Yksipuolinen ilmastopolitiikka on yksipuolista aseistariisuntaa

Vihreiden vaalijulisteet vuodelta 2011 kiertävät nyt meeminä verkossa. Voidaan olla aika varmoja, että ”Ei ydinvoimaa” ja ”Puolustusmenoja leikattava” eivät ole vihreiden mainostoimiston vaalikampanjan ydinviesti enää ensi kevään vaaleissa.

Luulen, ettei juuri kukaan suomalainen, ei edes vihervasemmistolainen, kannata enää yksipuolista aseistariisuntaa. Venäjän julmuudet Ukrainassa ovat muistuttaneet, miten turvaton olisi se, joka ei selustaansa turvaa. Nyt vanha sanonta ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” kuulostaa realismilta. Juuri samasta on kyse, kun olen arvostellut yksipuolista ilmastopolitiikkaa. Talous on nykyajan ase, ja me annamme valitettavasti aseita vääriin käsiin.

Olemme tilanteessa, jossa EU sitoutuu 55 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä siinä missä vaikkapa Venäjää ja Kiinaa ei käytännössä velvoita mikään. Näin tekemällä riisumme itseämme aseista mutta annamme Kiinan ja Venäjän käsiin. Se tapahtuu kahdella tavalla. Ne saavat taloudellista kilpailuetua tuotteilleen maailmanmarkkinoilla. Toisekseen energiapolitiikkamme vuoksi olemme EU:ssa tulleet lisääntyvästi riippuvaiseksi kiinalaisesta teknologiasta ja venäläisestä energiasta.

Vuonna 2016 30 prosenttia EU:ssa käytetystä maakaasusta tuli Venäjältä, ja viime maaliskuussa luku oli jo karmeat 47%. Kuinka oli mahdollista, että Eurooppa salli kasvattaa riippuvaisuuttaan ei-demokraattisesta maasta kylmän sodan jälkeen? Meillä luotettiin illusoriseen vihreään siirtymään, joka esti meitä näkemästä energiantuotannon kovia tosiasioita. Tilastot kertovat karusti sen, että poliitikot elävät fantasiamaailmassa.

Jotkut torjuvat kritiikkini ilmastodenialismina. Minä puolestani väitän, että mitä vakavammin ottaa kasvuhuonekaasupäästöt, sen huolestuneempi pitäisi olla siitä, jos ilmastostrategiaa rasittaa yksipuolisuus. Oma osuutemme globaaleista päästöistä, yksi promille, ja EU:n osuus, noin 8 prosenttia, eivät muuta kokonaistilannetta vuoteen 2030 mennessä. Sen sijaan ehdimme tuhota taloutemme pohjan täysin, ja olemme entistä haavoittuvampia sään vaihteluille. Ensi talvi voi olla ikävää esimakua.

Kun ilmastokeskustelu hallitsi viime vaaleja, koululaisten ilmastolakkoillessa, kirjoitin kirjeen nuorelle lakkoilijalle. ”Yhtä asiaa pyydän miettimään tarkkaan. Jos vaatimuksenne kohdistuu tänään lähinnä vain EU:n ja Suomen yhä tiukempiin päästöleikkauksiin, se ei lopputulokseen vielä auta. Muista, että tärkeä ilmastoteko olisi myös huolehtia, että maailman puhtain tuotanto säilyy hengissä, kehittyy yhä puhtaammaksi ja toimii referenssinä muille. Sen sijaan on varmaa, että jos Eurooppa menettää työpaikkojaan ja taloudellista voimaansa, se menettää myös poliittista vaikutusvaltaansa. Ihmisoikeusaktiivina tiedän, että se merkitsee taka-askeleita kansalaisoikeuksissa ja sananvapaudessa. Kiina esimerkiksi on taloudellinen jättiläinen mutta edelleen ihmisoikeuksien kääpiö. En haluaisi kenellekään maailmaa, jossa käy näin.”

Olemme yhä suuremmassa vaarassa, että juuri näin käy.