Miksei yhteiskuntasopimusta synny?

Pääministeri Juha Sipilän aloitteesta avatut neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta on keskeytetty -Juha Sipilän asettaman selvitysmiehen Juhani Saloniuksen toimesta. Tämä on jo toinen kerta, kun neuvottelut laitetaan yksipuolisesti poikki, ennen kuin työmarkkinajärjestöjen neuvottelukoneistot ovat edes kunnolla lämmenneet. Sopimukselle tuntuisi kuitenkin olevan tilausta, sillä kansan ja hallituksen kriisitietoisuus on varsin korkealla tasolla.

Eniten neuvottelupöydässä hiertävät viisi prosenttia, joiden merkityksestä on suurta epäselvyyttä: toisaalta puhutaan viiden prosentin "tuottavuusloikasta", toisaalta taas viiden prosentin leikkauksesta yksikkötyökustannuksiin tai sadasta tunnista lisää vuosityöaikaan ilman palkkojen vastaavaa korotusta. Siitä, miten saavutetaan 5 % parannus tuottavuuteen on suurta erimielisyyttä, mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna kun tuottavuutta mitataan työpanos/työtunti jää hämäräksi, miten tämä suhde paranisi jos työtuntien määrää lisätään.

Mistä kenkä puristaa?

Työntekijäpuolelle sekä palkanalennukset että työajan korvaukseton pidentäminen ovat katkeria paloja, joiden mielekkyyttä on myös kritisoitu. Taloustieteilijätkin suhtautuvat epäluuloisesti Suomen kilpailukyvyn parantamisvaatimuksiin työaikaa pidentämällä, etenkin kun se jo on Euroopan pisimpiä. Pitäisi siis pyrkiä tarjoamaan mahdollisuus edes jonkinlaisen päivittäiseen tai edes viikottaiseen työntekoon suuremmalle joukolle ihmisiä, eikä vain lapata lisää töitä paksiin niille, joilla hommia nykyiselläänkin on. Osa-aikatyötä tekevät eivät nykyiselläänkään saa niin paljoa tunteja kuin haluaisivat.

Suomessa työaikalaki mahdollistaa 40-tuntisen työviikon teettämisen. Useimmissa sopimuksissa työaika on määritetty tätä lyhemmäksi, koska täyden 40 tunnin viikon teettämisestä pitää antaa työajan lyhennysvapaat, eli ns. pekkaset. Viiden prosentin työajan pidennys ei siis pidentäisi kaikkien työaikaa, mutta veisi pekkaset niiltä, joilla ne nyt on. Esimerkiksi linja-autoalalla tämä tarkoittaisi sitä, että henkilökunnan vuosilomat eivät riittäisi kattamaan kesän hiljaisempaa vuoroliikennettä ja koko henkilöstö päätyisi suunnilleen viikoksi pakkolomalle joka kesä.

Vientiteollisuudessa voitaisiin antaa "ylimääräisille" jannuille tylysti kenkää. Siellä työvoimakustannusten alentaminen voisi ollakin mielekästä, koska se voisi lisätä tilauksia maasta. Palvelualoillahan tämä olisi vain rahan siirtelyä taskusta toiseen. Kotimaista kysyntää sekin toki heikentäisi, eikä vientialoilla työvoimakulujen osuus kustannuksista ole kuin 10 % luokkaa.

Laajemmalle sopimukselle on tilausta

Sipilän ja tämän hallituksen ongelma on, että he yrittävät, Timo Soinin nokkelaa vertausta lainatakseni, laittaa samankokoista lippalakkia monelle eri hedelmälle. Vientialoilla kustannuspuoli on yksi osa kilpailukykyä, jolle pitäisi tehdä jotain, mutta kotimaisilla aloilla etenkään työajan pidnennyksille ei ole tarvetta. Sipilän tulisikin siis ensisijaisesti keskittää ponnistelut tasapainoisen ja kilpailukykyhakuisen ratkaisun saamiseksi vientisektorille, jossa työntekijät ja -antajat tekisivät selkeitä sitoumuksia viennin saamiseksi nousuun.

Samalla, jos todella halutaan tehdä koko yhteiskuntaa koskeva sopimus eikä vain pääministerivetoista työmarkkinaratkaisua, pitäisi pohjaa laajentaa. Mukaan olisi otettava yksityisyrittäjät, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset pohtimaan sitä, miten voidaan parantaa Suomessa työnteon ja työllistämisen edellytyksiä, tukea opiskelijoita valitsemaan työllistäviä aloja ja valmistumaan, sekä parantaa vanhojen ihmisten hyvinvointia ennen eläkkeelle siirtymistä ja sen jälkeen.

Onkin ihmeellistä, ettei Sipilä ymmärrä tätä, vaan ajaa härkäpäisesti omaa ratkaisuaan. Sama ongelma on myös neuvottelutaktiikassa: koko ajan tilanne on ottakaa tai jättäkää, eikä tilaa kompromisseille, keskusteluille tai aidolle ratkaisujen hakemiselle jää. Työmarkkinapöydässä tämä on vierasta, siellä on pyritty aina hakemaan luovia kompromisseja ja ratkaisuja, joihin molemmat osapuolet voivat sitoutua.

Ikävin tulkinta tästä on se, ettei Sipilä todellisuudessa edes halua saada koko sopimusta aikaan: tavoite on vain sysätä syy 1,5 miljardin "ehdollisten" leikkausten listaan lyödyistä heikennyksistä lapsiperheiden, opiskelijoiden, eläkeläisten ja palkansaajien arkeen työmarkkinajärjestöjen niskoille.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu