Miksi translaki irrottaa sokan

Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan. Tyttö säikähtää, mutta hän ei voi mitään. Kyseessähän voi olla transnainen. Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia. Tyttö päättää lopettaa uimaharrastuksensa.

Tämä esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on. Ja sanon heti, etten kritisoi transihmisiä.  Kritisoin huonosti harkittua lakia, joka mahdollistaa väärinkäytökset heidän oikeuksiensa nimissä. Moni suomalainen ei taida tietää, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hyväksymä esitys uudeksi translaiksi pitää sisällään. Sillä jos he tietäisivät, he tuskin antaisivat sen tapahtua. Kuka olisi uskonut Suomen ensimmäisen julkifeministisen hallituksen heikentävän naisten oikeuksia?

Translaille on varmasti tarvetta, ja mielestäni on esimerkiksi hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan. Keholliseen koskemattomuuteen kajoaminen on ankara hinta koetusta identiteetistä. Mutta kyseistä lakiluonnosta on tehty liian heikolla kansalaiskeskustelulla. Vihervasemmistolaisen hallituksemme alkuperäinen esitys mahdollisti melkoisen genderpujottelun: sen mukaan kuka tahansa saisi yksipuolisella ilmoituksellaan muuttaa sukupuoltaan edestakaisin parin kuukauden välein, ilman mitään lääketieteellistä perustelua. Siihen ei enää tarvita psykiatria arvioimaan ihmisen kokemaa sukupuolidysforiaa, oma tunne riittää vaihtamaan juridisen sukupuolen. Hallituksen luonnoksen mukaan ihminen voisi siis korjata sukupuoltaan kuusi kertaa vuodessa. Tämä siksak ei sentään oppositiopuolue kokoomukselle sopinut: nyt eduskunnan täysistuntoon on tulossa laki, jonka mukaan sen voisi tehdä vain kerran vuodessa. Mielestäni tämä korjaus oli juuri niin kosmeettinen kuin kokoomukselta on viime vuosina voinut odottaa.

Lakiesityksen ydinongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään siinä sekä biologisesta sukupuolesta että omaan subjektiiviseen tuntemukseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä. Tämän seurauksena laista tulee epäjohdonmukainen tavalla, joka voi johtaa lukuisiin epäjohdonmukaisiin oikeuskäytäntöihin, haluttiin tai ei.

Jokaisen kannattaa miettiä seurauksia. Keskustelu lain mahdollistamasta armeijan välttelystä on sivuseikka verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta. Nyt voi yleisiin sauna- ja suihkutiloihin tulla biologinen mies. Vanhemmat ja isovanhemmat, haluatteko tätä varhaisteini-ikäisille tytöille? Jos vastustat tilannetta, saatat syyllistyä transfobiaan ja vihapuheeseen.

Toinen naisia koskeva takaisku liittyy urheiluun. Kyseessä on uudentyyppinen doping-ongelma, joka mitätöi biologisten naisten ennätyksiä alalla kuin alalla. Perusteellisen epäreilu kilpailuasetelma tuhoaa monen elämäntyön, ja ongelma tulee ottaa vakavasti – ellemme halua tuhota naisten urheilua. Setan argumentti on, että lajiliitot päättävät transurheilijoita koskevista säännöistä eikä translaki. Tämä on varmasti totta, mutta lainsäädäntö ohjaa kuitenkin arvoja ja käytäntöjä. Jos biologinen miesurheilija on juridinen nainen, lajiliitto voi olla juridisesti vaikeassa paikassa estäessään pääsyn naisten sarjaan. Lajiliitoilta vaaditaan Setan edessä paljon selkärankaa, jotta uskaltavat tehdä linjauksia. Löytyykö sitä? Toivottavasti tilanne ratkaistaan kehittämällä kokonaan uusi kilpailusarja ja esimerkiksi translympialaiset.

Puhumattakaan millaiseen hämmennykseen sukupuolen irrottaminen biologisesta perustasta saattaa kasvavat tytöt ja pojat. Sen sijaan että heitä rohkaistaisiin olemaan iloisia siitä, mitä he fyysisesti ovat, tilanne luo yhden päätöksenteko-ongelman maailmaan lisää. Mikä ennen oli biologinen tosiasia, josta lähdettiin, on nyt itse päätettävä rasti. Lapsi, joka ei usein osaa edes päättää, mitä pukee päälleen, on joidenkin lainsäätäjien silmissä kypsä muuttamaan sukupuolensa. Valiokunta esittää ponnessaan, että oikeus muutokseen koskisi myös alaikäisiä. Ikäraja on lakiesityksessä epäselvä, ja joissakin kohdin puhutaan jopa lapsista.

Kun me yhteiskuntana irtaudumme biologisten faktojen maailmasta, XX tai XY -kromosomeista jotka eivät muutu vaikka mitä tekisi, siinä irtoaa isompikin sokka. Asioilla on loogisia seurausvaikutuksia, jotka on hyvä tiedostaa jo ennalta. Jos sukupuoli on itse päätettävissä oleva ilmoitusasia, filosofina on pakko kysyä, miksei vaikkapa ikä sitten olisi. Miksi siinäkään pitäisi kompastua fyysisiin faktoihin? Samalla aukeaa reitti vaihtaa rotua ja ihonväriä.  Jos voi syntyä väärään sukupuoleen, millä perusteella ei voi syntyä väärälle vuosikymmenelle tai väärään kansaan? Eikö sekin voi olla omaehtoinen ilmoitusasia? Vitsailin ikäkysymyksellä jokunen vuosi sitten koska olen ikäistäni nuorempi, mutta nyt olen oppinut, että itsensä transikäisiksi mieltävät ovat jo olemassaoleva ryhmä. Siitä seuraa monta kysymystä lainsäätäjälle, eläkeiän määrittelystä lähtien. Kokonaan oma kysymyksensä on, mihin yhteiskunnan kustantaman terveydenhuollon rajallisia resursseja käytetään.

Lainsäätäjien on otettava vaikeat kysymykset käsittelyyn lakeja säätäessään, ihmisoikeuksiin vetoaminen yleisesti ei riitä, varsinkin kun oikeudet voivat törmätä keskenään. Lainsäädäntöä laatiessa on asiaankuuluvaa huomioida lakiin sisältyvät porsaanreiät tai mahdolliset väärinkäytökset, olipa kyse transasiasta tai mistä tahansa asiasta. Tämä on aivan yleinen ja rationaalinen vaatimus. Transasiasta on tullut ylisensitiivinen teema, jos sitä ei saa käsitellä. Vankeinhoito on yksi alue, joka joutuu murrokseen. Voivatko seksuaalirikoksiin syyllistyneet miehet mennä naistenosastolle, jos vetoavat itsemäärittelyn mahdollisuuteen? Onko oikeusasiamiehen osoitettava vankilanjohtajalle moite tai virkasyyte, jos tämä epäyhdenvertaisesti laittaa transnaiset turvallisuussyistä miesten osastolle?

Tai mitä tapahtuu sukupuolikiintiöille julkishallinnon tai pörssiyhtiöiden osalta? Käsittääkseni Suomen laissa, edes tasa-arvolaissa, ei ole määritelty naisen ja miehen käsitteitä. Tämä tuo oman vaikeutensa juuri tuohon käsitesoppaan. Ja kun suomen kielessä on vain yksi sana, sukupuoli, eikä omaa termiä sanalle ’gender’ (englannissahan on sex-gender -jako).

RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

Eija-Riitta Korhola
Helsinki

Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Korhola johtaa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö First Step Forumia ja on toiminut mm. Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksessa ja HelsinkiMission valtuuskunnassa. Hän on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu