Elpymisrahasto – tästä syystä en suostu populistiksi
Poliitikot tuntuvat muistavan aika huonosti niitä kertoja, jolloin he ovat erehtyneet. Muistan elävästi ainakin yhden sellaisen hetken. Seurasimme Ruotsin Emu-äänestystä Tukholmassa syyskuun 14. päivänä vuonna 2003 ruotsalaisten kollegojemme kutsusta. Tulos oli tietenkin EPP-perheelle pettymys: 58 % vastusti maan liittymistä EU:n talous- ja rahaliittoon ja yhteisvaluutta euroon. Pidimme ruotsalaisia suorastaan hölmöinä. Totesin siihen, että juhlitaan sitten demokratiaa – eikö ole hienoa, että EU:ssa saa äänestää myös omaa etuaan vastaan.
Kuinka väärässä olinkaan. Ruotsi sai jatkaa vientiteollisuutensa kilpailukyvyn pelastelua kruunujansa devalvoimalla ja säästyi monelta muultakin harmilta – mutta se alkoi paljastua vasta viisi vuotta myöhemmin, kun globaali talouskriisi toi esiin rahaliiton ongelmia.
Kyse on ilkeästä ongelmasta
Olen tehnyt väitöskirjani ns. ilkeistä ongelmista, ilmastonmuutos tyypillisenä esimerkkinä. Samanlaisena voi pitää koronaa, eurokriisiä tai vaikkapa elvytystä. Ilkeille ongelmille tyypillistä on, että niitä ei ole helppo määritellä eikä niihin ole yhtä selkeää ratkaisua, ja ratkaisu ongelmaan voi pahentaa tai luoda kokonaan uuden ongelman. Kyseessä on monimutkaisten takaisinkytkentöjen ja riippuvuussuhteiden muodostama ongelmakimppu, eräänlainen Rubikin kuutio, joita teknologisessa yhteiskunnassa esiintyy yhä useammalla alalla.
Kun nyt somessa keskustellaan EU:n elpymisvälineestä, vaarana ovat eri rintamien kärjistykset ja yksinkertaistukset. Elpymisvälineen vastustamisen vuoksi jotkut ovat sijoittaneet minut automaattisesti populistien leiriin ja samalla päättäneet, ettei argumentteihin tutustumista sen jälkeen tarvita. Älyllisellä laiskuudella syntyy vain maailmankatsomuksellisia pakkoliikkeitä, etenkin Twitterissä.
Olen rohjennut ilmoittaa vastustavani elpymisvälinettä, vaikka näenkin, ettei optimaalista ratkaisua ole edes olemassa. Kaikista vaihtoehdoista seuraa ongelmia, enkä edes yritä teeskennellä, etteikö paketin hylkäämisestäkin niitä seuraisi. Valitsemme ripulin ja oksennuksen välillä. Näitä vaihtoehtoja miettiessäni olen pohtinut, mikä meidät tähän ajoi. Silloin on pakko käsitellä rahaliittoa, sitä, jonka harras kannattaja olen aiemmin ollut. Vähitellen tuli selväksi, että se olikin iso virhe. Moni ekonomisti, esimerkiksi arvostamani taloustieteen professori Vesa Kanniainen on todennut, että euro tuli vuosikymmeniä liian aikaisin. Integraatio olisi pitänyt kehittää ennen yhteistä rahaa.
Elpymisrahastossa ei toisin sanoen olekaan kysymys koronasta, vaan korona tarjosi tilaisuuden kasvattaa komission valtaa korjamaan rahaliiton epäonnistumisia. Eihän muuten ole mitään järkeä siinä, että valtaosa rahasta (70%) käytetään talouksien rakenteellisiin ongelmiin. Elpymispaketilla yritetään pelastaa rahaliittoa, ja seuraavassa kuvaan sen pääpiirteet.
Euro – hyvä mutta keskeneräinen idea
Rahaliitto oli perustettu Maastrichtin sopimuksella joulukuussa 1991. Tuolloin sovittiin rahaliiton jäsenmaiden julkisen velan katosta (60 % BKT:sta) ja budjetin alijäämästä (korkeintaan 3 % BKT:sta). Itse euroalue syntyi 1999 vuoden alusta, kun valuutat sidottiin, rahapolitiikka siirtyi sitä varten perustetulle Euroopan keskuspankille, ja saimme euron alkuun tilivaluutaksi. Kolme vuotta myöhemmin päästiin käyttämään euroseteleitä. Alussa rahaliitto kattoi kymmenen jäsenmaata, nyt niitä on 19, mutta periaatteessa perussopimuksen kaikki jäsenmaat Tanskaa lukuun ottamatta ovat velvoitetut liittymään rahaliittoon, kunhan siihen kykenevät.
Rahaliitolla oli selvät säännöt: markkinakuri ja no-bailout. Se tarkoitti, että jäsenmaiden velkoja ei saanut siirtää toisten jäsenmaiden tai instituutioiden vastuulle (artikla 125), eikä EKP saisi rahoittaa euromaita (artikla 123). Näin rahoitusmarkkinat toimisivat lepsun politiikan rankaisijana korkeampien korkojen muodossa, ja paine talouden kuntoon saattamiseen tulisi sieltä. Eurokriisin myötä näistä rahaliiton periaatteista luovuttiin, paradoksaalista kyllä, rahaliiton pelastamiseksi.
Velkaantuneiden valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyttä ei aiemmin kunnolla tiedostettu – nyt tajuttiin, että epäluottamus euroalueen pankkeihin voisi hajottaa koko rahaliiton. Rahaliitosta puuttuivat mekanismit tilanteen hallitsemiseksi, koska se perustui optimistiseen oletukseen, etteivät valtiot ajautuisi maksukyvyttömyyteen ja että talouksista kehittyisi riittävän samankaltaisia. Kriisi paljasti, että euro olikin pahasti keskeneräinen ja liian idealistinen hanke. Rakenteet valtioiden velkajärjestelyjen, pankkien hallitun alasajon, pankkivalvonnan tai sijoittajavastuun toteuttamiseksi piti siis luoda jäljestäpäin.
Rahaliittoa on arvosteltu pääasiassa kahdesta syystä: ensinnäkin siitä, että mukaan otettiin maita, jotka eivät alun alkaenkaan täyttäneet kriteerejä alijäämästä, ja julkisen velan bkt-osuudesta. Esimerkiksi Italia ja Belgia otettiin mukaan siksi, että niiden alijäämät olivat pienenemään päin. Kreikan osalta ehtoja ei yksinkertaisesti edes seurattu vuonna 2001.
Toista rahaliiton ongelmaa on kutsuttu sen valuviaksi: euroon liittyessään valtiot luovuttivat raha- ja valuuttakurssipolitiikan päätöksenteon Euroopan keskuspankille, ja niille itselleen jäi finanssipolitiikka. Tätä kahden eri osoitteen ratkaisua on arvosteltu, koska vuosien saatossa euromaiden talouksien kehitys on erkaantunut toisistaan. Se on aiheuttanut jännitteitä, jotka purkautuvat hankalalla tavalla, ja nyt onkin kysytty, onko yhteistä rahapolitiikkaa ylipäänsä uskottavaa harjoittaa, ellei harjoiteta yhteistä talouspolitiikkaa. Jälkimmäiselle ei ole kuitenkaan löytynyt poliittista tahtoa. Se olisi sitä federalismia, jota eurooppalaiset kansat eivät ole tahtoneet. Itsekään en siihen usko.
Talouksien oli määrä lähentyä
Valuutta-alueen tavoitteena oli alun perin lähentää EU:n talouksia yhteisen rahapolitiikan kautta. Useat maat, jotka hyväksyivät finanssipolitiikan kurinalaisuuden tullakseen eurokelpoisiksi, tinkivät linjastaan hyväksymisen jälkeen. Julkisen velan annettiin kasvaa entistä voimakkaammin ja jotkut jopa manipuloivat talouslukujaan eurokunnon saavuttamiseksi – tästä oli kyse Kreikan kohdalla. Talouden taantuma ja sitä seurannut hidas talouskasvu lisäsivät edelleen useiden eurovaltioiden velkaantumista. Samalla esimerkiksi Saksan vientiteollisuus hyötyi heikosta eurosta.
Euroalueella on ollut vaikea tehdä uskottavia päätöksiä. Eri alueilla tapahtunut talouden kehitys vaatii erilaisia rahapoliittisia toimia. Keskuspankin hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että korkoja nostettaessa kuluttajien käytettävissä olevat tulot kasvavat Saksassa suurten talletusten johdosta, kun taas Espanjassa ne laskevat suurten velkojen takia. Samaan aikaan on vaikea hillitä ja tukea talouskasvua. Näin ollen talouskriisissä ongelman yksiselitteinen määrittely on usein lähes mahdotonta.
Nyrkkisääntö: kaikki kriisit ratkaistaan valtaa keskittämällä
Eurokriisin myötä tuli selväksi, että vakaus- ja kasvusopimusta oli täydennettävä pikaisesti. Ei ollut kyse vain yksittäisten maiden ongelmista julkisen talouden suhteen vaan kriisi oli systeeminen, euron järjestelmään liittyvä. Parlamentti sai juhannuksen alla 2011 hyväksyttäväkseen ns. sixpackin, ja sitä täydentävän twopackin vajaat pari vuotta myöhemmin. Ne herättivät odotetun keskustelun syvemmän talousintegraation mielekkyydestä, ja itsekin äänestin tuossa vaiheessa muutamassa kohdin tyhjää tai vastaan. Tällaisissa tilanteissa valinta on aina hankala. Tarkoitus muutoksissa oli luonnollisesti hyvä, mutta ne kasvattivat jälleen komission toimivaltaa jäsenmaiden kustannuksella. Nyrkkisääntö tuntuu olevan, että kaikki kriisit ratkaistaan valtaa keskittämällä. Paketeilla luotiin säännöt mm. vuosittaisesta raportoinnista koskien vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista sekä siitä, miten 60 %:n ylittävää velkaosuutta pienennetään. Lisäksi vakiinnutettiin liiallisen alijäämän menettely: maa, joka ei noudata korjaustoimia, joutuu tallettamaan sulkutilille 0,2 % bruttokansantuotteestaan. Talletus muuttuu sakoksi, jos budjettikuria ei noudateta.
Myös ylijäämä on ongelma
Viime vuosina yhä useammat ovat havahtuneet siihen, että euroalueen epätasapainoa ruokkivat liian suuret erot ylipäänsä, ei ainoastaan alijäämän vaan myös ylijäämän osalta. Järjestelmässä on deflatorinen virhe, koska alijäämämaita rangaistaan, mutta liiallisen ylijäämän maita ei. Ylijäämä kuitenkin ruokkii jännitteitä ja epävakautta siinä missä alijäämäkin, etenkin jos ylijäämä syntyy viennistä muihin euromaihin. Elintasoerojen jatkuvaa kasvua ei mikään valuuttaunioni kestä. Jäsenmaiden eriytyminen tarkoittaa sitä, että vahvat maat saavat vientiteollisuudelleen merkittävää hyötyä aliarvostetusta valuutasta. Kansainvälisen valuuttarahaston asiantuntija Paul Mills on muistuttanut, että vuosina 1999-2008 ”saksalainen euro” oli noin 20 % aliarvostettu ja ”espanjalainen euro” noin 50 % yliarvostettu. Hänen mukaansa Saksa hyötyi tilanteesta vuosina 2002-2015 yhteensä arviolta 1500 miljardia euroa. Tällaisen epätasapainon takia talouskriisi kohtasi kovimmin heikompia maita, eli eurojäsenyys kasvatti ongelmaa.
Elintasoerojen kasvun lisäksi euroalueen vitsauksena on sisäinen pääomapako, joka on jatkunut lähes keskeytyksettä viimeiset 10 vuotta finanssikriisistä lähtien. Pääomat suuntautuvat Saksaan ja muihin turvallisiksi katsottuihin maihin, mikä heikentää periferiamaiden tilannetta entisestään.
Tässä on se tilanteen hankaluus, jonka Angela Merkel ja italialaiset poliitikot taitavat nyt hyvin ymmärtää. Se lienee syy, miksi Saksa muutti kantansa. Saksa tietää, että se on velkaa menestyksestään reunamaille, ja Italia osaa asialla painostaa. Toisaalta voimme kysyä, miksi muiden pitäisi lähteä tähän hyvitykseen. Mitäpä jos oikea ratkaisu olisi, että Saksa ja Ranska pääomittaisivat vaikkapa omia pankkejaan noissa maissa? Sitähän me muutamat ehdotimme aikoinaan myös Kreikan tukipaketin sijasta 2010.
Ilkeän ongelman paikkailua
Estääkseen velkamaiden ongelmien leviämisen unionin ydinmaihin euroalueen talousministerit perustivat 2010 ensin väliaikaisen vakausrahaston, European Fiscal Stability Fundin (EFSF) ja sen jälkeen pysyvän vakausrahaston nimeltään European Stability Mechanism (ESM).
Euroopan keskuspankki laajensi euromaiden velkakirjojen osto-ohjelmaa sisällyttäen siihen Espanjan ja Italian korkopaperit, jotta näiden maiden valtionlainojen korkojen nousua saataisiin hillittyä. Euroopan pysyvän vakausmekanismin (suomalaisittain EVM) arvo on 500 miljardia euroa. Komission tulkinnan mukaan järjestely ei rikkonut artiklaa 125, koska kyse on lainoista, ei velkojen ottamisesta muiden maiden vastattavaksi. On myös huomionarvoista, ettei EVM ei ole virallinen EU-instituutio, vaan se on jäsenvaltioiden välinen yhteinen järjestely, pääomitettu kansainvälinen rahoituslaitos. Sen kykyä kestää suurempien talouksien kuten Espanjan ja Italian romahdusta on kuitenkin kyseenalaistettu. Italian romahdus lienee vain ajan kysymys.
Koko talous- ja velkakriisin taustalla on nähtävissä myös rakenteellisia ongelmia. Ottamatta kantaa hyvinvointivaltion valintoihin, lukujen valossa voidaan todeta, että Euroopassa on jouduttu tilanteeseen, jossa veroasteet ovat kohonneet korkeammiksi kuin verokertymän maksimoimisen kannalta olisi optimaalista. Samalla julkisen kulutuksen osuus kansantuotteesta on kasvanut suuremmaksi kuin se koko, joka maksimoisi mahdollisimman korkean taloudellisen kasvun. Yksityinen sektori on muodostunut liian pieneksi rahoittamaan isoa julkista sektoria. Suhteellisen suljetuissa talouksissa korkeiden veroasteiden ja isojen julkisten sektorien ylläpito oli vielä mahdollista, mutta globaalitaloudessa näistä kysymyksistä on tullut ongelmallisia. Julkisen sektorin olemassaolo on toki välttämätön, jotta pystytään luomaan puitteet talouskasvulle, mutta liian suuri julkinen kulutus vähentää talouskasvua, sillä se ajaa liian korkeisiin veroasteisiin ja pääoman ja työvoiman väärinkohdentumiseen. Näitä ongelmia kuvataan taloustieteessä ns. Rahnin ja Lafferin käyrillä.
Tämä on johtanut siihen, että olemme raskaasti velkaisia. Se taas kaatuu tulevien polvien päälle. On merkillepantavaa, että ne poliittiset tahot, jotka kantavat huolta esimerkiksi ilmastonmuutoksesta vedoten nimenomaan tuleviin polviin, eivät laajenna huoltaan koskemaan sitä, että nämä joutuvat velkavankeuteen talouspolitiikkamme tähden.
Olisi kuitenkin virhe tulkita eurokriisi vain julkisen talouden ongelmaksi. Kyse oli ennen kaikkea systeemin keskeneräisyydestä ja rahoitusjärjestelmän kriisistä ja sen epävakaudesta. Pankkien ja valtioiden kytkös esimerkiksi oli myrkyllisen tiivis, ja sen purkamiseen tarvittiin pankkivalvontaa.
Kymmenen vuotta myöhemmin unioni oli järjestelmän puolesta monessa suhteessa kestävämpi kohtaamaan haasteita. Mutta olemmeko oikeasti terveempiä vai vain lykänneet ongelmaa eteenpäin rahapoliittisella elvytyksellä, joka on tehty löysällä virtuaalirahalla? Eikö sellaisella rahalla myydä ja osteta vain odotuksia? Onko se enempää kuin ison luokan pyramidihuijaus? Velkaisempia ainakin olemme. Se saattaa kylvää seuraavan kriisin siemenet. Siksi myös euron hajoaminen on otettava teoriassa huomioon.
Euron hajoaminen ja euroero?
Eurosta irrottautuminen olisi vaikeaa. Lailliselta kannalta suvereeni maa saa kyllä valita itse oman valuuttansa, mutta kyse on poliittisista ja taloudellisista vaikeuksista. Munista saa munakasta, mutta munakkaasta on vaikeaa tehdä munia, kuvasi tilannetta Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman keväällä 2011, kun rahaliiton hajoamista pidettiin todellisena uhkana. Seuraisi tietenkin pääomapaon uhka ja koko joukko hankalia käytännön kysymyksiä. Missä valuutassa lainat olisivat sen jälkeen, kun jokin yhteisvaluutta-alueen maista ottaisi käyttöön oman valuuttansa? Jos lainat olisivat euroissa, ei eronneen maan voimakkaasti devalvoituneella valuutalla pystyttäisi maksamaan niitä takaisin. Jos ne olisivat devalvoituneessa valuutassa, ajautuisivatko velkojapankit suuriin ongelmiin? Ja jos velkasopimukset vaihdetaankin uuteen valuuttaan, uuden sähköisen maksujärjestelmän kehittäminen ottaa aikaa.
Vastaisuudessa näihin ongelmiin on silti syytä löytää vastauksia. Politiikka, joka ei ota huomioon uhkatekijöitä vaan yksinkertaisesti lykkää ongelmia eteenpäin, on vastuutonta lapsiamme kohtaan. Vastuunkanto alkaa siitä, että tervehdytämme mädäntyneitä rakenteita, vaikka se sattuisikin lyhyellä aikavälillä. Hallittu euron hajoaminen on silti parempi kuin hallitsematon kaaos.
Velkaloukkudiplomatian riski
Rahaliiton hankalimpia ongelmia on, ettei siitä voi erota. Tämä tarkoittaa, että kriisimaat joudutaan pitämään liitossa väkisin. Asetelmasta seuraa noidankehä. Kreikka on tuomittu olemaan velkavankeudessa parin sukupolven ajan, ellemme löydä sille tietä ulos. Siitä seuraa, että Kreikkaan ei uskalleta investoida, koska sijoittajilla on riski joutua ankarasti verotetuksi. Ainoastaan valtaa tavoitteleva tekee sen riskittä, ja tähän esimerkiksi kiinalainen velkaloukkudiplomatia perustuukin.
Rahaliiton voisi siis pelastaa, jos keksimme mekanismin, jolla siitä pääsee ulos tarvitsematta kuitenkaan erota unionista. Se voisi pelastaa rahaliiton myös poliittisesti. Nyt sen vastustus perustuu laajalti siihen, että se on vaihtoehdoton tila. Kuten Paul Mills kuvaa, se on kuin lentokone ilman laskutelinettä – se on pidettävä ilmassa kaikin keinoin.
Lokakuussa 2019 ilmestyneessä kirjassaan Olli Rehn arvostelee tätä usein esitettyä ajatusta vain kahdesta vaihtoehdosta euron hajoamisen tai liittovaltiokehityksen välillä. Hän katsoo, että koko EU:n unionin kehittämisen ajan sitä on rakennettu ”kolmannen tien” eli kansallisvaltioiden yhteenliittymänä, jossa on paljon tiivistyvää yhteistä päätöksentekoa ilman liittovaltiokehitystä. Tämä on se, mitä epäilemättä olemme aikoneet ja toivoneet, mutta vasta aika näyttää, noudattaako tapahtumien logiikka toiveitamme. Esimerkiksi EKP:n suunnalta tulleet toiveet finanssipolitiikan integraation lisäämisestä kertovat omalla tavallaan tilanteesta. Kun EKP:lta ovat loppumassa eväät, se tarjoaa liittovaltiokehitystä. Koronan aikana se on nähty selvästi, ja äänenpainot ovat vain vahvistuneet. On voitava keskustella siitä, kuinka paljon rahaliitto saa maksaa ja kuinka epätoivoisesti sitä kannattaa pitää koossa.
Tulonsiirtounioni?
En väitä tietäväni mitä tässä käy tai pitää käydä. Jos kansa haluaa liittovaltioon ja yhteisvastuuseen, olkoon sitten niin. Haluan tehdä silti muutaman huomion:
Sellaista muutosta ei pidä tehdä kansalta salassa ja hivuttaen. Se katkeroittaa ja vie pohjaa demokratialta.
Toisekseen liittovaltiossakaan ei pitäisi hyväksyä sellaisia merkittäviä tulonsiirtoja, jotka mahdollistavat eri säännöillä elämisen. Jos yhtäällä verotetaan omaisuudesta merkittävästi ja toisaalla ei juurikaan, jos yhtäällä maksetaan korkeita veroja laajalla veropohjalla ja toisaalla siedetään harmaata taloutta, se katkeroittaa ja luo moraalikatoa.
Oma puolueeni kehuu olevansa arvopuolue, eikä se ole ainoa. Itse uskon, että arvoja tarvitaan etenkin silloin, kun tulevaisuuden edessä on verho, emmekä näe mitä tapahtuu. Näihin arvoihin kuuluu järkevä taloudenpito, joka vastaa oikeustajuamme: veloista vastataan itse.
Mitä populismiin tulee, etenkin hallitus on harjoittanut sitä liikaa. Tiistaina 26.1. Matti Vanhanen leimasi A-studiossa jälleen kerran tämän kysymykseksi siitä, elvyttääkö Eurooppa vai ei. Kyseessä on retorinen harhautus, ja on valitettavaa, etteivät toimittajat tähän puutu. En tiedä kenenkään kiistävän elvytyksen tarvetta. Sen sijaan on kysyttävä, miksi se olisi tehtävä tappiollisesti ja yhteisvelkana EU:n hyväksi koettuja periaatteita rikkoen ja budjettivaltaa Brysseliin siirtäen.
Toivoisin myös, että Matti Vanhanen kertoisi, mitä muuta tien päässä on. Joulukuussa Brysselissä neuvoteltu budjettisopu avaa tien EU-verotukselle. Julkisuuteen siitä on käytännössä kerrottu vain muovivero, ja moni ympäristöstä huolestunut on asiasta vain iloinen. Mutta onko enää sitten, jos katsotaan mitä muuta komissio on kertonut tulevista suunnitelmista: mukana suunnitelmissa on myös yhtiövero ja finanssitransaktiovero vuonna 2024.
Minä näen riskinä sen, että rahaliitto hajoaa ennen pitkää joka tapauksessa. Jos olemme silloin syvällä yhteisvelassa, tilanteemme on entistä vakavampi.
Haluatteko te tätä?
(Aiheesta enemmän Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta, Tammi 2020)
Salailu, valehtelu ja vääristely eivät poista itse ongelmaa. Ei korona ole tätä perimmäistä ongelmaa aiheuttanut. Ongelmat ovat syntyneet siitä, että yhteisvaluutan ongelmia ei ole haluttu havaita, koska yhteisvaluutta on paras keino toteuttaa liittovaltiokehitystä. Tästä koko prosessista on tulossa poliittisten päättäjien painajainen, koska itse kansalaiset jätetään tahallaan ulos keskustelusta. Ennustan ”keltaliivien” lisääntyvää määrää, jossa samalla tullaan puhumaan asioiden oikeilla nimillä poliittisten tahtojen vastaisesti. Väitän, että siitä väännöstä ei hyvää seuraa. Onko parempi ottaa nyt järki käteen ja tarttua todellisuuutta sarvista?
Ihmettelen sitä, että miksi missään ei keskustella siitä, että minne julkisen sektorin velkarahat päätyvät. Eiväthän ne voi päätyä julkiselle sektorille, jos sillä on tarvetta kerran velkaantua. Yksityinen sektori on taas se taho, jolta verottamalla saadaan rahat velkojen maksuun. Jossakin on tasku, joka haalii näitä elvytysrahojakin, mutta tuo elvytys ei tule pelastamaan meitä tästä ongelmasta, vaan ainoastaan lisää jonkin tahon hillopurkin sisältöä. Huolestuttavaa kehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
”yhteisvaluutan ongelmia ei ole haluttu havaita, koska yhteisvaluutta on paras keino toteuttaa liittovaltiokehitystä.”
Mitä vikaa on liittovaltiossa? Saksa on Liittovaltio, Sveitsi on liittovaltio. Suomestakin voitaisiin tehdä liittovaltio.
Ne maakunnat joita nyt puuhataan voisivat olla itsenäisiä valtioita joilla on itsenäinen päätäntävalta.
Itsenäiseen päätäntävaltaan kuuluu tietenkin se haluavatko nämä Suomen maakuntavaltiot kuulua Suomen liittovaltioon, vai haluavatko ne kenties liittyä EU:hun, tai Ruotsiin, tai Viroon, tai Venäjään tai Bidenin USA:han.
Liittovaltio Suomi, joka perustuisi vapaaehtoiseen liittoutumiseen, olisi kaikkien etu ja paras ratkaisu demokratian kannalta ja muutenkin.
Ilmoita asiaton viesti
On Arto vaikea nähdä, että liittovaltio tulonsiirroilla olisi suomalaisten etu tai että yli 50% suomalaisista sitä kannattaisi tällä hetkellä. Tämähän voitaisiin koeponnistaa vaikkapa kansanäänestyksellä… siinä suorempaa demokratiaa ja kansan tahtoa päästäisiin mittaamaan.
Ps. EU ei ole demokratia.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämähän voitaisiin koeponnistaa vaikkapa kansanäänestyksellä… siinä suorempaa demokratiaa ja kansan tahtoa päästäisiin mittaamaan.”
Sellanen maanosa kutan Eurooppa, samoin kuin vaikkapa Eteläinen Amerikka, tai Afrikka, tai se osa Aasiaa joka ei kuulu Kiinan tai Venäjän vaikutuspiiriin, kaipaa selvästi yhtenäisempää hallintotapaa nykyisen kirjavuuden sijaan, mikä ei tiedä hyvää Euroopalle, eikä sen kansoille ja ihmisille tulevaisuudessa.
Sen takia Euroopan liittovaltiokehitys on tavoiteltava asia ja sitä ei tietenkään saada aikaan järjestämällä paikallisia äänestyksiä, missä saadaan aikaan paikallisia tuloksia, vaan pitäisi järjestää Euroopan kattavia äänestyksiä siitä miten liittovaltioon siirrytään ja miten sitä kehitetään.
Toki paikallisia vaaleja voidaan ja pitää järjestää paikallisista asioista, mutta tärkein asia olisi tietenkin se että saadaan aikaan pysyvä yhteinäistämisprosessi, joka vahvistaisi Euroopan ja eurooppalaisten asiaa muuttuvassa maailmassa.
Sen prosessin suurin este tällä hetkellä ovat populistiset kansallismieliset liikkeet eri maissa, jotka eivät edistä Euroopan etua, eivätkä paikallista etua, vaan johtavat pitemmän päälle siihen että Eurooppa rappeutuu ja katoaa.
Eurooppa joko amerikkalaistuu, aasialaistuu, tai afrikkalaistuu ja se kehitys on kansallismielisten populistien syytä, jotka eivät näe miten maailma makaa, eivätkä näe nenäänsä pitemmälle, eivät ainakaan omaa napaansa kauemmaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän voimme todetta, joka toki oli tiedossakin, että olemme hyvin erimieltä EU:sta, sen kyvystä, liittovaltiojehityksen auvuudesta ja kansallismielisyydestä. On hyvä muistaa, että EU on autoritäärinen ja nationalistinen projekti jonka yhtenä tarkoituksena on näillä keinoin suojata sisämarkkinoitaan.
On hyvä myös muistaa, että kaikki puolueet, etenkin vasemmistolaiset äänestäjien lahjomisineen vappusatasilla ja eduilla ovat populisteja.
Ilmoita asiaton viesti
On hyvä muistaa että kaikki oikeistopuolueet, lukuunottamatta äärioikeistoa, ovat EU:ssa pysymisen kannalla, syistä joita ei mielellään jostain syystä sanota ääneen. Syyt lienevät puoluepoliittisia ja kannatukseen liittyviä. Politikkojen pitää varjella puolueensa kannatusta.
Minä olen puolueista vapaa, vailla vastuuta mistään, eivätkä minun mielipiteeni sitäpaitsi vaikuta puolueiden kannatuksiin, eikä mihinkään muuhunkaan, siksi olen vapaa sanomaan totuuksia joita politikot peittelevät. Valitettavasti niitä totuuksia peittelevät myös ihmiset jotka olisivat muuten vapaita kertomaan mielipiteitään, kuten miä, mutta ovat jotenkin puoluesidonnaisia ja haluavat edistää jonkun puolueen menestystä.
Totuuksia ovat mm, se ettei Eurooppa, eivätkä sen valtiot. selviä tulevaisuudessa ellei se toimi yhdessä.
Toinen totuus on ettei Suomi pärjää kilpailukykynsä puolesta, eikä selviä veloistaan. ilman sen kaltaisia toimia mitä edellinen hallitus pyrki toteuttamaan, mutta joista toimista yksikään puolue ei nyt puhu.
Se velkahomma taitaa nyt jokatapauksessa olla jo siinä pisteessä, ihan globaalilla tasolla, etteivät valtiot selviä veloistaan ilman että keskuspankit rahoittavat niitä seteleitä painamalla. Seuraukset ovat mitä ovat, mutta ne ovat pientä niihin poliittisiin myllerryksiin verrattuna jotita seuraisi siitä että valtiot lähtisivät terveellä tavalla korjaamaan tilannetta. Se nimittäin merkitsisi verojen korottamista tai valtion menojen leikkaamista tai molempia, joka olisi lapasyöttö populisteille ja se merkitsisi arvaamattomien populististen voimien tulemista määrääviin asemiin, kuten jo niin monissa maissa on käynytkin.
Kreikan tie tai Italian tie on Euroopan kaikkien valtioiden edessä, siis populismin nousu ja valtiontalouden ajautuminen mahdottomiin vaikeuksiin, ellei keskuspankki pelasta tilannetta rahoittamalla valtioiden toimintaa setelirahoituksella. Setelirahoituksella on omat seurauksensa, mutta se on tässä tapauksessa pienempi paha.
Ilmoita asiaton viesti
Liittovaltio tarkoittaa oman määräysvallan päättymistä. Suomen kannalta se on Suomen loppu valtiona ja kansakuntana.
Meidän äänivaltamme EUssa on nytkin vain 2%. Demokratiamme on mennyttä. Meitä käytetään massamuuton ratkaisuna, koska meillä on tilaa. Myöhemmin tällä vuosisadalla olemme vähemmistönä Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Liittovaltio tarkoittaa oman määräysvallan päättymistä.”
Onko Saksan ja Sveitsin liittovaltioissa oma määräysvalta siis päättynyt?
Taidat lasketella luikuria. Veikkaan etteivät sveitsiläiset ja saksalaiset koe asiaa sillä tavalla.
Omalta kohdaltani en näe eroa siinä onko minun äänelläni vaikutusta yhden viidestä miljoonasta. tai yhden viidestä sadasta miljoonasta edestä.
Valtion päätösvallasta en piittaa, enkä liioin kunnallisesta päätösvallasta, riittää kunhan päätökset ovat hyviä ja nimenomaan kokonaisuuden kannalta katsottuna,
Näen että kotikaupunkini muodostaa kokonaisuuden, ja etuja pitää siellä jakaa ihmisille sen mukaan mikä on kokonaisuuden kannalta parasta, eikä se tarkoita sitä että yksilöiden etu ajaa kokonaisedun edelle. Aivan sama on tilanne valtiollisella tasolla, Euroopan tasolla ja globaalilla tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Et taida ymmärtää mikä ero EUssa on Saksan ja Suomen välillä. Saksa määrää mitä EUssa tehdään, Suomi on nurkassa hiljaa EUn ytimessä.
Sveitsi on itsenäinen ja päättää asioistaan 100% itse. Se ei kuulu EUhun, jollet tietänyt. Epäilen Arto hieman kykyäsi kommentoida Suomen asemaa EUn liittovaltiossa.
Ilmoita asiaton viesti
”Et taida ymmärtää mikä ero EUssa on Saksan ja Suomen välillä. Saksa määrää mitä EUssa tehdään, Suomi on nurkassa hiljaa EUn ytimessä. ”
Sinä et taida ymmärtää demokratiasta yhtään mitään. Et ymmärrä että saksalaisille kuuluu EU:n asioissa sama päätösvalta kuin suomalaisille. Se on demokraattista se.
Jos Suomessa asioista päätettäisiin kuten EU:ssa asioista päätettäisiin kuntien edustajien välisissä neuvotteluissa. Helsingillä ja pääkaupunkiseudulla olisi siinä päätöksenteossa enemmän valtaa kuin kainuulsisella tuhannen asukkaan kunnalla. Se on luonnollista.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan sen noinkin nähdä. Äänivalta kotimaassa 100 % ja Euroopassa ja muualla 0 %.
Jotenkin minä mieluummin kuitenkin otan nykyisen tilanteen, missä oma äänivaltamme kotimaassa on edelleen lähes 100 %, ja riippuu kokonaan meidän omista kyvyistämme, mitä se on EU:ssa.
Ilmoita asiaton viesti
Arto et ole niin tyhmä kuin koetat vakuuttaa.
Ei tasapainoista valtio liittoa synny täysin erilaisten kulttuurien ja eri kulttuuri edustavien valtioiden välillä. Noin 40% avioliitoistakin hajoaa. Avioliitoissakin tavallisesti toinen osapuoli yrittää hyötyä toisesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Noin 40% avioliitoistakin hajoaa. Avioliitoissakin tavallisesti toinen osapuoli yrittää hyötyä toisesta.”
No. vaikeuksia aina esiintyy, mutta on huomattavaa että sinkkutalouksissa rahaa kuluu enemmän kuin yhteistalouksissa, joten talouden kannalta olisi viisasta sinnitellä.
Sitäpaitsi, kuten itse toteat, noin 60% avioliitoista kestää, ei se siis niin toivotonta ole, enemmän avioliittoja kestää kuin hajoaa ja nekin joiden avioliitto hajoaa pyrkivät kyllä uusiin suhteisiin ja joskus onnistuvatkin siinä.
Minä olen sekä avioliiton että liittovaltion kannalla. Molemmat ovat kannattavia sekä bisneksen kannalta, että myös monen muun asian kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Vai että avioliitto on talouden kannalta hyvä ratkaisu. Ei taatusti ole. Ei ainakaan miehen tienatessa selvästi enemmän kuin puoliso kuten edelleen usein on.
Ilmoita asiaton viesti
Selitäpä ajatuksesi tuon tekstin taustalla?
Ilmoita asiaton viesti
Juha minunkin kokemukset ovat saman suuntaiset. Hyvänahkaista miestä naiset pyrkivät käyttämään oikeutetusti hyväkseen. Jokainen avioero on ollut taloudellinen katastrofi.
Saattaa Euroopan liittovaltion hajoaminenkin olla vielä sellainen ero että tuntuu!
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko liittovaltio ratkaisu?
Jo nyt ajatellaan että yhteinen velka jaettaisiin niin että jotkut valtiot saavat ilmaista rahaa ja Suomen lisättävä verotusta yhteisen edun nimissä.
Ilmoita asiaton viesti
Eu valmistelee edellä mainittujen verojen lisäksi myös digiyritysten veroa, joka alkuvaiheessa kohdentuisi suuryrityksiin. Veroille luonteenomaista on, että lopulta ne tulevat kuluttajien maksettavaksi.
EU kehitys kulkee selkeästi kohti liittovaltiota, jossa jäsenvaltiot on velalla, regulaatioilla ja veroilla sidottu yhteen.
Ilmoita asiaton viesti
EU rikkoo omia sääntöjään. Rahaliiton jäsenmaiden julkisen velan katto on määritelty 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Italialla oli 1980 -luvulla 55 % jonka jälkeen sen julkisen sektorin velkaa on kasvatettu ottamalla velkaavelkaavelkaa ja lisää velkaa ( kuulostaako tutulta nyt Suomessa )
Jo 90-luvun lopussa EU:ssa taivasteltiin että Italia tekee liiana vähän elvytystä ja talouskasvu sakkaa . Silloin huideltiin julkisessa velassa paljon alempana kuin nyt. Jostain bongasin luvun että Italia olisi n. 160 % velkaantumisasteessa tällähetkellä. Italia on kuitenkin voinut aina kieltäytyä milloin millälkin syyllä Elvytyksistä. EU ei ole saanut kuriin . Nyt siellä velkaa on joku n. 3000 Mrd tai ainakin sinnepäin. Ja Italia on tosiaan vain yksi esimerkki . Kreikka olisi vielä pahempi esimerkki, mutta sehän saa jo VELKANSA ANTEEKSI…=) . Todennäköisesti näin tullaan ”Elvyttämään” muitakin eli rahaa siirrellään ”vaurailta mailta” näille ”köyhille” ja annetaan sitten vielä lupa olla maksamatta takaisin.
Nyt, jos Suomi tosiaan hyväksyy uuden yhteisvastuun, ja annetaan oikeus verottaa EU:n puolelta, tulee Suomen valtio velkaantumaan rajusti lisäälisäälisää. Pääsee joku sitten varmaan jonkin ajan päästä taivastelemaan Suomen velkaa suhteessa BKT:hen. Tulee varmasti määräyksiä EU:sta tehdä yhtä sun toista. Suomihan tottelee kuten aina ( taidettiin olla mailmansodan jälkeen ainoa maa joka maksoi sotakorvauksensa ja velkansa pois, Korjatkaa jos olen väärässä )
Velat tullaan laittamaan maksuun lainaajien puoleltä, se on selvä ja korkoa tulee , vaikka nyt ollaankin 0-koroissa.( 0-korko on helppo koukku saada ottamaan sitä velkaa holtittomasti, päättäjä voi luvata kaikille kaikkea vailla huolta huomisesta) Rahaa siihen takaisinmaksuun ei tule olemaan joten mitäs muuta sitten voi tehdä kuin alkaa myydä. Pistetään myyntiin kansallisomaisuus mitä on jäljellä. EN USKO ETTÄ SUOMI SAA VELKOJAAN ANTEEKSI TAI ETTÄ SUOMELLE LAPETAAN RAHAA EU:sta.
Italian mafioso taputtaa käsiään ja mitään muutoksia niiden maiden ei tarvitse tehdä. Me typerykset ollaan niin solidaarisia että hoidetaan asiat heidän puolestaan. Tai siis meidän lapset.
Ilmoita asiaton viesti
Pahimmillaan elpymispaketti tulee olemaan lähtölaukaus samanlaiselle ongelmalle mitä yleinen asumistuki on nyt Suomessa.
Kaikki tiedostavat, että se on haitallinen taloudelle, mutta mitään ei osata tehdä asian purkamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jälleen kerran hyvä kirjoitus, asiaa eri suunnista katsottuna. Uteliaana kyllä kyselisin blogistin mielipidettä pankkiunionista. Laitetaanko tässäkin taas kerran asiansa hyvin hoitaneet maksajiksi holtittomien laskuihin? Itseäni ainakin hirvittää ajatuskin yhteisestä talletussuojasta. Maksammeko me Italian ja Ranskan pankkien kaatumisten kulut? Oma säästötili siirretty norjalaiseen pankkiin, sinne ei kai tämän kolhoosin näpit yllä….
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsalaisten virhe oli mennä kysymään eurosta kansalta, jolla ei ole edellytyksiä päättää näin tärkeistä ja monimutkaisista asioista. Ruotsin elinkeinoelämä halusi euron ja haluaa sitä vieläkin. Suomen onneksi ruotsalaiset yritykset ovat investoineet paljon Suomeen juuri siitä syystä, että Suomi on eurossa. Paljon enemmän Eurooppa ja erityisesti Pohjoismaat olisivat kuitenkin hyötyneet, jos Ruotsi olisi aikanaan liittynyt euroon ilman mitään äänestystä.
Valuuttariski ja devalvaatiot ovat myrkkyä Euroopan taloudelle ja vakaudelle. Koko maailma luottaa euron vakauteen ja pysyvyyteen. Uusista valuutoista puhuvat vain keinottelijat ja spekulantit, joiden etujen mukaista on hajottaa Eurooppa.
Mutta spekuloidaan sitten: Jos rahaliitto hajoaa, hajoaa myös Eurooppa keskenään riiteleviksi pikkuvaltioiksi ja alueiksi. Venäjän ja Kiinan johtajat saattavat luulla hyötyvänsä siitä. Suomelle se merkitsisi paluuta Venäjän etupiiriin ja alusmaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkahan paljon Ruotsin vientiä auttoi tilanne, jossa ensin maaliskuussa kruunun arvo tippuu viisi prosenttia vuoden alusta ja sitten nousee tasaisesti loppuvuoden päätyen noin 4% vuoden alkua korkeammalle?
Ilmoita asiaton viesti
Kruunun kurssi sentään vaihtelee Ruotsin kilpailukyvyn mukaan. Ei kait kukaan kuvittele, että valuuttakurssi heikkenee ikuisesti, ja boostaa vientiä.
Kuinkahan paljon Suomen vientiä on auttanut se, että valuuttakurssi määräytyy enemmän Saksan, kuin Suomen kilpailukyvyn perusteella? Finanssikriisin jälkeiset vuodet ovat erityisesti olleet herkkua.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin kurssi vaihtelee ensisijaisesti Riksbankenin ja EKP:n toimien seurauksena.
Jos joku yritys teki vientikaupan tai investointipäätöksen maaliskuun valuuttakurssin perusteella, turpaan saattoi tulla rajustikin. Onneksi ruotsalaiset yritykset ovat oppineet suojaamaan ulkomaankauppansa. Kuluja siitä kuitenkin tulee joka kerralla.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, ja minkäs perusteella se Riksbanken päätöksiään tekeekään? Olisi hirveän kiva, jos ei joka kerta olisi tarvis ihan koko rahapolitiikan perusteita kirjoittaa auki.
Sitä voi sitten pohtia, onko valuuttasuojaus vai kroonisesti pielessä oleva vaihtokurssi isompi ongelma. Makrotasolla kun se logiikka menee kilpailukyvyn osalta kuitenkin kutakuinkin niin, että jos valuuttakurssi ei jousta, niin palkkojen pitää joustaa. Jos palkat eivät jousta niin työllisyys joustaa. Siksi meillä tapellaan kikyistä ja nautitaan korkeasta työttömyydestä.
Ilmoita asiaton viesti
Millä perusteella sitten EKP tekee päätöksiään?
Vaikka seisoisi päällään, ei voi ymmärtää, miten ruotsalaiset yritykset olisivat hyötyneet viime vuonna kruunun noususta. Siellä sentään talous laski kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa.
Olen aika monta kertaa tännekin kirjoittanut, että jotkin taloudet menestyvät valuutta-alueessa, jotkut eivät. Jotkut taloudet eivät menesty omallakaan valuutalla. Valuutta ei ratkaise vaan talouden rakenne.
Ruotsin meitä monipuolisempaa taloutta ei ole rakennettu 2000-luvulla vaan sen perusteet on tehty silloin kun Ruotsi oli osa länttä ja Suomi tuotti bulkkitavaraa idän markkinoille. Karrikoitu esimerkki mutta pitää paikkansa.
Jos teollisuus toivoisi devalvoitavaa valuuttaa, se varmaan kertoisi sen ääneen. Sen sijaan EK, Etla ja Teknologiateollisuus seisovat Euron takana.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä voit seistä ihan missä asennossa haluat, mutta tiedät varsin hyvin kuinka älyllisesti epärehellistä on käyttää argumenttina yksittäistä vuotta, jos keskustellaan niinkin laajasta kysymyksestä kuin valuutta-alueeseen kuulumisen hyödyistä ja haitoista. Se on sitten jo falskiudessaan ihan omaa luokkaansa, jos tuo vuosi sattuu vielä olemaan vuosi, jolloin Covid-19 on pistänyt maailmassa aivan kaiken sekaisin.
Eiköhän tämä pulushakki ollut tässä.
Ilmoita asiaton viesti
Mainio rehellinen kirjoitus. Eija-Riitta tunnut jo hieman antaneen periksi. Ei ihme. Eihän tässä EUn kolhoositaloudessa ole mitään hyvää tulevaisuutta taloudellisesti. Kaikki verotetaan tasapäisiksi, mutta työt jäävät yhä harvempien niskaan tukiyhteiskunnan paisuessa valtiotasolle.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi on ihmisiä, jotka nostavat tätä aihetta nyt esiin.
Juurikin tämä asia tässä on ajankohtainen ja tärkeä:
”Minä näen riskinä sen, että rahaliitto hajoaa ennen pitkää joka tapauksessa. Jos olemme silloin syvällä yhteisvelassa, tilanteemme on entistä vakavampi.”
Ei siinä vielä mitään, että annettas muutama miljardi, jos siitä olis pienikin mahis olla hyötyä, mutta se, että ilman mitään kritiikkiä sidotan yhteisvelkaan käytännössä ikuisiksi ajoiksi, on avoin shekki EU:lle, joka takaa, että meidän rahoilla jatkossakin euroa koitetaan pelastaa loppuun saakka.
Kokkelista ei tule takas munia eikä voista maitoo, mutta aina voi ostaa uuden lehmän tai kanan.
Silläkin on vaikutusta tekeekö se lentokone ilman renkaita pakkolaskun nyt vai kymmenen kertaa korkeammalta.
Ilmoita asiaton viesti
Eija Riitta Korhola on oikeassa. Häntä tulisi nyt Suomen päättäjien kuunnella ja toteuttaa se, mitä hän asiantuntijana sanoo.
Ilmoita asiaton viesti
EUlla ja Suomen hallituksella on ainakin sama resepti hoitaa ongelmat: lisää hallintoa, veroja ja velkaa. Joku tästä kaikesta järjettömyydestä takuulla hyötyykin. Media voisi tutkia asiaa follow-the-money periaatteen pohjalta vaan ei taida olla niin merkittävä asia kuin jonkin julkkiksen parisuhdekoukerot.
Ilmoita asiaton viesti
https://ecfr.eu/article/recovering-from-the-recovery-fund-how-finland-can-reboot-its-eu-policy/ Euurooppa neuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan Suomessa suurin osa eli 50% kokee vihaa, huolta tai turhautumista paketista.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä mistä elvytyspaketista oikein on kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
No ei kai kun hallitusta myöden väitetään jotain kertaluontoista vienninelvytyssoopaa, eikä suostuta edes keskustelemaan asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Euurooppa neuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan Suomessa suurin osa eli 50% kokee vihaa, huolta tai turhautumista paketista.”
ECFR on yksityinen ajatushautomo jolla ei ole mitään tekemistä Eurooppa-neuvoston kanssa.
Eurooppa-neuvosto: https://www.consilium.europa.eu/fi/european-council/
ECFR: https://ecfr.eu/about/
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos täsmennyksestä, käännösvirhe vei vähän harhaan, mutta se nyt ei ainakaan millään muotoa tämän tutkimuksen uskottavuutta heikennä.
Itse pidän tätä luotettavampana kun esimerkiksi hesarin galluppeja.
Tutkimuksen laatijan uskottavuudessa ei liene ongelmaa.
https://www.fiia.fi/henkilo/tuomas-iso-markku
Julkaisussa on myös mainittu aikaisemmat tutkimukset joista yksi heti heinäkuussa https://www.verkkouutiset.fi/suomalaiset-jyrkasti-kahta-eri-mielta-eun-elvytysrahastosta/#9bc27229 , kun paketista ei ollut vielä minkäänlaista kriittistä analyysiä ja viime joulukuulta tämä EVA:n https://www.eva.fi/blog/2020/12/15/koronatuet-nakertavat-suomalaisten-eu-asenteita/ kun asiaa oli jo hieman pureskeltu.
Ja tämä ECFR selkeä jatkumo siihen.
Mielenkiintoisena pidän seuraavaa tutkimusta/gallupia, sillä nyt on nähty taloustieteilijä Tervalan kanta ja siihen Vihriälän kootut selitykset ja käytännössä täysin selvää, että kertaluonteisuutta ei voi väittää ja lisäksi bonuksena vasta nyt ymmerrätetään tuo rahanjakoperusta, eli oikein tekemisestä sakotetaan ja siitä osoituksena hukkui jo puoli miljardia tuloja, mutta ei menoista.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyrkkisääntö tuntuu olevan, että kaikki kriisit ratkaistaan valtaa keskittämällä.”
Tämä on mielestäni EU:n suurin ongelma. Se että Unioni on päätöksenteossaan hidas, kankea ja byrokraattinen tai että jäsenmaat ovat keskenään riitaisia kalpenevat Brysselin ”patenttiratkaisun” rinnalla.
Vallan keskittäminen harvojen käsiin -EU:n tapauksessa siis teknokraattisen, korkeasti koulutetun ja suhteita omaavan eliitin- on aina valtava riski valtiomuodosta tai vuosisadasta riippumatta. Ihminen ei ole rationaalinen tai hyvä olento ja valta korruptoi käyttäjänsä.
Loppujen lopuksi meidän suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten on kysyttävä itseltämme että kenen haluamme asiostamme päättävän. Menneinä vuosisatoina ylivoimaisesti suurimmalla osalla kansasta (sekä miehistä että naisista) ei ollut työntekoonsa, omistuksiinsa tai mielipiteisiinsä mitään sanottavaa. Ei ollut mitään keinoa vaikuttaa senaikaiseen valtiovaltaan. Ainoa tapa tehdä asioilleen mitään oli järjestää verinen verokapina jota useimmiten edelsi tai seurasi palatsivallankaappaus. Tässäkin tapauksessa kansa kuoli ja joku muu hyötyi.
Orwell kirjoitti merkkiteoksessaan 1984 että tavalliset ihmiset toimivat lähinnä vipuna nostaa uusi eliitti valtaan tai kammeta vanha sieltä pois ja vuosisatoja asiat olivatkin näin. Kuitenkin viimeisen tuhannen vuoden aikana Euroopassa (ja Yhdysvalloissa 1700-luvun lopusta lähtien) on kehittynyt jotain maailmanhistorian näkökulmasta katsottuna täysin poikkeuksellista; yhteiskuntia jotka antavat kansalaisilleen vallan päättää omista asiasta. Itse asiassa koko ajatus kansalaisista ja kansallisvaltioista on niin mullistava että sitä harva tajuaa. Emme ole herrojemme tai kuninkaidemme omaisuutta vaan meillä on sekä kyky, oikeus että yhteiskunnan tuki (!) omille enemmän tai vähemmän älykkäille valinnoillemme. Vaikka valintamme olisivat tyhmiä tai huonoja Ne ovat kuitenkin meidän valintojamme ja siksi tärkeitä.
Vastustan periaatteesta vallan keskittämistä harvojen käsiin, olivat he miten viisaita tai hyviä ihmisiä tahansa. Hallinto joka ei kuuntele kansaansa ei osaa rakentaa vapaata ja taloudellisesti kestävää yhteiskuntaa.
Instituutiomme eivät ole ikuisia, ne elävät vain niin kauan kuin niihin luetetaan.
Salailu, valehtelu, painostus, pilkkaaminen, maalittaminen ja ylimieliset mielipidekirjoitukset vain lisäävät yhteiskunnan kahtiajakoa. Ei ole olemassa ”demokratian vihollisia” tai yhtä täysin oikeaa tapaa johtaa valtiota. Demokratiaa ei voi omia liberaaleilla arvoilla. Joko demokratia kuuluu kaikille -myös heille ketä inhoat- tai ei kenellekään.
Toivoisin että sanomalehtemme ja muut mediamme muistaisivat että Trump ja Perussuomalaiset eivät ilmestyneet tänne tyhjiöstä eivätkä kuvasta katkeroituneiden rasistien epätoivoista yritystä pysyä vallankahvassa kiinni. Ihmiset hylkäävät perinteiset puolueet koska ne eivät toimi. Ihmiset hylkäävät EU:n ratkaisut koska ne eivät toimi, ei siksi että he haluaisivat unionin luhistuvan.
Jos emme kuuntele heitä joiden mielestä yhteiskuntamme ovat tavalla tai toisella epäonnistuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vaan toistamme samoja totuudesta irtaantuineita mantroja vuosi toisensa perään, niitämme mitä kylvämme, toteutamme synkät ennusteemme. Valitettavasti EU:lla tai suomen hallituksella ei vaikuta olevan pienintäkään tahtoa edes esittää välittävänsä täysin oikeutetuista huolista elpymisrahaston ja liittovaltiokehityksen suhteen. Paras mahdollinen tilanne olisi jos EU uudistetaan sisältäpäin tai hallitus vaihdetaan lähitulevaisuudessa järjestettävissä vaaleissa.
Jos tähän ei suostuta tai kansalaisia aletaan hallita pelolla, on meillä edessämme vain huonoja vaihtoehtoja. Tie diktatuuriin on suomessa pitkä ja mutkikas vahvojen instituutioitemme ja päätöksentekoon osallistetun kansan takia, mutta se ei ole mahdottomuus. EU:n omia periaatteita rikkovan rahaston läpirunnominen on ensimmäinen askel tuolla tiellä jota kukaan meistä ei halua käydä loppuun asti.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka olen perussuomalainen ja puolueeni linja on vastustaa EU:n tukipakettia olen löytänyt siitä yhden hyvän asian.
Nyt nimittäin jos etelä euroopan matkailusta riippuvaisia talouksia ei tueta, sieltä menee konkurssiin niiden yhteiskuntien tärkeimpiä voimavaroja ja resursseja. Nimittäin yrittäjiä. Siellä nimittäin käy samalla tavalla kuin Suomessa 90-luvulla Koiviston Manun luvattua veronmaksajien tuen pankeille, eikä yrityksille ja yksityisille. Yrittäjät laitettiin toimenpide kieltoon, osa tappioi itsensä tai muuten vain masentui ja menetti toimintakykynsä. Yhteiskunnalta katkesi selkäranka. Kestää 20 vuotta ennenkuin sellaisen tyhmyyden aiheuttamat vahingot saadaan korjattua.
Siksi pitää tehdä niinkuin nyt tehdään elikkä painaa rahaa mielettömät määrät, tukea niillä yrittäjiä ja ottaa lainaa valtioille ja kunnille niin paljon kuin eri luiottolaitosten kautta vain keinolla millä hyvänsä saa. Ja sitten tulevaisuudessa pikkuhiljaa mitätöidä nämä valtioden ja kuntien velkakirjat. Pienissä erissä ja julkisuudelta piilossa. Niin ne tekee jenkeissäkin ja tulosta syntyy. Yrittäjät pysyvät hengissä ja toimintakykyisenä ja työllistävät ja keinotekoinen raha pyörittää yhteiskuntia.
Ilmoita asiaton viesti