Itsenäisyyden arvo

Suomi juhlii tänään 96.
itsenäisyyspäiväänsä, ainakin Helsingissä varsin sateisissa tunnelmissa. Tähän
päivään liittyy monia traditioita. Suomessa on perinteisesti muisteltu etenkin
Talvi- ja Jatkosotaa, joiden veteraanit ovat presidentin vastaanoton
kunniavieraina. Muutama heitäkin on hengissä, varmasti osittain sotien jälkeen
rakennetun, hyvän terveydenhuoltomme ansiosta.

Itsenäisyys ei kuitenkaan ole
arvokas sen vuoksi, että sen säilyttämiseksi on taisteltu. Se taistelu oli arvokas
sen takia, että suurin osa niistä, jotka käskettiin aseisiin päättivät niihin
tarttua. Koska he pitivät itsenäisyyttä taistelun arvoisena. Moni köyhän töllin
poika tai tehtaan työläinen tuskin kovasti innostui lipusta tai isänmaallisista
lauluista. Sen sijaan itsenäisyys merkitsi heille mahdollisuutta vaikuttaa
omiin asioihinsa vapaissa vaaleissa. Luottoa siihen, että yhteiskunta kehittyy
kohti todellisuutta, jossa köyhistäkin kodeista päästään koulutielle, sairaat
saavat hoitoa kukkaron paksuudesta riippumatta, vanhoista ihmisistä pidetään
huolta.

Ne miehet ja naiset, jotka
taistelivat rintamalla eivät ole kunnioitusta ansaitsevia sankareita siksi,
että heidän tekonsa olisivat olleet suuria ja ihailtavia. He ovat sankareita
siksi, että he olivat valmiita uhraamaan oman henkensä ja syyllistymään
synneistä hirveimpään, tappamiseen, siksi, että uskoivat tämän maan asukkaiden
onnen ja tulevaisuuden riippuvan siitä.

Itsenäisyyden kunnioitettavin
tarina on se, miten tuota uhrausta kunnioitettiin sodan jälkeen. Suomi
nostettiin kehitysmaasta kansakuntien eturiviin. Maa teollistettiin, tuloeroja
kavennettiin, rakennettiin kattava terveydenhuolto ja koulutus tuotiin
korkeimpia asteita myöten kaikkien ulottuville. Suomen itsenäisyys on arvokas
siksi, miten me olemme tuon itsenäisyyden hyödyntäneet.

Onko itsenäisyyttä enää?

Jotkut ovat huolissaan siitä,
että Suomi olisi erinäisten kansainvälisten velvoitteidensa vuoksi menettänyt
itsenäisyytensä Brysseliin tai kansainväliselle suurpääomalle. Toisille
itsenäisyys merkitsee tunnetta siitä, että kukaan voi laillisesti meitä
määrätä. Toisille taas mahdollisimman suurta kykyä osallistua meitä koskeviin
päätöksiin.

Fakta on, että suurvallat ja
entistä enemmän myös ei-valtiolliset instituutiot ja yritykset käyttävät meihin
vaikuttavaa valtaa maailmasta. On meidän oma valintamme, olemmeko mukana
vaikuttamassa noihin päätöksiin. Tuskin mikään muukaan kansakunta haluaa
menettää oikeuksiaan tai vapauttaan, joten luulisi meidän löytävän ystäviä
maailmasta. Tärkeintä on se, että kun sitoudumme kansainvälisiin
velvoitteisiin, se tehdään demokraattisesti. Myös yhteistyöelinten
päätöksenteon tulisi tapahtua demokraattisesti. Kansan pitää saada valita ne,
jotka käyttävät valtaa. Olipa kyse sitten sote-palveluista tai YK:n yleiskokouksesta.

Kansanvalta oli tärkeä periaate
sodanaikaisille suomalaisille, jotka olivat valmiita kärsimään demokratian
puolesta. Moni aseeseen tarttunut oli vakaumuksellinen rauhan mies. Sotaa ennen
ja sen jälkeen toimineet laillisuusmiehet ja –naiset kaikissa puolueissa
oikealta vasemmalle torjuivat totalitarismin ja diktatuurin. Monet maksoivat
siitä urallaan, vapaudellaan tai jopa hengellään. Demokratia EU:ssa ja muissa
kansainvälisissä elimissä vaatii jälleen taistelua. Suurin petos tänä päivänä itsenäisyyden
historian sankareita kohtaan ei ole, jos ei ole valmis tarttumaan kivääriin,
vaan jos ei ole valmis tarttumaan äänestyslippuun.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu