Sota Ukrainassa vie maailman uudelle aikakaudelle

Yksi tapa hahmottaa historiaa on jakaa sitä temaattisiin ajanjaksoihin. Nämä jaot ovat aina eri tavoin mielivaltaisia ja osin vaihtelevia sen mukaan, mitkä tekijät nostetaan keskiöön. Talous- tai sosiaalihistorian näkökulmasta 1900-luku ja 2000-luvun alku jakautuvat toisin kuin vaikka tieteenhistorian tai poliittisen historian näkökulmasta. Turvallisuuspolitiikassa jaottelu perustuu useimmiten valtakeskusten ja toimijoiden uudelleenjärjestäytymiseen, mikä usein tapahtuu sotien ja vallankumousten seurauksena.

Suuri muutos turvallisuuspoliittisessa maailmanjärjestyksessä tapahtui 1989-1991, kun Neuvostoliitto ja kommunistinen blokki romahtivat sisäisen paineen ja taloudellisen stagnaation myötä. Se päätti yli 40-vuotisen kylmän sodan maailmanjärjestyksen, joka sai alkunsa toisen maailmansodan lopputuloksesta. Aikakautta voisi kuvata vaikkapa uusliberalismin aikakaudeksi. Siitä on puhuttu myös Pax Americanana. Tämä aikakausi päättyi 2022 Venäjän käynnistettyä laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.

Sota sinänsä ei ole tässä ratkaiseva aikakauden päätös, vaan se, että sodan syttyminen tarkoittaa keskeisten Kylmän sodan jälkeisten poliittisten doktriinien vanhentumista. Näitä doktriineja olivat muun muassa:

• ”Wandel durch Handel”, ajatus, jonka mukaan taloudellinen yhteistyö väistämättä johtaisi liberaalin demokratian edistymiseen
• Taloudellisen keskinäisriippuvuuden sotaa ehkäisevän vaikutuksen ehdottomuus
• Perinteisten asevoimien vanhentuneisuus ja merkityksettömyys

Toki aikakauden loppua kohden oli jo näkyvissä merkkejä siitä, että ideologinen ja taloudellinen haastaja Yhdysvalloille ja näitä seuraavalle ”läntisten” teollisuusmaiden blokille on muodostumassa. Ei kuitenkaan Venäjästä, vaan Kiinasta ja sen autoritaarisen markkinatalouden mallista. Samalla kehittyneiden teollisuusmaiden sisäinen vakaus ja poliittiset järjestelmät alkoivat osoittaa heikentymisen merkkejä ennen kaikkea poliittisen kentän sirpaloitumisen ja polarisaation kautta.

Demokratiat eivät olleetkaan heikkoja

Keskeisin sodan alkamisen jälkeen nähdyn kehityksen opetus on, etteivät demokratiat olleetkaan niin heikkoja ja kyvyttömiä kuin Pax Americanan loppupuolella manattiin populistien voittaessa vaaleja ja poliittisten reformien osoittautuessa mahdottomiksi toteuttaa. Länsimaiden reaktio Venäjän uuteen hyökkäykseen oli yhtenäinen, päättäväinen ja tehokas. Tässä ei ole merkitystä sillä, soitteleeko Macron Putinille tai onko Saksalla vaikeuksia saada tehtyä päätöksiä panssarivaunujen toimittamisesta. Nämä ovat pintapuolisia yksityiskohtia. Isossa kuvassa pakotteet olivat nopeita, kovia, eikä yksikään merkittävä valtio tai poliittinen voima ole niitä kyseenalaistanut.

Samoin demokraattisten maiden kyky tukea Ukrainan taistelua maahantunkeutumista vastaan on selvästi yllättänyt venäläiset ja tulee heijastumaan myös muihin mahdollisiin kriisipesäkkeisiin. Keskeisin näistä on Taiwanin salmi, jossa on pohdittu mahdollisuutta sille, että Kiinan kansantasavalta yrittäisi sotilaallisin keinoin ”jälleenyhdistää” Kiinan, mikäli saarella toimiva ”Kiinan tasavalta” päättäisi julistaa saaren virallisestikin itsenäiseksi valtioksi.

Globaali valtapolitiikka ja talous muuttuvat

Sota laittaa myös globaalin talouden ja vallankäytön perusteet liikkeeseen. Kun luovutaan ajatuksesta, jonka mukaan keskinäisriippuvuus takaisi rauhan, ympäri maailmaa kiertelevät tuotantoketjut eivät enää kuulostakaan niin houkuttelevalta ajatukselta. Jo koronapandemian aikainen komponenttipula ja logistiikan ongelmat osoittivat, miten pienet häiriöt voivat hidastaa ja pysäyttää kokonaisia teollisuudenaloja.

Sotatila väistämättä vaikuttaa maiden ja talousalueiden ratkaisuihin huoltovarmuuden ja omavaraisuuden vahvistamiseksi. Tuontiruuasta riippuvaiset maat joutuvat pahoihin vaikeuksiin Ukrainan viljakaupan pysähdyttyä ja moni maa miettii varmasti sitäkin, kuinka riippuvaisia he jatkossa haluavat olla diktatuurien energiatuotteista. Öljyä kun toimittavat Venäjän lisäksi ennen kaikkea Saudi Arabia, Iran, muut Persianlahden diktatuurit ja Venezuela. Norjan kaltaiset demokraattiset öljyn viejävaltiot ovat harvassa. Nesteytettyä maakaasua sentään saadaan Yhdysvalloistakin.

Kiinan ja läntisten teollisuusmaiden yhteydet ovat liian laajat ja tiiviit katkaistavaksi, mutta on aivan varmaa, että niin Beijingissä, Brysselissä kuin Washingtonissakin aletaan kaikessa hiljaisuudessa laatia entistä laajempia suunnitelmia kansainvälisen kaupan häiriötilanteista selviytymiseksi, elintärkeiden raaka-aineiden ja komponenttien varastoimiseksi. Lisäksi varmasti selvitetään vaihtoehtoisia hankinta- ja jalostusketjuja.

Taistelua autokratian ja demokratian välillä ei käydä vain valtioiden kesken

Se, että Venäjän hyökkäys on herättänyt demokraattisissa valtioissa voimakkaan ja yhtenäisen vastareaktion ja se, miten Venäjä on tullut jo nöyryytetyksi ja heikennetyksi sotatoimien ja talouspakotteiden myötä on synnyttänyt jo euforiaa osassa ihmisiä. On muodostunut ajatus, että tässä on nyt se historian loppu, jossa autoritaariset valtiot saavat selkäänsä demokraattiselta länneltä, Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon ja Kiina eristetään.

Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Samoin kuin aikanaan 1930-luvulla, pimeät voimat ovat liikkeellä varsinaisten diktatuurien lisäksi myös demokraattisissa valtioissa. Oikeistolaiset autokraattiset liikkeet Ranskassa, Italiassa, Unkarissa tai Yhdysvalloissa eivät ole Kremlin tai FSB:n luomuksia. Samoin kuin kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ruokki paikallisesti syntyneitä vastavoimia kapitalististen maiden valtiovallalle, myös nyt Moskova tukee käytännön syistä poliittisia voimia, jotka vastustavat EU:ta, Natoa ja liberalistisen kansainvälisen oikeuden tulkinnan varaan rakennettuja instituutioita.

Nämä liikkeet saavat käyttövoimansa vastaliikkeestä liberalismille. Osa vastaliikkeestä perustuu liberalismin varjopuoliin, osa taas esimerkiksi yksilönvapaudessa saavutettuihin edistysaskeleisiin, osa autoritaarisen uskonnon ja nationalismin kaltaisten voimien heikentymiseen. Ei ole mitenkään varmaa, että seuraava demokraattisten yhteiskuntien yhteinen taisto käydään Venäjää tai Kiinaa vastaan. Se voidaan joutua käymään myös Yhdysvalloissa, jossa Republikaanisen puolueen kannattajien entistä jyrkempi radikalisaatio voi synnyttää uhan demokratialle. Koskaan ei pidä odottaa, että seuraava sota olisi samanlainen kuin nyt käytävä.

Tämä johdannonomainen teksti aloittaa turvallisuuspoliittisen blogisarjani, joka jatkuu koko kesän. Uudet blogitekstit julkaistaan aina torstaisin. Ne noudattavat tämän bloggauksen sisällöllistä jakoa, eli seuraava blogi (julkaistaan 30.6.) käsittelee autokratian ja demokratian välistä kamppailua. Sen jälkeen 7.7. julkaistaan Lähi-idän tilannetta käsittelevä kirjoitus, Ranskan kansallispäivänä 14.7. Aasiaa käsittelevä teksti, 21.7. sodan pitkän aikavälin talousvaikutuksia käsittelevä blogi ja sarja päättyy 28.7. pohdiskelevaan tekstiin mahdollisesta yksinapaisesta maailmasta. Kommentit, kysymykset ja muu palaute ovat tervetulleita!