Näin Suomen vastarintaliike kielletään

Moni on esittänyt Helsingin asema-aukion kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn jälkeen, että nyt saa riittää: toistuvasti väkivaltaisiin välikohtauksiin sekaantuneen uusnatsistisen Suomen Vastarintaliikkeen toiminta on kiellettävä. Iskut Pride-kulkueeseen, Kokoomuksen vaaliteltalle, vasemmistolaisten poliitikkojen puhetilaisuuksiin ja sivullisten kimppuun Jyväskylässä ja Helsingissä ovat poikineet ensimmäisen kuolonuhrinsa.

Yhtä moni on joko vilpittömästi tai äärioikeiston touhuilua suojellakseen kysellyt, että mitenkäs kielletään järjestö, joka ei ole rekisteröitynyt yhdistys ja mitä se kieltäminen edes vaikuttaisi katuväkivaltaan tai muuhun sellaiseen. Osa kysymyksestä on relevanttia, koska pelkkä järjestön kieltäminen ei mitään estä. Myöskään mitään "Lex Suomen Vastarintaliikettä" ei voida säätää, koska natsit voisivat vain vaihtaa järjestönsä nimeä ja muodollisia johtajia. Lisäksi se olisi kyseenalainen, koska oikeusvaltion periaate on että laki on sama kaikille.

Historialliset ennakkotapaukset

Suomen historiassa on kuitenkin onnistuneesti kielletty yleistä järjestystä ja demokratiaa uhkaavaksi katsottuja järjestöjä. Kuuluisin esimerkki on Tasavallan suojelulaki, joka säädettiin ns. kommunistilakien yhteydessä vuonna 1930. Sitä käytettiin aluksi Moskovan ohjauksessa olleen maanalaisen SKP:n kieltämiseen, koska sen katsottiin varsin hyvästä syystä pyrkivän väkivaltaiseen vallankumoukseen.

Sittemmin samaa lakia käytettiin hyvin paljon SVL:ää muistuttaviin laittomuuksiin syyllistyneen Lapuan liikkeen kieltämiseen: pahoinpitelyitä, vahingontekoja, pakkokyydityksiä, poliittisia murhia ja kapina. Liikkeen varat takavarikoitiin ja sen seuraajajärjestöiksi katsottuja orgaanisaatioita lakkautettiin. Aikana, jolloin järjestötoiminta vaati muodollista hierarkiaa, asiakirjoja ja sanomalehtiä ollakseen tehokasta tällainen laki oli käytännöllinen.

Toinen vaihe seurasi toisen maailmansodan jälkeen, jonka jälkeen Pariisin rauhansopimuksen nojalla lakkautettiin kaikki "fascisminluontoiset tai hitleriläismieliset" järjestöt. Pesuveden mukana meni monta lasta, kuten Suojeluskunnat tai Lotta Svärd, mutta myös Lapuan liikkeen perilliseksi noussut IKL ja sittemmin lukuisia natsihörhö Pekka Siitoimen perustamaa Adolf Hitler -perinneyhdistystä.

Tältä ajalta on edelleen voimassa lakia jotka ovat varsin käyttökelpoisia SVL:ää vastaan. Ne muun muassa kieltävät sotilaallisesti organisoitujen järjestöjen perustamisen, samoin kuin laillisen valtiojärjestyksen kaatamiseksi perustetut järjestöt. Tuomio tällaiseen toimintaan osallistumisesta tulee raskaasta rikoksesta: valtiopetoksen valmistelusta. Tämän lisäksi on luonnollisesti kiellettyä perustaa järjestöä, jonka tavoitteena on tehdä rikoksia.

Järjestökontrollista yksilökontrolliin

Nykyaikainen viestintäteknologia, kätketyt foorumit, sähköpostit ja salatut puhelinyhteydet kuitenkin mahdollistavat sellaisen järjestötoiminnan, jossa organisaation vedenpitävä selvittäminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Organisaatioiden sijaan olisikin syytä keskittyä ihmisiin, jotka syyllistyvät rikoksiin. Tiettyjen tunnistettavien tunnuksien, olivatpa ne sitten jonkin poliittiseen ääriryhmään liitettäviä tai jonkin uskonnon symboleita, voidaan kieltää ja näitä tunnuksia rikoksenteon yhteydessä käyttäneitä rangaista ankarammin.

Vastaavasti voitaisiin myös luoda lainsäädäntö, jonka perusteella jonkin ryhmän tunnusten toistuva käyttö rikosten yhteydessä mahdollistaisi koko järjestön tai sen tunnusten käytön kieltämisen, jonka jälkeen symboleita käyttäviä henkilöitä voitaisiin rangaista.

Lisäksi voitaisiin ottaa käyttöön pykälä, jolla poliittisesti motivoituun rikokseen tai laittoman järjestön jäsenyyteen syyllistynyt tuomitaan menettämään kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Tämä epäisi häneltä oikeuden osallistua esimerkiksi vaaleihin, mielenosoituksiin tai poliittiseen järjestötoimintaan. Mikäli hänet tavattaisiin tällaisista yhteyksistä, se itsessään täyttäisi rikoksen tunnusmerkistön ja johtaisi jäljellä olevan määräajan viettämiseen valtion täysihoitolaitoksessa.

Yksilöiden rankaiseminen yksilöitävistä teoista on oikeusvaltioperiaatteen puolestakin kestävämpi tapa kuin yksiviivainen järjestöjen tai niiden jäsenyyden kriminalisointi. Ääriliikehdinnän estämisessä keskeisintä on organisoitumisen torjunta. Tähän voidaan kansalaisluottamuksen menettämisen osoittautuessa tehottomaksi puuttua tarvittaessa esimerkiksi valvontarangaistusta tai turvasäilömenettelyä hyödyntämällä ääriryhmien johtajiksi osoitettujen osalta.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu