Kenen varpaille astutaan?

Kesälomamatkalla Puolassa poikkesin Hitlerin päämajaan Sudenpesään, joka oli aikanaan hyvin piilotettu saksalaisten sodanaikainen komentokeskus. Oli kylmäävää katsella natsijohtajien itselleen rakennuttamia massiivisia suojia. Hitlerin henkilökohtaisen bunkkerin seinät olivat paksuudeltaan 5 ja katto 8 metriä. Maailmanpaloon oli varustauduttu ja valmistauduttu.

Näin myös sen huoneen, jossa Hitler yritettiin salamurhata 1944. Operaatio Valkyrian epäonnistuminen johti myös vastarintaliikkeessä mukana olleen teologi Dietrich Bonhoefferin vankeuteen ja kuolemantuomioon. Bonhoeffer pohti hyvin tarkkaan kristityn suhdetta väkivaltaan, mutta päätyi pitämään vastarintaa opetuslapseuden hintana.

Bonhoefferista on tehty monta hyvää elokuvaa, samoin salaliiton päätekijästä Claus von Stauffenbergistä. Myös Schindlerin lista vuodelta 1993 on vaikuttava teos yhden ihmisen rohkeasta suunnitelmasta pelastaa ihmisiä kaasukammioista.

Jos kuitenkin näitä upeita elokuvia katselee kannanottona itse pahaa vastaan, ne tulivat tietenkin viisikymmentä vuotta liian myöhään. Kenenkään varpaille ei enää astuta, riskejä ei oteta. Katsoja ei tule haastetuksi, hän saa astella teatterista rauhassa pois ja kauhistella menneen maailman pahuutta.

Aivan toisenlaisen riskin ovat ottaneet ne, jotka julkaisivat heinäkuussa 2023 uutuuselokuvan Sound of Freedom, tositarinaan perustuvan elokuvan nykyajan lapsikaupasta ja seksiorjuudesta. Kun ottaa huomioon, että lapsiin kohdistuva pornoteollisuus on maailman nopeimmin kasvava 150 miljardin dollarin rikosbisnes, se tarkoittaa, että taustalla on mahtavat voimat. Lisääntyvä lapsipornon kysyntä koskettaa useampia kuin arvaamme. Kaiken kysynnän takana on lapsi, joka maksaa elinikäisen hinnan aikuisen himosta.

Elokuvan teossa oli vaikeuksia, jakeluyhtiö toisensa jälkeen perääntyi, ja esimerkiksi lapsiorjia vapauttavan agentin Tim Ballardin roolista kieltäytyi moni näyttelijä. He tiesivät, että Hollywoodissa loppuisi ura. Seksibisneksellä on suojelijoita.

Lapsi on rikolliselle kannattava hyödyke. Siinä missä huumeen voi myydä vain kerran, lapsen voi myydä 5 -15 kertaa päivässä raiskattavaksi. Tätä tapahtuu. Kun lapsi on loppuun kulutettu, on elinkaupan vuoro. Tätäkin tapahtuu.

Katsoin eilen elokuvan. Se perustuu tositarinaan ja sen jokaiselle hahmolle on vastine tosielämässä. Kuluneella viikolla Lontoossa tapasin sen tuottajan, joka kertoi vaikeuksista matkan varrella. Elokuva valmistui viisi vuotta sitten, ja kesti näin kauan, kunnes riittävän riippumaton ja rohkea jakeluyhtiö löytyi. Kuten kaikki tiedämme Epsteinin saaren tapahtumien jälkeen, hyväksikäytön suojelijoita löytyy hyvinkin korkeista asemista.

Järkyttävä elokuva on hyvällä maulla tehty, eikä sisällä raakuutta. Elokuvan nähtyäni ihmettelen entistä enemmän, miksi esimerkiksi YLE ja Helsingin Sanomat ovat käytännössä liittyneet näiden hyväksikäytön suojelijoiden joukkoon hyssyttelyllään ja varoittelullaan. Elokuva on ennalta leimattu salaliittoteoriaksi, vaikka se ei esitä mitään teoriaa vaan kuvaa hyvin dokumentoitua todellisuutta. Keneltä oli tullut käsky ennen kuin elokuvaa oli edes nähty? Haluaisin näiden medioiden esittävän selkeät perustelut, mikä elokuvassa ei pidä paikkaansa tai mikä antaa väärän kuvan lapsia hyväksikäyttävästä pornoteollisuudesta.

Mieleeni tulee orjakaupan vastustamista kampanjoinut brittiläinen poliitikko William Wilberforce, joka eli 200 vuotta sitten. Hänet leimattiin naurunalaiseksi, kun hän vuosi toisensa jälkeen teki aloitteen orjakaupan lakkauttamisesta. Orjakauppaa pidettiin sosiaalisena ja taloudellisena välttämättömyytenä. Olisiko hänetkin leimattu salaliittoteoreetikoksi vain siksi että hän puuttui törkeään yhteiskunnalliseen epäkohtaan? Onneksi Wilberforce uskalsi, ja muutti maailman.

On sanomattakin selvää, että suosittelen elokuvaa jokaiselle aikuiselle. Kyse ei ole vain elokuvasta, vaan maailmanlaajuisesta liikkeestä, joka pyrkii herättämään tietoisuutta aikamme karkeimmasta rikollisuudesta. Siitä alkaa muutos, joka pelastaa lapsia.

 

Eija-Riitta Korhola
Kristillisdemokraatit Helsinki
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

MEP Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja palasi parlamenttiin kesällä 2024. KD:n puoluesihteeri 2003, 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Vuonna 2024 hän palasi Krisitillisdemokraatteihin, joiden joukosta oli aloittanut meppinä 1999. Korhola on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu