Kun kukaan ei kerro Kreikasta totuutta

Suomalaisessa europolitiikassa on mielenkiintoinen yksityiskohta. Yksikään puolue tai poliitikko ei nimittäin kerro Kreikan kriisistä, sen etenemisestä ja ratkaisemisesta totuutta. Koko totuutta ei uskalla sanoa ääneen kukaan eduskunnassa istuva, ja erityisen kauas todellisuudesta vieraantuvat ne, joiden puoluetoverit istuvat ministeriaitiossa. Puhumattakaan ministereistä itsestään.

Osa höpisee siitä, kuinka euroryhmän kätilöimät rahoituspaketit kyllä auttavat Kreikan jaloilleen, kunhan siellä vain laitetaan toimeen ”välttämättömät uudistukset” ja saadaan talous ”terveelle pohjalle”. Jotkut jankkaavat, kuinka Suomen vastuita ei saa kasvattaa ja annetusta velkapääomasta on pidettävä kiinni vaikka tuomiopäivään saakka. Eikä nyt mennä edes niihin, jotka ennen vaaleja lupasivat, että paketit lopetetaan, vaikka toissa hallituksen tekemät ratkaisut, jotka edellinen hallitus vahvisti, ovat jo tehneet mahdottomaksi kaataa paketin jonka euromaiden enemmistö haluaa tehdä.

Parlamentaarisin termein muunneltua totuutta on ollut kertomassa äänestäjille vuorollaan kukin puolue niin hallituksessa kuin oppositiossakin. Ainoana poikkeuksena Kokoomus, joka on ollut kertomassa hallituksen tarinaa jossain rinnakkaistodellisuudessa tapahtuvasta Kreikan talouden pelastamisesta koko sen ajan kun tätä draamaa on näytelty. Muunneltua totuutta on kerrottu, ja minua hävettää.

Epäsuosittu totuus

Totuutta ei kerrota, koska kaikki tietävät, että se on äärimmäisen epäsuosittu. Totuus on se, että tukipaketit eivät ole toimineet niin kuin niiden sanottiin toimivan, eivät olisi voineet toimia, eivätkä tule toimimaan jatkossakaan. Silti Suomi ei tule pääsemään niistä irti, ei saamaan saataviaan pois, eikä Kreikan rahoittaminen suomalaisten piikkiin tule loppumaan, vaikka näiden rahoituspakettien tehtailu lopetettaisiinkin.

Kreikan tarina on kaikille tuttu. Maa vajoaa syvään velkakierteeseen, joka johtuu maan korruptoituneesta talousjärjestelmästä, toimimattomasta poliittisesta järjestelmästä, yhteisvaluutan luomasta kilpailukykyongelmasta ja leväperäisistä investointipankeista, jotka antavat poliitikoille helpon keinon selviytyä tästä vaalikaudesta halvan velkarahan turvin. Otetut lainat sitten vielä käytetään typerästi ja yhtäkkiä takki onkin tyhjä.

Kreikan ei yksinkertaisesti ole mahdollista saavuttaa Saksan kilpailukykyä euron sisällä, jos maassa harjoitettava politiikka syö kyvyn kotimaisiin investointeihin ja kotimarkkinoiden kysyntään. Kasvun eväitä ei voi syntyä, jos koulutusjärjestelmä ajetaan alas. Eikä maa voi pärjätä Saksalle muutenkaan, jos Saksa harjoittaa aggressiivisen deflatorista talouspolitiikkaa. On kaksi vaihtoehtoa: joko on hyväksyttävä tulonsiirtounioni, jossa menestyvät euromaat auttavat heikommin menestyviä rahoittamaan peruspalvelunsa ja palkkatason kompensoidakseen yhteisvaluutan haitat. Samalla on myös puututtava yhtä tehokkaasti sisämarkkina-alueen pysyviin ylijäämiin kuin on puututtu alijäämiin.

Toinen vaihtoehto on, että Kreikka eroaa eurosta. Drakma heikkenee suhteessa euroon. Saksalaisista tuotteista tulee kalliimpia ja kreikkalaisista tuotteista halvempia, niin euroalueella kuin Kreikassakin. Kreikka nousee ehkä suosta. Tosin maan ja kansalaisten ulkoiset velat pysyvät euroissa. Seuraa julkisen velan mitätöinti ja laajoja yksityisten velkojen uudelleenjärjestelyitä. Riski on, että Kreikasta tulee epäonnistunut valtio, joka vajoaa anarkiaan tai diktatuuriin.

Se riski on myös nykyisen politiikan jatkamisessa. Euromaiden johtajat tietävät sen. Kreikan sijainti Euroopan ulkorajalla, Egeanmeren ja Dardanellien maastossa, on strateginen. Kreikan asevoimat ovat edelleen yhdet Euroopan vahvimmista. Maa on merkittävä humanitääristen siirtolaisten saapumisreitti. Epävakauden lisääntyminen entisestään Kreikassa voisi aiheuttaa uuden humanitääristen pakolaisten tulvan Eurooppaan, jossa jo nyt painitaan siirtolaiskysymyksen kanssa. Kreikan liittoutuminen EU:n kilpailijoiden kanssa tai muuttuminen Balkanin aluetta epävakauttavaksi tekijäksi on liian iso riski nieltäväksi.

Tukea annetaan, muodossa tai toisessa

Niinpä vaikka Kreikka päästettäisiin euroalueen ulkopuolelle ja sen velat mitätöitäisiin, euromaiden olisi edelleen jatkettava maan tukemista humanitäärisin perustein estääkseen kreikkalaisten ja maan kautta kulkevien muunmaalaisten joukkopaon Eurooppaan. Vähintään olisi pidettävä huolta maan turvallisuusviranomaisten kyvystä pitää maa hyppysissään. Tämä pumppu tulee myös nyt pyörimään niin pitkään kunnes Kreikka irtisanoo velkansa tai pääsee jaloilleen ja EVM:n kautta olemme sidottuja tähän pottiin niin kauan kun europokerissa kortteja jaetaan.

Tässä tilanteessa viisainta olisikin myöntyä IMF:n vaatimukseen velkojen leikkaamisesta ja luopua takaisinmaksutoiveen hellimisestä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaati sinänsä oikeellisesti jo 2011 Kreikan veloille ”selkeää haircuttia”, eli leikkaamista. Seuraava askel on määritellä tukilainoituksen ehdot uudelleen. On järjetöntä, että nyt Kreikan kykyä ”rakenteellisiin uudistuksiin” mitataan sillä, paljonko se kykenee nyhtämään työttömänä ja hanttihommissa olevasta kansastaan verotuloja ja paljonko se kykenee leikkaamaan menojaan jonain yksittäisenä kuukautena.

Todellisille ongelmille ei tällaisessa shokkiterapiassa ehditä tekemään mitään. Organisaatiot, joilla ei riitä resursseja toimintaan ja joista heitetään porukkaa ulos mielivaltaisesti, ei kykene suoriutumaan päivittäisistä rutiineistaan, uudistumisesta puhumattakaan. Samoin myöskään Kreikan veropohjan laajentaminen esimerkiksi merenkulkualalle tai maan oligarkkeihin ei ole edennyt juuri lainkaan. Laillinen ja laiton veronvälttely on edelleen voimissaan.

Keskeisintä niin tukilainoista (tai, jos rehellisiä ollaan, tulonsiirroista) eroon pääsemiseksi ja edes osan alkuperäisestä pääomasta saamiseksi takaisin pitäisi alkaa painottaa näitä todellisia rakenteellisia uudistuksia, joilla koulutusjärjestelmä ja terveydenhuolto saataisiin tuottamaan Kreikan nousun kannalta oleellisia peruspalveluita tehokkaasti sen sijaan, että se tuottaa koko ajan epävarmempia ja huonommin palkattuja suojatyöpaikkoja valtapuolueiden kannattajille ja näiden sukulaisille.

Nyt on ikävä totuus todettu. Kauankohan johtavilta poliitikoilta kestää myöntää tämä?

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu