Naiivi vai epärehellinen?

”Meidän täytyy elvyttää yhdessä, ja sitä varten tämä määräaikainen ja tilapäinen elvytysrahasto on luotu, ja se on tehty täysin Euroopan Unionin perussopimusten puitteissa, joten tältä osin teidän huolenne siitä, että johtaako tämä elpymisrahaston luominen liittovaltioon, niin se on turha.”

Seurasin äsken eduskunnan kyselytuntia (3.12.2020). Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen lausui edelliset sanat.

Tämä vaatii hieman analyysia. Hän esittää väitteen, että

• rahasto on määräaikainen ja tilapäinen
• päätös rahastosta on tehty EU:n perussopimusten puitteissa ja että
• tästä syystä huoli liittovaltiokehityksestä on turha.

Tuppurainen antaa ymmärtää, että esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön esittämä huoli perussopimuksen rikkomisesta on ollut turha. Saman huolen on tietenkin esittänyt myös perustuslakivaliokunnan asiantuntija, Eurooppa-oikeuden professori Päivi Leino-Sandberg ja moni muu. Pohdin seuraavassa Tuppuraisen lausuntoa tässä valossa.

Onko rahasto määräaikainen ja tilapäinen?

Useat poliittiset tahot Euroopassa ovat jo ehtineet vaatia elpymisvälineestä pysyvää mekanismia, EKP, monet saksalaiset ja ranskalaiset poliitikot mukaan lukien. Olisi rehellistä tunnustaa tilanne. Mutta ei mennä nyt siihen, Matti Vanhasen mukaan tämä olisi antautumista varjonyrkkeilyyn ja liittovaltiologiikan edistämiseen. Pohditaan, voidaanko luotua elpymisrahastoa nimittää kertaluonteiseksi tai väliaikaiseksi sen omista lähtökohdista. Päivi Leino-Sandbergin mukaan väliaikaisuus tai kertaluonteisuus ei ole oikea termi: se luo 40 vuotta voimassa olevan rakenteen, jota on helppo soveltaa uudelleen, kun toiminnan rahoittamisesta velaksi on jo aikaisemmin sovittu. Olisi rehellistä tunnustaa tämäkin.

Onko päätös rahastosta tehty EU:n perussopimusten puitteissa?

EU:n perussopimusten artiklan 310 mukaan budjetin tulojen ja menojen on oltava tasapainossa. Tämä tarkoittaa, ettei budjettia saa rakentaa velalle. Lisäksi artikla 125 kieltää jäsenmaita ottamasta vastuuta toisten maiden veloista. Toisaalta artikla 122 mukaan perussopimusten periaatteista voidaan poiketa esimerkiksi ”luonnonkatastrofien tai poikkeuksellisten tapahtumien” seurauksena.

Leino-Sandbergin mukaan elpymisvälineen myötä EU:ssa on tehty U-käännös: jos ajatellaan, mitä näillä artikloilla on alun perin tarkoitettu, tehty ratkaisu menee täysin eri suuntaan. EU:n omat toimielimet ovat pitäneet aiemmin oikeudellisesti mahdottomana tätä tulkintaa, joka nyt komissiossa tehtiin. Siksi EU:n neuvoston lausunnossa suoraan todettiin komission ehdotus ”ennen näkemättömäksi sekä periaatteellisesti, laadullisesti että mittakaavaltaan.” Teknisesti elpymisväline toteutettiin perussopimusta kiertäen luomalla erillisrahasto, eräänlainen rinnakkainen kirjanpito. Juristit etsivät siis taitavan tavan kiertää perussopimusta.

Jos siis EU itsekin myöntää sopimuksen uuden tulkintatavan olleen aikaisemmin oikeudellisesti mahdoton, olisi rehellistä, että ministerimmekin sen tekisi. Oma johtopäätökseni on, ettei Tuppurainen puhu totta sanoessaan, että se on tehty täysin EU:n perussopimusten puitteissa. Puhe harhauttaa kansaa.

Onko huoli liittovaltiokehityksestä turha?

Tämä oli Tuppuraisen puheenvuoron hatarin kohta.  ”…joten tältä osin teidän huolenne siitä, että johtaako tämä elpymisrahaston luominen liittovaltioon, niin se on turha.” Juuri tältä osin huoli ei nimenomaan ole turha. Jos kerran EU:ssa  myönnetään itsekin, että sopimuksia on nyt uudelleentulkittu, on oltava realistinen sen syistä. Historia opettaa, että nimenomaan kriisit luovat houkuttelevia mahdollisuuksia edistää EU:n toimielinten integraatioagendaa, jota kiistatta voi havaita (senhän Vanhanenkin Sannikan haastattelussa myönsi). Etenkin kun tiedämme, että elpymisrahaston olisi voinut toteuttaa ongelmattomasti perussopimusten nojalla, sääntöjä rikkomatta ja maita yhteisvastuuseen sotkematta, ei jää mitään muuta tulkintamahdollisuutta kuin että tämä tehtiin liittovaltiokehityksen edistämiseksi. Erityisen huolestuttavaksi tämän tekee se, että hallitus on suorastaan estänyt avointa keskustelua asiasta. Samoin oli ennen kuulumatonta, että Suomessa hallitus julkisesti kiisti perustuslakivaliokunnan kriittisen kannan merkityksen.

Liittovaltioistuminen on pitkä prosessi, mutta sanoisin, että ainakin fiskaaliunioni on konkreettinen uhka. Kun synnytetään mekanismi, jolla ruvetaan antamaan tulonsiirtoja, niistä tulee helposti pysyviä.  Tälle ei ole kannatusta kansalaisten parissa, eikä sille ollut kannatusta ennen eduskuntavaaleja yhdessäkään puolueessa. Siksi linjanmuutos ihmetyttää.

Korostan, etten vastusta nykyisessä kriisissä elvytystä, en edes yhteistuumin toteutettua elvytystä. Se olisi voitu toteuttaa artiklojen 125 ja 310 puitteissa, esim. EU:n vakausmekanismin kautta.

Nyt sattui vain niin, että johtavat poliitikkomme ovat joko naiiveja tai epärehellisiä. Jätän valinnan lukijalle.