Presidenttipeli muuttuu farssiksi

Istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti eilen asettuvansa ehdolle toiselle kaudelle -tosin valitsijayhdistyksen kautta, ei Kokoomuksen ehdokkaana. Tavoitteena on selkeästi laajapohjaisen kansanliikkeen synnyttäminen ja vastaehdokkaiden lannistaminen lähtökuoppiin. Samanlaista haastajien pitämistä taka-alalla oli koko ilmoituksen lykkääminen myöhäiseen ajankohtaan. Se jätti auki mahdollisuuden sillekin, ettei Niinistö hakisi jatkoa jolloin moni presidentinvirasta haaveileva jäi niinsanotusti kytikselle. Harva haluaa lähteä ehdoin tahdoin häviämään huippusuositulle presidentille.

Rohkeitakin kyllä on. Revanssia aiemmista yrityksistä hakevat Keskustan Matti Vanhanen ja Vihreiden Pekka Haavisto. Uutta vauhtia kotimaan politiikkaan palaamiselle hakee Vasemmistoliiton Merja Kyllönen. SDP:n ja Perussuomalaisten osalta tilanne on vielä avoin. Niinistön temppu onkin tarkoitettu juuri tähän saumaan: moni demari ja persu äänesti häntä jo ensimmäisellä kierroksella 2012, nyt hän haluaa mahdollisimman monta näiden puolueiden rivikannattajaa ja aktiivitoimijaa taakseen jo ennen kuin ehdokkaita ehditään valita.

Valitsijayhdistys-veto on nerokas

Niinistön valitsijayhdistys-veto on niin ovela, että House of Cards -sarjan antisankari Frank Underwood olisi ylpeä. Sarjan tänään julkaistulla viidennellä tuotantokaudella Yhdysvaltain presidentiksi edennyt Underwood muuten puolustaa virkaansa vaaleissa. Jos tasavallan presidentin peliliike onnistuu hänen tarkoittamallaan tavalla, demareilla ja perussuomalaisilla on kyinen pelto kynnettävänä ehdokkaan haussa, sillä kuka edes seuraavista vaaleista haaveileva kandidaatti haluaisi lähteä ehdolle vaaleissa jos edes oman puolueen aktiivitukijoiden yksimielistä tukea ei ole? Moni muistaa vielä Suomen pitkäikäisimmän pääministerin Paavo Lipposen nöyryyttävän kuuden prosentin tuloksen vuodelta 2012.

Niinistön taakse onkin ilmaantunut jo nimekkäitä tukijoita. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on jo useissa vaaleissa asettunut Kokoomuksen ehdokkaiden tukijaksi, mutta SDP:n tannerilaiseen oikeistoon kuuluva ex-kansanedustaja Lasse Lehtinen on uusi toveri näin syvällä asevelisosialismin kuvioissa. 20 000 nimeä saataneen kasaan jo enemmän tai vähemmän tunnetuista politiikan, liike-elämän, kansalaisjärjestöjen ja viihdemaailman vaikuttajista ja tavallisia kansalaisia tullee kymmenin tuhansin päällekin.

Onhan tasavallan presidentti onnistunut alun unilukkari-arvojohtajana kompurointinsa jälkeen varsin hyvin virkaansa kuuluvien perustuslaillisten tehtävien hoitajana: Suomen ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan ylimpänä luotsina. Niin hyvin istuva presidentti on onnistunut nousemaan poliittisen loiskiehunnan yläpuolelle ja jatkamaan Suomen pitkää ulkopoliittista linjaa, että SDP:n päättävissä elimissä on kehuttu presidentin ulkopoliittisen linjan olevan lähempänä demareita kuin presidentin taustapuoluetta Kokoomusta.

Kekkosslovakian pitkä varjo

Sauli Niinistön selvältä näyttävää kuningastietä varjostaa kuitenkin se, että uskottavan vastaehdokkaan puute ja laaja "kansanliike" uudelleenvalinnan puolesta alkaa herkästi muistuttaa Urho Kaleva Kekkosen neljännesvuosisataisesta valtakaudesta, jolloin presidentinvaalit olivat enintään näennäisiä toimituksia neuvostosuhteiden takaajan rituaaliseksi voitelemiseksi jälleen yhdelle jatkokaudelle. Tällaiset vertaukset voivat synnyttää yllättäviä ja voimakkaitakin vastavoimia Niinistön selvältä näyttävälle uudelleenvalinnalle.

Vaikkei reaalista uhkaa muodostuisikaan, Putinin Venäjästä muistuttava vaalitulos uhkaisi paradoksaalisesti kääntää presidentin uskottavuuden heikolle tolalle ja rapauttaa koko presidentti-instituution merkitystä. Ilman todellista kilpailua ei paikalla ole samanlaista symbolista hohdettakaan ja koko vaalista uhkaa tulla epäuskottava farssi joka synnyttää lähinnä myötähäpeän ja vaivaantumisen tunnetta.

Muiden puolueiden, etenkin SDP:n ja Perussuomalaisten, tulee nyt miettiä millä kulmalla lähtevät vaaleja lähestymään. Vaihtoehtoja on karkeasti kaksi:

1) Asetetaan ehdokas, jonka ensisijainen tavoite on nostaa jokin keskeinen teema poliittiseen keskusteluun ja kasvattaa poliittista pääomaansa tuleviin taistoihin. Niinistöä on turha haastaa TP:n perustuslaillisia valtaoikeuksia koskevilla teemoilla. Luontevimmat kysymykset, joilla voisi näissä vaaleissa lähteä hakemaan asemia ovat EU-poliitiikan johtajuus, joka Suomessa on ollut jo vuosia hukassa. Selkeä tavoite siitä, mitä eurooppalaiselta yhteistyöltä haetaan, mihin suuntaan Eurooppaa halutaan viedä ja millä ehdoilla integraatiossa ollaan mukana, millä ehdoilla sieltä lähdetään pois. Toinen vaihtoehto on se arvojohtajuus, jolla Niinistö pelasi vuoden 2012 kampanjassa ja jonka hän on nyt kautensa loppua kohden hylännyt.

2) Asetutaan Niinistön taakse ja vältetään nöyryytys vaaleissa. Näin yritetään erottaa presidentinvaalit ja maakuntavaalit toisistaan sekä vähentää presidentinvaalien yleistä merkitystä. Tämä sopisi SDP:n osalta siihen, että aina Honka-liiton kaatumisesta lähtien demarit ovat tukeneet istuvaa presidenttiä kun hän haluaa jatkaa. Uusi ehdokas on asetettu vain jos istuva presidentti on luopunut tehtävästään. Asetelma olisi nolo puolueen kannalta joka ei omaa ehdokasta löydä, mutta aiemmin mainituista syistä tilanne voi muodostua hankalaksi myös ehdokkaalle itselleen.

Loppukevennyksenä ja koska vaihtoehtoja pitää aina olla kolme, esitän myös yhtä laatikon ulkopuolista ajatusta vaikka vannoutunut tasavaltalainen olenkin:

3) Personaaliunioni Ruotsin kanssa. Koska presidentistä on tullut täysin seremoniallinen virka ja ulkopolitiikan johtaminen sopii paremmin hallitukselle, voi muodollinen valtionpää olla vaikka monarkkikin! Ja kukapa sopisikaan paremmin Suomen suuriruhtinattareksi, kuin Ruotsin hallitsijaksi aikanaan nouseva kruununprinsessa Victoria? Vickan on edistyksellinen ja edustava monarkki, jonka oleskellessa pääosin Ruotsissa Suomi säästäisi myös melkoisesti nyt presidenttiin ja tämän esikuntaan kuluvia varoja. Silloin kun hallitsijattaremme Suomessa vierailisi, saisimme rahoillemme täyden vastineen kuninkaallisen glamourin muodossa. Etenkin kuninkaallisia innokkaasti seuraava juoru- ja iltapäivälehtien lukijakunta ilahtuisi ja oman kuninkaallisen saaminen varmasti helpottaisi presidentissä Vahvan Johtajan näkeviä auktoriteettikaipuisia.

Jos tämä ajatus ei kuulosta mielestäsi järkevältä, suosittelen että teet kaikkesi ettei vuoden 2018 presidentinvaaleista tule pelkkää vitsiä.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu