Yksipuolinen ilmastopolitiikka on yksipuolista aseistariisuntaa
Vihreiden vaalijulisteet vuodelta 2011 kiertävät nyt meeminä verkossa. Voidaan olla aika varmoja, että ”Ei ydinvoimaa” ja ”Puolustusmenoja leikattava” eivät ole vihreiden mainostoimiston vaalikampanjan ydinviesti enää ensi kevään vaaleissa.
Luulen, ettei juuri kukaan suomalainen, ei edes vihervasemmistolainen, kannata enää yksipuolista aseistariisuntaa. Venäjän julmuudet Ukrainassa ovat muistuttaneet, miten turvaton olisi se, joka ei selustaansa turvaa. Nyt vanha sanonta ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” kuulostaa realismilta. Juuri samasta on kyse, kun olen arvostellut yksipuolista ilmastopolitiikkaa. Talous on nykyajan ase, ja me annamme valitettavasti aseita vääriin käsiin.
Olemme tilanteessa, jossa EU sitoutuu 55 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä siinä missä vaikkapa Venäjää ja Kiinaa ei käytännössä velvoita mikään. Näin tekemällä riisumme itseämme aseista mutta annamme Kiinan ja Venäjän käsiin. Se tapahtuu kahdella tavalla. Ne saavat taloudellista kilpailuetua tuotteilleen maailmanmarkkinoilla. Toisekseen energiapolitiikkamme vuoksi olemme EU:ssa tulleet lisääntyvästi riippuvaiseksi kiinalaisesta teknologiasta ja venäläisestä energiasta.
Vuonna 2016 30 prosenttia EU:ssa käytetystä maakaasusta tuli Venäjältä, ja viime maaliskuussa luku oli jo karmeat 47%. Kuinka oli mahdollista, että Eurooppa salli kasvattaa riippuvaisuuttaan ei-demokraattisesta maasta kylmän sodan jälkeen? Meillä luotettiin illusoriseen vihreään siirtymään, joka esti meitä näkemästä energiantuotannon kovia tosiasioita. Tilastot kertovat karusti sen, että poliitikot elävät fantasiamaailmassa.
Jotkut torjuvat kritiikkini ilmastodenialismina. Minä puolestani väitän, että mitä vakavammin ottaa kasvuhuonekaasupäästöt, sen huolestuneempi pitäisi olla siitä, jos ilmastostrategiaa rasittaa yksipuolisuus. Oma osuutemme globaaleista päästöistä, yksi promille, ja EU:n osuus, noin 8 prosenttia, eivät muuta kokonaistilannetta vuoteen 2030 mennessä. Sen sijaan ehdimme tuhota taloutemme pohjan täysin, ja olemme entistä haavoittuvampia sään vaihteluille. Ensi talvi voi olla ikävää esimakua.
Kun ilmastokeskustelu hallitsi viime vaaleja, koululaisten ilmastolakkoillessa, kirjoitin kirjeen nuorelle lakkoilijalle. ”Yhtä asiaa pyydän miettimään tarkkaan. Jos vaatimuksenne kohdistuu tänään lähinnä vain EU:n ja Suomen yhä tiukempiin päästöleikkauksiin, se ei lopputulokseen vielä auta. Muista, että tärkeä ilmastoteko olisi myös huolehtia, että maailman puhtain tuotanto säilyy hengissä, kehittyy yhä puhtaammaksi ja toimii referenssinä muille. Sen sijaan on varmaa, että jos Eurooppa menettää työpaikkojaan ja taloudellista voimaansa, se menettää myös poliittista vaikutusvaltaansa. Ihmisoikeusaktiivina tiedän, että se merkitsee taka-askeleita kansalaisoikeuksissa ja sananvapaudessa. Kiina esimerkiksi on taloudellinen jättiläinen mutta edelleen ihmisoikeuksien kääpiö. En haluaisi kenellekään maailmaa, jossa käy näin.”
Olemme yhä suuremmassa vaarassa, että juuri näin käy.
Kiina, joka on kehittynyt Aasian jättiläiseksi, polttaa valtavan määrän kivihiiltä omistaan ja Indonesian kaivoksista.
Kiina on voimiensa tunnossa uhkaamassa Taiwania ja Kaakkois Aasian maita Filippiiniä ja Vietnamia. Anastamalla merilakien vastaisesti Etelä Kiinan meren öljy- ja kaasuvaroja omaan käyttöönsä. Yhdessä Venäjän kanssa Kiina muodostaa uhan maailman rauhaa vastaan. Kahden diktatorin toimia eivät mitkään sopimukset ja lait pidättele.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen omilla aivoillaan eikä ideologian kautta ajatteleva tietää, ettei Suomen ääritoimet ympäristöasioissa ole terveestä päästä peräisin.
Suhteellisuudentaju on älykkyyden suurimpia tukijalkoja arkielämässämme. Se kertoo, ettei Suomen ääritoimilla saavuteta mitään mitattavissa olevaa maailman mittakaavassa. Meitä on niin pirun vähän, että on oletetun ilmastonmuutoksen kannalta aivan sama mitä teemme. Säästötoimemme ovat perusteltavissa korkeintaan moraalilla. Maailmaa ikäni kiertäneenä tiedän, ettei meistä kukaan tiedä mitään missään eli emme kelpaa edes esimerkiksi.
Maailmaan tulee joka vuosi väen nettolisäystä 80.000.000 yksilöä eli Saksan kansan verran. Jollei päästökauppaan saada mukaan myös väestön tiheyttä ja väestön kasvua, on vihreidemme ohjelmat sitäkin typerämpiä.
Masokistinen ilmastohumppa on saatava järjelliseksi. Se ei onnistu meillä kuin hallituspuolueita vaihtamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Bruegel.org mukaan maaliskuun 2022 maakaasun tuonti Venäjältä oli lähellä 2015-2020 maaliskuun minimiä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, vihreät ovat olleet ja ovat sekä Suomen puolustuskykyä heikentäviä ”myyriä”, että Suomen huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta heikentäviä ”myyriä”. Venäjän viides kolonna Suomessa?
Entäpä sitten kommunistit, jotka ovat kansaa harhauttaakseen tällä kertaa muuttaneet nimensä vasemmistoliitoksi? SKDL oli aikoinaan kommunistien peitejärjestö. Rauhanpuolustajat vastaavasti pullollaan kommunisteja imperialistisen roistovaltion Venäjän asialla.
Punalippuisia puolueita: kommunistiset puolueet, Saksan kansallisSOSIALISTINEN työväenpuolue, Suomenkin demarit.
Ilmoita asiaton viesti
Unohdat vaan sen että Venäjä on autoritäärinen ja liberalismin vastainen eikä kommunistinen.
Liberalismin vastaisuutta löytyy sitten konservatiiveista. Vasemmistokonservatiiveja ei juurikaan Suomessa ole mutta oikeistokonservatiiveja löytyy kyllä. Puolueina sitten on vaikka Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja VKK. Konservatiiveja löytyy myös Kokoomuksesta joskin Kokoomuksen liberaali puoli on ajatusmaailmaltaan lähellä Vihreitä.
Sitä en tiedä kuinka moni Suomessa haluaa autoritääristä hallintoa. Uskoisin että harva.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreä liike kehitettiin alun perin DDR:ssä ja sitä ei tehty luonnollisestikaan ilman DDR:n ”pääkonttorin” eli Kremlin tukea ja siunausta.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rakennusliikeerbau/130015-vihrealiike-kehitettiin-ddrssa-lansimaiden-tuhoksi/
Ilmoita asiaton viesti
Vaan mitenpä saataisiin edes kokoomuksen poliitikot järkiinsä?
Ilmoita asiaton viesti
Nojaa taas vaikka aamuun asti ilmiantonappiin. Yhden viherkommunismikriittisen sait jo poistettua.
Ilmoita asiaton viesti
Nojaa taas vaikka aamuun asti ilmiantonappiin. Yhden viherkommunismikriittisen sait jo poistettua.
—————————
Voin kertoa että,
1. En ole koskaan painanut mitään ilmiantonappia
2. Vihaan kommareita yli kaiken
Joten metsään meni kommenttisi.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän on ihan Orpon häpeä.
Vihreitä tavoitteita nämä ilmastotavoitteet kuitenkin ovat, Vihreät niitä tinkimättömimmin ovat ajaneet. Järkyttävää yksisilmäisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreitä tavoitteita nämä ilmastotavoitteet kuitenkin ovat
———————————————–
Päästöjen vähentämisellä tavoitellaan sitä, että maapallo on asumiskelpoinen vielä tulevaisuudessakin. Minulle on ihan yksi ja sama millä värillä tavoite halutaan nimetä. Mutta näemmä jotkut saavat siitäkin itkupotkuraivareita.
Ilmoita asiaton viesti
”…vain hyvin pieni vaikutusvalta…”
Toi on muuten vakiovastaus käytännössä aina, kun vihreät ovat ajaneet väärää politiikkaa. Niin pieni puolue että eihän me oikeasti olla näitä asioita saaneet aikaan. Samaan aikaan vihreät sivuillaan ottavat krediittejä kaikesta sitä mitä ovat saaneet aikaan.
Jotenkin kuvaavaa että kun kerrotaan asioista mitä vihreät ovat ajaneet, Makkonen ottaa tämän solvauksena.
Ilmoita asiaton viesti
Samaan aikaan vihreät sivuillaan ottavat krediittejä kaikesta sitä mitä ovat saaneet aikaan.
——————————————
Totta kai ottavat. Niinhän kaikki muutkin puolueet tekevät. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, että he olisivat siihen pelkästään omilla toimillaan pystyneet.
Enkä minä ota vihreiden haukkumisia henkilökohtaisena solvauksena. Kummallinen väite. Kunhan korjailen kaikkein räikeimpiä valheita täällä. Denialistien takia kun pahimmat valheet koskevat ilmastonmuutosta joka on maailmanhistorian pahin kriisi ja olen siitä huolissani kuten jokaisen moraalisen ihmisen pitää ollakin.
Ilmoita asiaton viesti
”Maailmanhistorian pahin kriisi”. Eikös sentään maailmankaikkeuden pahin kriisi. Makkonen vähättelee ”kriisiä”. Afrikan teiniraskaudet on ilmun syytä ja samaten Bulgarian bordellien omistajat väittävät että henkilökunnan puute johtuu ilmastonmuutoksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Karisen tajunnanvirta ilmastonmuutoksen vaikutuksista Bulgarialaisiin bordelleihin ja muihin sellaisiin on sen verran sekavaa etten valitettavasti kykene antamaan järkevää vastinetta.
Ilmoita asiaton viesti
”Sitä paitsi niiden niitä päästöjä on vähennettävä jotka niitä eniten tuottavat, eli me Eurooppalaiset etunenässä.”
Eurooppalaiset eivät tuota päästöjä eniten. Kuten blogisti kirjoittaa Eurooppa tuottaa noin 8% maailman hiilidioksidipäästöistä. Suomi puolestaan sen vajaan promillen.
Viherhihhuleiden argumentointi tässä kohden menee yleensä niin, että ”voisihan Kiinan ja Intiankin väestömäärän pilkkoa Suomen kokoisiin osiin, joista jokainen voisi väittää, ettei meidän kaupunkimme maailmaa pelasta”. Tuossa on kuitenkin se perustavaa laatua oleva ajatusvirhe, että kyse on kunkin maan hallinnon päätöksistä, joita siinä maassa toteutetaan. Kiinan hallinto päättää 1,5 miljardista ihmisestä, samoin kuin Intiankin. Suomen hallinto päättää 0,5 promillen osuudesta maailman väestömäärästä.
Kysehän ei saa olla siitä, että jotakuta syyllistetään ja siksi pitää rankaista, vaan pitää etsiä keinot globaaliksi ongelmaksi mielletyn asian korjaamiseksi pragmaattiselta pohjalta niin, että niistä keinoista on hyötyä ja mahdollisimman vähän haittaa.
Lisäksi pitää muistaa kiistanalaisuus siitä onko se hiilidioksidin ppm-määrä ilmakehästä todellakin primääri ongelma numero yksi. On helppo löytää kokonainen leegio argumentteja tuollaista käsitystä vastaan. Vielä 60-luvulla agitoitiin ilmansaastumista vastaan ja silloin kohteena olivat mm. hiilimonoksidi ja rikkidioksidi sekä typen oksidit. Ne olivat ymmärrettäviä riskitekijöitä elämälle ja ihmisille. Nyt niistä ei enää juuri puhuta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuossa on kuitenkin se perustavaa laatua oleva ajatusvirhe, että kyse on kunkin maan hallinnon päätöksistä, joita siinä maassa toteutetaan.”
Muutetaan niitä hallintoja. Muista että valtiot, raha, yritykset ja omaisuus ovat uskonvaraisia asioita ja niitä voidaan muuttaa helposti uskomalla eri tavalla.
Ihmiset ovat ennenkin muuttaneet uskomuksia. Ennen jumalia oli monta, sitten yksi. Sitten sille jumalalle tuli kolmi sivupersoonaa ja ammatiksi puuseppä. Hyvin siis onnistuu, on tehty ennenkin.
”Lisäksi pitää muistaa kiistanalaisuus siitä onko se hiilidioksidin ppm-määrä ilmakehästä todellakin primääri ongelma numero yksi.”
Sen seuraus kun on ilmastovyöhykkeiden muljahtaminen erilaiseksi ja merenpinnan nousua kun ihmiset ovat hölmösti asettuneet rannikoille ja tuottavat ruokaa vaikka jokisuistojen viljelyksillä mitkä jää veden alle niin seurauksena on helposti suursota tai vuosisatoja jatkuva sotiminen, ihmispopulaation kutistuminen miljardeilla ihmisillä usein väkivaltaisesti, ja nälkäisten ihmisten suorittama planeetan kaluaminen paljaaksi.
Tätä ei oikein haluta. Ymmärrettävästi tuon estäminen tarvitsee sitä yhteistyön tekemistä ja hallintojen muuttamista. Nykyiset hallinnot toimivat niin, että mitään rajoja ja ihmisiä ei oikein siirrellä ilman sotimista mutta pitäisi opetella tekemään kun vaikka joku Bangladesh alkaa jäädä veden alle.
Ilmoita asiaton viesti
”Muutetaan niitä hallintoja.”
Joo, muutetaan vaan. Mistä aloittaisimme. Kirjoitatko meilin Xi Jingpingille vai kenties Putinille?
Ilmoita asiaton viesti
Eurooppa tuottaa noin 8% maailman hiilidioksidipäästöistä.
———————————
Per capita on se mikä on olennaista.
Ilmoita asiaton viesti
Saarnaat ihan väärässä maassa, esimerkiksi Kiinalaiset päästelee jo enemmän per capita kuin me ja ~40 maan nuppikohtaiset päästöt on suuremmat kuin meidän. Pahimmalla ne oli noin 8x suuremmat kuin meillä. Tämä siis 2020 tilanne.
Ilmoita asiaton viesti
”Per capita on se mikä on olennaista.”
Eikä ole!
Jos hiilidioksidi ylipäätään sillä tavoin vaikuttaa ilmastonmuutokseen kuin väitetään, niin se vaikuttaa nimenomaan absoluuttisella päästömäärällä. Per capita on merkityksetön arvo.
Vaikka Vatikaanivaltiossa aiheutettaisiin kymmenkertainen hiilidioksidipäästö henkeä kohden Kiinaan verrattuna, niin siltikin olisi syytä keskittyä siihen Kiinaan ennen kuin Vatikaanivaltioon.
Ilmoita asiaton viesti
”Per capita on se mikä on olennaista.”
Eikä ole!
——————————–
Kyllä on. Kun asiaa ajatellaan moraalisesti silloin ainoa oikea mittari on henkilökohtaiset päästöt. Kansallisuudella ei ole mitään väliä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinassa yli 1 400 000 000 ihmistä päästelee enemmän henkilökohtaisia päästöjä kuin tämä 5 500 000 ihmisen maa. Moraalisesti silti meitä pitää rangaista vai?
Kiinan vuotuiset päästöt on ~250x suuremmat kuin Suomen.
Tosta voit kattella myös asiaa ja miettiä meidän moraalista vastuuta.
https://data.footprintnetwork.org/#/
Ilmoita asiaton viesti
Länsimaat ovat siirtäneet tuotantonsa ( ja päästönsä ) Kiinaan siksi, että Lehtinen saa kännykkänsä halvemmalla. Tästä syystä maakohtainen vertailu ei oikein toimi. Ainoa moraalinen mittari on tällöin henkilökohtaiset päästöt.
Ilmoita asiaton viesti
Toi oli ihan odotettu vastaus ja nyt per capita siirtyikin henkilökohtaiseksi 😆 .
Tiedätkö että juuri sun kaltaisten ideologisistien takia tuotantoa siirtyy pois täältä jossa ostataan polttaa kaikkea puhtaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Toi oli ihan odotettu vastaus ja nyt per capita siirtyikin henkilökohtaiseksi 😆 .
——–
Per capita = henkilökohtainen 🙂
Ja se tuotanto ei todellakaan ole siirtynyt kehittyviin maihin ideologiani, vaan kustannustekijöiden takia.
Ilmoita asiaton viesti
Tsiisus että olet pihalla tästäkin, per capitaa ei lasketa kenenkään henkilökohtaisista päästöistä vaan se on keskiarvo. Mikä onkaan se idioottimainen ideologia joka niitä kustannuksia täällä Euroopassa on nostanut.
Ilmoita asiaton viesti
per capitaa ei lasketa kenenkään henkilökohtaisista päästöistä vaan se on keskiarvo.
—————————————
Asia yhteydestä selviää mitä se per capita tässä tapauksessa tarkoittaa. Toki siitä saadaan myös keski-arvokin laskemalla.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin nostanut Euroopassa kustannuksia koska täällä kulutetaan niin paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Moraalilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, jos kyse on todellisesta olemassaolon ongelmasta. Silloin pitää keskittyä vain vaikuttaviin ratkaisuihin eikä mihinkään kateusperäiseen ”moraaliin”.
Asemoitumisesi ilmentää ajatusta, että ei tämä nyt oikeasti mikään paha ongelma olekaan, pääasia, että kaikkia rökitetään samalla tavalla, vaikka tuo samalla tavalla rökittäminen tekisi täällä arktisella alueella elämän mahdottomaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Moraalilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, jos kyse on todellisesta olemassaolon ongelmasta. Silloin pitää keskittyä vain vaikuttaviin ratkaisuihin eikä mihinkään kateusperäiseen ”moraaliin”.
————————————-
Juuri moraalisesti elämällä me teemme niitä vaikuttavia asioita joilla vähennämme päästöjä ja estämme ilmastoa lämpenemästä. Yksi hyvä esimerkki jonka kaikki voivat tehdä on luopua lihansyönnistä. Kateuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Saat omasta puolestasi luopua lihansyönnistä, mutta mitenkäs sen muilta estät? Jos tarkoitat, että Suomessa valittaisiin sellainen eduskunta, joka kieltäisi lihansyönnin Suomessa, niin eipä silläkään olisi kokonaispäästöihin maailmassa edes viisaria väräyttävää vaikutusta. Tuollainen ja tuollaiseen verrattavat toimenpiteet Suomessa tekevät vain elämisen näillä leveysasteilla mahdottomaksi.
Energiavaltaisen teollisuuden arktisessa maassa joutuu pakosta käyttämään energiaa henkeä kohden enemmän kuin toisenlaisilla alueilla eikä Suomi siksikään voi tehdä samoja toimenpiteitä kuin jossain muualla voitaisiin ”vaatia”.
Ilmoita asiaton viesti
Saat omasta puolestasi luopua lihansyönnistä, mutta mitenkäs sen muilta estät?
—————————————-
En millään. Mutta puhe oli vaikuttavista ratkaisuista joita kukin tahollaan pystyy tekemään ja lihansyönnin lopettaminen on sellainen. En ole itsekään kyennyt kuin vähentämään lihansyöntiäni.
Ilmoita asiaton viesti
”Saat omasta puolestasi luopua lihansyönnistä, mutta mitenkäs sen muilta estät?”
Ei kukaan ole estänyt lihansyöntiä.
”Energiavaltaisen teollisuuden arktisessa maassa joutuu pakosta käyttämään energiaa henkeä kohden enemmän kuin toisenlaisilla alueilla eikä Suomi siksikään voi tehdä samoja toimenpiteitä kuin jossain muualla voitaisiin ”vaatia”.”
Kyse ei ole isommasta energian käytöstä vaan isommasta määrästä fossiilisia polttoaineita. Kyllä me voidaan käyttää enemmän energiaa, onhan meillä enemmän pinta-alaakin mistä energiaa saa mutta vähennetään fossiilisia polttoaineita.
Ilmoita asiaton viesti
”Per capita on merkityksetön arvo.”
Laskemalla kaikkien maailman ihmisten päästöjä per capita niin sillähän se hoituu.
Ilmoita asiaton viesti
”Laskemalla kaikkien maailman ihmisten päästöjä per capita niin sillähän se hoituu.”
Pointti on vain siinä, että suomalaisten per capita päästöjen alentaminen ei vaikuta pätkääkään intialaisten, kiinalaisten, amerikkalaisten j.n.e. per capita päästöihin. Eikä sillä ole MITÄÄN vaikutusta globaalisti. Mutta vaikutus omaan elämäämme tulee olemaan tuhoisa, ellei noudateta tervettä järkeä ja kärsivällistä suunnitteluun perustuvaa harkintaa.
Hiilidioksidimäärän kasvua ilmakehässä pidetään joissain piireissä ongelmana ihmiskunnalle, vaikka tästä onkin erilaista näkemystä olemassa, eritoten pitoisuuksien kasvun syihin ja vaikutuksiin liittyen. Mutta jokainen ymmärtänee, ettei suomalaisten ole järkeä tehdä itsemurhaa siksi, että se vähentäisi muiden maailman kansalaisten altistumista alle promillelle hiilidioksidipäästöjä.
CO2 on sitäpaitsi ilmakehän normaali kaasu, jonka pitoisuus on vaihdellut kautta aikojen joidenkin satojen PPM-pitoisuuksien rajoissa. Jos hiilidioksidia on enemmän, se edesauttaa kasvillisuuden menestymistä ja on siunauksellista elämän ylläpitämiselle.
Ilmoita asiaton viesti
”Pointti on vain siinä, että suomalaisten per capita päästöjen alentaminen ei vaikuta pätkääkään intialaisten, kiinalaisten, amerikkalaisten j.n.e. per capita päästöihin.”
Jokainen valtio hoitaa oman tonttinsa. Tästähän on sopimukset jo tehty että miten paljon vähennetään ja millä aikataululla.
”Mutta vaikutus omaan elämäämme tulee olemaan tuhoisa, ellei noudateta tervettä järkeä ja kärsivällistä suunnitteluun perustuvaa harkintaa.”
Tietenkin pitää käyttää järkeä. Priorisoidaan se maaöljy ja maakaasun vähentäminen tärkeimmäksi, turvetta ja metsiä käytetään uusiutumistahtinsa mukaisesti ja kivihiiltä asteittain rajaamalla käyttö ensiksi talvikuukausille ja niin kauan kun voimaloiden elinkaarta on jäljellä, niitä voidaan pitää reservinä mitä käytetään talvisin kun kulutusta on enemmän.
”Hiilidioksidimäärän kasvua ilmakehässä pidetään joissain piireissä ongelmana ihmiskunnalle, vaikka tästä onkin erilaista näkemystä olemassa, eritoten pitoisuuksien kasvun syihin ja vaikutuksiin liittyen. ”
Ei siinä täysipäisten parissa ole mitään epäselvyyttä. Kreationistit nyt ovat sekaisin ja sitten on jotain hölmölandian pölhöjä jossain konservatiivarien ajatushautomoissa mutta on hyvä muistaa konservatiivien olevan tyhmempiä, että keskitytään niihin täysipäisiin vain eikä litteän maan hörhöihin.
”CO2 on sitäpaitsi ilmakehän normaali kaasu, jonka pitoisuus on vaihdellut kautta aikojen joidenkin satojen PPM-pitoisuuksien rajoissa.”
CO2:sta ollut enimmillään 2000ppm ja melkein kaikki elämä kuoli silloin meristä.
CO2:n lisääntyminen tekee sen, että ilmastovyöhykkeet muljahtavat eri paikkoihin ja merenpinta nousee ja sillä on tuhoisia vaikutuksia kun täällä on 10 miljardia ihmistä. Ei ketään kiinnosta mitkään kasvit vaan se, että 10 miljardia nälkäistä ihmistä syö niin sarvikuonot kuin omia lajitovereitaan kun ruoka loppuu.
Et tunnu tajuavan sitä että CO2:ssa ongelmana on nopea muutos mihin ei ehditä sopeutua, ei sen määrä.
Kerro miten vältetään altistuminen toisille ihmisille? Tuli jo tästäkin ongelmaa kun loppui Venäjän altistus kun sieltä ei tule enää energiaa samaan tapaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kun puhun vihreydestä, tarkoitan vihreää aatetta, joka on kritiikkini kohde.En rajoitu pikkupuolueeseen. Perustelen kirjassani Ilkeitä ongelmia, miksi se on ajatusjärjestelmänä risitiriitainen ja faktoista irrallaan. Ikävä kyllä sen vaikutus on nähtävissä melkein kaikissa puolueissa, ja esimerkiksi Angela Merkel oli monessa mielessä tyypillinen vihreä poliitikko.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän öljystä ja kaasusta eroon hankkiutuminen ei tietääkseni ole mitenkään ristiriidassa vihreiden kanssa.
Ydinvoimavastaisuudella on varmastikin historian painolastia. Tilannehan on nyt melkolailla erilainen kuin 40v sitten.
Tosiasiahan on se, että meillä olisi hemmetin paljon vähemmän ongelmia jos oltaisiin aikaisemmin rakennettu energiajärjestelmä uusiutuvaksi.
Jokainen insinööri ja projekteja vastannut tietää, että kun valittavana on nopeus, halpa hinta ja laatu niin voi valita vain kaksi. Kun pitää tehdä kiireellä niin maksaa paljon tai tulee kuraa.
Ilmoita asiaton viesti
Kun puhun vihreydestä, tarkoitan vihreää aatetta, joka on kritiikkini kohde.
——————————————
Ja teet sen tyyliiin ”meidän suomalaisten päästöt ovat niin pieniä ettei niistä tarvitse välittää”.
Mitä jos kaikki ajattelisivat näin?
Ilmoita asiaton viesti
???
Ilmoita asiaton viesti
Eija-Riitta puhuu asiaa.
Mistä saisimme paljon lisää yhtä fiksuja ja rohkeita poliitikkoja?
Hänestä tulisi erinomainen ympäristöministeri seuraavaan hallitukseen!
Nyt Suomi-laiva seilaa kovassa myrskyssä vaarallisilla vesillä, eikä ruorissa ole ketään, mutta bileet vaan jatkuvat, niinkuin Titanicilla…
Nyt pitää ruveta joukolla pelastamaan Suomen taloutta ja samalla hyvinvointiamme sekä turvallisuuttamme!
En ole poliittisesti mitenkään aktiivinen, mutta asekätkijäsukuun kuuluvana olen huolissani isänmaamme traagisella tavalla väärään suuntaan menevästä tilanteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Hänestä tulisi erinomainen ympäristöministeri seuraavaan hallitukseen!
———————————————–
Sehän nyt vielä puuttuisi, että ministeriksi pätevöidytään kirjoittamalla solvausblogeja nettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Idoli-Emma on 1000kertaa pätevämpi, osaavampi ja taitavampi.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan mielenkiinnosta. Kuka helvetti on idoli-Emma?
Ilmoita asiaton viesti
Korholan johtama First Step Forum on etupäässä monikansallinen oikeisto kristillisten piirien ajatushautomo, jonka takaa löytyy mielenkiintoisia henkilöitä ja yhteyksiä kuten esim. toiminnanjohtaja (executive director) Johan Candelin joka on myös World Evangelical Alliancen (WEA) hyvän tahdon lähettiläs. Jenkkilässä nämä evankelikaaliset taas ovat siitä mielenkiintoinen äärikristillinen oikeistokonservatiivinen jengiytymä, että heille riittää esim. ilmastonmuutoksen osalta lahkon nimimiesten, joilta yllätys yllätys löytyy usein taloudellisia kytköksiä energiajätteihin kuten esim. ExxonMobil, määritelmä uskon oikeasta suunnasta jolloin he välttyvät tietenkin turhalta raamatun selaamiselta. Samaisen kristillistä rakkautta ilmentävän ryhmittymän agendalla on ollut vuosikausia mm. saada liittovaltiotason yleinen aborttioikeus kumotuksi Yhdysvalloissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi on henkilöön kohdistuvaa solvausta, sillä Eija-Riitta ei kirjoita tässä blogissa raamatusta mitään, ei ota kantaa aborttiin eikä myöskään viittaa mihinkään edustamaansa järjestöön tai lahkoon. Kaikki mitä blogiin on kirjoitettu on täyttä faktaa ja asiallista tietoa. Se mitä mieltä hän on raamatusta tai abortista liittyy yhtä vähän tähän blogiin kuin hänen kengännumeronsa tai rintsikoiden kuppikoko.
Ilmoita asiaton viesti
Näin Korhola esittelee itsensä:
Eija-Riitta Korhola Kokoomus Helsinki
Eija-Riitta Korhola on clean techiin ja energiaan keskittyvä hallitusammattilainen ja filosofian tohtori, joka on väitellyt ilmastopolitiikasta. Vuosina 1999-2014 hän toimi europarlamentaarikkona ja 2006-2010 Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Korhola johtaa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö First Step Forumia ja on toiminut mm. Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksessa ja HelsinkiMission valtuuskunnassa. Hän on Japanin hallituksen perustaman ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen
…eli hän viittaa sekä puolueeseensa että edustamiinsa järjestöihin hakien, kuten tyyliin tietysti kuuluu, lisäpainoarvoa mielipiteilleen. Nyt en ole missään kohdassa edellistä kommenttiani kohdistanut arvosteluani Korholan henkilöön vaan ainoastaan valottanut erään hänen edustamansa järjestön, jonka johtajana hän toimii, taustoja sekä ko. järjestön tai sen jäsenten kytköksiä tiettyyn kansainväliseen organisaatioon.
Huomaa, että jätin täysin tietoisesti puuttumatta mm. Korholan poliittiseen historiaan.
Alla olevassa vastineessaan Korhola on sitä mieltä, että en viitannut kommentissani hänen mielestään järjestön keskeisiin toimintatavoitteisiin tai että olin epätarkka jäsenistössä vallitsevan poliittisen suuntauksen määrittelyssä. Tämän myönnän siltä osin, että jäsenlistalla on yksi ns. ’kiintiövassari’, entinen europarlamentaarikko ja skottilaisen työväenpuolueen (Scottish Labour Party) jäsen nimeltä Catherine Stihler, joka toimii nykyisin amerikkalaisen Creative Commons nimisen organisaation toimitusjohtajana. Sen sijaan tietoa järjestön ilmoittamista toimintatavoitteista sekä johtohenkilöistä löytyy edellisen kommenttini linkin ajatushautomo takaa. Muutoin, koska hätä on jo housussa, näen blogistin avauskirjoituksen jälkipolttoisena asioihin tarttumisena ja mainospuheena ajatellen seuravia eduskuntavaaleja. Ko. hädästä housussa voi Suomen osalta kiitellä paljolti esim. Orpo, Sipilä & Soini -komppanian suhmurointeja, jonka mahdollistivat tietenkin äänestäjät. Viimeksi mainittujen osalta jää nähtäväksi lyövätkö päänsä samaan mäntyyn taaskin uudestaan lähtemällä puhaltelemaan yhteiseen hiileen ahneiston ainoastaan lämitellessä käsiään hiilustan lämmössä…
Ilmoita asiaton viesti
Onpa omituinen esitys. Jätit mainitsematta että se on poliitikkojen ja diplomaattien verkosto, joka on keskittynyt uskonnollisiin jännitteisiin ja uskonnonvapauskysymyksiin. Siellä on jäseninä useita parlamentaarikkoja eri maista, kuten EU-parlamentin entinen puhemies ja Puolan entinen PM Busek, Norjan entinen PM Bondevik. Myös Viron Mart Laar kuului jäseniimme, ja esimerkiksi pres. Obaman hengellinen neuvonantaja. Järjestö on poliittisesti sitoutumaton ja jäseniä on edustettuna niin oikeisto-kuin vasemmistopuolueistakin. Meillä ei ole mitään yhteyttä evankeliseen allianssiin.
Ilmoita asiaton viesti
Väitätkö ettei Johan Candelin ole WEA:n hyvän tahdon lähettiläs?
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni presidentti Trump sanoi että ilmastovouhotus pelaa kiinalaisten pussiin, niinkuin pelaakin.
Kiinalla ei ole kiirettä ruveta ilmastotoimiin ja varmaan saavat makeat naurut länkkärien tuhotessa loputkin teollisuudestaan ja kilpailukyvystään.
Kiinalaisten ei ole vaikea tajuta että ilmastokatastrofi ei ole todellinen. Ovathan kinkit keksineet ruudinkin ja tämä juttu on helpompi älytä.
Ilmoita asiaton viesti
Velkarahallahan niitä on ostettu jo vuosikaudet.
Ilmoita asiaton viesti
Aika rohkea oletus että kiinalaiset tyytyisivät lopun ikäänsä toimimaan meidän palvelijoina ja romun toimittajina. Ihan vaan luulisi että niillä voisi olla aikeita kohentaa asemaansa.
Helpointa se tulee olemaan jos länkkärit omilla toimillaan heikentävät itsensä.
Ilmoita asiaton viesti
Merkillinen näkemys että Kiina tyytyisi tuottamaan halpaa roinaa.
Siinä vaiheessa kun Hilti ja Bosch on konkassa, Helstamo ostaa kiinalaisen porakoneen ja maksaa siitä suolaisen hinnan.
Eiköhän se Kiinan käsitys ole, että markkina hyvä, kontrolli parempi.
Kiinan kommunistinen puolue, CCP, rulaa, paino sanalla kommunistinen.
Ilmoita asiaton viesti
Kun puhutaan Kiinan merkityksestä globaalissa taloudessa ja globaaleilla markkinoilla, niin tuolla kommunistihallinnolla on melko vähän tekemistä asian kanssa. Kiinan asemoituminen tässä mielessä lännen talouksien kanssa kilpailijana on suoraan verrattavissa Japanin suhteeseen Euroopan tai Yhdysvaltojen kanssa 80-luvun jälkipuoliskolla, kun Japani miellettiin valtavaksi uhkatekijäksi länsimaiselle teollisuudelle. Kiinaa ei silloin vielä noteerattu mitenkään.
Japanissakin tosin sikäläinen teollisuusministeriö (MITI) toimi kulissien takana voimakkaasti poliittisena ohjaajana ja strategisten kansallisten teollisten tavoitteiden asettajana, vaikka Japanin talous perustuukin yksityisten omistuksessa oleviin korporaatioihin. ”Kommunismin uhasta” ei Japanin kohdalla kuitenkaan ollut kyse, koska valtaa pitävä liberaalidemokraattinen puolue ei nimitä itseään kommunistiseksi. Kiinankin vientiteollisuus on lähes täysin yksityisessä omistuksessa ja yhtiöt määrittelevät omat toimintatapansa. Kommunisten puolue pyrkii Kiinassa vain luomaan puitteita oman teollisuuden menestymiselle, kuten Japanissakin tehtiin. Aasialaiset nyt vain perinteisesti ovat nopeampia ja ahkerampia kuin lokoiseen elämään tottuneet länkkärit.
Ilmoita asiaton viesti