät jälleen kansan rakastamaa
KELA-byrokratiaa, kun pitäisi erikseen osoittaa, että kyllä meidän perhe nyt on
oikeasti köyhä ja tarvitsee vapautuksen koulumaksuista, korvausta
koulukirjoihin ja Liisalle lounasliput ruokalaan. Taas painettaisiin
vähävaraiset kyykkyyn ja pantaisiin nämä jälleen kerran anelemaan almuja ja
todistelemaan omaa köyhyyttään.

Käsittääkseni
tavoitteena on ollut purkaa hallintoa ja byrokratiaa, ei paisuttaa sitä. Jos halutaan,
että rikkaat maksavat enemmän kunnan palveluista, voitaisiin sen sijaan
esimerkiksi saattaa pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin tai muuttaa
kunnallisvero progressiiviseksi. Tämä tuottaisi saman tuloksen vähemmällä
byrokratialla.

Tasa-arvo on tärkeää

Kaunista
katsottavaa ei olisi sekään, kun luokassa toisilla olisi uudet kirjat ja
toisilla rispaantuneet ja käytetyt. Ruokalan jonossa kiusattaisiin niitä,
joilla olisi häpeällinen sossun lounaskuponki. Saattaisipa olla, että pian
ruokalaan vaadittaisiin myös erilaisia (ja eri hintaisia) ruokavaihtoehtoja,
kun siitä kerran maksetaan. Oppilaiden eriytyminen tuloryhmittäin
todennäköisesti kiihdyttäisi myös koulujen eriytymistä parempiin ja huonompiin,
kun oppilaiden luokkaerot tulisivat voimakkaammin esiin.

Eriarvoisuuskehityksen
vaaroista ja tasa-arvon hyödyistä puhui työtoverini, Antti Kaihovaara Ylen
Aamu-tv:ssä keskiviikkona. Haastattelun voit katsoa täältä. Antti vetää Kalevi
Sorsa –säätiöllä Tasavertaiseen yhteiskuntaan –hanketta, jossa korostuu
terveyserojen kaventamisen lisäksi koulutuksen ja varhaiskasvatuksen merkitys yhteiskunnallisen
tasa-arvon edistämisessä.

Kuntien
meno- ja tulopuolta realistisemmin perkaamaan pyrkivät voivat tutustua
esimerkiksi tähän ystäväni Patrick Jensenin (vihr.) vinkkaamaan kaavioon Hämeenlinnan
kaupungin taloudesta. Se on täysin maksutonta oppimateriaalia.

Hyvää
maksuttoman koulutuksen päivää kaikille!

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu