Hallitustiestä avain Keskustan pelastukseen?

Keskustalla on edessään tiukka valinnan paikka. Ilmoittautuako oppositioon vai lähteäkö kokoamaan hallitusta SDP:n johdolla Antti Rinteen kanssa? Keskustan kanta vaalituloksen jälkeen näytti olevan vahvasti oppositioon päin, mutta hallitusovea jätettiin kuitenkin "viisi senttiä" raolleen, kuten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuvaili. Mies, joka tällä hetkellä käytännössä johtaa Keskustaa toimituspääministeri Juha Sipilän ilmoitettua luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta ja myös ministerintehtävien tavoittelusta. Kaikkonen on myös ehdolla Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Kaikkosen johdolla Keskusta on esittänyt hallitustunnustelijalle kymmenen kynnyskysymystä hallitukseen menolle. 10 kynnyskysymystä on melko paljon ja äkkiseltään tätä voisikin pitää kielteisenä vastauksena hallitustunnustelijalle. Perinteisesti se sitä olisikin. Tilanne, jossa minkään puolueen kannatus ei vaaleissa ylittänyt 20 tai edes 18 prosenttia ei kuitenkaan ole tavallinen. Lisäksi kannattaa lukea kynnyskysymykset läpi.

Vain kaksi kynnystä aiheuttaa jumppaa

Oikeastaan vain kynnykset 2 ja 3 ovat SDP:n näkökulmasta haastavia. Jos yritysten verotusta ei saa lainkaan kiristää, se vaikeuttaisi myös yritystukien karsimista. Niistä suurin osa kun on juuri verotukia. SDP kaipaa myös osinko- ja lähdeverotuotoista liikkumavaraa koulutusinvestointeihin, joita Keskustakin muissa kynnyskysymyksissään ajaa. Palkansaajien verotusta haluttaisiin myös SDP:ssä alentaa.

Monialaiset maakunnat eivät ole demareiden mieleen. Pitäisi mennä sote edellä. Tämä on kuitenkin mahdollista niellä, jos Keskustalle sopii se, että ensin tehdään sote 15-18 -mallin pohjalta ja maakuntavalmistelua jatketaan samalla, mutta lait ja maakuntien tehtävien lopullinen sisältö jätetään auki kunnes sote on purkissa. Muuten sote-näkemykset ovat kepulla ja demareilla hyvin saman suuntaiset: sote saadaan leveämmille hartioille, sote-alueille taataan todellinen itsehallinto, julkinen pysyy isäntänä ja yksityinen täydentää.

Keskustassa ei haluta Perussuomalaisten aseenkantajaksi

Tällä hetkellä suurin paine sekä keskustalaisilla että Kokoomuksen Petteri Orpolla on välttää oppositioon joutuminen Perussuomalaisten seuraksi. Opposition kakkospuolueen asemaa pelätään epäkiitolliseksi ja onhan myös tapana, että seura tekee kaltaisekseen: kun Vihreät ja SDP olivat viime kaudella yhtä aikaa oppositiossa, Vihreitä alkoi näkyä SAK:n toimintapäivissä vaatimassa työttömien aktiivimallin leikkurin ja pakkolakiesitysten perumista. Samalla demarit alkoivat voimallisesti puhua ilmastopolitiikasta.

Orpo on jo menettänyt pelin: Kokoomuksen eduskuntaryhmässä konservatiiviset ja talousoikeistolaiset edustajat vahvistivat asemiaan ja lisäsivät määräänsä liberaalien kustannuksella. Hallitukseen meno voisi kuitenkin vielä hillitä Elina Lepomäen ja Wille Rydmanin vaikutusvallan kasvua ja pitää kova laki -linjaa vetävän oikeusministeri Antti Häkkäsen poissa puolueen johdosta. Jos hallitus muodostetaan ilman Kokoomusta, seuraavan opposition suuri tarina tulee olemaan PS:n ja Kokoomuksen kilpailu siitä, kumpi puolue uskottavammin on Suomen Republikaanit: talousoikeistolainen ja arvokonservatiivinen.

Keskustassa päin vastoin asemiaan ovat vahvistaneet nuoret sosiaaliliberaalit, joita nousi eduskuntaan useita puolueen karmaisevasta yleistuloksesta huolimatta. Joukossa on myös Kaikkosen todennäköisesti vahvin vastaehdokas, lappilainen Katri Kulmuni. Näillä tekijöillä on vahva halu paluttaa Keskusta enemmän vasemmalle alkiolaisille juurilleen ja samalla saada puolueen linja vastaamaan sen pyrkimystä identifioitua liberaaliksi puolueeksi. Nuorista keskustalaisista on vaikea löytää arvokonservatiiveja, jotka vastustaisivat seksuaalivähemmistöjen ja transsukupuolisten oikeuksia, tai joille perhevapaiden tasaisempi jako vanhempien kesken olisi kirosana.

Kansanrintama mahdollistaa profiilinmuutoksen

Jos oppositiossa jäätäisiin Persujen varjoon, hallituksessa Keskusta voisi sitä vastoin repiä henkistä välimatkaa Sipilän perinnön epäsuosittuun puoleen. Kansanrintamapohjainen enemmistöhallitus voisi tehdä enemmän pieni- ja keskituloisia suosivaa politiikkaa. Samalla se mahdollistaisi vastaamisen Keskustaa uhkaavaan demografiseen ongelmaan: puolueen vahvoilla kannatusalueilla väestö vähenee huimaa vauhtia ja sitä myötä häviävät kansanedustajan paikat.

Uusia paikkoja jaetaan Helsinkiin ja Uudellemaalle, joista ensin mainitussa Keskusta veti nollat ja jälkimmäisessä otti turpiin niin että tukka lähti. Omaksumalla sosiaaliliberalistisen ja uudistusmielisemmän poliittisen linjan Keskusta voisi hyvinkin vahvistaa asemiaan omakotilähiöiden autoilevien insinöörimiesten ja näiden bioteknikkovaimojen keskuudessa. Näille äänestäjille kun Kokoomuksen republikanisoituminen ja etenkin maahanmuuttovastaisuus tai muu arvokonservatismi olisivat myrkkyä.

Kokoomuksen vuoro olla oppositiossa

Tietenkään ei myöskään pidä unohtaa sitä näkökulmaa, että kansanrintamapohja olisi hallituksen runkona ensimmäistä kertaa aito mahdollisuus tehdä ideologisesti toisensuuntaista politiikkaa sitten vuoden 1987. Sen jälkeen kun Kokoomus on istunut hallituksessa kuin tatti lukuunottamatta 2003-2007 vallassa ollutta Keskustavetoista punamultaa.

Täysin kun ei voi sulkea pois sitäkään ajatusta, että sekä SDP:n että Keskustan ahdingon pohjimmaisena syynä olisi Kokoomuksen ajama ja Suomessa hegemoniseen asemaan päässyt markkinaliberalismin ideologia. Kenties Keskustassakin halutaan kokeilla, olisiko jonkin muunkin tien valitseminen mahdollista.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu