Mikä muuttaisi NATO-kantani?

Vastustan varsin jyrkästi Suomen NATO-jäsenyyttä. Jäsenyyden kannattajat ovat usein kyselleet, että jos nykyinen kehitys Venäjällä,  Krimillä ja Ukrainan itäosissa ei riitä mielipidettä muuttamaan, mikä sitten. On ihan perusteltua, että olipa mielipide mikä tahansa suuntaan tai toiseen, kertoo avoimesti ne perusteet, jolla se voisi muuttua.

Moni on joutunut arvioimaan ratkaisujaan uudelleen jälkikäteen. Vaikka Erkki Tuomioja onkin todennut, että ainoastaan kuolleet eivät muuta mielipiteitään, jää sellaisesta herkästi takinkäännön maku. Etenkin, jos valmiuttaan arvioida tilannetta uudelleen ei ole kertonut ennen kuin se tulee eteen. Minun mielipiteeni muuttaisivat:

1) Venäjän kevätoffensiivi

Huhujen mukaan puolustusmenojen kiihtyminen johtuu siitä, että jo palveluskäytöstä poistumassa olleiden T-80 -taistelupanssarivaunuilla varustettujen joukkojen harjoituksia on lisätty ja tuotantokaarensa loppupäässä olevan T-72B3 -vaunun tuotantoa Uralvagonzavodin tehtailla on jyrkästi lisätty. Tällainen toiminta viittaisi siihen, että näitä vaunuja aiottaisiin lähitulevaisuudessa käyttää. Vaihtoehtoisia kohteita olisivat joko Ukrainan rintama, tai hybridisodan laajentaminen Baltiaan.

Jos Putin aloittaisi yleisoffensiivin Ukrainassa, se romuttaisi näkemykseni siitä, että Krimin valtauksessa ja Kiovan hallituksen horjuttamisessa on kyse Venäjän sotilaspoliittisten intressien suojelusta Mustallamerellä (Sevastopolin laivastotukikohta) ja NATO-joukkojen Ukrainaan sijoittamisen ehkäisystä. Kyse olisi selkeästä pyrkimyksestä itsetarkoituksellisiin aluevaltauksiin naapurivaltioiden kustannuksella, ja sitä ei voida hyväksyä.

Vaihtoehtoisia selityksiä tälle uutiselle:

a) Puhdas huhumylly. Väitteitä Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen uhasta ovat levittäneet ensisijaisesti Cato-instituutti ja Putinin kabinetista 2005 lähtenyt loikkari. Loikkarit tunnetusti pelottelevat itäisen armeijan mahdilla ja hyökkäysvalmiudella, yleensä liioitellen molempia. Cato-instituutti taas on Yhdysvaltain äärikonservatiivien ajatushautomo, joka pyrkii edistämään Republikaanien politiikkatavoitteita pienestä valtiosta, konservatiivisista perhearvoista ja aggressiivisesta ulkopolitiikasta. Samalla diskreditoidaan kaikkea Demokraattien ajamaa politiikkaa, esim. sitä, ettei Obama ole aloittanut Ukrainan asevoimien varustamista amerikkalaisilla aseilla.

b) Venäläinen elvytyspolitiikka. Venäjän talous on kärsinyt pakotteista ja vastapakotteista jyrkästi. Työttömyys ja taloudellinen ahdinko kasvaa. Kiihdyttämällä aseteollisuutta Venäjä saa kohennettua työllisyystilannetta ja pitää Putinin suosion kannalta oleellisten teollisuuskeskusten (työ)väestön tyytyväisenä. Putinin kansansuosio on tunnetusti yllättävän hauraalla pohjalla, ja aggressiivista ulkopolitiikkaa on pidetty osittain yrityksenä kääntää väestön huomio pois sisäpolitiikan ongelmista ja kohottaa isänmaallista hurmahenkisyyttä.

c) T-14 Armatan vaikeudet. Vanhentuva T-80- ja T-72-kalusto on ollut jo jonkin aikaa tarkoitus korvata uudella taistelupanssarivaunulla. Jos Armataa ei saada palveluskäyttöön lähitulevaisuudessa, ei liene muita vaihtoehtoisia etenemissuuntia kuin korvata vanhat T-80- ja T-72-vaunut modernisoidulla T-72B3:lla.

2) Operaatio Gotlanti / Interventio Baltiaan

Perustelut samat kuin kohdassa yksi. Jos Venäjä aloittaisi painostus- tai sotatoimet sellaisissa maissa, joissa sillä ei ole selkeitä sotilaspoliittisia intressejä puolustettavana, se romuttaisi uskon Venäjän rationaalisesta reaalipolitiikasta, joka perustuu kylmään ja kyyniseen etupiirilaskelmointiin. Toki NATO-laajenemista Baltiaan voidaan pitää jonkinasteisena valtatasapainon horjuttamisena, mutta toistaiseksi NATO ei ole suunnitellut edes sellaisten joukkojen sijoittamista Baltian maihin, jotka kykenisivät fyysisesti estämään maiden miehityksen Venäjän toimesta. Venäjän uhkaamisesta puhumattakaan. Toki Yhdysvaltalaisten joukkojen tulittaminen olisi venäläisiltä sen sortin temppu, ettei vakavilta jälkiseurauksilta voisi mitenkään välttyä.

Joka tapauksessa, jos Venäjä yrittäisi samaa Baltiassa kuin mitä se teki Krimillä/Itä-Ukrainassa, se muuttaisi pelin luonteen perusteellisesti. Astetta vakavampi versio tästä gambiitista olisi isku Gotlantiin, jossa puolueettoman valtion aluetta otettaisiin haltuun Baltian eristämiseksi NATO-kumppaneista ja koko NATO:n hajottamiseksi. Jälleen sellaista imperialismia, jonka tapahtuessa Suomen olisi hyvä olla toisella puolella.

Muutamia huomioita tästä:

a) Propagandaa. NATO:lta parempaa suojelua haluavat baltit koettavat houkutella NATO-maita sijoittamaan Baltiaan vahvempia ja pysyvämpiä joukkoja. Samalla yritetään saada Ruotsia lisäämään puolustusmäärärahojaan ja liittymään NATO:on. Ukrainan hallituksen edustajat ja sympatisoijat pyrkivät osoittamaan Venäjän strategiseksi uhaksi koko Euroopan turvallisuudelle, joka vaatii Venäjän sitomista ja pysäyttämistä jo Donetskissa ettei konflikti eskaloidu muualla.

b) Kuvio on äärimmäisen riskialtis ja mielikuvituksellinen. Entä jos NATO ei hajoaisikaan, vaan joukot mobilisoitaisiin ja Venäjä joutuisi tilanteeseen, jossa sen on vetäydyttävä tai riskeerattava ydinsota?

c) Venäjän todellinen operatiivinen valmius. Venäjä ei ole saanut koottua toimivia yli 100 000 miehen joukkoja samaan komentoon edes tilapäisesti neuvostoaikojen jälkeen. Hyökkäys Gotlantiin ja Baltiaan ei ehkä suurempaa voimaa välittömästi tarvitsisikaan, mutta siihen liittyvä eskalaatioriski vaatisi satojatuhansia miehiä valmiuteen muille rajoille valmiina puolustukseen, tukemaan hyökkäysjoukkoja ja huolehtimaan ilmapuolustuksesta. Tällainen sotatoimi olisi huomattava rasite Venäjän asevoimille.

Entä jos NATO hajoaa tosipaikan tullen?

Isoin kysymys, jonka Gotlanti-skenaariokin nostaa esiin, on se, mikä on NATO:n todellinen halu ja valmius lähteä sotaan pienempien jäsenmaidensa puolesta? Millä aikataululla ja millä joukoilla konfliktiin puututtaisiin? Yhdysvaltojen lähimmät joukot ovat Saksassa, eikä niiden valmius ole lähelläkään Kylmän sodan aikaista tasoa. Bundeswehr on ajettu alas, eikä sillä juuri ole perinteiseen sodankäyntiin soveltuvia joukkoja. Lisäksi Gotlanti-artikkeli antaa varsin negatiivisen kuvan Saksan haluista tehdä Kreml-vastaista politiikkaa. Pitkälti tämän taustalla on arvio siitä, missä määrin Saksan Energiewende-ohjelma on tehnyt Saksasta riippuvaisen venäläisen maakaasun tarjoamasta säätövoimasta, kun ydinvoima on ajettu alas. Saksassa tulee hyvin kylmä, jos Venäjä vääntää kaasuhanan kiinni.

Ranska on tunnetusti ollut oman tiensä kulkija sotilasliiton asioissa ja Baltia on sen näkökulmasta hyvin kaukaista periferiaa. Ranskankin asevoimat sopivat lähinnä jihadistien ja muiden Ranskan hallitukselle epäsuopeiden toimijoiden kurittamiseen post-kolonialistisissa siirtomaasodissa. Mekanisoituun panssarin ruttaamiseen itäisen Keski-Euroopan laakeilla tasangoilla niistä ei ole. Kaiken lisäksi gallupeissa maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi on noussut nuivasti itäeurooppalaisiin jäsenmaihin suhtautuva neofasistinen oikeistopuolue, joka tuntee huomattavasti enemmän sympatiaa Putinin hallintoon kuin Euroopan Unioniin.

Italia on tunnetusti jo pidempään kosiskellut Venäjää yhteisten taloushankkeiden tiimoilta ja halunnut pitää lämpimiä välejä Kremliin. Sama pätee Ankaran AKP-hallitukseen, jonka johdolla Turkki on kytkeytynyt läheiseen talousyhteistyöhön Venäjän kanssa. Rosatom rakentaa sielläkin jo ydinvoimalaa. Kuten muuten Unkarissakin, jonka oikeistolainen(!) hallitus pettyneenä EU:n talousoppeihin on hakeutunut venäläisen investointipääoman suosioon.

Näin ollen keskeiseksi tekijäksi Venäjän aggressiivisen politiikan voimistumisen ohella nouseekin se, että nykyisen NATO:n johtomaiden tulisi selkeästi osoittaa sitoutumisensa liittokunnan itärajan puolustamiseen kasvattamalla omaa sotilasbudjettiaan ja sijoittamalla joukkoja sellaisiin paikkoihin, jossa ne kykenisivät vastaamaan välittömästi hyökkäyksiin tai aloittamaan vastahyökkäyksen tosipaikan tullen. Vain sellaiseen liittokuntaan kannattaa kuulua, jossa jäsenmaat eivät voi tosipaikan tullen sanoa velvollisuuksilleen njet.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu