Hallituksella sata päivää takana – Miten tästä eteenpäin?

Juha Sipilän hallitus on nyt istunut ensimmäiset sata päiväänsä. Nyt on sellainen ensimmäinen välipyykki, jolla on tavattu arvioida, miten työ on lähtenyt käyntiin. Hallituksen keskeiset toimintalinjaukset ovat selkeytyneet ja samalla oppositiolla on jo ollut aikaa katsoa omaa pakettiaan kasaan. Nyt voi siis jo arvioida vähän sitä, mitä on tehty – ja ennen kaikkea arvioida, mitä tulevaisuus tuo, tai ainakin voi tuoda, tullessaan.

Aivan aluksi haluan kiittää hallitusta siitä, että tahti on ollut hyvä. Peruslinjaukset lyötiin nopeasti lukkoon ja sitten lähdettiin vauhdikkaasti tekemään. Tavoitteista voi olla montaa mieltä, mutta nyt ainakin selkeästi yhteistä tahtotilaa ja kykyä viestiä yhtenäisesti ulospäin tuntuu löytyvän. Tämä oli Sixpackin selkeä heikkous alusta alkaen. Kertooko se sitten enemmän nykyhallituksen pienemmästä puolueiden määrästä vai ideologisesta läheisyydestä, sitä en uskalla tällä haavaa arvioida.

Kovien linjausten ja tavoitteiden kääntöpuolella on sitten se, että niiden myötä nousevat odotukset ja se, mitä näyttöjä hallitukselta osataan tulevaisuudessa vaatia. Suomalaisten vankkumaton kannatus tiukalle säästöpolitiikalle perustuu ennen kaikkea kahteen tukipilariin: uskoon, että sillä saadaan velkaantuminen taittumaan ja yksityisen sektorin talous kasvamaan. Välillisesti tämän uskotaan ja toivotaan painavan katastrofaaliset työttömyysluvut alas.

Johtajuutta vai vatulointia?

Ratkaisevaksi käykin nyt se, onnistuuko hallitus käytämään alun päättäväisyyden ja hyvän yhteishengen konkreettisiksi tuloksiksi. Soteuudistukseen lähdetään yhtä suurin tavoittein kuin viimeksikin. Näyttää siltä, että malli, joka on saanut niin Keskustan kuin Perussuomalaistenkin hyväksynnän, ei edelleenkään kelpaa Kokoomukselle, koska se ei sisällä riittävästi palveluntuotannon yksityistämistä. Muuten erimielisyyksiä voi tulla lähinnä EU- ja maahanmuuttorintamalla, mutta tähän hallitus tuskin kaatuu.

Ei ole kysymystäkään siitä, saako hallitus toteutettua kunnianhimoisen leikkausohjelmansa. Kyse on siitä, kyetäänkö julkiset palvelut järjestämään järkevästi vähemmillä varoilla ja tuottaako säästöohjelma toivotut tavoitteensa: talouskasvun ja julkisen velkaantumisen pysähtymisen. Tästä minulla on suuria epäilyksiä. Mikäli harjoitus alkaa yskiä, se voi olla vaikea paikka hallitukselle.

Leikkauksia vaikeampaa onkin rakenteiden uudistaminen, koska päättäväisyyden lisäksi siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja valmiutta tehdä laajaa yhteistyötä. Tämä nähtiin viimeistään viime vaalikaudella. Julkisesta nokittelusta huolimatta kulisseissa SDP:n ja Kokoomuksen vaikuttajat panivat Etelärannan työnantajajärjestöt ja ay-liikkeen pahimmat tappelupukarit istumaan alas ja tekemään kaksi äärimaltillista, keskitettyä työmarkkinaratkaisua. Niiden hedelmistä olemme saaneet nauttia, kun viime keväänä vienti strategisilla aloilla kääntyi viimeinkin plussalle ja talouskin kasvoi, vaikka aivan hienoisesti.

Rakenneuudistuksetkin lähtivät käyntiin vasta, kun niissä lähdettiin etenemään laajan parlamentaarisen valmistelun kautta ilman opposition ja hallituksen rajoja. Yhteinen tahto hoitaa isot asiat on Suomessa aina löytynyt ja löytyy varmasti nytkin. Ainoa riski on siinä, jos jokin yksittäinen puolue, ministeri tai hallitus haluaa oman peukalonjälkensä historiaan ja juntata omia ideologisia näkemyksiään läpi, siinä mennään metsään. Yhteiskuntasopimusneuvotteluthan kaatuivat pääosin liian hopun ja laput silmillä juoksemisen takia.

Opposition rooli

Mikä sitten on opposition rooli tässä kuviossa? Perinteisesti oppositiopuolueet ovat haastaneet hallitusta, usein vain haukkuneet kaiken, mitä ministeriaitiosta ulos tuutataan. Kieltämättä houkutus voi siihen tällä hallituskaudella olla suuri, mutta se ei ehkä kuitenkaan kannata. Kaikki tietävät, että Suomen tilanne on vaikea ja se ei huutelulla parane. Asiallisissa kohdissa, kuten koulutusleikkauksien osalta, on uskallettava antaa runtua. Osaamisesta leikkaaminen kun leikkaa tulevaa kasvua. Varsinkin kun samaan aikaan maatalouteen pumpataan lisää rahaa, muun muassa navettojen rakentamisavustuksiin.

Opposition pitääkin pyrkiä nyt tarjoamaan omia vaihtoehtoisia mallejaan julkisen talouden saattamiseksi kestävälle uralle. Oleellista olisi ohjata keskustelu pois euroilla tehtävistä laatikkoleikeistä ja keinoista tappelemisesta. Tärkeintähän äänestäjille ja veronmaksajille ovat lopputulokset.

Euromääristä ja toimintatavoista tappelemisen sijaan pitäisi keskittyä siihen, millaisilla toimilla saadaan julkinen sektori toimimaan siten, että suomalaiset saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut ja julkisen infrastruktuurin parhaalla mahdollisella tavalla. Edullisin tapa on pitkällä aikavälillä yleensä se, joka toimii parhaiten. Eli tuottaa sen, mitä tarvitaan. Ulkoisista muotoseikoista puhumisen sijaan pitäisi päästä puhumaan sisällöistä.

Mieluiten faktapohjalta. Sitä koitan omalta osaltani tämän vaalikauden edistää.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu