Jakovaraa ei ole – paitsi työllisyyteen ja talouskasvuun

Hallituksen budjettiriihi elokuun lopulla lähestyy jo. Asemiinajo on alkanut kovaa kyytiä. Valtiovarainministeriö julkaisi budjettiesityksensä, jonka pohjalta lopullista budjettia lähdetään tekemään. Valtiovarainministeriö Petteri Orpo (kok.) paalutti siinä kirjattujen linjausten pohjan kotikaupunkinsa päälehdessä Turun Sanomissa 8.8. Menopuoleen ei tällä perusteella ole juuri muutoksia luvassa, mutta verotukseen ilmeisesti ehkä jotain.

Huomionarvoista on, ettei ensimmäistä täysin omaa budjettiesitystään valmisteleva Orpo ota paperissa mitään roolia tai irtiottoa: kaikki mitä esitykseen on kirjattu perustellaan julkisen talouden suunnitelmalla (JTS 2018-2021), hallitusohjelman kirjauksilla ja aiemmilla menokehyspäätöksillä. Kenties valtiovarainministeri ei halua keinuttaa yhtään enempää kesäkuun kriisissä liitoksistaan natissutta hallitusvenettä työntämällä budjettiesitykseen mitään Kokoomuksen lempihankkeita.

Positiivisempi tulkinta on se, että Orpo haluaa edistää pitkän linjan strategian noudattamista valtiontalouden hoitamisessa. Hyperaktiivisen edeltäjänsä Stubbin ja kaoottisesti avauksia tehneen ja niitä pois vetäneen pääministeri Sipilän aiheuttaman epäluottamuksen jäljiltä jonkinlainen ennustettavuus hallituksen toiminnassa on aina kotiinpäin.

Talouskasvu ja jakovara

Suomen talous on lähtenyt kasvamaan varsin reippaasti, ylittäen jopa odotukset. Kuluvalle vuodelle odotettu kolmen prosentin kasvu ylittää selvästi sekä hallitusohjelman asettaman tavoitteen 2 % kasvusta ja VM:n arvion kansantalouden 1 % vuotuisesta kasvupotentiaalista. Hallitus toki mielellään ottaa kunniaa tämän aikaansaamisesta, mutta käytännössä hallitus ei juuri ole tehnyt merkittäviä toimia jotka vaikuttaisivat talouskasvuun.

Iso kysymys on nyt, kauanko kasvu jatkuu näin vahvana. Mistään jakovarasta ei nyt kannata alkaa puhumaan, koska työttömyysturvaa ja muita yhteiskunnan menoja on rahoitettu raskaasti velkarahalla. Jotta palvelut ja tulonsiirrot voidaan jatkossakin turvata, nyt tarvitaan menokuria maksamaan velkataakkaa pois ja keräämään uutta lamapuskuria. Tämä on se Keynesin oppien mukaisen suhdannepolitiikan toinen ja vähemmän suosittu puoli. Suomen lamassa harjoittamaa kiristyspolitiikkaa voi toki osittain arvostella, mutta kun talous nyt vahvistetusti kasvaa niin elvytyksestä ei pidä puhua.

Työllisyyskehitystä tukemalla kestävä julkinen talous

Kohdennetut toimet oikeansuuntaisen työllisyyskehityksen tukemiseksi ovat sen sijaan edelleen toivottavia. Orpo liputtaa esimerkiksi perhevapaiden uudistamisen puolesta. Tässä onkin se paradoksaalinen kuvio, että tälle löytyy enemmän kannatusta SDP:stä, Vihreistä ja Vasemmistoliitosta kuin Kokoomuksen konservatiivisilta hallituskumppaneilta. SDP:n malli on hyvin lähellä sitä, mitä Kokoomus ja SAK ovat esittäneet.

Orpon budjettiesityksestä kuitenkin puuttuvat oleelliset korjaavat toimenpiteet hallituksen tekemiin koulutusleikkauksiin ja tutkimusmäärärahojen supistamiseen. Yritystukien ja verovähennysten perkaamista on myös vihdoin ja viimein väläytelty hallitusrintamasta, mutta konkreettisia avauksia ei Orpon esitykseen ole päätynyt. Verotukien karsiminen ja alemmat verokannat kohtelisivat yrityksiä tasapuolisemmin ja tarjoaisivat erityisesti uusille ja pk-yrityksille mahdollisuuden kasvaa.

Nämä olisivat oleellisia toimia työllisyystilanteen parantamiseen ja pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden parantamiseen. Pk-sektorin firmoille kohdennettu tuki, kuten starttirahojen määrän lisääminen ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen kohdennetut avustukset auttaisivat työpaikkojen syntymistä. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy pieniin firmoihin.

Veropuolella ei ole varaa löysätä

Toinen, vielä menokuriakin epäsuositumpi osa noususuhdanteen politiikkaa on veropohjasta ja verokertymästä kiinni pitäminen. Tässä onkin oikeistohallituksen pahin kompastuskivi järkevän nousukauden politiikan toteuttamisessa. Talouden kasvaessa verokertymä kasvaa luonnostaan, joten verojen korottamiselle ei ole tarvetta mutta myöskään veronalennuksiin ei kannata ryhtyä.

Hallitus on nyt päästämässä solidaarisuusveron alimman maksurajan nousemaan takaisin 90 000 € bruttotuloihin, kun määräaikainen muutos veron määräytymiseen päättyy. Jos verotukseen halutaan tehdä kevennyksiä, nekin kannattaisi kohdentaa eniten työllisyyttä tukeviin kohteisiin ja maksamaan itsensä takaisin. Suomen kokonaisveroastetta tulisi saada alemmas, mutta tässä taloustilanteessa suosittelisin katsomaan kuinka pitkälle talouskasvua riittää ja pienentämään alijäämää. Sama logiikka kuin miksi menonlisäyksiä pitää rajoittaa.

Budjettiriihessä tarvitaan rohkeutta

Politiikka kaipaa ennustettavuutta ja vakautta, mutta talouskasvun muuttaminen työpaikoiksi vaatii myös aktiivisia toimenpiteitä. Työllistäjät ja työntekijät on saatettava yhteen ja työttömien kouluttautumista sekä alanvaihtoja työvoiman kysynnän mukaan on tuettava. "Vanhoilla mennään" -paperi ei riitä, kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi Ylen haastattelussa.

Toivottelenkin hallitukselle rohkeutta pitää edellisen hallituksen kurssi verotuksen tasossa ja siirtää rahaa yritystuista sinne, missä eurot tukevat työllisyyttä ja julkistalouden tervehtymistä. Valitettavasti tähänastiset näytöt hallitukselta eivät lupaa hyvää tämän osalta.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu