Herätys EK ja Vasemmisto: Kärjistäminen ja provosointi ei kannata!

Uuteen viikkoon päästiin liikkeelle kahden tuoreen somekohun voimin. Ensin Verkkouutiset löysi Vasemmistoliiton julkaiseman sote-videon, jonka taustalla on kulttuuripersoona ja kuntavaaliehdokas Mike Pohjola. Vassareiden kärjistäminen ja provoilu suututti oikeiston ennustettavimmat loukkaantujat, Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaisen ja kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.).

Vasemmistoliiton videossa esitettiin, että tulevan soten myötä yksityiset yritykset lypsävät veronmaksajien rahat hoitamalla flunssia ja kirjoittamalla sairaslomia ja lykkäävät hankalat potilaat ja sairaudet julkisille sote-yhtiöille joille ei enää riitä rahaa. Video esitti, että valinnanvapauden taustalla on Kokoomuksen tavoite siirtää rahaa itseään lähellä oleville firmoille. Pätkä oli niin räikeä, että vaikka kaikki siinä esitetty olisi tutkittuun tietoon perustuvaa faktaa, nyt tällaisten väitteiden uskottavuus on jossain Pravdan ja Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston tuotteiden välissä.

Vielä laajempaa pahennusta aiheutti EK:n uuden puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan haastattelu Helsingin Sanomissa. Mattilan heitto, jonka mukaan suomalaisten palkoissa on 10-15 % "ilmaa" eikä tuore kilpailukykysopimus riitä "nostamaan Suomea jaloilleen" sai kyllä palkansaajat ja yhteiskunnan vaikuttajat pomppaamaan kertaheitolla takajaloilleen. Sinänsä onnistunut ryhtiliike, mutta vaikutuksiltaan tuskin toivottu.

Vastikään palkansaajaliikkeen neuvotteluporras ja johto on pakottanut työntekijöiden kurkusta alas jälleen yhden nollaratkaisun palkkoihin ja päälle vielä massiivisen sosiaaliturvamaksujen siirron työnantajilta työntekijöille. Monen liiton jäsenistössä ja työpaikoilla olisi ollut halua hukuttaa koko kiky Eteläsataman Kolera-altaaseen. 15 % leikkuria 1800 euron kuukausipalkkoihin esittävä 1 660 000 vuodessa tienaava johtaja sai huonon alun neuvottelusuhteilleen ja teki todennäköisesti ison mainehaitan myös palkkansa maksajalle, Elisa Oyj:lle. Veli-Matti saa olla tyytyväinen jos selviää mokastaan palkanalennuksella.

Kärjistäminen on huonoa viestintää

Moni uskoo, että kärjistämällä omaa viestiään saa sen paremmin läpi ja siirtää poliittisen keskustelun keskipistettä lähemmäs omaa suuntaansa, kun maltilliset keskitien kulkijat ajattelevat että erilaisissa näkemyksissä on himpun verran totuuttakin. Tämä on osa totuutta, mutta toisaalta ns. päätyyn laukomalla luo tilaa vastareaktioille ja vieroittaa ihmisiä sanomastaan.

MTV:n politiikan toimituksen johdosta Ilta-Sanomien erikoistoimittajaksi siirtynyt Timo Haapala irvaili Mattilan lausunnon lähestyvän tyyliltään jo Oiva Lohtanderin patruunahahmoa SAK:n hyllytetystä tv-mainoskampanjasta vuodelta 2007. Haapalaa ei tunneta erityisestä rakkaudestaan työväenliikettä kohtaan, joten tällaisilta hahmoilta tulleiden kriittisten kommenttien toivoisi herättelevän.

Hakaniemessä on pikku hiljaa ymmärretty, ettei "porvari syö lapsesi" -kampanjointi uppoa ihmisiin. Sellaisella voi vedota korkeintaan kaikkein katkerimpiin fanaatikkoihin, jotka eivät kykene hyväksymään mitään kompromisseja. Koska kaikki todelliset päätökset vakaassa yhteiskunnassa kuitenkin perustuvat sopimuksiin jotka toinenkin osapuoli suostuu hyväksymään, fanaatikkojen tuki katoaa heti jos heitä lietsova demagogi yrittää oikeasti muuttaa asiaintilaa.

Silloinkin, kun itse huoli kärjistävän viestin takana on aito, esimerkiksi siitä että sosiaali- ja terveyspalveluiden laaja yksityistäminen johtaa kermankuorintaan ja kulujen karkaamiseen tai siitä, että julkisten sote-palveluiden yhtiöittäminen vie päätösvallan rahoista ja toimintatavoista osakeyhtiölain taakse demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin, täysin poskettomien uhkakuvien maalailu saa viestin vastaanottajan parhaimmillaan naurahtamaan vaivaantuneesti.

Timo Soini sanoi kerrankin hyvin todetessaan Mattilan möläytyksestä, että paikalliselle sopimiselle työpaikoilla miehen lausunto teki pahaa hallaa. Työaikojen ja palkanmuodostuksen järjestely kunkin työpaikan rytmin ja toimialan erityispiirteiden mukaan olisi äärimmäisen tärkeää. Mutta se vaatii luottamusta ja valmiutta kompromisseihin. Sitä erityisesti ei kärjistyksillä ja provosoinnilla saavuteta.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu