Elpymisrahastoakin suurempi periaatteellinen kysymys

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on määrä käsitellä huomenna 19.2. 2021 elpymisvälinettä. Kiinnostavin kysymys lienee PeVin kannanotto siihen, millä enemmistöllä päätös EU:n omien varojen järjestelmästä eduskunnassa tehdään. Viime viikon lähetekeskustelussa mm. kristillisdemokraatit vaativat, että esitys tulisi päättää eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä, perustellen että se uhkaa kaventaa eduskunnan budjettivaltaa.

Voi sen sanoa toisinkin: perustuslakivaliokunnan asiantuntijaprofessori Päivi Leino-Sandberg kuvasi muutosta merkittäväksi integraatioloikaksi, joka tarkoittaa unionin luonteen merkittävää muuttumista. Ottamatta kantaa siihen oliko muutos hyvä vai paha, hän totesi että ”tuloksena EU:sta syntyy fiskaaliunioni, jolla on käytössään fiskaalinen tasausmekanismi.”

Suosittelen tutustumaan Perustuslakivaliokunnan viime kesän lausuntoon  elpymisvälineestä. Se puhuu selvää kieltä:

”Perustuslakivaliokunta ilmoittaa,

että EU:n elpymissuunnitelmaan liittyvän sääntelyn valmistelussa otetaan huomioon lausunnossa mainitut valtiosääntöoikeudelliset huomiot ja että valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä. ”

Lausuntoaan PeV perusteli mm. seuraavasti:

”Taloudellisten kokonaisvastuiden on oltava suhteessa Suomen valtion taloudelliseen kantokykyyn. Suomi ei voi hyväksyä toimia, jotka vaarantaisivat Suomen budjettisuvereniteetin tai rahoitusaseman kestävyyden.”

Suomelle aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa tulee huomioida laajemmin kokonaistaloudelliset vaikutukset. Suomelle kohdistuvien vastuiden arvioinnissa on huomioitava Suomen hyödyt EU-jäsenyydestä. Mahdollisten elpymistoimien myönteiset vaikutukset EU:n taloudelle kohdistuisivat myös Suomeen erityisesti vahvistamalla Suomen vientiä ja työllisyyttä.

Poikkeustilanteessakaan ei tulisi kumota maiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa hoidosta eikä lisätä yhteisvastuullista velkaa.”

Samainen Eurooppaoikeuden professori Leino-Sandberg hämmästeli hallituksen kesäistä menettelyä. Hän sanoi:  ”En odottanut näkeväni Suomessa hallitusta, joka julkisesti kiistää perustuslakivaliokunnan kannan merkityksen.”

Miksi tämä keskustelu on tärkeää? Leino-Sandberg vastaa siihen blogissaan: ”Perussopimusten loputtomalla venyttämisellä on hintansa, sillä se nakertaa niiden uskottavuutta. Toimivallan rajoista muistuttamisessa ei ole kyse vain kiusanteosta tai kapuloiden heittämisestä rattaisiin. Sillä suojellaan unionin toiminnan hyväksyttävyyttä.”

Meppinä ollessani yritin vakuuttaa kansalaisille, että EU:lla ei ole kompetenssikompetenssia. Sanahirviö tarkoitti sitä, että EU ei voi itse päättää mistä se päättää. Jäsenvaltiot antavat sille vallan ja sen rajat yhteisesti sopien. Jos EU kiertää omia sääntöjään, voimmeko luottaa siihen silloinkaan, kun juuri ne säännöt suojelisivat meitä ja olemassaoloamme?

Leino-Sandberg päättää bloginsa vakaviin sanoihin: ”Tämä on elpymisrahastoakin suurempi periaatteellinen kysymys, johon nykyinen hallitus ja suuri valiokunta näyttävät suhtautuvan silmiinpistävän kevyesti.”

 

 

Eija-Riitta Korhola

Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Korhola johtaa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö First Step Forumia ja on toiminut mm. Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksessa ja HelsinkiMission valtuuskunnassa. Hän on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu