Hallitusveikkaukseni

Helsingin Sanomat julkaisi tänään vaalienalusgalluppinsa. Teen nyt viimeisen ennakkoäänestyspäivän kunniaksi pienen analyysini hallituskokoonpanovaihtoehdoista. Kisa on niin tiukka, etten lähde mitään hallituskokoonpanoa paaluttamaan, mutta esittelen mielestäni todennäköisimmät vaihtoehdot.

Keskusta ja Perussuomalaiset – lähes varmasti sisällä

Kepu tulee tiukasti alas ja Perussuomalaiset yhtä tiukasti ylös, mutta kummankaan lopullinen asema ei todennäköisesti muutu. Kepu on ykkönen ja Persut nelonen. PS:llä on hivenen suurempi todennäköisyys nousta kolmanneksi kuin Kepulla pudota kakkoseksi. Hallitukseen pääsyn osalta homma on toisin päin. Perussuomalaisilla on edelleen pieni mahdollisuus pelata itsensä ulos. Tämä mahdollisuus sisältyy lähinnä siihen, että tulee jokin ratkaiseva kynnyskysymys, jota Timo Soini ei saa eduskuntaryhmästään läpi.

Soinin asema on kuitenkin niin vahva ja hallitustahto niin armoton, että uskoisin tällaisten esteiden ja epämieluisten hallituskumppaneidenkin tulevan raivatuksi tieltä. Juha Sipilän ei tarvitse pelätä mitään: vaikka ihme tapahtuisi ja vaalivoitto sulaisi, Kepu tulee saamaan viime vaaleihin verrattuna lisää paikkoja ja on oikeutettu hallituspuolue jopa jonkun muun vetämässä kokoonpanossa.

SDP ja Kokoomus – armoton taistelu kakkospaikasta

Mielenkiintoisempi taistelupari on nykyisen hallituksen johtokaksikko. Molemmat ovat rämpineet suossa, joskin SDP:n korpivaellus näyttää olevan hitaasti päättymässä, kun taas Kokoomuksen alho on tuoreempi asema. Jyrkkä syöksy näyttää kuitenkin pysähtyneen juuri ennen vaaleja, mitä Kansakoulunkadulla ja Alexander Stubbin esikunnassa varmaan juuri nyt tuuletellaan.

Hallituksen perusluonteen ratkaiseekin pitkälti se, kumpi tästä parista juoksee maaliin ensin. Jos Kokoomus voittaa, hallituskoalitio on perustaltaan porvarillinen ja lähtee jyrkkään matokuuriin talouden oikaisemiseksi, jos taas voittaja tästä parista on SDP, palataan historiallisesti yleisimpään hallituspohjaan, punamultaan.

Punamultahallituksen valtiovarainministeriö Antti Rinteen johdolla linjaa, jossa säästöjä haetaan maltillisemmin, mukaan otetaan veroratkaisuita ja uuteen kasvuun etsitään väylää julkisilla investointipanostuksilla. Joitain infrahankkeita saatetaan aikaistaa, todennäköisesti Kepu haluaa erityisesti maakuntiin rahaa miellyttääkseen äänestäjiään.

Vihreät ja RKP – kaikki käy, vai käykö sittenkään?

RKP on hallitusten luottopakki, ruotsinkielisen väestön (tai ainakin sen porvarillisen osan) etujärjestöksi haukuttu liberaalipuolue on lähtenyt käytännössä kaikkiin hallituksiin, kunhan ruotsinkielisen väestön asema Suomessa on turvattu. Tämä helppous on tehnyt RKP:stä suositun hallituskumppanin: hyvin ruodussa pysyvä joukko kansanedustajia suhteellisen halpaan hintaan. Perussuomalaisten nousu hallitukseen kuitenkin nostaa kysymyksen siitä, onko pakollisen toisen kotimaisen opiskelun poisto tai jatko jommallekummalle puolueelle mälli jota ei voi niellä. Jos päähallitusneuvottelija laskee PS:n eduskuntaryhmän kestävän hallitusvastuuta, voi olla että Carl Haglund joutuu opettelemaan oppositiopolitiikan alkeita.

Vihreillä taas on hankalan hallituskumppanin maine. 2000-luvun aikana hallituksesta on lähdetty kaksi kertaa, molemmilla kerroilla ydinvoiman lisärakentamisen vuoksi. Toisaalta muissa kysymyksissä puolue on osoittautunut hyvin mukautuvaksi, eikä puolueella ole ollut ongelmia sopeutua sen enempää sateenkaari- kuin porvarikoalitioihinkaan. Punamultahallituksen vahvistuksena Vihreillä olisi uudenlainen paikka edessään, mutta Ville Niinistön linjaukset 200 000 työpaikasta biotalouteen ovat olleet kuin suoraan Keskustan vaaliohjelmasta. Samalla on pidetty esillä niin julkisia korjausinvestointeja ja infrapanostuksia kuin tarvetta velkaantumisen taittamiseenkin.

Vihreissä selkeästi pidetään jalkaa ovenraossa kaikkiin Keskustan vetämiin hallituskoalitioihin. Vihreä äänestäjä on siinä mielessä kiitollinen puoluejohdon kannalta, että hankalatkin päätökset voidaan myydä äänestäjille pistevoittoina ja lehmänkauppoina joistain tärkeistä kysymyksistä. Vihreiden äänestäjillä on pienen puolueen mentaliteetti ja mahdollisuus saada edes joitakin kynnyskysymyksiä läpi koetaan voittona.

Ainoa kysymysmerkki nousee jälleen Perussuomalaisista, joiden arvo- ja maahanmuuttopolitiikka ovat hyvin kaukana Vihreistä. Perussuomalaiset ovat myös varsin jyrkästi hyökänneet "viherhumppaa" ja "viherveroja" vastaan Suomen viennin ja talouskasvun haittatekijöinä, joten tässäkin olisi yhteensoviteltavaa. Jos valittavana on 10-15 edustajan Vihreä eduskuntaryhmä kaudella, jolle on tulossa käsittelyyn mahdollisesti kolme ydinvoimalupaa (Fortumin Loviisan-reaktoreiden uusinnat ja OL4), 30-37 edustajan Perussuomalainen ryhmä voi kuulostaa houkuttelevammalta yhteistyökumppanilta.

Vasemmistoliitto ja Kristilliset – varmasti jo oppositiossa?

Kristillisdemokraateille povataan kovaa vaalitappiota: pienelle puolueelle kevytkin kannatuksen notkahdus on kova paikka, kun edustajia on käytännössä yksi per vaalipiiri, eikä kaikkialla sitäkään. Jopa puheenjohtaja Päivi Räsäsen edustajantuoli heiluu. Pahimmillaan puolueen on ennustettu putoavan jopa eduskunnan ulkopuolelle, itse veikkaisin paikkoja löytyvän lopulta yhdestä kolmeen. Käytännössä tällä tuloksella Kristillisdemokraatit ovat hyödytön ja maineriskiä omaava puolue jopa porvarikokoonpanossa. Jos kuitenkin yläkerta vastaa KD:n rukouksiin ja tappio torjutaan, niin suhteellisen helppona kumppanina Keskustan ja Perussuomalaisten seuraksi arvokonservatiivipuolue voisi hyvin mahtuakin.

Vasemmistoliitto on valinnut jyrkästi muista eduskuntapuolueista eroavan taloudellisen linjan. Analyysi ei ole varsinaisesti vasemmistoradikaali perinteisessä mielessä, vaan jonkinasteista turbokeynesiläisyyttä. Elvytystä tehtäisiin 3,5 miljardilla ja mistään ei leikattaisi. Rakenteellisille uudistuksille ei olla sanottu suoraan ei, mutta toisaalta mitään toimenpidettä josta rakenteellista säästöä tulisi, ei ole esitetty. Paavo Arhinmäen analyysi poikkeaa merkittävästi muista lähtien siitä, että Suomen ongelmat ovat ensisijaisesti suhdanteellisia ja niistä kyllä elvytyksellä selvitään. Käytännössä kaikki muut puolueet ovat omaksuneet kannan, jonka mukaan Suomella on suhdanneongelman lisäksi myös rakenteellisia, väestön ikääntymiseen ja maantieteelliseen eriytymiseen liittyviä ongelmia, joita ei pelkällä lisärahalla ratkota.

Talouslinjan erot valtavirtaan nähden ja Vasemmistoliiton todennäköisin vaalipäivän kannatus tehnevät selväksi, että vaihtoehtoina on oppositioon ilmoittautuminen tai merkittävät myönnytykset talouspolitiikan reunaehtoihin. Vasemmistoliiton kannattajat ovat yleensä vahvemmin ideologisia kuin vihreät, eikä periaatteista joustamista voi perustella kannattajille pistevoitoilla muissa kysymyksissä, joten ministeriauton ovenkahvan koettaminen saattaisi käydä puoluejohdolle liian kalliiksi. 

Hallituskokoonpanovaihtoehdot

Tällä analyysillä todennäköisimpiä vaihtoehtoja hallituksen muodostamiselle ovat seuraavat:

Keskusta, SDP, Perussuomalaiset

Tällä mennään, jos Keskusta on suurin, SDP toinen ja Perussuomalaiset yli 14 %.

Kolmen puolueen hallitus todennäköisesti halutaan vahvistaa neljännellä kumppanilla, ainakin jos sillä voidaan luoda tilanne, jossa yksikään neljästä puolueesta ei pääse vaa'ankieliasemaan kiristämällä lähtemisellään. Apupuoluevaihtoehtoina todennäköisimpänä Vihreät, ehkä Vasemmistoliitto ja/tai RKP. Voi tosin olla, että kaikki kolme kieltäytyvät kunniasta ja kolmikko saa olla keskenään.

Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset

Tällä mennään, jos Kokoomus selättää SDP:n loppumetreillä.  Apupuolueeksi porvarihallitukseen otetaan puoluekohtaisesta vaalituloksesta riippuen Vihreät, KD ja/tai RKP. Mahdollinen myös ilman apupuolueita.

Seuraavaksi todennäköisimpiä vaihtoehtoja, jotka vaatisivat jonkin isomman palikan siirtymistä ovat seuraavat:

Keskusta, Perussuomalaiset, SDP/Kok.

Perussuomalaiset yllättää ja nappaa kakkospaikan. Soini valtiovarainministeriksi. Nyt jää iso kysymys, että pystyykö sen enempää SDP kuin Kokoomuskaan lähtemään kolmanneksi suurimpana kumppanina isoksi apupuolueeksi tällaiseen hallitukseen. Kokoomuksella on enemmän kokemusta junior partnerin roolista. Tähän hallitukseen apupuolueiden rekrytointi on kenties KD:tä lukuun ottamatta hyvin vaikeaa.

Keskusta, SDP, Vas., Vihr., RKP

Ns. moderni kansanrintamahallitus edellyttäisi kahta tekijää: SDP:n asemaa toiseksi suurimpana puolueena, mieluiten lähes Keskustan veroisena ja Perussuomalaisten kieltäytymistä hallitusvastuusta. Sipilälle tämä kokoonpano olisi myrkyllinen, mutta todennäköisesti myrkkymalja, jonka hän olisi valmis nielemään pääministeriyden vastineeksi. Hyvin epävarma hallituspohja, jossa enemmistö käytännössä roikkuisi tiukoista kynnyskysymyksistään tunnettujen apupuolueiden varassa. 

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu