Tarvitaanko Suomeen porvarihallitusta?

Lahden kaupunginvaltuutettu, Francis McCarron (kok.) peräänkuuluttaa Suomeen porvarihallitusta ja syyttää SDP:tä siitä, ettei valtiontaloutta ole saatu tasapainoon. Kun Suomessa viimeksi oltiin ilman Kokoomusta hallituksessa, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) jätti valtiolle 3 mrd. euroa ylijäämäisen talouden. Kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) jätti kapulan Jutta Urpilaiselle (sd.), valtiontalous oli 8 miljardia pakkasella. Porvarihallitus hukkasi siis 11 miljardia veronmaksajien rahoja.

Tätä edellinen porvarihallitus istui 1991-1995. Sitä edeltäneen hallituksen demarivaltiovarainministeri Erkki Liikanen jätti Suomelle 15 miljardin valtionvelan, joka oli hänen vahtivuorollaan vähentynyt 3 mrd. Kun Lipponen pääsi siivoamaan Ahon ja Viinasen sotkuja, valtionvelka oli jo 57 miljardia.

Kokoomuslainen valtiovarainministeri oli siis pistänyt veronmaksajien piikkiin 42 miljardia euroa velkoja. Tätä velkaa oli Heinäluoman lopettaessa saatu lyhennettyä 22 miljardia, mutta Katainen sai tarmokkaalla velanotollaan hankittua valtionvelan taas lähestulkoon 50 miljardiin.

Laskusuhdanteessa velkaantuminen ja alijäämien tekeminen on oikeaa politiikkaa.

Mistä tällainen haaskaaminen ja velkaantuminen sitten johtui? 90-luvun lamassa Kokoomus päätti pelastaa kavereidensa luotsaamat pankit, joiden kasinopelit ulkomaanvaluutalla olivat ajaneet ne maksukyvyttömiksi markan joutuessa devalvaatioon. Samalla irtisanottiin kaikki pankkien yrittäjille puoliväkisin myymät valuuttaluotot ja ajettiin lukematon määrä yrittäjiä konkurssiin ja velkavankeuteen. Nuo velat valtiovarainministeri Niinistö sitten aikanaan myi murto-osalla niiden arvosta ulkomaiselle perintäyhtiölle.

2008 amerikkalaisten ja eurooppalaisten rahoituslaitosten kasinopeleistä alkanut finanssikriisi syöksi Euroalueen taantumaan. Tällöin valtiovarainministeri Katainen teki sinänsä täysin oikean ratkaisun aloittaa talouden elvyttämisen. Vaikka elvytys tehtiinkin pääosin alentamalla suurituloisten verotusta, on se kuitenkin merkittävä syy sille, että työttömyytemme ei räjähtänyt pahemmin käsiin kun Suomen kokonaistuotanto romahti 2009 8 %.

Taantumassa valtion on pakko olla korjaamassa markkinoiden epäonnistumista ja silloin on otettava velkaa, jotta emme joudu työntämään silppuriin kilpailukykymme kahta kivijalkaa: koulutusta ja terveydenhuoltoa. Myöskään julkista infraa ei saa päästää rappiolle. Toisaalta myös veronkorotukset tappavat talouskasvua. Siksi Suomi tarvitsisikin nyt vahvojen Keynesin ja Schumpeterin teorioihin uskovien poliitikkojen hallituksen. Sellainen hallitus ottaisi investointilainoja ja alkaisi määrätietoisesti panostaa suomalaiseen tutkimukseen ja keskisuurten yritysten tuotekehittelyyn ja kansainvälistymisen tukemiseen.

Se hallitus on nykynäkymien mukaan koottavissa vain pohjalle SDP-PS-Kesk. Erityisesti Perussuomalaisten uusi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström herättää minussa demarina vahvaa luottamusta. Hän on viisaasti kannattanut yhteisparlamentaarisen tahdon löytämistä talouskasvun tukemisesta ja velkasuhteen taittamisesta.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu