Venäjän sota ravistelee Lähi-idän tasapainoa

Tämä on turvallisuuspoliittisen blogisarjani kolmas osa. Edelliset kirjoitukset julkaistiin 23. ja 30.6.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa globaalisti. Blogisarjani kolmannessa osassa tarkastelen muutoksia Lähi-idän voimatasapainoon, vakauteen ja kehitysnäkymiin. Karkeasti ottaen Afganistanista Libyaan ulottuva alue konflikteineen on ollut maailman kiinnostuksenkohteena 1900-luvun alusta lähtien lähinnä suurten öljyvarojensa vuoksi. 2010-luvulla alueen strateginen merkitys on vähentynyt, ennen kaikkea alueen öljyntuotannon merkityksen vähentyessä uusien energiamuotojen ja Yhdysvaltain liuskeöljytuotannon kasvun myötä.

Osansa huomion vähenemisessä on ollut myös Yhdysvaltain joukkojen epäonnistuneissa sotaretkissä, joiden tavoite rakentaa Lähi-itään vakaita demokratioita maahantunkeutumisella ja ilmapommituksilla oli yhtä epärealistinen kuin Venäjän hallinnon tavoite luoda ns. historiallinen Venäjän imperiumi uudelleen. Näiden projektien kuivuttua kokoon ja epärealistisia demokratisoitumishaaveita herättäneen Arabikevään lässähdettyä Egyptissä paluuksi vanhaan komentoon islamistisen välinäytöksen jälkeen ja pitkittyneiksi sisällissodiksi Libyassa ja Syyriassa sen enempää Euroopan valtioilla kuin Yhdysvalloillakaan ei ole ollut intressiä sekaantua alueen tapahtumiin enempää kuin on pakko.

Lännen rajoittuneet intressit antoivat Venäjälle tilaa

Läntiset intressit ovat pitkälti perustuneet siihen, että öljynsaanti on haluttu turvata, kunnes resurssi muuttuu tarpeettomaksi ja ehkäistä alueella toimivien jihadistisesti motivoituneiden terrorijärjestöjen iskuja alueen ulkopuolella. Lisäksi erityisesti EU jäsenvaltioineen on pyrkinyt eri tavoin hillitsemään Lähi-idästä tulevaa ja sen kautta kulkevaa muuttoliikettä kohti Eurooppaa. Tämä lännen resignoituminen on antanut lisää tilaa alueellisista pelureista Iranille ja sitä tukevalle Venäjälle vahvistaa omaa rooliaan alueella. Yhdysvallat on siirtänyt omaa toimijuuttaan erityisesti Saudi Arabialle, joka on taistellut Iranin tukemia Huthikapinallisia vastaan raakaa kulutussotaa Jemenissä.

Venäjän laajaa aktiivisuutta Libyassa ja Syyriassa on vaikea perustella taloudellisilla tai ideologisilla intresseillä, mutta ne vahvistivat Venäjän uskottavuutta sotilaallisena suurvaltana, joka voi toimia kaukana omalta alueeltaan. Syyriassa Venäjä piti Bashar al-Assadin vallassa ja lähetti viestin globaalin etelän diktaattoreille: Venäjä puolustaa ystäviään, piittaamatta inhimillisestä hinnasta tai kansainvälisestä paheksunnasta. Toki Syyrian sotaan liittyi nolojakin episodeja, kuten lentotukialus amiraali Kuznetsovin nöyryyttävä matka Murmanskista Välimerelle välillä hinauksessa, välillä mustaa savua puskien.

Osaltaan myös Donald Trumpin presidenttikausi vaikutti siihen, ettei Yhdysvallat ollut enää niin kiinnittynyt Lähi-idän politiikkaan ja alueen toimijat Turkista ja Israelista alkaen näkivät tarpeen miettiä alueen turvallisuusratkaisuita uudelleen. Tässä Venäjälle tarjoutui rooli toimia välittäjätahona Ankaran, Jerusalemin ja Teheranin välisissä tasapainopeleissä. Nyt Venäjän sotilaallisen voiman murentuminen Ukrainassa horjuttaa Syyrian sisällissodan myötä rakentunutta valtapiirijakoa.

Iranin valtapiiri jää vaille selkänojaa

Iranin vaikutusvalta on merkittävästi kasvanut sen tuettua ISIS:inä tunnetun islamilaisen äärijärjestön nujertamisessa Irakin ja Syyrian shiiavetoisia hallituksia. On syntynyt suora käytävä Teheranista Beirutiin, jonka alueella Iran voi siirrellä joukkojaan ja materiaalia tukemalleen Hizbollah-järjestölle, joka taistelee Israelia vastaan. Yhteys Välimerelle varmasti myös helpottaa Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin tukemista.

Samaan aikaan Iran on kuitenkin tukeutunut pitkälti venäläiseen sotilasteknologiaan ja aseostoihin Venäjältä. Venäjän ilmavoimat ovat tukeneet iranilaisten operaatioita Syyriassa ja osaltaan rajoittaneet Yhdysvaltojen ja Israelin mahdollisuuksia sotilaallisiin vastatoimiin. Jos Venäjä Ukrainassa käytävän sodan myötä merkittävästi heikkenee tai nykyinen hallinto luhistuu, Iranilla on varmasti suuria vaikeuksia kyetä pitämään kiinni valtapiiristään syntyvässä diplomaattisessa ja sotilaallisessa paineessa. Se saattaa saada tukea Kiinasta, joka on pitkään suhtautunut myötämielisesti Iraniin ja kiinnostunut myös maan öljyvaroista. Kiinaa ei kuitenkaan kiinnosta Lähi-idän geopoliittinen peli läheskään samalla tavalla kuin Venäjää, joten se voisi myös vaatia Irania pidättäytymään ulkopoliittisista seikkailuista.

Iranin heikentymisellä olisi osaltaan vaikutuksensa myös palestiinalaisiin, sillä Iran on ollut ainoa merkittävä jäljellä oleva valtiollinen toimija, joka on tukenut Hamasin ja Hizbollahin aseellista taistelua Israelia vastaan. Jos tämäkin, Israelin ilmeisen tehokkaasti kontrolloima uhka katoaa, Israelin sotilaallinen yliote vain vahvistuu, eikä heillä ole tarvetta mihinkään myönnytyksiin palestiinalaisten suuntaan. Käytännössä alueen muiden arabivaltioiden johtajat ovat jo hyväksyneet vallitsevat olosuhteet ja useat myös solmineet formaalit suhteet Israeliin, osittain juuri Iranin vaikutusvallan kasvusta johtuen.

Epäilen, että tämä dominoefekti on osaltaan taustalla siinä, miksi monet Palestiina-aktivistit tuntuvat suhtautuvan kitkerästi Ukrainan aseelliseen tukemiseen ja Venäjän strategiseen heikentämiseen. Toki yhteys palestiinalaisten, antisionististen arabihallitusten (iranilaiset eivät toki ole arabeja) ja Venäjän/Neuvostoliiton välillä on ollut olemassa aina 50-luvulta lähtien. Tulevaisuudenkuva, jossa hiljalleen edetään kohti tilannetta jossa Israel julistaa myös Länsirannan alueet kuuluvaksi itselleen ei ole Palestiinan tai sen tukijoiden kannalta ruusuinen.

Taustalla vaanii nälkä

Huomiotta ei voi jättää myöskään ruokaa. Ukraina ja Venäjä ovat toimittaneet valtavasti elintarvikeviljaa Lähi-itään, jonka kuivuus, sisäiset konfliktit ja ilmastonmuutoksen vaikutus ovat muuttaneet leipäkorista ruuantuojaksi. Ukrainan viennin pysähtyminen sekä siitä seurannut viljan ja ruokaöljyn hinnannousu aiheuttaa todella suuren uhan uusista levottomuuksista. Alueen valtiot eivät kykene rikkaimpia öljymaita lukuun ottamatta maksamaan rajattomia summia elintarvikkeista ja jos kuluttajahintoja ei hillitä, tavallisen Ahmedin ja Samiran talouskassasta loppuvat varat jo aiemmin.

Arabikevät lähti liikkeelle kohonneista leivän hinnoista yhdistettynä epäoikeudenmukaisuuteen ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen. Näköalattomuus on vuosikymmenessä vain pahentunut, joten kun nälkä palaa, edessä on todennäköisesti konfliktiaalto, jonka suuntaa ja lopputuloksia on vaikea ennakoida. Jotkut väittävät, että Putin on valmis käyttämään nälkää aseenaan siten, että toivoo nälän ja konfliktien ajavan ihmiset liikkeelle kohti Eurooppaa ja uuden, vielä 2015 siirtolaiskriisiä hurjemman tilanteen kääntävän länsimaiden huomion ja voimavarat pois Ukrainasta ja vahvistavan Venäjä-mielisempiä poliittisia voimia Euroopassa.

Toivottavasti viimeistään tässä vaiheessa ne ”globaalin etelän” valtiot jotka pitävät Venäjää ystävänään kykenevät harkitsemaan uudelleen suhtautumistaan.

Tämä on turvallisuuspoliittisen blogisarjani kolmas osa. Uudet blogitekstit julkaistaan aina torstaisin. Ne noudattavat ensimmäisen bloggauksen sisällöllistä jakoa, eli seuraava, Ranskan kansallispäivänä 14.7. julkaistava kirjoitus käsittelee Aasiaa, 21.7. sodan pitkän aikavälin talousvaikutuksia käsittelevä blogi ja sarja päättyy 28.7. pohdiskelevaan tekstiin mahdollisesta yksinapaisesta maailmasta. Kommentit, kysymykset ja muu palaute ovat tervetulleita!

+10
EetuKinnunen1
Sosialidemokraatit Jyväskylä

YTM, töissä ammattiliitossa. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu