Tanssia Turun uhrien haudoilla?

Perjantaina kello 16:00 Turun kauppatorilla tapahtui se, mitä oli pelätty ja odotettu. Suomessa tehtiin rikos, joka todennäköisesti oli maamme ensimmäinen islamilaisen radikalismin motivoima terrori-isku. Sosiaalinen media ja uutiset täyttyivät välittömästi tapahtumaa käsittelevällä sisällöllä. Viikonlopun mittaan tehtiin poliittisia kannanottoja, osa maltillisia ja viisaita, toiset taas harkitsemattomia. Pahimmat pyrkivät edistämään poliittisia tarkoitusperiä tragedian varjolla.

Päätin itse olla kirjoittamatta mitään kannanotoksi tulkittavaa. Tein yhden päivityksen, jossa summasin vahvistettuja faktoja, koska some-kuplassani tuntui liikkuvan valtavasti ristiriitaisia, vahvistamattomia ja vanhentuneita tietoja. Niin nopean reagoinnin aikaa kuin elämmekin, on tärkeää että ennen laukomista ollaan varmoja että faktat ovat tiedossa. Ruumiit olivat tuskin kylmenneet kun netissä liikkui jo "varmaa tietoa" siitä kuinka kyseessä oli turvapaikanhakijana maahan soluttautunut ISIS-taistelija tai "vain häiriintyneen nuoren teko".

Turun isku on nostanut nopeasti keskusteluun kaksi teemaa: valmistelussa olevan tiedustelulain ja Suomen turvapaikkapolitiikan. Osittain molemmat aiheet liittyvät Turkuun, mutta osa puheenvuoroista kuulostaa yrityksiltä käyttää Turun iskua poliittisena keppihevosena.

Tiedustelulain tarve

Huomiotaherättävää on, kuinka nopeasti ministerit ja poliisiviranomaiset alkoivat puhua uuden tiedustelulain aikataulun nopeuttamisesta iskun yhteydessä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toivoi suomalaisilta jäitä hattuun. Toivottavasti sama pätee myös hallitukseen. Turun isku vastasi Suojelupoliisin uhka-arviota Suomen osalta, joten väite, että isku sinänsä muuttaisi jotain muuta kuin yleistä mielipidettä lakien kiireellisyystarpeen suhteen on tuulesta temmattu. Jos asialla oli kiire, se oli olemassa jo ennen Turun tapahtumia, kuten tohtorikoulutettava Jani Kokko Demarinuorten blogissa asiaa avaa.

Tiedustelulain säätämistä perustellaan sillä, että Suomen tiedusteluviranomaisten laillinen keinovalikoima niin Suojelupoliisilla, KRP:llä kuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksellakin on pienempi kuin vastaavilla organisaatioilla keskeisimmissä länsieurooppalaisissa verrokkimaissamme. Nämä sisältävät myös Ruotsin, josta saatiin tieto muun muassa Ulkoasiainministeriöön kohdistuneesta tietomurrosta.

Lain tarpeellisuutta on epäilty muun muassa esittämällä, että vaikka Belgiassa ja Ranskassa on vastaavaa lainsäädäntöä, siellä tapahtuu terrori-iskuja. Argumentti on sikäli typerä, että näissä maissa tunnetusti on huomattavasti suurempi väestönosa muslimisiirtolaisia, jotka ovat tällä hetkellä otollisin värvättävien ryhmä terroristijärjestöille. Näillä mailla on myös huomattavasti pidempi historia terrorismissa ylipäätään. Kysymys kuuluukin, montako iskua on jäänyt tapahtumatta oikea-aikaisen tiedustelun ja ennaltaehkäisevien toimien ansiosta?

Tiedustelulaille on siis selkeästi tarvetta. Pidän kuitenkin viisaana sitä SDP:n puheenjohtajan ja johtavien poliitikkojen ottamaa kantaa, ettei tyhjään vekseliin vedetä nimeä. Ennen kun voidaan linjata, tuleeko laki säätää kiireellisenä vai pitääkö sitä vielä muokata esimerkiksi tiedusteluviranomaisten toiminnan seuraamisen kannalta, pitäisi nähdä hallituksen esitys asiasta. Se esitys makaa nyt hallituksen pöydällä, joten asian eteneminen ei ole kiinni kenestäkään muusta kuin ministereistä itsestään. Jos hallituksen osalta saadaan valmista ja hyvä lakipaketti, niin silloin SDP sen hyväksyy ja laki on voimassa jo tällä vaalikaudella.

Turun tapahtumien osalta täytyy myös selvittää se, miksei supolle ja poliisille tulleisiin vihjeisiin tekijän radikalisoitumisesta ja uhkaavista puheista reagoitu. Ilmeisesti kyse ei ollut siitä, etteikö keinoja saada tietoa ollut vaan siitä, ettei ole resursseja toimia niiden pohjalta. Pelkät työkalut eivät riitä, jos ei ole käsipareja niitä käyttämään. Priorisointia tutkinnan suuntaamisessa on toki tehtävä resursseista riippumatta, tässä uusista työkaluista voi olla hyötyäkin. Monesti kuitenkin tehokkain puuttuja on yhteisön ja sen ihmiset tunteva konstaapeli, joka osaa tehdä arvion paikan päällä.

Turvapaikkapolitiikka

Tekijän paljastuttua kielteisen päätöksen saaneksi ja siitä valittaneeksi marokkolaiseksi turvapaikanhakijaksi myös turvapaikkapolitiikka nousi keskusteluun. Suurin ihmetys heräsi siitä, että Marokko on vakaa ja kehittyvä valtio, jossa käy miljoonia länsimaalaisia turisteja vuosittain. Tällaisesta maasta hakeva tuskin olisi oikeutettu humanitaariseen suojeluun. Migrikin vahvisti, että yli 90 % marokkolaisista on saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen. Jääneissä on ollut esim. alaikäisiä joiden osalta ei ole ollut varmuutta vastaanotosta kotimaassa.

Ratkaisuehdotukset tilanteeseen ovat sisältäneet esimerkiksi erillisiä palautuskeskuksia kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, hakijoiden telkeämistä vastaanottokeskuksiin, rajavalvonnan tehostamista ja paperittomien piilottelun rangaistavaksi säätämistä. Tyypillisesti asiasta on esitetty viranomaistaholta ensin teknisesti toteuttamiskelpoinen ajatus ja sitten Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on laukonut jotain rajumpaa rajatarkastuksista Ruotsin rajoilla aina siihen saakka, että palautettavat sijoitettaisiin ulkosaariston luodoille. Kukakohan niitäkin leirejä huoltaisi ja paljonko se maksaisi?

Kansanedustaja Simon Elon (ent. PS, nyk. UV, tul. Sin.) lausunto, jonka mukaan Persuihin jääneiden maahanmuuttopolitiikka rakentuu siten, että "jos maahanmuuttajia esitetään ammuttavaksi kiväärillä, kysytään miksei ammuta tykillä" tuntuu pitävän paikkansa. Puheenjohtaja Halla-ahon viholliskuvien kannalta oli niin huolestuttavaa, että iskussa uhreja auttamaan ja tekijää pysäyttämään ryhtyi aivan liikaa väärän värisiä ja nimisiä henkilöitä, että seurauksena piti jakaa MV:n valeuutinen.

Koska turvapaikanhakijat tai maahanmuuttajat eivät ole mikään homogeeninen joukko, voisi samaan aikaan tehdä useammankin asian. Ensinnäkin turvapaikanhakijoille on saatava päätökset paljon nykyistä nopeammin. Ei ole mitään järkeä tai logiikkaa siinä, että Marokon kaltaisesta turvallisesta maasta saapuvan ihmisen turvapaikkahakemuksen käsittely valituksineen kestää vuositolkulla. Tällainen selvä tapaus pitäisi saada ratkaistua kolmessa kuukaudessa.

Selvissä hyväksikäyttötapauksissa ja rikoksista tai radikalismista epäiltyjen turvapaikanhakijoiden osalta palautuskeskukseen sijoittaminen ensimmäisen päätöksen jälkeisestä ajasta aina valituksen käsittelyyn tai kotiinpaluuseen saakka olisi täysin oikea linja. Sen sijaan se, että turvapaikanhakijat voivat odotusaikanaan opiskella ja työskennellä Suomessa on vain kotoutumista edistävä, yhteiskuntaa hyödyttävä ja myös häiriökäyttäytymistä ehkäisevä toimintalinja.

Perusteettomia turvapaikkahakemuksia voitaisiin myös vähentää myöntämällä nykyistä helpommin työ- tai opiskeluperäinen oleskelulupa. SDP:nkin piiristä on esitetty pelkoja, että tällainen linja murentaisi suomalaisia työehtoja. Oma uskoni taas on vakaasti se, että työpaikkoja syntyy sinne missä on työkykyistä, osaavaa ja työhaluista työvoimaa. Sellaisten ihmisten maahanmuutolle ei tule asettaa rajoituksia, kaikki on kotiinpäin.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu