Miksi Timo Soini ei halua hallituksen kaatuvan?

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Yhdysvalloista rukoilemasta palannut Timo Soini on hyökännyt blogissaan rajusti SDP:tä ja puolueen puheenjohtajakilpailua vastaan. Jutta Urpilaisen tappio puheenjohtajakilvassa kun Soinin mukaan johtaisi hallituksen hajoamiseen ja uusiin vaaleihin. Tämän kuvittelisi olevan riemu-uutinen pääoppositiopuolueen puheenjohtajalle.

Näin ei kuitenkaan Timo Soini tunnu ajattelevan. Hänestä olisi ilmeisesti parempi, että SDP:n jäsenet eivät keskustelisi puolueen linjasta tai puheenjohtajasta, vaan Jyrki Kataisen sixpack-hallitus istuisi täyden kauden. Siis hallitus, jonka kaikkea politiikkaa sote- ja kuntauudistuksesta aina Eurokriisin hoitoon Soini on värikkäin sanankääntein eduskunnassa kritisoinut.

Jälleen eletään samassa tilanteessa kuin keväällä 2011. Perussuomalaisilla näyttäisi olevan voiton hetki käsillä, kun niin sanotut vanhat puolueet epäonnistuvat ja tie valtaan on auki, mutta vastuu näyttää edelleen pelottavan liikaa. Olisi parempi, jos se kuuluisa joku muu hoitaisi vaikeat Eurooppa- ja rakenneuudistusasiat kuntoon ja tasapainottaisi valtion talouden, niin että voisi sitten sen jälkeen mennä hallitukseen lihapatojen äärelle.

Soinia pelottaa

Miksi Timo Soini sitten haluaa hallituksen pysyvän pystyssä? Koska häntä pelottaa. Pelottaa se, että SDP uudistaisi linjaansa suuntaan, jossa otettaisiin vahva suomalaista työtä edistävä ja palkansaajaa puolustava linja, joka olisi jotain muuta kuin se menneisyyden haikailu ja taantuvien alojen tekohengitys, jota Perussuomalaiset itse ovat tarjonneet. Antti Rinne on uhka Timo Soinille, sillä toisin kuin 80-luvulta asti erilaisia broilerihommia tehneellä Soinilla, Rinteellä on takanaan selkeä ja tuloksellinen ura suomalaisen työntekijän puolustajana. Jos Rinne ottaa kunnian Kataisen sillisalaattihallituksen kaatamisesta, saattaa Soinille jäädä vain luu kouraan.

Tässä valossa ei tarvitse hämmästellä Soinin heiveröisiä argumentteja siitä, miksi puheenjohtajavaihdos olisi turmioksi. Antti Rinne kun esimerkiksi ei kuulemma voi olla kelvollinen valtiovarainministeriksi, koska ei ole kansanedustaja. Mistä lähtien Perussuomalaisten mielestä politiikka on pätevöittänyt ihmisiä hoitamaan talousasioita? Rinteellä on takana lähes 30 vuoden kokemus Suomen elinkeino- ja työmarkkinasektorilta. Hän on tuona aikana varmasti saanut käyttöönsä kaiken talouspoliittisen osaamisen, paitsi palkansaajaliikkeen ja elinkeinoelämän ekonomisteilta, myös valtion ja korkeakoulujen asiantuntijoilta. Hän on elänyt ja hengittänyt suomalaista työ- ja elinkeinopolitiikkaa koko uransa.

Toinen hämmästyttävä argumentti on, että puheenjohtajaa ei voida vaihtaa kahta viikkoa ennen europarlamenttivaaleja. Miksei voitaisi? SDP:n EU-vaaliohjelma ja ehdokaslista ovat valmiit, eikä Jutta Urpilainen ole ehdolla mihinkään EU:n tehtävään. Sen sijaan poliittiset toimittajat ovat pitäneet demareiden ehdokaslistaa osaamiseltaan ja profiililtaan vakuuttavimpana. Ainoastaan Kokoomus, jonka ministerit ovat aloittamassa suoranaista joukkopakoa eturintamasta, on saanut koottua listalleen pari nimekkäämpää ehdokasta.

Kansanliike tekee päätökset demokraattisesti

Soini kritisoi SDP:tä ”suunnitelman” puutteesta. Suunnitelmalla hän ilmeisesti tarkoittaa sitä, että puheenjohtajavaihdokset ja poliittiset linjaukset pitäisi lyödä lukkoon vähintään viideksi vuodeksi etukäteen. Alhaalta ylös hengittävään kansanliikkeeseen kuuluu, että jäsenistö voi muuttaa linjaa ja johtoa jos katsoo sen tarpeelliseksi. SDP:n puheenjohtajavaali ei ole mikään NKP:n keskuskomitean valinta, jossa päätökset tehdään pienen piirin myyräntyöllä ja tulokset tiedetään etukäteen.

Muutenkaan SDP:n politiikkaa ei ensisijaisesti määrittele puheenjohtaja, vaan puolueen periaateohjelma ja erityisohjelmat, jotka tehdään ja toteutetaan yhdessä. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on johtaa tuota ohjelmatyötä ja toteuttaa yhdessä rakennettuja tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuten puoluesihteeri Reijo Paananen sanoi, Soinia pelottaa myös se, ettei hän ehkä pääsekään etenemään oman tahtinsa ja suunnitelmansa mukaisesti. Kenties silloin käykin ilmi, ettei aina kannata edetä viisivuotissuunnitelmien mukaan. SDP:n puoluekokous äänestää puheenjohtajasta ensi toukokuussa ja siihen ei ole mitään sananvaltaa sen enempää Timo Soinilla kuin millään muullakaan köyhän miehen Mussolinilla suurine suunnitelmineen.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu