Säteilevä vieras

Olen sen verran usein käsitellyt energiakysymyksiä ja ydinvoimaa blogissani, että muutaman kerran minut on toivotettu menemään mielipiteineni Fukushimaan, olettaen etten tosipaikan tullen uskaltaisi itseäni säteilylle kuitenkaan altistaa. Olen vastannut, että saan asuessani Suomessa luonnon taustasäteilynä suuremman annoksen kuin jos asuisin Fukushimassa. Ja lentomatkalla Japaniin saan enemmän säteilyä kuin Fukushima Daiichissa käydessäni.

Tämä kertoo jotakin siitä, miten helppo ihmisiä on pelotella.

Mutta kyllä, menin vuonna 2018 Fukushimaan, japanilaisten kutsusta. Lauantaina olen menossa kolmatta kertaa Japaniin samoissa merkeissä. Syynä ovat Japanin energiatalousinstituutin (IEEJ) järjestämät Public Acceptance –viikot, joiden yhteydessä median edustajat, kansalaiset ja päättäjät käyvät keskusteluja ydinvoiman hyödyistä ja haitoista asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa, myös ydinvoiman vastustajien kanssa. Tämän matkan jälkeen olen tutustunut yhteensä seitsemään eri ydinvoimalaan eri puolilla maata ja nähnyt, miten niiden turvallisuutta on tsunamin jälkeen kehitetty. Nyt voi tulla vaikka 14-metrinen aalto, ja paikat kestävät. Myös metsäpalojen varalta voimalat on eristetty turvavyöhykkeillä.

Ennen ensimmäistä matkaa olin lukenut Greenpeacen tiedotteen vuodelta 2017, jonka mukaan Fukushimassa oli edelleen korkean säteilyn riski. Olin huomannut sen energiakysymyksistä bloggaavan Janne Korhosen blogissa, jossa hän totesi, että samalla logiikalla koko Suomi tulisi evakuoida säteilyvaaran vuoksi. Tuo Greenpeacen ”radiologiseksi hätätilaksi” luonnehtima säteilytaso on meille suomalaisille normaalitila, ja peräti 70 000 suomalaista saa luonnon taustasäteilynä ja maaperän radonista jopa kaksinkertaisen annoksen millisievertejä Fukushimaan verrattuna. Ehkä olin siis ihan oikea ihminen menemään Japaniin panemaan ydinvoimaa koskevia pelkoja jonkinlaisiin mittasuhteisiin. Kerroin tulevani säteilevästä maasta.

Vierailujen taustalla on ollut Japanin hallituksen havahtuminen siihen, että ilmastotavoitteet ovat karanneet käsistä tsunamia seuranneiden päätösten jälkeen. Ennen vuoden 2011 tapahtumia Japanin sähköstä tuotettiin 30 prosenttia ydinvoimalla, ja hallitus oli nostamassa osuutta 40%:iin. Fukushiman sulaneen reaktorin jäähdyttämisessä olleet ongelmat olivat koventaneet asenteita, ja ydinvoiman kannatus kansalaisten keskuudessa oli romahtanut. Fukushiman alue oli evakuoitu kahdenkymmenen kilometrin säteellä voimalasta, ja se tarkoitti että 140 000 asukasta oli joutunut jättämään kotinsa. Helmikuussa 2019 Japanin 42 toimivasta reaktorista vain yhdeksän oli käynnissä. Siksi kansalaiskeskustelut on todettu tarpeellisiksi. Samassa yhteydessä meille kansainvälisille vieraille on esitelty ydinvoimaloiden turvallisuusratkaisuja.

Fukushimaa evakuoitiin sellaisella kiireellä, että vanhukset ja sairaat eivät sitä kestäneet. Tässä yhteydessä kuolonuhreja tuli noin 1600. Ydinvoiman pelko tappoi siis huomattavasti enemmän kuin ydinvoima.

Vaikka kaiken kaikkiaan japanilaisten ydinvoimaloiden voi sanoa selviytyneen tsunamista hyvin, onnettomuus paljasti, mitä voi vielä parantaa. Olen nähnyt muutoksia, joita on tehty niin tsunamin, tulipalon, terrori-iskun, tornadon tai maanjäristyksen varalta. Muutokset perustuivat insinöörien, geologien ja meteorologien laskelmiin maksimaalisista tsunameista tai tornadoista alueella. Meren rannalla olevan voimalan rakennettu valli ylittää näin ollen arvioidun maksimin. Voimalan alue on eristetty myös betonikaistalla, joka estää metsäpalojen leviämisen voimalaan. Lisäksi sähkönsaanti jäähdytysvesipumppuja varten on varmistettu joka tilanteessa. Kaikki on laskettu japanilaisella perusteellisuudella.

Olen kirjoittanut ydinvoimasta paljon. On outoa, että se ainoa tehokas energiamuoto, jolla on historiallista näyttöä merkittävästä päästöjen vähentämisestä, on niiden vieroksuma, jotka vaativat päästöjen kiireellistä vähentämistä. Pidän ydinvoimalla pelottelua vakavana ympäristörikoksena nykymaailmassa. Sen seurauksena toistaiseksi turvallisinta, puhtainta ja tehokkainta energiamuotoa ajetaan yhä edelleen alas. Alasajo lisää päästöjä, maksaa ihmishenkiä ja lisää köyhyyttä. Fukushiman todelliset uhrit nähdään nyt, kun lisääntyvä hiilivoima tappaa ihmisiä poliitikkojen panikoinnin vuoksi. Kovaa hintaa maksetaan poliittisesta oikeaoppisuudesta ja ympäristöidentiteetistä.

Ympäristöliikkeelle ydinvoiman alasajo on ollut alusta lähtien ykkösprioriteetti. Argumenttina ovat usein jälkipolvet: ydinvoima sysää ongelmat heille. Tämä painopistevalinta on käytännössä lisännyt maailman ympäristöongelmia merkittävästi: ilmansaasteita, metsätuhoja, fossiilisen energian käyttöä ja sen piirissä tapahtuvia lukuisia onnettomuuksia. Myös nämä ongelmat jäävät jälkipolville. Hienoa on, että muutosta ajattelussa on tapahtumassa, jopa vihreiden parissa. Toivottavasti myös Suomen hallitus ymmärtää päivittää lainsäädännön vastaamaan pienten modulaaristen voimaloiden kehitystarpeita.

Viime kuukaudet olen kirjoittanut kirjaa, jossa perustelen muun muassa miksi en ole ilmastoahdistunut; mielestäni voimat kannattaa mieluummin suunnata järkevään ympäristöpolitiikkaan kuin alarmistiseen hätäilyyn ja liioitteluun. Olen vältellyt bloggaamista, jotta kirjoitushomma tulisi kunnialla hoidetuksi. Kirjan on tarkoitus ilmestyä alkuvuodesta, ja tässä maistiaisiksi kansi: 10 vuoden takainen kuva paljastaa, että on kyse poliittisista muistelmista.

Eija-Riitta Korhola

Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Korhola johtaa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö First Step Forumia ja on toiminut mm. Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksessa ja HelsinkiMission valtuuskunnassa. Hän on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu