Olli Ainola ristiretkellä SDP:tä vastaan

Iltalehden erikoistoimittaja Olli Ainola on julkaissut tänään jo toisen kirjoituksen, jossa pyrkii rakentamaan puolueen puheenjohtaja Antti Rinteen ja kansanedustajan, ex-toimittaja Timo Harakan välille valtataisteluasetelman puolueen johdosta. Ensimmäisessä jutussaan hän nimesi Harakan ja tämän rinnalla Uusi Aalto -seminaarissa esiintyneet kansanedustajat Sanna Marinin ja  Nasima Razmyarin "kapinatrioksi". Ainolan journalismi on tarkoitushakuista, uskallan sanoa että jopa vilpillistä.

Ainolan väittämästä "paniikista" puoluejohdossa tai "kapinamielialasta" jäsenistön keskuudessa ei ole oman havaintoni mukaan tietoakaan. Ehkä Ainola on vaimonsa, ex-kansanedustaja Marja Tiuran (kok.) puolueen toimintaa seuratessaan tottunut johonkin muunlaiseen toimintaan, mutta demareissa on koettu että keskustelu ja erilaisten mielipiteiden esittäminen ilman asiaan liittyvää henkilöpeliä on osa normaalia ja tervettä poliittisen liikkeen toimintaa. Kuten puheenjohtaja Rinne laajalle levinneessä Facebook-päivityksessään totesi, tämä keskustelu on ollut juuri sitä mitä hän itse viime kesänä peräänkuulutti. SDP kaipaa uutta visiota ja sitä Uusi Aalto-seminaarin kolme puolueen muskettisoturia esittivät.

Outoja väitteitä Harakan paperista

Ainola esittää lisäksi varsin kummallisia väitteitä siitä, millaista poliittista linjaa Harakka SDP:lle esittää. Muun muassa valtionyhtiöiden "jakaminen vuohiin ja lampaisiin". Asia löytyy Liike 2020 -ohjelmapaperista muodossa, jossa Harakka yleisesti kritisoi menneen maailman yrityksiä, kuten Stockmannia ja Anttilaa jämähtämisestä internetiä edeltävään maailmaan. Samaan kontekstiin sijoittuu myös VR:n vertaaminen Onnibussiin, jossa ei Ainolan vihjailuista huolimatta ajeta TES:iä alemmilla palkoilla.

Myöskään sosiaalisten yritysten tai kolmannen sektorin toimijoiden merkityksen lisäämistä työllistäjänä tilanteessa jossa automaatio ja robotisaatio korvaa ihmisen tuotantotyössä on vaikea nähdä kovin oikeistodemarimaisena ajatteluna, saati sitten väitteenä "olisi parempi, jos kunnan palveluista huolehtisivat mahdollisimman monet pienet yritykset eikä kunta itse." Sinänsähän toki on yhdentekevää, miten julkiset palvelut tuotetaan, kunhan hinta on vähintään yhtä edullinen kuin omana tuotantona ja työehdot ovat kaikille samat.

Se mikä jäi sanomatta

Tämä onkin juuri se, minkä Ainola sivuuttaa täydellisesti niinsanotussa analyysissaan: Harakka vaatii suomalaiseen kaverikorporatismiin ja protektionismiin jyrkkää muutosta. Tulevaisuuden sosialidemokratian periaate on hänen mukaansa se, että kaikki pelaavat samoilla pelisäännöillä ja liiketoiminta tapahtuu mahdollisimman vapaan markkinatalouden ehdoilla.

Tällainen "ei pro business vaan pro market" -ajattelu on ollut sosiaalidemokraattisten puolueiden agendalla tosin laajasti jo kauan. Skandinaaviseen demaripolitiikkaan se on kuulunut käytännössä aina, ja mm. Saksan SPD omaksui sen 50-luvulla ja vanhakantainen Iso-Britannian Työväenpuoluekin 1990-luvulla New Labourin myötä. Ainoan virheen Harakka tekee siinä, että hän ajoittaa Suomen sosialidemokraattien markkinatalousmyönteisyyden 1990-luvun alkuun. Todellisuudessa suuri käänne tapahtui jo vuonna 1977, ns. Bad Sillanpään ja Korpilammen kokouksen seurauksena. Ken ei usko maisteriopiskelijaa, lukekoon Sami Outisen väitöskirjan tai soittakoon Raimo Sailakselle.

Harakka uudistaa julkisen vallan roolia

Harakan ohjelmasta kuultaa läpi myös vahva mutta uusi rooli julkiselle vallalle: on hyväksyttävä se, etteivät kaikki löydä robotti- ja digimaailmassa töitä vapailta markkinoilta. Yritykset pyrkivät, kuten Harakka kirjoitti, tekemään rahaa eivätkä työllistämään ihmisiä. Pieni joukko huippuosaajia kykenee tuottamaan yhteiskunnalle leivän pöytään ja valtavasti hyvää päälle. Tällöin yhteiskunnan tulee tarjota erilaisia keinoja, jolla muut voivat tuottaa palveluita, hoivaa ja ylläpitoa tai muuten käyttää työpanostaan yhteiseksi eduksi.

On myös havaittavissa, että vapaiden rahoitusmarkkinoiden seurauksena investointiasteet ovat laskeneet ja jämähtäneet kroonisen alhaiselle tasolle. Harakka haluaa lisätä julkisen vallan osuutta yhteiskunnallisten investointien (koulutus, sosiaalipolitiikka) toteuttajana. Lisäksi julkista valtaa tarvitaan konkreettisten, taloutta eteenpäinvievien ja yrityksiä auttavien ruiskeiden tekijänä. Tutkimushankkeet, aloittavien yritysten palkkakustannuksien helpottaminen ja laajassa merkityksessä infrastruktuurin rakentaminen ovat tulevaisuuden rooleja myös Harakan ajattelussa.

Se, missä Harakan ajattelu herättänee paniikkia on Hakaniemen sijaan Iltalehden ja muiden vanhan maailman medioiden konservatiivisten toimittajien mieli. Eikö demareita enää voikaan lyödä työväentaloilla ja "pitkän puoluekoulun käyneillä ay-jyrillä" päähän? Ainoa sääli asiassa on, jos joku jättää ensi vuoden puoluekokouksessa asettumasta ehdolle sen takia, että pelkää keltaisen lehdistön lietsovan normaalista keskustelusta ja järjestödemokratiasta puoluehajaannusta tai henkilöristiriitoja.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu