Suomi ei voi jäädä Itämeren harmaalle vyöhykkeelle

Itämeren turvallisuuspoliittinen tilanne on kehittynyt viime vuodet hyvin mielenkiintoiseen suuntaan. Venäjän laivaston ja ilmavoimien toiminta on aktivoitunut jatkuvasti ajan mittaan ja maan kyky sekä halukkuus rajojensa ulkopuolella toteutettaviin sotilasoperaatioihin on nähty viime vuosina Georgiassa, Ukrainassa sekä tuoreimpana Syyriassa. On tullut selväksi kaava: kun Venäjä katsoo, että sen turvallisuutta tai intressejä uhataan, se käyttää eriasteisia painostuskeinoja, joista suoraan ja radikaaliin sotilaallisen voiman käyttöön voidaan siirtyä nopeasti ja varoittamatta.

Tämä asettaa melkoisen haasteen kaikille Venäjän vaikutusalueella toimiville valtioille. Venäjä tarjoaa naapureilleen lähinnä uhkaa siitä, että sen haitallisiksi katsomista poliittisista valinnoista seuraa rangaistuksia. Venäjän intressien huomioonottaminen tai yhteistyö Putinin hallituksen kanssa ei tuota merkittäviä valtiollisia hyötyjä. Sen sijaan monet muut tahot, kuten EU ja Nato, jotka Venäjä katsoo vihamielisiksi, tarjoavat useille valtioille toiveen lisääntyvästä kaupasta, talouskasvusta, vaikutusmahdollisuuksista ja turvallisuudesta.

Käytännössä näihin kerhoihin kuuluvat maat ovat myös menestyneet paremmin kuin ne maat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kyseisten klubien ulkopuolelle. Eli Venäjän tulkitseman intressin vastainen toiminta on reunavaltioille houkutteleva toimintalinja. Samalla kuitenkin mitä enemmän Venäjän sotilaallinen suorituskyky on noussut, mitä lähemmäs länsieurooppalaiset liitot ovat sen rajoja tulleet ja mitä tärkeämmät intressit Kremlissä katsotaan uhatuiksi, sitä suuremmaksi on kasvanut uhka siitä, että tilanne ajautuu sotilaalliseen konfliktiin.

Harmaa vyöhyke on eskalaatioriski

Suomea on helppo tarkastella maana, joka on jäänyt Naton ja Venäjän välisen vastakkainasettelun ulkopuolelle. Baltian maat, jotka kuuluvat Natoon kokevat paljon suurempaa painetta. On kuitenkin selvää, että painostaessaan Baltiaa Venäjä ymmärtää, että suorat toimet Nato-maita vastaan ovat huomattava riski. Sen sijaan liittokuntien ulkopuoliset maat ovat paljon soveliaampia kohteita toimille, joilla pyritään muuttamaan geopoliittista tilannetta suuntaan, jossa toisen osapuolen vastavedot muuttuneeseen tilanteeseen käyvät mahdottomiksi, tai ainakin liian kalliiksi.

Periaatteessa olisi mahdollista, että puolueettomat, itsenäisestä puolustuksesta kiinni pitävät ja vahvaa tahtoa puolueettomuutensa säilyttämiseen osoittavat valtiot voisivat toimia vakautta edistävänä puskurivyöhykkeenä. Tämä oli Suomen, Ruotsin ja Itävallan linja Kylmän sodan aikana ja moni siihen ajatteluun kasvanut edelleen uskoo tähän doktriiniin. Nyt kuitenkin eräänlaisina Naton ulkojäseninä Suomi ja Ruotsi mahdollistavat sotilasliiton ja Yhdysvaltojen reaktiovalmiuden testaamisen sekä Baltian haavoittuvassa asemassa olevien jäsenmaiden eristämisen sotatilanteessa ilman suoraa hyökkäystä jäsenmaahan.

Kuitenkin nykyisessä tilanteessa Suomi on, kuten Ruotsikin, de facto ilmaissut kansainvälisillä järjestöjäsenyyksillään kuuluvansa siihen valtioyhteisöön, jota kutsutaan länsimaiksi. Se näkyy sekä valtiojärjestelmässä ja sisäpolitiikassa, mutta myös konkreettisen taloudellisen ja turvallisuuteen perustuvan yhteistyön rakentamisessa. Se on ollut meille myös hyväksi. Emme kuitenkaan voi olla uskottavasti sotilaallisesti liittoutumattomia maita, jos pysymme näissä rakenteissa sisällä. On siis valittava: joko luovumme nykyisestä suuntaumuksestamme tai ilmaisemme selkeästi, missä seisomme ottamalla viimeisen askeleen.

Nykyinen tilanne johtaa siihen, että olemme ilmaisseet olevamme osa läntisten valtioiden yhteisöä ja meidät sinne myös Kremlissä luetaan. Kuitenkaan meillä ei ole omaa sitoutumistamme vastaavaa sitoumusta turvallisuutemme suhteen.

Vasta-argumenttien hiipuminen

Järkevät vasta-argumentit Suomen sotilaalliselle liittoutumiselle Naton kautta voi oikeastaan jakaa valtiojärkiajatteluun pohjautuvan poliittisen realismin varaan perustuville sekä yleisille pasifistisille argumenteille. Poliittisen realismin argumentteja ovat olleet muun muassa Naton turvatakuiden pitävyyden epäileminen, Suomen suhteiden varjelu suhteessa Venäjään sekä itänaapurin vastareaktion suomalaisille aiheuttama vahinko.

Pasifistinen argumentaatiolinja perustuu siihen, että sotilasliittojen laajeneminen lisää sotilaallisen konfliktin riskiä ja kiihdyttää asevarustelua. Argumentti on sinänsä perusteltu, mutta toisaalta on havaittavissa, ettei itäinen naapurimme hyväksy muille valtioille demokraattista itsemääräämisoikeutta vaan katsoo tiettyjen ratkaisujen vaarantavan oman turvallisuutensa.

Olen itse paitsi vakaumuksellinen rauhan mies ja kohtuuden rajoihin saakka pasifisti, myös machiavellistinen realisti, mitä tulee kansainvälisen politiikan kysymyksiin. Vaikka esimerkiksi Yhdysvaltain kansalaisyhteiskunta on kehittyneempi ja sisäpolitiikka edistyksellisempää kuin Venäjän tai esimerkiksi Kiinan, geopoliittisesti näiden maiden intressit ovat tasa-arvoisia: molemmilla on toisaalta oikeus turvallisuuteen, jonka lisäksi näiden maiden turvallisuudentunteen heikentyminen on uhka maailmanrauhalle ja sitä kautta kaikille muille.

Suomella, kuten muillakin pienvalloilla kuten Baltian mailla on yhtä lailla oikeus itsenäisiin ratkaisuihin sekä turvallisuudentunteeseen. Jos naapurimme katsoo tällaisen toiminnan itsessään vihamieliseksi eikä tarjoa omaa näkemystään miellyttävästä politiikasta mitään vastineeksi, ei meille oikeastaan jää mitään valintatilannetta.

Vaikka emme sitten luottaisikaan Naton turvatakuiden pitävyyteen tai sotilasliiton kykyyn auttaa meitä tositilanteessa (kuten en itse usko), sotilasliittoon kuulumaton maa voidaan jättää yksin ilman sitoumuksien rikkomista. Liittoutumisen jälkeen tositilanteessa sitoumus olisi kuitenkin irtisanottava ja sen olemassaolo herättäisi kuitenkin pelkoa sotilaallisia toimia harkittaessa. Silloin myöskään ei olisi mahdollista ajatella, että sotilasliiton jäsentä painostettaisiin käyttämällä voimaa liittoutumatonta maata vastaan.

Näin ollen olen arvioinut uudelleen kantaani Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen. Meidän on haettava Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsenyyttä ensi tilassa.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu