Tiedustelulaki ja valtionsalaisuudet

Luin Helsingin Sanomien jutun tässä lähellä Tikkakoskella sijaitsevasta Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta (ent. Viestikoelaitos) lauantaina aamukahvipöydässä. Totesin, että jaahas, näköjään jostain on saatu haltuun punaisella salaiseksi leimattua aineistoa ja haluttu lesoilla sillä lehdessä. Mitään merkittävää uutta tietoa minulle ei paljastunut. Se tuli hivenen yllätyksenä, kuinka paljon elektronisella valvonnalla saadaan tietoa Venäjän tarkasta joukkojen sijoittelusta ja liikkeistä itärajan takana.

Tämäkään tuskin tulee yllätyksenä Venäjän sotilastiedustelulle. GRU:ta on pidetty syystäkin yhtenä maailman pätevimmistä tiedustelupalveluista, eikä NL:on romahduksen jälkeiset rahoitusongelmat koskaan iskeneet samalla Venäjän tiedusteluun kuin asevoimiin. Oletin tosin myös, että HS olisi vähintäänkin epävirallisesti varmistanut perinteikkäänä isänmaallisena lehtenä, että juttu täyttäisi myös virallisten tahojen näkemykset valtiollisen turvallisuuden säilymisestä.

Oudointa jutussa oli kuitenkin se, että sen julkaisua perusteltiin pääasiassa uudella tiedustelulainsäädännöllä, mutta siihen liittyviä valmiuksia tai tarvetta ei arvioitu. Juttu käsitteli ensisijaisesti perinteistä signaalitiedustelua, joka tapahtuu eri menetelmin kuin tiedustelulaissa määritelty verkkotiedustelu. Kuten Puolustusvoimien tiedustelupäällikkökin totesi, jutun ingressissä oli myös huomattava asiavirhe: Viestikoekeskus ei saa uuden tiedustelulainkaan puitteissa missään tapauksessa siepata yksityishenkilön yksittäistä sähköpostia. Kirjesalaisuuden murtamiseen tarvitaan jatkossakin painava rikosepäily.

Puolustusvoimien viestitiedustelu ei muutenkaan suuntaudu suomalaisiin, vaan ulkomaisiin tahoihin.  Yleensä sitä ei ole korrektia sanoa ääneen, mutta eräs merkittävä Suomesta itään sijaitseva suurehko valtio on nauttinut melkoista painoarvoa meikäläisessä tiedustelussa, kuten sen koko, strateginen merkitys ja poliittinen painoarvo edellyttääkin.

Viranomaisten huolestuminen on aiheellista

On varsin ymmärrettävää, että ERITTÄIN SALAINEN -leimalla varustettujen dokumenttien päätyminen valtakunnan suurimman päivälehden kuvituskuviin herättää huolta tasavallan presidentin kansliassa, puolustusministeriössä ja pääesikunnassa. Mistä tällaiset asiakirjat on saatu? Onko valtiollisen turvallisuuden sisärenkaassa laajempikin vuoto vai onko kyseessä luottamuksellisesti HS:n toimittajalle annettu materiaali? Miten HS on varmistanut, etteivät dokumentit ole varastettavissa, kuvattavissa tai kopioitavissa? Ketkä niitä ovat käsitelleet?

Tällaisiin kysymyksiin on luonnollisesti saatava vastaus. Lisäksi tietovuodon tukkiminen ja syyllisen rankaiseminen on tärkeää. Joku toinen, mahdollisesti epäisänmaallisemmin motiivein varustettu, voisi rohkaistua ottamaan yhteyttä maksuvalmiiseen tahoon jos voisi olettaa, että selviäisi jäämättä kiinni. Poliisiratsia ilman kotietsintälupaa toimittajan kotiin sunnuntai-iltana ei kuulosta hyvältä, mutta on Suomen lain mukaan mahdollinen jos voidaan epäillä tutkinnan muuten vaikeutuvan.

Poikkeuksellista on nyt sekin, että KRP:n käynnistämässä rikostutkinnassa ei epäillä ainoastaan vuotajaa, vaan myös Helsingin Sanomia. Rikosnimike on turvallisuussalaisuuden paljastaminen, mikä on rikosnimikkeenä vakavasta päästä. HS tulee protestoimaan asiaa lehdistönvapauden loukkauksena, mutta esimerkiksi Iltalehti ja Keskisuomalainen ovat ottaneet jo kriittisen kannan suhteessa HS:n harkintaan salatun materiaalin käytössä.

Suomen tiedusteluyhteisön julkisuusstrategiaa on muutettava

Helsingin Sanomien juttu ja reaktiot siihen osoittavat, että selkeät pelisäännöt tiedustelutoimintaan ja julkisuuteen todella tarvitaan. Olisi myös Viestikoekeskuksen ja tietenkin Supon etu, että heillä olisi hyvät mediasuhteet, joiden kautta voitaisiin tyydyttää lehtien ja suuren yleisön tiedonjanoa, sekä toisaalta rajoittaa houkutusta vuotojen hyväksikäyttöön.

Kertomalla vapaaehtoisesti harmitonta tietoa tiedustelutoiminnastaan ja turvallisuusympäristön kehityksestä voitaisiin päästä tilaisuuteen, jossa media vapaaehtoisesti myös selvittäisi sen, ettei mikään julkaisuun menossa oleva aiheuta turvallisuusriskejä tai mahdollisesti paljasta ulkovalloille jotain sellaista olennaista suomalaisesta tiedustelumenetelmästä tai tiedustelun järjestämisestä, joka heikentää sen tehoa.

Uuden tiedustelulain myötä viranomaisille tulee lisää valtuuksia ja keinoja viestitiedusteluun. Sen vastapainoksi viranomaisten valvontaa ja vastuullisuutta on myös vahvistettava. Koska tiedustelutoiminta on aina lähtökohtaisesti salaista, se on haastava yhteensovittaa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien periaatteisiin. Tässä on kuitenkin onnistuttava, sillä tässä ajassa demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen vaatii toimivaa tiedustelutoimintaa.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu