Donald Trump – Miten tässä taas kävi näin?

On myönnettävä, että liikemies Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi oli yllätys ja järkytys. Osittain se johtuu siitä, että vaikka Yhdysvaltain vaalitaistelu keskittyy sisäpolitiikkaan, ennen kaikkea työpaikkoihin ja turvallisuuteen, täällä muualla vaaleja seurataan ennen kaikkea siitä näkökulmasta, millaisen johtajan maailman mahtavin valtio valitsee tekemään yhteistyötä globaalia turvallisuutta käsittelevissä kysymyksissä. Viime kädessä kyse on siitä, millainen henkilö Valkoisessa talossa pitää hallussaan ydinaseiden laukaisukoodeja.

Eurooppalaisesta tarkasteluperspektiivistä valinta vaikuttaa lähtökohtaisesti vastuuttomammalta kuin amerikkalaisesta: äänestäjät kokivat vastaehdokas Hillary Clintoninkin epärehelliseksi, korruptoituneeksi eliitin edustajaksi, joka ei toteuta lupauksiaan. Sisäpoliittisessa vertailussa Trump ei ehkä tuntunut yhtä huonolta vaihtoehdolta ainakaan valkoisille äänestäjille  kuin pohdittaessa, kumpi ehdokas olisi vastuullisempi kansainvälisen politiikan toimija ja ydinasenapin vartija.

Mitä tästä voi oppia?

Ei varmaankaan ole sellaista poliittista analyytikkoa, joka ei pohtisi, mitä Trumpin valinta kertoo laajemmin demokratiasta. Suomalaiset luonnollisesti pohtivat vaikutuksia kotimaallemme ja hakevat yhtymäkohtia omaan politiikkaamme. Lienee turvallista sanoa, että politiikan mannerlaatat ovat nyt Yhdysvalloissakin fundamentaalilla tavalla liikkeessä: samaan aikaan kun Demokraattien asemat vahvistuivat esimerkiksi Arizonassa, Texasissa, Pohjois-Carolinassa ja Georgiassa, he menettivät asemiaan suurten järvien luotettavina pidetyissä sinisissä osavaltioissa. Michiganissa, Wisconsinissa ja Minnesotassa. Näistä Clinton voitti vain Minnesotan ja senkin tiukalla marginaalilla. Samalta alueelta hän menetti myös Ohion ja Pennsylvanian vaa'ankieliosavaltiot.

Demokraattien kannatus kasvoi suurien kaupunkien nuoren, urbaanin ja koulutetun väestön sekä latinovähemmistön keskuudessa. Jonkin verran siirtymää tapahtui myös korkeasti koulutetusta republikaanieliitistä, joka kokee menettäneensä konservatiivipuolueensa hallinnan teekutsuliikkeen, radikaalikristittyjen ja Trumpin kaltaisten populistien kaltaisille voimille. Trumpin voitto perustui työväenluokan ääniin: valkoiset duunarit lähtivät joukolla uurnille ja musta työväenluokka jäi kotiin, kenties inhoten Trumpia mutta luottamatta Clintoniinkaan.

Ikääntyvän työväenluokan protesti

Siinä missä Republikaaneja on varoiteltu vähemmistöjen unohtamisesta, kukaan ei muistanut varoittaa Demokraatteja siitä, ettei näillä ole ikuista nautintaoikeutta valkoisen työväenluokan ääniin. Nyt moni onkin ihmetellyt, miksi kyseinen äänestäjäryhmä petti niin pahasti, vaikka Obaman hallinto on saanut syntymään 15 miljoonaa uutta työpaikkaa ja painanut työttömyyden alle viiteen prosenttiin, kun edellisen republikaanipresidentti Bushin kaudella työttömyysluvut pahenivat jatkuvasti.

Työelämätutkija ja visionääri Jeremy Rifkin esitti jo 1990-luvun puolivälissä, että Bill Clintonin hallinnon kohenevien työllisyystilastojen taakse kätkeytyi se seikka, että uudet työt olivat useammin määräaikaisia, osa-aikaisia ja huonommin palkattuja kuin ne, joista oli jääty työttömiksi. Etenkin teollisuustöille oli tyypillistä pysyvyys, täysiaikaisuus ja suhteellisen hyvä korvaus. Työpaikat eivät myöskään ole syntyneet syvän työttömyyden alueille, vaan niitä muodostuu eniten itä- ja länsirannikon sekä Texasin kasvukeskuksiin.

Työttömät ovat myös iäkkäämpiä kuin ennen, sillä Yhdysvaltain väestökehitys ja pienenevät ikäluokat näyttävät valkoisen väestön osalta hyvin samanlaisilta kuin muissakin teollisuusmaissa. Yhdysvaltain runsas nettomaahanmuutto kätkee tämän osittain tilastoista, mutta yli 40-vuotiaalle teolliselle työttömälle muutto toiselle puolelle maata kilpailemaan palvelutyöstä maahanmuuttajien kanssa on sekä henkisesti että taloudellisesti vaikea rasitus.

Edistyksellisten on kohdattava lippalakkikansa

Urbaani liberalismi on kärsinyt tappion toisensa perään heikkenevien teollisuusseutujen populismille, kuten Britanniassa, jossa Pohjois-Englannin entiset teollisuusseudut äänestivät ensin Brexitin puolesta ja näyttävät nyt pysyvästi hylänneen Työväenpuolueen Konservatiivien hyväksi. Suomessa Vihreät ovat menestyneet laajentamalla otettaan nuorista koulutetuista, mutta perinteiset työväenpuolueet joutuvat kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa, eikä tämä taistelu ole uusienkaan gallupien jälkeen ohi. Epätietoisten määrä on suuri ja populistit meillä ja maailmalla äänestävät gallupit toistuvasti nurin.

Muutoksesta huolissaan oleviin ja vastarintaisiin tuulipukuihmisiin suhtaudutaan liberaalissa puolue-eliitissä perusteettoman negatiivisesti, eikä heidän huoliaan oteta vakavasti. Edistyksellisten voimien menestys, niin liberaalien kuin vasemmistonkin osalta on aina perustunut maan hiljaisten tukeen: vaatimattomaan väkeen ja sen toiveikkuuteen paremmasta huomisesta.

Jos populismille halutaan laittaa kampoihin, niin se tehdään kohtaamalla tämän porukan huolet ja antamalla heille toimijuus paremmaksi rakentuvassa maailmassa. Osallisuus, turvallisuudentunne ja hyvinvointi tukevat myös ihmisten valmiutta tukea toisten pyrkimyksiä omansa saavuttamiseen, vastakkainasettelu ja pilkka synnyttävät vain vihaa.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu