Islam ja politiikka, osa 7: Jihad

Jihadilla tarkoitetaan uskonnollista kamppailua islamin puolesta. Tämä kirjoitus keskittyy ns. miekan jihadiin, eli sotilaalliseen taisteluun islaminuskon etujen edistämiseksi. Erityispainopiste on jihadistisen liikkeen jihad-tulkinnalla ja sen asettamisella kontekstiin suhteessa historiallisiin tulkintoihin.

Jihadistien tulkinta jihadista legitimoi väkivaltaa ja terrorismia. Näkemys perustetaan siihen, että kaikkialla vallitsee sotatila, muslimit kaikkialla ovat uhattuina, eikä missään ole mahdollista harjoittaa islamin mukaista elämäntapaa. Niinpä hyökkäyssota kaikilla rintamilla on jihadistien mukaan hyväksyttyä. Teoriassa jihad on vapaussotaa, jonka tavoitteena on ”luoda yhteiskunnalliset olot, jossa kaikki voivat vapaasti valita, seuraavatko islamia vai eivät”. Teorian mukaan Sharia-hallinto on ainoa tila, jossa valinta on aidosti vapaa, koska kaikissa muissa tilanteissa maallinen laki ja lainsäätäjä ovat palvonnan kohteina, mikä on islamin opetuksen vastaista.

Jihadistit oikeuttavat taisteluaan myös universaalin uskonnonvapauden puolustamisena ja taisteluna länsimielisten ja diktatoristen hallitusten sortotoimia vastaan. Kaikki keinot ovat jihadistien mukaan sallittuja, koska myös vastapuoli käyttää epähumaaneja ja raakalaismaisia keinoja. Perustelut eivät luonnollisestikaan uppoa länsimaalaisiin ja varsin monet jihadistien vaikutuspiirissä elävät vähemmistöuskonnon edustajat, mukaanlukien kristityt, zarathustralaiset, jesidit ym. voisivat henkilökohtaisen todistuksen kautta kiistää mahdollisuuden ”valita vapaasti” islamin tai dhimmiyden väliltä.

Kuitenkin Jihad on keskeinen ja perinteinen islamin käsite. Miten radikaali-islamistien jihad-tulkintaa voisi sitten vastustaa? Kysymykseen vastaaminen vaatii kahden erillisen kokonaisuuden hahmottamista: toisaalta sodan oikeutusta klassisessa islamissa ja toisaalta oikeutettuja sodankäynnin tapoja. Erityisesti ei-valtiollinen terrorismi on islamilaisen opin kannalta ongelmallinen. Klassisessa perinteessä jihad on aina umman johtajien sanktioimaa, hallitsijatason toimintaa.

Enemmistö tuomitsee hyökkäysjihadin ehdoitta

Suurin osa Koraanissa mainitusta sotimiseen liittyvästä materiaalista liittyy eksplisiittisesti puolustuksellisen sodan käymiseen suoraa ja kiistatonta uskottomien hyökkäystä vastaan. Ongelmallista kuitenkin on se, että loppua kohden säkeet muuttuvat yhä sotaisammiksi ja aggressiivisemmiksi. Koraanin tulkinnan kannalta on katsottu, että myöhempi ilmoitus ylittää aina painoarvoltaan varhaisemman ilmoituksen. Loppupään säkeissä pelkästään kieltäytyminen dhimmi-asemasta ja Jumalan käskyjen noudattamatta jättäminen oikeuttaa sotatoimet eriuskoisia vastaan.

Tämänhenkinen tulkinta on kuitenkin jäänyt vähemmistöopiksi myöhemmässä tulkinnassa, ainoastaan Shafi'ilainen koulukunta kannattaa sitä. Muut laintulkinnan suuntaukset katsovat, että oikeutettu jihad voi muodostua vain uskottomien suoran hyökkäyksen ja uskonnonvapauden loukkauksien seurauksena. Islamiin pakottamiseksi ei saa ryhtyä sotatoimiin, myöskin vedoten Koraanin opetuksiin uskon luonteesta ja siihen kääntymisen ehdoista.

Dar-al-harb ja mitä se nykyään tarkoittaa

Keskeinen jihadistien argumentti perustuu siihen, että laaja joukko muslimeja elää dar-al-harbissa, eli ”sodan alueella”, jolla tarkoitetaan fiqhissä uskottomien vallan alla olevia maita, jossa ei ole mahdollisuutta elää islamin opetusten mukaisesti. Sen vastine, dar-al-islam taas tarkoittaa muslimivallan alla olevia alueita, joilla muslimien ja dhimmien omaisuus ja elämä on turvattu ja on mahdollista noudattaa islamin mukaisia rituaaleja.

Toisaalta tätä väitettä voidaan lähestyä sitä kautta, että koraanin ilmoitusaikaan nykyistä uskonnonvapauden käsitettä ei ollut olemassakaan ja käytännössä kaikki muslimien kanssa kontaktissa olleet hallitsijat pyrkivät omalla alueellaan pakottamaan kaikki oman uskontonsa alle. Nykytilanteessa näin ei ole ja sekulaarin länsimaisen valtion voidaan katsoa takaavan muslimeille riittävät oikeudet harjoittaa uskontoaan.

Toisaalta dar-al-islamin eksplisiittinen vaatimus muslimivallasta on ongelmallinen. Liberaalin tulkinnan mukaisesti tämän voi tosin katsoa toteutuvan tilanteessa, jossa muslimeille on taattu normaalit kansalaisoikeudet ja poliittisen osallistumisen mahdollisuudet samoilla ehdoilla kuin muidenkin uskontojen edustajille. Tällä argumentaatiolla on muslimien tehtävä voittaa argumentaatiollaan ja tavallisella poliittisella toiminnalla enemmistö väestöstä islamin kannalle. Näin ollen jihadille ei olisi minkäänlaisia perusteita.

Islam ja kumouksellinen toiminta

Keinojen oikeutusta voidaan tarkastella taas sitä vasten, mitä islamin oppi sanoo kumouksellisista liikkeistä. Klassisessa fiqhissä ensisijainen rooli on aina esivallan kunnioittamisella ja rauhanomaisella, oikeudenkäytön ja tulkinnan kautta tapahtuvalla reformilla. Kapinointi hallitsijaa vastaan ei ole oikeutettua, ellei tämä pakota alamaisiaan toimimaan islamia vastaan. Näin ollen islamististen radikaalien väkivaltainen liikehdintä muslimihallintoja vastaan ei olisi perusteltua, vaikka tulkinta ilmoituksesta tai sen toteutumisesta hallinnossa olisikin eriävä.

Jokin rooli kumousliikkeille kuitenkin asetetaan: jos niiden vaatimuksilla on todellista kannatusta ja vilpittömät motiivit, hallitsijan (tai valtiovallan) on neuvoteltava kumouksellisen liikkeen edustajien kanssa. Terrorismille tällaisen liikkeen keinona kuitenkin annetaan ehdoton tuomio, koska muille vahinkoa tuottavan ja epäjärjestystä aiheuttavan toiminnan, hiraban, kielto ja rangaistavuus ankarimman mukaan on ehdoton ja yksiselitteinen kaikissa tulkinnoissa.

Johtopäätöksiä

Klassisen perinteen kautta voidaan siis tuomita ei-valtiollinen jihadismi ja muslimien konsensusta vastaan pyhän sodan käyminen. Voidaan myös sanoa, että enemmistö koulukunnista pitää jihadia puhtaasti puolustuksellisena sodankäyntinä toisuskoisten aggressiota vastaan. Jos ei ole eksplisiittistä aggressiota, ei voi olla jihadiakaan. Vaikka klassisen perinteen tulkintaetuoikeus voidaankin haastaa, avaa se jihadismin muunlaiselle, islamilaiseen etiikkaan ja yleiselle tulkintalegitimiteettiin liittyvälle kritiikille.

Keskeisintä on kuitenkin jihadismin delegitimoimiseksi haastaa islamistien levittämä propaganda diasporamuslimien asemasta ei-muslimien vallan alla ja osoittaa, etteivät he elä sodankäyntiä oikeuttavan kaaoksen ja sorron, jahiliyan, alaisuudessa. Mikäli tältä islamistiargumentilta viedään uskottavuus, värväyspotentiaali jihadistisille islamilaisille liikkeille heikkenee radikaalisti.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu