Mitä Saksan perustuslakituomioistuimen päätös merkitsee elvytysrahastolle?

Perjantaina koettiin yllätys, kun Saksan perustuslakituomioistuin kielsi presidentti Frank-Walter Steinmeieria allekirjoittamasta liittopäivien enemmistön hyväksymää elvytysrahastoa koskevaa ratifioimislakia. Kiellon taustalla oli euroskeptisen puolueen jäsenen tekemä valitus, jonka mukaan rahasto rikkoo EU.n perussopimusta.

Yleisesti oletetaan, että valitus on pian käsitelty, ja ratifiointi voidaan saattaa loppuun. Mutta mitä vaikutusta sillä voi olla? Viikonlopun aikana olen lueskellut eri analyyseja tilanteesta. Vaikuttaa siltä, ettei kyseessä ole ihan harmiton läpihuutojuttu ainakaan niille, jotka haaveilivat yhteisvelkaan perustuvasta rahastosta pysyvää mekanismia.

Erään ajatushautomon mukaan tilannetta voi kuvata yhdellä saksalaisella sanalla: Eigenmittelbeschlussratifizierungsgesetzausfertigungshängebeschluss. Yritän suomentaa kömpelösti: Omia varoja koskevan päätöksen ratifiointia koskeva lainvalvontapäätös. Se kieltää presidenttiä allekirjoittamasta Saksan osalta lakia, joka sallisi EU:ta lainaamasta ja laajentamasta omia varoja rahoittaakseen elpymisrahastoa.

Harmittomin vaihtoehto paketin kannattajille olisi, että tuomioistuin kumoaisi kiellon ja eikä lähtisi käsittelemään tapausta mahdollisten seuraavien velanottojen varalta. Sitä ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä: asia täytyy ottaa pohdintaan.

Toinen vaihtoehto olisi, että tuomioistuin kumoaa kiellon mutta käsittelee valituksen. Se päättäisi, ettei kertaluonteista osallistumista voida perua, mutta että Saksan hallituksen tulee estää vastaisuudessa kaikki yritykset tehdä rahastosta pysyvä.

Kolmas vaihtoehto on, että tuomioistuin vahvistaa kiellon ja käsittelee valituksen, jolloin Saksa ei voisi ratifioida elvytysrahastoa moneen vuoteen. Tällöin koko rahasto todennäköisesti raukeaisi.

On vaikea nähdä, miten rahasto ei muuttaisi suhdetta talouskuriin: jäsenmaat voisivat luottaa, että jos me emme saa maksettua velkaamme, sen tekevät toiset.  Saksan liittovaltion tarkastusvirasto perustelikin maaliskuussa kriittisessä lausunnossaan, jossa se vaati pidättymään pysyvästä mekanismista, että ”ensimmäisen kerran jäsenmaita voidaan yhdessä pitää vastuullisina tulevista rahoitusosuuksistaan EU:n budjetin velasta. Jos jäsenmaat eivät kykene takaisinmaksuvelvoitteisiinsa, muiden jäsenvaltioiden on osallistuttava kattamaan kaikki maksamattomat takaisinmaksut EU:n budjettiin.”

Euroopassa on monia piirejä, jotka haluaisivat tehdä mekanismista pysyvän. Italian Draghi haluaa fiskaaliunionin, samoin Ranskan Macron. Myös EKP:n johtaja Lagarde on esittänyt järjestelystä pysyvää.

Fiskaaliunionia ei kuitenkaan kannata rakentaa takaoven kautta, kuten nyt yritetään. Elpymisrahasto on selvä yritys toimia näin, ja siksi se kompastelee. Ainoa fiskaaliunioni, johon on todelliset mahdollisuudet, tapahtuu sopimuksia muuttamalla. Ja silloin kannattaa kuunnella kansalaisten tahtoa.

Post scriptum: Mitä meille käy, on hyvä kysymys myös Suomessa. Sitä ajatellen pyysi ekonomisti Tuomas Maliselta kaksi eri skenaariota: 1)Suomi kaataa elvytyspaketin. 2) Suomi hyväksyy elvytyspaketin. Kumpikin vaihtoehto tietää vaikeuksia mutta millaisia? On tavallaan tehtävä valinta ripulin ja oksennuksen välillä.