Maahanmuuttokeskustelussa puhutaan vain ohi

Suomalaista maahanmuuttoa koskevaa keskustelua on koko sen keston leimannut yksi, itsepintainen väite, jota ovat käyttäneet useimmat keskusteluun osallistuneet ainakin jossakin vaiheessa. Se on väite siitä, että keskustelu on mahdotonta. Ensimmäiseksi sitä käyttivät silloisen maahanmuuttopolitiikan vastustajat, jotka sanoivat että media ja poliittinen eliitti vaientavat keskustelua ja rankaisevat väärien mielipiteiden esittämisestä.

Sitten ajat ja linja muuttuivat. Vihamielistä törkyä alkoi sataa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta puolustaneiden niskaan. He alkoivat sanoa, että maahanmuutosta ei voi enää keskustella: pelolla ja painostuksella vaiennetaan, natsien kanssa ei voi keskustella. Kolmas ryhmä käyttämään väitettä syntyi tämän “kulttuurisodan” tuoksinassa: lanseerattiin ajatus “tolkun ihmisistä”, joiden mielipiteet jäävät “ääripäiden” väliin, joiden ääni jää kuulumattomiin meuhkauksen keskelle ja tulee lynkatuksi molemmilta puolilta.

Myös “tolkun ihmiset” saivat oman osansa. Etenkin äärioikeiston vastustajiksi julistautuneista kiihkeimmät pilkkasivat tolkun ihmisten jättäytyvän puolueettomiksi skinheadin potkiessa maassa makaavaa turvapaikanhakijaa. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Kirjailija Pirkko Saisio purki ahdistustaan tästä Helsingin Sanomien haastattelussa. Jutussa esimerkkinä eri leireihin jakautumisesta käytettiin Rautatientorilla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja heitä vastustavien Ilja Janitskinia presidentiksi kannattavien ilmeisesti pääosin alkoholisoituneiden tai mielenterveysongelmaisten sekopäiden mielenosoitusleirejä.

Retorinen taktiikka yhdistää ääripäät

Esimerkki oli virheellinen ja typerä, mistä Saisio saikin palautetta. Tässäkin tosin sitten päästiin juuri siihen, mistä Saisio puhui: kun itse asiaa on vaikea kohdata, puhutaan aidan sijaan aidanseipäistä. Siitä, pitääkö jokin yksityiskohta paikkansa tai onko joku henkilö käyttänyt jotakin termiä oikein. Tartutaan yksittäiseen virheelliseen tai absurdiin toteamukseen ja tehdään sen perusteella henkilöä tai tämän edustamia mielipiteitä koskeva yleistys. Saision haastattelun seurauksena huudettiin, ettei Suomi Ensin -sekoilijoiden tai natsien (sekä natsien natsien että “natsien”) kanssa voi keskustella. Totta, mutta olisikohan ennen sitä ääripäätä löydettävissä jotakin mielipiteitä, joiden kanssa voisi keskustella?

Lisäksi voidaan yhdistellä yksittäisiä sanomisia ja tekemisiä toisiinsa ja luoda niistä irvikuva, jolla nauratetaan tai pelotellaan omia kannattajia ja ärsytetään todellista tai kuviteltua vastapuolta. Kesäkuussa todennäköisesti Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittavan Jussi Halla-ahon poliittinen ura on perustunut pääasiassa tällaiseen retoriseen temppuiluun. On tragikoomista, missä määrin kärjistäjien retorinen taktiikka pysyy samana riippumatta siitä, kuka kärjistää.

Maahanmuuton kannattajat ovat suhtautuneet äärimmäisen kielteisesti yrityksiin puhua ääripäistä: hehän vain kannattavat sitä, että ihmisoikeudet kuuluisivat kaikille, eikä sen pitäisi olla äärimmäinen kanta. Tämä on sinänsä totta. Toisella kulttuurisodan osapuolella on positiivinen visio ihmisten välisestä solidaarisuudesta, huolenpidosta, välittämisestä ja yksilön vapaudesta ilmaista itseään. Toisessa äärilaidassa taas suhtaudutaan vihamielisesti kaikkiin ulkomaalaisiin, halutaan sulkea rajat, vihataan seksuaalivähemmistöjä ja halutaan korvata parlamentaarinen demokratia autoritaarisella järjestelmällä.

Ääripään turvapaikanhakijoita puolustavista humanisteista tekee vain ehdottomuus ja kompromissittomuus: heistä joko jokainen maahantulija tai ainakin nykyistä paljon suurempi osa heistä ansaitsee kansainvälistä suojelua, käännytyspäätös Bagdadiin tai Kabuliin on automaattisesti “kuolemaan lähettämistä”, eikä Suomen tai Euroopan kyvylle vastaanottaa ja kotouttaa tulijoita ole rajoitteita. Heille se, että räkäkännissä oleva skini heittää bensalla täytetyn muovipullon eikä tästä seuraa välittömästi täysimääräistä ihmisjahtia on osoitus systemaattisesta natsiväkivallasta poliisin suojeluksessa ja Suomen luisumisesta kohti täyttä natsivaltiota.

Välimallin kannat ovat tutkimusten mukaan yleisiä

Yllättävän monella ihmisellä on varauksellinen suhtautuminen nimenomaan turvapaikanhakijoihin. Tämä ylittää huomattavasti esim. Perussuomalaisten viime vaaleissa saaman 8,8 % kannatuksen. Samaan aikaan kun Perussuomalaisten kannatus on romahtanut, kyselytutkimuksissa yli puolet vastaajista on vastannut myöntävästi väitteeseen “Suomen turvapaikkalinjaa tulisi kiristää” tai “Suomessa on jo liikaa humanitäärisiä siirtolaisia”.

Yllä linkatussa kyselyssä kuitenkin myös lähes 60 % vastaajista ei pitänyt ongelmana maahanmuuttajaväestön lisääntymistä omalla asuinalueellaan. Tämä mielestäni viestii siitä, ettei turvapaikkapolitiikan kiristämisvaatimuksia voida yhdistää yksioikoisesti rasismiin tai kaiken maahanmuuton vastustamiseen, ei vaikka hyväksyttäisiin oletus siitä, että jokainen Perussuomalainen olisi rasisti ja vastustaisi kaikkea maahanmuuttoa (puolueella kuitenkin oli useita ei-valkoisia kuntavaaliehdokkaita, jopa Halla-ahokin on korostanut sitä ettei vastusta työperäistä siirtolaisuutta).

Aika moni linjan kiristämistä kannattanut hyväksyy ajatuksen siitä, että Suomen on osallistuttava globaalin eriarvoisuuden ratkaisemiseen ja ovat myös valmiita ottamaan Suomeen pakolaisia. Osa heistä, kuten minä, pitää epäoikeudenmukaisena ja väärinkäytöksille alttiina järjestelmää, jossa käytännössä mahdollisuus kansainväliseen suojeluun on vain niillä joilla on mahdollisuus lähteä raskaalle ja vaaralliselle matkalle maailman ääriin. Usein se tarkoittaa kriisialueiden rikkaimpia ja hyväkuntoisimpia. Matkalla heitä hyväksikäyttävät rikolliset ja osa kuolee, koska reissu on hengenvaarallinen. Mitä useampi tätä kautta pääsee Eurooppaan, sitä useampi yrittää.

Itse asiassa moni maltillinen maahanmuuttopolitiikan kriitikko ja ns. suvakki on samaa mieltä siitä, että ihmissalakuljetuksesta pitäisi päästä eroon. Useat kannattavat esim. työperäisen maahanmuuton helpottamista ja UNHCR:n pakolaiskiintiön nostamista. Tällöin niiden, joiden ensisijainen syy muutolle Suomeen on paremman elämän tavoittelu ei tarvitsisi vedota suojeluntarpeeseen ja suojeluntarpeessa olevista useammalle olisi mahdollista ainakin yrittää saada kansainvälistä suojelua. Pakolaiskiintiöstä voitaisiin myös jättää pois ne, joiden tausta viittaa ääri-ideologioiden kannattamiseen tai rikollisuuteen. Eroja tulee kuitenkin siitä, mitä mieltä ollaan esimerkiksi rajavalvonnan kiristämisestä tai siitä, millä ehdoilla spontaani turvapaikanhaku olisi pakolaiskiintiön kasvattamisen jälkeen edelleen mahdollista.

Toiset puhuvat käytännöstä, toiset periaatteista

Lopulta konservatiivisen maahanmuuttolinjan ero liberaaliin on se, että konservatiivit katsovat turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten aiheuttamien kustannusten olevan normaali ja siten budjettirajoitteen alainen kuluerä, jonka voimakasta kasvua voidaan rajoittaa. Maahanmuuttoliberaaleille taas kyse on ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, jolle ei voida asettaa hintalappua koska periaatteesta tinkiminen on suoraan ihmisoikeusloukkaus.

Kyynisesti tähän voi kuitenkin vastata, että yhteiskunnassa on myös monia muita sektoreita, joilla tapahtuu jatkuvaa aliresursointia: poliisin määräraharajoitteen vuoksi valtavat määrät rikoksia jää selvittämättä ja päätymättä tutkintaan, oikeuslaitokselta puuttuvat rahat hidastavat prosesseja niin paljon, että EU:n ihmisoikeustuomioistuin on antanut asiasta toistuvasti noottia. Suomen perusturvan taso on maan keskituloihin nähden EU:n mukaan riittämätön elämiseen. Perustuslaki takaa oikeuden työhön, mutta tämän lain tulkinnasta siten, että valtion tulisi järjestää työttömille palkallista työtä on täytynyt luopua työttömien määrän kivuttua pysyvästi ensin sataan, sitten kahteen ja kolmeensataantuhanteen. Rahat eivät riitä tähän mitenkään. Eivät, vaikka Suomen kokonaisveroaste on Euroopan korkeimpia, ellei jo korkein.

Lienee siis realismia todeta, että Suomen osallistumisen humanitääriseen suojeluun on elettävä budjettirajoitteen puitteissa ja myönnettävän suojelun on oltava määrällisesti rajallista tai sitten suojeluun kuuluvien oheispalveluiden on vähennyttävä. Tässäkin lähestymistavassa olisi merkittäviä ihmisoikeudellisia ja perustuslaillisia ongelmia. Tästä rajankäynnistä humanitäärisen vastuun ja siihen käytettävien taloudellisten resurssien välillä ei kuitenkaan kyetä rakentavasti keskustelemaan.

Siihen syyllisiä ovat ne, jotka vaientavat keskustelun syyttämällä jokaisen toisin ajattelevan haluavan islamisoida Suomen ja täyttää kadut mamuraiskaajilla, sekä ne jotka pitävät jokaista toisin ajattelevaa natseja hyysäävänä ihmishirviönä jolla ei ole empatiakykyä turvapaikanhakijoita kohtaan.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu