Aktivistiyrittäjät haastavat poliitikot

Paljon julkisuutta ronskilla huumorillaan ja perinteisen yritysjargonin hylkäämällä keränneen armeijatavaran erikoisliike Varustelekan yrittäjä Valtteri Lindholm kertoi eilen illalla julkisessa Facebook-päivityksessään löytäneensä Mikkelistä pienen hattukaupan, joka myi hyvin edullisesti villasta tehtyjä "duunarilätsiä". Tällaista päähinemuotia alkaa näkyä yhä enemmän helsinkiläisten luovan alan hipstereiden päässä, jotka tosin paremman puutteessa päätyvät ostamaan Malesiassa polyesterista askarreltuja halpakopioita aidosta asiasta.

Valtteri aikoo nyt ehdottaa savolaisille nettikauppaan panostamista ja sitä kautta mahdollisuutta vastata kysyntään ja pitää arvokasta osaamista hengissä. Kenties luoda uuta työtä ja vaurautta alueille, joilla nykyään on hivenen haastavat olosuhteet. Hemmetin hyvä agenda, nostan peukkua.

Kun mietitään, mitä töitä tulevaisuudessa ihmisille jää koneiden korvatessa yhä useampia toistoon, laskentaan, tavaroiden ja datan siirtämiseen sekä sarjatuotantoon liittyvistä tehtävistä, vastaus on yksinkertainen. Ihmiset ostavat tavaroita ja palveluita, jotka ovat persoonallisia, tuovat iloa ja hyvänolon tunnetta. Sellaista syntyy kun ihmiset hyödyntävät luovuuttaan ja kädentaitojaan. Ihmiset osaavat rakentaa elämäntyönsä ympärille myös mielenkiintoisia tarinoita, joihin ihmiset haluavat kiinnittyä ja tehdä niistä osan identiteettiään.

Kauppamiehistä aktivisteiksi

Yrittäjän rooli ja identiteettikin elää muutoksessa. Yhä useammalle yrittäjälle oma yritys on myös paljon muuta kuin keino ansaita rahaa ja olla oman työnsä herra. Firman perustamisen taustalla on yhä useammin jokin aatteellinen agenda tai ajatus asioiden tekemisestä täysin uudella tavalla. Lindholm on hyvä esimerkki aktivistiyrittäjästä: Hän on rakentanut tietoisesti brändiään kapinalliseen tyyliin, edistänyt milloin mitäkin tärkeäksi katsomaansa yhteiskunnallista teemaa ja kieltäytynyt pyytämästä anteeksi aiheuttamiaan some-kohuja, jos on kokenut olevansa oikeassa.

Aktivistiyrittäjät paitsi ottavat aktiivisesti kantaa (ja käyttävät aktivismiaan markkinointiin ja brändinrakennukseen), myös liittoutuvat keskenään. Kilpailuasetelman sijaan aktivistiyrittäjät rakentavat yhteistyöverkostoja ja tsemppaavat keskinäistä menestystä. Leka on myös kasvanut jonkinmoiseksi työllistäjäksi, missä roolissa firma on myös pyrkinyt olemaan esimerkillinen ja hyvä työnantaja. Firma haluaa vain motivoituneita ja sitoutuneita työntekijöitä, joten se kohtelee duunareitaan tavalla jolla tällaisia ihmisiä houkutellaan tulemaan ja jäämään firman palvelukseen.

Peliyritys Roviolla on vähän samanlainen logiikka: se rakentaa myönteistä imagoa ilmoittamalla, ettei optimoi verotustaan vaan maksaa Suomeen sen mitä kuuluukin ja lisäksi vielä palkitsee työntekijöitään muhkeilla bonuksilla ja firman osakkeilla. Samaan aikaan kun yhteiskunnassa voimistuu kritiikki suuryritysten kasvamisesta valtiota vahvemmiksi toimijoiksi, jotka jättävät veronsa maksamatta ja joita normaali lainsäädäntö tai vastuu ympäristöstä ei kosketa, kasvava joukko uusia yrityksiä korostaa yhteistä vastuuta ja yhteiskuntaa.

Korvaavatko aktivistit poliitikot?

Tällä hetkellä, kuten monta kertaa aiemminkin näyttää siltä että jokin poliittisen järjestelmän ulkopuolelta tuleva voima ajaa muutoksia tehokkaammin kuin paikalleen jämähtäneeseen virastokieleen juuttunut poliittinen prosessi. Äänestysaktiivisuus laskee, puolueiden jäsenmäärät vielä nopeammin. Vakaata puoluekantaa ei alle 40-vuotiaissa ole kuin lestadiolais-kepulaiseen perheeseen syntyneillä ja puolueiden broilerihautomoiden kasvateilla. Samaan aikaan nuoret ihmiset haluavat muutosta elämänmenoon yhtä tulisesti kuin pikku hiljaa eläkkeelle siirtyvä 60-70 -lukujen radikaali polvi.

Aina aikaisemmin radikaalit ovat pyrkineet valtaamaan politiikan ja ajan mukaan konservatiivinen poliittinen järjestelmä on mukautunut ja ottanut uudet asiat agendalleen. Nyt osa aktiivisista ihmisistä on lähtenyt mukaan politiikkaan, mutta moni menee mieluiten omia teitään. Tämä on sääli, koska vaikka nämä ihmiset saavat aikaan rutosti hyvää tekemisellään, ne mestat missä liikkuu miljardeja rahaa ja jonka syövereihin monen peruspulliaisen tuloista kolmannes tai enemmänkin kuukausittain katoaa, jäävät uudistamatta.

Meidän poliitikkojen pitäisikin nyt skarpata ja miettiä, miten voisimme olla aktivistiyrittäjien kavereita sen sijaan, että jaamme avustuksina joka vuosi samat rahat pitääksemme isot ja vakavaraiset firmat tyytyväisinä. Erityisesti vasemmistolla voisi olla voitettavaa tässä, sillä todella moni aktivistiyrittäjä pitää hyvinvointivaltiota, julkisesti rahoitettua koulutusta ja reiluja pelisääntöjä paitsi hyvänä bisnesympäristön kannalta, myös moraalisesti tavoiteltavana asiana.

Uuden ajan yrityksille ollaan kaveri uudella tavalla

Aktivistiyrityksille "demari vie rahasi" ei ole keskeinen uhka. Keskeinen uhka on systeemi, jossa tehdään asiat "niin kuin ne on aina tehty" eikä auteta kaveria onnistumaan. Tähän liittyy keskeisesti nykyisessä poliittisessa keskustelussa iloisesti lietsottu vastakkainasettelu ja pelottelu: maaseutu vs. kaupunki (vaikka helsinkiläiset hipsterit voivat pelastaa ahvenanmaalaiset päärynänviljelijät ja mikkeliläiset hattumaakarit), duunarit vs. yrittäjät (vaikka menestyvät yritykset ja hyvinvoivat työntekijät tarvitsevat toisiaan) tai talous vs. ympäristöarvot (elinkelpoinen planeetta on suotuisampi bisnesympäristö ja ekoratkaisuilla voi tehdä isosti rahaa).

Tuskin kovin moni politiikan sijaan muualle mielenkiintonsa kohdistanut aktivisti politiikkaan on siirtymässä, mutta jos politiikassa ei oteta periaatteeksi että autetaan kaveria menestymään, hyvää tekevä aktivismi tapahtuu hyvin todennäköisesti jossain toisaalla.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu