Päätinpä katsella tilastoja, osa I

Kulunut viikko on ollut ilmastoviikko. EU sopi 55-57 prosentin päästövähennystavoitteesta vuoteen 2030 mennessä ja USA:n presidentti Joe Biden on pitänyt virtuaalista ilmastokokousta ja luvannut USA:n puolittavan päästönsä samassa ajassa. Tavoitteita ei tosin voi verrata sillä lähtötasot ovat erilaiset, myös viitevuoden osalta. EU on pysynyt viitevuodessa 1990. USA:n lupaus koskee vuotta 2005, jolloin päästöt olivat korkeimmillaan. Kiina lupaa edelleen kasvattaa päästöjään, joiden se arvioi taittuvan laskuun kymmenen vuoden sisällä ja muuttuvan hiilineutraaleiksi 2060 mennessä. Lupauksia on helppo antaa, lukuihin pääseminen on iso urakka. EU porskuttaa aivan omalla radallaan, ja se tulee maksamaan tuhansia miljardeja.

Samassa kokouksessa Tanskan pääministeri hehkutti maansa saavutuksia. Tuulivoimalla saadaan jo puolet sähköstä ja lisää rakennetaan.

Suosittelen jokaiselle ilmastosta ja energiasta kiinnostuneille tilastoja. Tilastoista oppii hyvin paljon, ja joskus tärkein oppi liittyy siihen, mitä ne eivät suoraan kerro. Luvut eivät saa valehdella, mutta joskus kiusalliset totuudet jätetään sanomatta, ja tuodaan esiin muita lukuja. Tilastoja pitää siis opetella lukemaan.

Yksi asia, mitä tilastot eivät useinkaan suoraan kerro, on tuulen ja auringon osuus kulutetusta kokonaisenergiasta. Ne luetaan normaalisti uusiutuvien kokonaisuuteen, jossa ovat mukana vesivoima ja puuenergia. Nämä jälkimmäiset tekevät usein sen varsinaisen työn, auringon ja tuulen hoitaessa uusiutuvien imagotyötä. Ilman biomassan ja veden osuutta ei käytännössä ole järkeä puhua uusiutuvasta energiasta. Globaalisti tuulen ja auringon osuus on edelleen alle kaksi prosenttia, ja EU:ssakin vain 2,5 %, huolimatta niistä monista sadoista miljardeista, joita näihin energiamuotoihin on panostettu.

Hyvä esimerkki on EU:n komission oma tilasto EU energy in figures – Statistical pocketbook 2020. Tuo 269-sivuinen pruju kannattaa kyllä kahlata läpi. Siinä on hienoja tilastoja tuulen ja auringon kumulatiivisesta kasvusta (cumulative capacity, penetration level), mutta sellaista tilastoa en löytänyt, josta olisi käynyt ilmi tuulen ja auringon osuus käytetystä kokonaisenergiasta. Se piti siis laskea itse. Taulukosta 2.1.4 Gross Inland Consumption voi nähdä, että uusiutuvien osuus kokonaisenergiasta on 15 prosenttia. Uusiutuvissa puolestaan tuuli kattaa 12,4% ja aurinko 4,3%. Siitä voi sitten johtaa, että tuulen osuus kokonaisenergiasta on 1,86 % ja auringon 0,65%.

No mitä tästä sitten voi päätellä? Viime aikoina vihreät ja ympäristöjärjestöt ovat kasvavasti kritisoineet puuenergian käyttöä, ja suurvesivoimakin on usein kritiikin kohde. Tuuli ja aurinko ovat sitä hyvisenergiaa. (Keskeytymiskustannusten ongelmista olen kirjoittanut useissa eri yhteyksissä, esim. tässä.)  Ydinvoimaa on vastustettu vuosikymmenet, nyt asenne on hitaassa muutoksessa. Pidän yksinkertaisesti vaarallisena sitä, että kun luodaan mielikuvia auringon ja tuulen voittokulusta, siitä lohkotaan osatotuuksia eikä katsota kokonaistilannetta, tuota 2,5 prosentin todellisuutta. Vihreä politiikka on saattelemassa meitä vaaralliseen, kestämättömään maailmaan, jossa fantasioinnin ja todellisuuden välillä on yhä ammottavampi kuilu.

Suosittelen toistakin raporttia, JPMorganin Report on Energy 2020. 

Se ruotii hyvin realistisesti, mitä maailmassa energian suhteen tapahtuu. Energiamurrokset eivät tapahdu nopeasti, eivät etenkään kun Intia ja Kiina elävät aivan eri vaihetta, ja massiivinen investointi hiilivoimaan on meneillään vielä kauan. 2019 84,3% energiasta tuli fossiilisista, ja se on suurempi luku kuin kolme vuosikymmentä sitten 1990, 81,4%. Globaalisti me siis olemme kasvattaneet riippuvuuttamme fossiilisesta energiasta, emme vähentäneet sitä.

Seuraavassa bloggauksessani jatkan aiheesta. Yritän sanoa, että kun tilanne on tämä, politiikkaamme tulisi tehdä vastuullisesti faktojen valossa. EU ei saa olla niin naiivi, että se heikentää taloutensa suhteessa Kiinaan kohtuuttomasti. Jos menetämme taloudellisen vaikutusvaltamme, menetämme myös poliittisen vaikutusvaltamme. Se heijastuu kaikkeen, eikä vähiten ihmisoikeuksiin.

Tämä liittyy myös elpymisvälinekeskusteluun. Suuren osan otetusta velasta on määrä mennä ilmastoinvestointeihin. Minulla ei ole toistaiseksi luottamusta, että EU satsaisi tehokkuuteen tällä saralla. Ilmassa on niin paljon poliittista hurmosta, että tavoitteena on ollut pikemminkin näyttävyys. Poseerauksen aika alkaa olla ohi.

+55
Eija-Riitta Korhola
Kokoomus Helsinki

Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Korhola johtaa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö First Step Forumia ja on toiminut mm. Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksessa ja HelsinkiMission valtuuskunnassa. Hän on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu