Raiskauslainsäädäntö muuttuu – Tarvitseeko jatkossa todisteet suostumuksesta?

Suostumus 2018 -kansalaisaloitetta käsiteltiin eilen eduskunnassa. Aloite raiskauksen tunnusmerkistön muuttamisesta siten, että jatkossa raiskaus määritettäisiin suostumuksen puuteen perusteella keräsi kannatusta yli puoluerajojen. Kriittisiä äänenpainoja tuli lähinnä Perussuomalaisista, jotka kyseenalaistivat sen, miten suostumuksen tai sen puutteen voi oikeussalissa todentaa. Netissä tämä mielipide tuntui olevan vielä yleisempi ja moni epäili, että jatkossa pitää olla kirjallinen sopimus seksistä tai muuta todistusaineistoa. Lisäksi epäiltiin, että tämän seurauksena erilaiset kostomielessä tehdyt rikosilmoitukset raiskauksista lisääntyisivät jyrkästi ja voisivat johtaa jopa tuomioon. Aika moni kommentoija varmaankin kirjoitti ilman rikosjuridiikan tuntemusta tai kokemusta oikeussalista, koska nämä väitteet ovat täysin älyttömiä. Itselläni onnekseni on jälkimmäistä, joten ajattelin avata vähän sitä, miten rikosprosessi yleisesti ottaen toimii (ja miten se uuden raiskauslainsäädännön puitteissa toimisi). Täsmennettäköön, että kokemus on saatu käräjäoikeuden lautamiehen ominaisuudessa.

Ensinnäkin, pikeudessa vallitsee aina syyttömyysolettama syytetyn osalta ja todistustaakka on syytteen esittäjällä. Tämä tai mikään muukaan laki ei voi muuttaa sitä, ainoastaan todistelun kohdetta (nyt väkivalta, kyvyttömyys vastarintaan) toiseen (suostumuksen puuttuminen). Osa lain kannattajistakin on ilmaissut tässä asiassa itseään epäselvästi (mahdollisesti koska eivät itsekään ole juridiikan ammattilaisia), mutta tämänhetkinen raiskauslainsäädäntö johtaa usein väittelyyn siitä onko väkivalta tai sen uhka asianomistajaa kohtaan ollut riittävän voimakasta, jotta voitaisiin puhua raiskauksesta tai onko asianomistaja tehnyt riittävästi vastarintaa tekijää vastaan. Oleellista on, että jatkossa tällaista nöyryyttävää semantiikkaa ei tarvitse käydä läpi, vaan riittää että asianomistaja kykenee osoittamaan, ettei ole antanut suostumustaan seksuaaliseen toimintaan.

Mitä tulee siihen että oikeudet alkaisivat tuomita raiskauksesta kuulopuheiden tai perättömien syytösten pohjalta, syytteen todistaminen oikeudessa vaatii, että ”syyttömyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä”. Eli sana sanaa vastaan -tilanteessa, jossa toinen osapuoli väittäisi yhdynnän olleen tahdonvastaista ja toinen suostumukseen perustuvaa mutta kummallakaan ei olisi näyttöä (todisteita tai todistusaineistoa) kukaan ei saa tuomiota, jos kykenee kertomaan edes jokseenkin johdonmukaisesti tapahtumien kulun esitutkinnassa ja oikeudessa. Lisäksi perätön ilmianto on rikos ja heikolla pohjalla olevat jutut pääasiallisesti kaatuvat jo esitutkinnassa (ei mene syyteharkintaan) tai viimeistään siellä (syyttämättäjättämispäätös). Käytännössä Suomessa oikeussaliin etenee pääasiassa vain sellaisia tapauksia, joissa on olemassa pitävää näyttöä, koska eivät poliisit ja syyttäjätkään typeriä ole (ja töitä riittää muutenkin).

Epäilen hyvin vahvasti, että vaikka joku innostuisikin uuden lain puitteissa tekemään perättömän rikosilmoituksen, niin poliisi ja viimeistään syyttäjä torppaisivat jutun löytäessään kertomuksesta epäjohdonmukaisuuksia tai havaitessaan muun näytön täydellisen puutteen. Voitte siis jatkossakin harrastaa seksiä ihan huoletta, jos tiedätte että kumppaninne on seksiin halukas. Ja jos ette tiedä onko vai eikö ole, niin… mikä ihme teitä oikein vaivaa?

EetuKinnunen1

Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri, valtio-opin pääaineopiskelija. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu