Kaksi eri koulukuntaa

Minun ei pitänyt näissä vaaleissa ottaa pääteemakseni energiaa, enkä sitä suunnittele vieläkään, mutta jotenkin on käynyt niin, että tieni on kulkenut energiakeskustelusta toiseen. Niiden yhteydessä minulle on tullut selväksi, että energiapolitiikassa Suomessa on kaksi leiriä ja koulukuntaa.

Toisille energia on kasvun mahdollistaja. Toisille se on luksustuote, joka saa maksaa ihan mitä vain.

Epäilemättä olen ensimmäisen vaihtoehdon kannalla. Energian pitää luoda talouskasvulle mahdollisuudet. Se tarkoittaa, että energian pitää olla puhdasta ja halpaa, jotta sen avulla voidaan synnyttää kansantuotetta ja lisäarvoa. Idea ei ole sinänsä myydä sähköä päätuotteena, vaan sähkö on väline, jolla tehdään tuotteita ja palveluita.

Mutta vihreä politiikka teki energiasta ylellisyystuotteen. Se on päämäärä itsessään, das Ding an Sich. Vihreiden idea on tehdä energiasta kallista, jotta sitä säästettäisiin. Koko tuo ideologia on nurinkurinen, ja on vaikea kuvitella sellaista taloutta, jota tuollainen lähtökohta ei hyydyttäisi.

Vihreät perustelevat energiakäännöstään sillä, että uusiutuva energia luo runsaasti työpaikkoja. Koska esimerkiksi tuulivoima on niin tehotonta (kirjoitin taannoin blogin eri energiamuotojen EROI-luvuista , ja ympäristöliikkeen suosimien energiamuotojen tehokkuus on systemaattisesti alhainen), sen tekemiseen tarvitaan paljon ihmisiä ja siksi niin moni työllistyy.

Huomaako kukaan ajattelussa mitään outoa? Se on muunnelma ideasta, että kansantalous pyörisi, kun leikkaamme toistemme hiuksia.

Jos näin olisi asiat, me voisimme yhtä hyvin perua kännykät ja älypuhelimet ja palata takaisin käsivälitteisiin puheluiden maailmaan. Puhelunvälittäjän töitä riittäisi suunnilleen joka kolmannelle. (Lisäys: töitä saataisiin myös jos siirryttäisiin lumiauroista lumenlapiointiin.)

Nyt tämä sama menneeseen paluu on tapahtumassa siinä ideologiassa, jossa joillekin sallituille energiamuodoille yritetään raivata tilaa hinnalla millä hyvänsä, kannattavuudesta välittämättä.

Ei meidän pitänyt ensisijaisesti luoda ainoastaan energiatyöpaikkoja. Energia oli vain keino, ei päämäärä. Meidän piti luoda kannattavan energian avulla muuta työtä ja talouskasvua. Ei lisäarvoa synny sillä, että energiasta tulee itsessään se juttu. Sen avulla piti tehdä ne jutut. Itse asiassa mitä harvempi tarvitaan tekemään energiaa, sen tehokkaampaa se on, koska se vapauttaa ihmiset tuottamaan korkeampaa jalostusarvoa. Sitähän varten on koulutus ylipäätään on.

Itse asiassa tilanten haasteet näkyvät maissa, joissa vihreisiin työpaikkoihin on tukimuodoin runsaaasti satsattu. Työtä kyllä syntyy mutta uudet työpaikat kannibalisoivat vanhoja aiheuttaen nettohävikkiä.  Espanjalaistutkimuksen mukaan yhtä vihreää työpaikkaa kohti katosi 2,2 perinteistä kun kallistunut energianhinta nosti kustannustasoa.

Kun johtava pääministeriehdokaskin nasahti ehkä huomaamattaan tähän kalliin energian ideologiaan mukaan, aloin huolestua. Sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan tähtäävä Energiaremontti2015 ei ole intressejä vailla. Se odottaa politikoilta päätöksiä, joiden avulla sen jäsenyritykset saavat lisää tukia itselleen. Ryhmä hehkuttaa, että tällä julkisin varoin tuetulla vihreällä energialla me luomme maahan työpaikkoja.

Minäkin kannatan kotimaisen, puhtaan ja uusiutuvan energian edistämistä ja energiatehokkuutta. Haluan Suomesta energiaomavaraisen. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että kannattaisin huonolaatuista ja ylikallista uusiutuvaa. Myös uusiutuvalta energialta on vaadittava taloudellista kestävyyttä siinä missä miltä tahamsa muultakin. Se täytyy jo lähtökohdissa tulla selväksi, jotta tehokas uusiutuva lähtee lentoon.