Haetaanko ISIS-leirin suomalaiset kotiin?

Keskustelu Al-Holin yhdistetyn vanki/pakolaisleirillä olevien ulkomaan kansalaisten tilanteesta on puhuttanut viimeiset viikot kiihtyvällä tahdilla. Hallituspuolueilta on tullut asiasta aavistuksen keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mikä kenties johtuu siitä, että kokonaisuus on sekä eettisesti että juridesti melko hankala. Lohduttautua voi sillä, että hajallaan tuntuu olevan oppositiokin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on samaan aikaan vakuuttanut, ettei tunne ”mitään sympatiaa” leirille vangittuja ISIS-naisia kohtaan, mutta samalla puolueesta on vaadittu myös lasten pikaista tuomista kotiin ja nostettu esiin se, että Turun yliopiston akatemiaprofessori, edellisvaaleissa Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana ollut Johanna Niemi on tehnyt valituksen YK:lle Suomen toiminnasta tapauksessa.

Isis-naiset tiesivät minne lähtivät

Olen nähnyt jonkin verran sitä argumentaatiota, että leirin naiset olisivat joutuneet Syyriaan sodan keskelle jotenkin vahingossa tai päätyneet ISIS-leirille jotenkin vahingossa. Tämä väite on täysin absurdi. Syyrian sisällissodan kehitys ja kuvasto ovat hallinneet suomalaisia uutisvälineitä paremman puolen vuosikymmentä. ISIS käytti propagandassaan nousustaan saakka selkeänä viestinä sitä, että he eivät ihmisoikeuksista piittaa: mestauksia, kivityksiä, kidutuksia, sortoa ja orjuutta on luvassa, jos ei vapaaehtoisesti noudata heidän sääntöjään.

Myös Daeshina tunnetun järjestön lukuisat rikokset olivat muutenkin nähtävissä ja kuultavissa siten, ettei kukaan voi väittää ettei tiennyt millainen järjestö oli kyseessä. Ulkoasiainministeriön matkustustiedote kehottaa välittömään poistumiseen maasta ja toteaa, ettei konsulipalveluita ole normaalisti saatavilla. Länsimaiden kansalaiset, joita Syyriassa oli sisällissodan puhjetessa, poistuivat maasta sen alkamisen jälkeen noudattaen viranomaisten ohjeita. Maahan jääneet ja sinne poistumiskehotuksen antamisen jälkeen lähteneet ovat kaiken järjen mukaan maassa omalla vastuullaan.

Kun rikoksen uhreiksi ulkomailla joutuneita suomalaisia ei lennätetä veronmaksajien kustannuksella kotiin, miksi niin toimittaisiin niiden kohdalla, jotka ovat tietoisesti lähteneet Syyriaan tukemaan terrorismia ja hylänneet kaikki ne arvot, joita Suomi maana ja kansakuntana edustaa? Ylipäänsä ainoa tilanne, jossa muistan valtion järjestäneen evakuointilennon pulaan joutuneille, itse paikalle menneille suomalaisille on 2004 Intian valtameren tsunami, jonka yllätyksellisyys ja paikan päällä vallinnut kaaos teki kohtuulliseksi sen, että asiaan viattomia suomalaisia tällä tavoin autettiin. Tämän kannan on omaksunut SPR:n entinen viestintäjohtaja.

Lapset Suomeen, äidit jäävät?

Ainoastaan Perussuomalaiset ovat olleet herttaisen yksimielisiä kannassaan, että niin äidit kuin lapsetkin saavat mädäntyä rauhassa Syyriassa, vaikkeivät lapset ole itse valinneet sinne lähteä tai siellä syntyä. Muuten tuntuu olevan ajatus, että lapsien hakeminen Suomeen olisi toivottavaa tai ainakin periaatteellisesti hyväksyttävissä.

Itse kannatan tätä ratkaisua, sekä sen vuoksi että viattomien lasten inhimillinen kärsimys tällä tavoin on kestämätöntä ja Suomella on joka tapauksessa moraalinen vastuu suojella heitä, oikeudellisista näkökohdista riippumatta. Lisäksi sodan jäljiltä toipuvien kurdien taakkaa leirin ylläpidossa tulisi pyrkiä helpottamaan.

Ongelmaksi tämä muodostuu sikäli, että jos yksikin huoltaja vastustaa lapsen tuomista Suomeen erikseen, asiassa ei voida edetä, vaikka poliittinen tahto olisikin. Koska ISIS:n ideologiaa kannattavat naiset tietävät etteivät ole erityisen tervetulleita kotiinpalaajia, on varsin todennäköistä, etteivät he halua luopua arvokkaimmasta neuvotteluvaltistaan leiriltä ulos pääsemiseksi.

Huostaanotto ei ole vaihtoehto

Helpointa lapset olisi tuoda Suomeen, jos heidät voitaisiin ottaa huostaan vanhemmiltaan. On perusteltua katsoa, ettei pakolaisleirille suljettu, vapaaehtoisesti aikanaan sotatoimialueelle väkivaltaisen ääriliikkeen järjestön puolelle lähteneet radikalisoituneet äidit eivät ole kykeneviä tarjoamaan lapsille turvallista ja terveellistä kasvuympäristöä. Valitettavasti vain toimivalta huostaanottoon rajoittuu suomalaisviranomaisten osalta Suomen valtionrajojen sisäpuolelle.

Yksi vaihtoehto voisi olla, että kurdiviranomaiset ottaisivat lapset vanhemmiltaan huostaan ja sen jälkeen nämä tuotaisiin Suomeen erikseen. Kurdit todennäköisesti haluavat Suomelta myös yhteistyötä koskien äitien kohtalon miettimistä. Suomi on jo tähän mennessä tukenut kurdien taistelua Daeshia vastaan mm. antamalla koulutusta kurdien puolustusjoukoille. Osana tätä tukiohjelmaa voitaisiin myös tukea kurdien ottamien vankien prosessointia (esitutkinta osallisuudesta terroristisiin rikoksiin, radikalisoituneiden ja katuvien seulonta, oikeusprosessi).

Pitääkö Suomen ottaa kansalaisensa vastaan?

Lopuksi pitää ottaa kantaa siihen argumenttiin, että kun Suomi vaatii esimerkiksi Irakia ottamaan vastaan täällä kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneita, niin olisi falskia kieltäytyä olla ottamatta vastaan Syyriasta palaavia entisiä ISIS-taistelijoita ja näiden perheitä. On toki totta, että jos tällainen henkilö Suomen rajalle ilmestyy, hänet on päästettävä maahan.

Sama pätee myös tilanteeseen, jossa kurdihallinto (tai juridisesti ottaen Syyrian hallitus Damaskoksessa) karkottaisi nämä henkilöt ja omalla kustannuksellaan toimittaisi heidät Suomeen. Meillä olisi velvollisuus ottaa heidät vastaan. Näinhän toimitaan irakilaistenkin tapauksessa. Varsin kalliit palautuslennot poliisisaattueineen toteutetaan Suomen veronmaksajien kustannuksella. Tällä hetkellä näyttää epätodennäköiseltä, että näin tapahtuisi, mutta toisaalta jos Suomi ei osoita aloitteellisuutta asian ratkaisussa, voi hyvin olla, että ajastaan kurdit luovuttavat vankinsa Syyrian hallitukselle, joka sitten karkottaa nämä lähtömaihinsa.

Tällainen monimutkainen oikeudellisten, poliittisten ja moraalisten näkökohtien paini varmasti johtaa siihen, että hallituksen ministereiden ja hallituspuolueiden kansanedustajien on haastava antaa lyhyttä ja yksiselitteistä vastausta siihen, miten tullaan toimimaan: yhtä lailla on selvää, ettei Suomi järjestä mitään carte blance -evakuointilentoa, mutta toisaalta on varmaa, että pitää selvittää useampi erilainen vaihtoehto siitä, miten tullaan toimimaan. Ulkopuolinen paine ei varmasti asiaa tee lainkaan helpommaksi.

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu