Maahanmuuttopolitiikan korjaamisen kompromissiesitys

Pekka Haaviston puheesta Vihreiden puoluekokouksessa on vähemmän yllättäen noussut keskustelua. Vastoin kaikkea tervettä järkeä työnnän sen rohkaisemana lusikkani vielä (tai jälleen) kerran soppaan nimeltä maahanmuuttopolitiikka. Ajoipa Haaviston puheita pyrkimys asemoida itseään presidenttipelissä lähemmäs poliittista keskustaa tai rehellinen aikomus asemoida Vihreitä maahanmuuttokeskustelussa uudelleen, alkaa vaikuttaa siltä että maahanmuuttokeskustelun poterot ovat madaltumassa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö ilmaisi viime viikolla selkeästi mielipiteensä siitä, ettei se halua olla mukana liikkeessä jolle maahanmuuton vastustaminen on kynnyskysymys. Hallitustyön makuun päässeet eivät halua ajaa itseään nurkkaan maahanmuuttopolitiikan takia. Ehdoton halu estää humanitäärinen maahanmuutto näyttäisi ainakin tällä hetkellä estävän hallitusyhteistyön, kompromissivalmiutta on oltava. Samalla Haaviston maltillisempi ulostulo tarkoittaa sitä, että ehdottoman liberaalin maahanmuuttolinjan kannattajiksi ovat jäämässä vain pienpuolueet Vasemmistoliitto ja RKP.

Voitaisiinko sitten löytää kompromissiesitys niiden välille, jotka kannattavat humanitäärisen maahanmuuton rajoittamista olematta rasisteja, ja niiden välille jotka haluavat helpottaa maahanmuuton ehtoja nykyisestä, mutta hyväksyvät kuitenkin sen että valtiolla on oikeus rajoittaa sitä, ketkä sen alueella oleskelevat ja ketkä ovat oikeutettuja sosiaaliturvaan? Yritetään nyt ainakin.

Kipukohtia

Maahanmuutossa ei-rasismipohjaisiksi ongelmiksi esitetään yleensä rasitteet suomalaiselle sosiaaliturvalle sekä yleiseen turvallisuuteen liittyvät haitat. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien todennäköisyys jäädä työttömiksi tai syyllistyä rikoksiin on huomattavasti korkeampi kuin kantaväestön. Vastaavasti taas on maahanmuuttajaryhmiä, joiden työllisyysaste on kantaväestöä korkeampi ja joissa rikollisuutta ei esiinny käytännössä lainkaan tai huomattavasti kantaväestöä vähemmän.

Ennakolta on tietysti mahdotonta tietää, ketkä jostakin ihmisjoukosta syyllistyvät rikoksiin. Olisi järjetöntä estää sadan ihmisen maahantulo, jos heistä vaikkapa 80 osoittautuu yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi, 15 jää työttömiksi, neljä syyllistyy rikokseen ja yksi on soluttautumista yrittävä terroristi. Maahanmuuttopolitiikassa tulisikin pyrkiä vähentämään tarvetta asioiden ennakolta tarkastamiseen, oleellisena poikkeuksena konfliktialueelta saapuvien yhteyksien selvittäminen sodan osapuoliin ja rikollisiin järjestöihin. Mielestäni ehdottoman periaatteen tulisi olla, että ääri- tai rikollisryhmiin kuuluneita tai sotarikoksiin syylllistyneitä henkilöitä ei päästetä Suomeen.

Toinen kritiikki koskee erityisesti ihmiskauppaa ja pyrkimystä korvata suomalaista työtä ulkomaisella halpatyövoimalla, joka ei joko tiedä oikeuksiaan tai joka ei oleskellessaan Suomessa ainoastaan väliaikaisesti pidä matalaa palkkatasoa ongelmana, koska heidän kotimaissaan nämä palkat ovat isoja rahoja. Kolmas kritiikki on se, että tulijoiden kulttuuri on yhteensopimaton suomalaisen elämäntavan kanssa ja aiheuttaa väistämättä yhteentörmäyksiä.

Ratkaisu 1: Työperäisen maahanmuuton helpottaminen

Sosiaaliturvaan ja rikollisuuteen liittyvä ongelma olisi helpohkosti ratkaistavissa sillä, että nykyisen turvapaikka- ja oleskelulupamenettelyn sijaan Suomeen tultaisiin työperusteisina siirtolaisina. Henkilö, joka ei kykene työllistymään tai syyllistyy rikoksiin on paljon helpompi poistaa maasta kuin henkilö, jolla on turvapaikka tai toissijaiseen suojeluntarpeeseen perustuva oleskelulupa. Tällöin tulijoihin voitaisiin soveltaa löyhempää seulaa, koska Suomen sosiaaliturvavelvoitteet tai yleiselle turvallisuudelle aiheutuva rasite ei voisi kasvaa kohtuuttomaksi. Se myös asettaisi selkeän paineen ja velvoitteen oleskeluluvan saaneille kotoutua ja elää suomalaisen yhteiskunnan normien mukaista elämää.

Työperäisen luvan voisi saada esimerkiksi 12 kuukaudeksi kuka tahansa Suomeen saapuva. Porkkanana tämän kanavan käytölle turvapaikkamenetelmän sijasta toimisi prosessin nopeus. Lisäksi voitaisiin maksaa esimerkiksi nykyisen vastaanottorahan suuruista korvausta, joka joudutaan joka tapauksessa maksamaan kaikille turvapaikkapäätöstä odottaville. Tämän päälle työperäiselle voitaisiin myöntää kotoutumisseteleitä, joita hän voisi harkintansa mukaan käyttää esimerkiksi kielikoulutukseen, ammattitaidon hankkimiseen tai suoraan palkkatukena. Nyt turvapaikanhakijoita auttavat henkilöt ja kansalaisjärjestöt voisivat olla apuna tulijoiden neuvomisessa ja vastaanottamisessa.

Henkilö, joka ei 12 kuukauden kuluessa löytäisi itselleen työtä tai työhön johtavaa koulutuspolkua poistettaisiin maasta. Seurauksena tulisi luonnollisesti sama viiden vuoden maahantulokielto, joka nyt annetaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Maahanmuuttokanava siis aukeaisi nykyistä useammalle, mutta vaatimustaso saapujan omasta aktiivisuudesta ennen pysyvää oleskelulupaa kasvaisi merkittävästi. Samalla katoaisi esitetty riski siitä, että osan tulijoista motivaatio muutolleen on suomalainen sosiaaliturva.

Ratkaisu 2: Viranomaisresurssien parantaminen

Työperäisen maahanmuuton merkittävä helpottaminen luonnollisesti romuttaisi ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan. Siksi epäterveisiin ilmiöihin tulisi puuttua vastaavasti muilla menetelmillä: harmaan talouden ja kiskonnan tapaisen työsyrjinnän vastaisia tutkinnallisia resursseja tulisi merkittävästi lisätä. Lisäksi alipalkkaus tulisi kriminalisoida, jolloin siihen syyllistymisestä voisi olla muitakin seuraamuksia kuin maksamattomien palkkojen hyvittäminen. Lainsäädäntöön olisi lisättävä ryhmäkanneoikeus työehtosopimusten rikkomisesta.

Kulttuurierojen aiheuttamien ongelmien ehkäisy on ennen kaikkea kotouttamispolitiikan kysymys. Suomeen muuttavat on saatava osallistumaan muun yhteiskunnan toimintoihin ja vuorovaikutukseen kantaväestön kanssa. Samalla pelisäännöt on tehtävä selviksi ja vahingollisista käytännöistä luopumiseen on aktiivisesti ohjattava. Erityishuomiota on kiinnitettävä uskonnollisten yhteisöiden valvontaan ja siihen, millaista oppia niissä levitetään. Poliisille olisi annettava riittävät valtuudet ja resurssit valvoa Suomessa toimivien uskonnollisten yhdyskuntien toiminnan lainmukaisuutta ja rahoituskanavia. Esim. ulkomaista rahoitusta voitaisiin rajoittaa tai tarvittaessa kieltää se kokonaan.

Positiivinen viranomaiskontakti ja luottamukselliset suhteet siirtolaisyhteisöihin edistävät myös sitä, että viranomaisten mahdollisuudet saada tietoja ongelmista ja ratkaista niitä paranevat huomattavasti.

Toivottavasti ajatukseni herättävät vilkasta keskustelua.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu