Latvian ja Liettuan vapaussodat ja itsenäistyminen

Kuva 1. Latvialaisia tarkka-ampujia Saksan vastaisella rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa joulukuussa 1917. Kuvan lähde on Wikipedia.

          Latvian itsenäistymisen alku

Latvian vapaussota oli sarja sotia, jotka johtivat Latvian itsenäistymiseen. Sitä käytiin 5. joulukuuta 1918 ja 11. elokuuta 1920 välisenä aikana. Sitä voidaan pitää sisällissotana, sillä sodan aikana latvialaiset taistelivat myös toisiaan vastaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan rintamalinja kulki Latvian halki, ja latvialaiset taistelivat sodassa lojaaleina Venäjälle. Vuoden 1917 alussa saksalaiset miehittivät osan Latviaa, mutta tilanne maassa muuttui Venäjän vallankumouksen jälkeen.

Latviassa pyrittiin kohti autonomista asemaa ja siellä järjestettiin kevään aikana kolme maakokousta. Venäjän väliaikainen hallitus ei hyväksynyt Latvian vaatimuksia autonomian suhteen.

Vuodesta 1918 eteenpäin Kārlis Ulmanis (1877-1942) toimi Latvian itsenäisyyden puolesta. Maan julistauduttua itsenäiseksi 18. marraskuuta 1918 hänestä tuli väliaikaisen hallituksen pääministeri. Tämän ohella hän toimi myös sotaministerinä ja maatalousministerinä eri ajanjaksoina.

Ulmanisin ensimmäisiä tehtäviä oli perustaa Latvian puolustusministeriö ja asevoimat. Latvian sotavoimiin tuli 26 komppaniaa ja 5 tykistöpatteria. Englannin laivasto antoi latvialaisille koulutusta englantilaisten aseiden käyttöön.

Kun Saksa antautui länsirintamalla, julisti Riikaan kokoontunut kansallisneuvosto Latvian itsenäiseksi. Kilpailu vallasta oli kuitenkin kovaa, sillä vetäytyvää saksalaisarmeijaa seurasi neuvostohallitus, joka valtasi Riian. Pian koko maa oli bolsevikkien hallinnassa. Kolmantena osapuolena toimivat baltiansaksalaiset, jotka kaappasivat vallan huhtikuussa 1919. Latvian kansallinen johtaja Kārlis Ulmanis syrjäytettiin ja korvattiin saksalaisten Andrievs Niedran (1971-1942) nukkehallituksella. Nadrievs Niedra oli latvialainen poliitikko ja luterilainen pastori. Toukokuussa 1919 puna-armeija vetäytyi Riiasta, jolloin sen valloittivat saksalaiset vapaaehtoisjoukot.

Kuva 2. Latvian itsenäisyyden alkuajan poliitikko ja merkittävä johtaja Kārlis Ulmanis. Kuvan lähde on europeana.eu.

Taisteluja Latvian alueella

Venäjän joukot aloittivat hyökkäyksen Latviaan 16.11.1918, vallaten ensin Pihkovan sekä Virosta Valgan ja Võrun. Helmikuun puoliväliin mennessä puna-armeija oli vallannut koko Latvian Ventajokeen saakka. Ulmaniksen hallituksen piti  paeta Riiasta kommunistien vallattua kaupungin tammikuussa 1919.

Yhtyneet joukot hyökkäsivät puna-armeijaa vastaan helmikuussa 1919 ja maaliskuun loppuun mennessä koko Kuurinmaa oli vallattu Aa-jokea myöten. Toukokuussa 1919 puna-armeija vetäytyi Riiasta ja kaupunkiin marssivat kenraali Rüdiger von der Goltzin ”rautainen divisioona”, baltiansaksalaisten Landeswehr ja osa Latvian armeijasta.

Latviassa kolme kilpailevaa hallitusta aloittivat keskenään kesällä 1919 Landeswehrin sodan, jossa niiden keskinäiset välit ratkaistiin. Sodassa oli mukana virolaisia joukkoja, jotka saivat baltiansaksalaiset perääntymään Latviasta, jolloin entinen hallitus nousi jälleen valtaan. Viron sotajoukot, joissa oli myös suomalaisia vapaaehtoisia taistelivat Latvian alueella sekä venäläisiä, että saksalaisia Landeswehr-joukkoja vastaan.

Pohjois-Latviaa hallitsivat kuitenkin Viron joukot, joihin kuului myös yksi latvialainen joukko-osasto. Landeswehrin ja Viron joukkojen välillä käytiin kovat taistelut 3.6.1919 – 3.7.1919 välisenä aikana – taistelut päättyivät saksalaisten tappioon. Ulmanisin hallitus sai täydellisen vallan 8.7. kun latvialaiset joukot marssivat Riikaan.

Tammikuussa 1920 Puolan ja Latvian armeijat hyökkäsivät Venäjän miehittämälle alueelle, joka vallattiin muutamassa päivässä. Latvia solmi 1. helmikuuta välirauhan Neuvosto-Venäjän kanssa.

Myöhemmin 11. elokuuta Riian kaupungissa Latvia ja Neuvosto-Venäjä solmivat lopullisen rauhan, jolloin Latvia sai historiallisten alueidensa lisäksi Latgallian uuden Latvian valtion itäisessä osassa.

Saksan kanssa Latvia sopi rauhan heinäkuussa 1920.

Kuva 3. Liettuan neuvoston jäseniä Kaunasissa vuonna 1918. Kuvan lähde on Wikipedia.

          Liettuan itsenäistymisen alku

Jo maailmansodan alussa Saksan miehittämässä Liettuassa järjestettiin edustajakokous Vilnassa 17.-23. syyskuuta 1917. Siihen osallistui tasapuolisesti eri suuntien edustajia. Sen vahvin valtaryhmä oli oikeisto, joka etsi kompromissia Saksan kanssa olosuhteiden eli miehityksen pakosta. Kokouksen päätöslauselma julisti tarvetta luoda itsenäinen demokraattinen Liettua etnisissä rajoissaan.

Bolševikkien kaapattua vallan tsaarista aikaisemmin helmikuussa vapautuneella Venäjällä syksyllä 1917, Venäjän kansankomissaarien neuvosto antoi asetuksen. Siinä tunnustettiin mm. kansallisuuksien itsemääräämisen oikeus ja oman valtion perustaminen (periaatteessa).

Saksalaisten kanssa neuvoteltiin itsenäisyydestä joulukuussa. Saksa kuitenkin viivytteli Liettuan tunnustamista. Liettualaiset päättivät tarkistaa sovittelevaa politiikkaansa ja tehdä kompromissin oman maansa vasemmiston kanssa.

Helmikuun 16. vuonna 1918 hyväksyttiin asiakirja Liettuan itsenäistymisestä Vilnassa. Sen allekirjoittajina oli sekä oikeiston että vasemmiston edustajia Liettuan neuvostossa. Tuon neuvoston toiminta alkoi syyskuussa 1917 ja loppui toukokuussa 1920.

Ensimmäisen maailmansodan loputtua marraskuussa 1918 Saksan armeija jäi edelleen Venäjältä vallattuihin maihin torjumaan Neuvosto-Venäjän uhkaa rauhansopimuksen mukaisesti. Venäläiset marssivat kuitenkin Vilnaan ottaen sen haltuunsa 5.-6. tammikuuta 1919.

Bolševikkien ohella Puola muodosti uhkan itsenäiselle Liettuallle. Puola oli itsenäistynyt 11. marraskuuta 1918 ja sen päämieheksi nimettiin marsalkka Józef Piłsudski. Puola oli haluton hyväksymään itsenäistä Liettuaa tai edes luovuttamaan sille Vilnaa pääkaupungiksi. Siksi puolalaiset valtasivat Vilnan huhtikuussa 1919 ja aloittivat hyökkäyksen kohden Kaunasin kaupunkia. Liittoutuneet puuttuivat taisteluihin ja hyväksyivät rajaksi linjan, joka jätti Vilnan Puolan puolelle.

Kuva 4. Kommunistien joukkojen eteneminen (punaiset nuolet) rintamalinjalle tammikuussa 1919 (punainen viiva). Kuvan lähde on wikipedia.org.

Kuva 5. Puolalaisten (siniset nuolet), liettualaisten (liilat nuolet), latvialaisten, virolaisten ja saksalaisten (valkoiset nuolet) joukkojen eteneminen rintamalinjalle toukokuussa 1920 (sininen viiva). Kuvan lähde on wikipedia.org.

          Liettuan sotatapahtumia

Helmikuun lopulla liettualaiset partisaanit saksalaisen tykistön tukemana ottivat haltuunsa Mažeikiain jaSedan sekä pakottivat bolševikit Kuršénaihin. 27. helmikuuta 1919 saksalaiset vapaaehtoiset Plechavičiusin ja Joniškėlisin partisaanien tukemana löivät Puna-armeijan rykmentin lähellä Luoké. Samana päivänä kommunistit yhdistivät Liettuan neuvostotasavallan ja Valko-Venäjän neuvostotasavallan Liettualais-valkovenäläiseksi neuvostotasavallaksi. 7. maaliskuuta saksalaiset valtasivat Kuršėnain kaupungin, 11. maaliskuuta Šiauliain ja 12. maaliskuuta Radviliškisin. 14. maaliskuuta liettualaiset partisaanit ja saksalaiset joukot valtasivat Šeduvan. Saksalaiset sotilaat toimivat Liettuassa 31. toukokuuta 1919 saakka.

Huhtikuussa 1919 Liettuan armeija alkoi siirtyä kohti Vilnaa vallaten Žasliain ja Vievisin.  Liettualaisten eteneminen pysähtyi kuitenkin 8. huhtikuuta. Samaan aikaan Puolan armeija valtasi Vilnan kommunistisilta joukoilta ja pakotti Puna-armeijan vasemman siiven perääntymään Neris-joen eteläpuolelta. Maaliskuun alkupuolella liikekannallepano alkoi, mikä vahvisti Liettuan armeijaa. Uudelleenorganisoitu ja vahvempi Liettuan armeija oli valmis ajamaan Puna-armeijan ulos Liettuan alueelta. 17. toukokuuta uudelleenorganisoitu armeija valtasi Kurkliain kaupungin. Kaksi päivää myöhemmin vallattiin Annykščiai, Skiemopnys ja Alenta. Utenan kaupunki vallattiin kesäkuun alkuun mennessä.

Vapaussodan uusi rintama aukeni Pohjois-Liettuassa, kun Latvian puolelta hyökkäsi eversti Pavel Bermondt-Avilovin johtama valkoisten venäläisten joukko-osasto. Hänen tavoitteenaan oli palauttaa jakamaton Venäjän keisarikunta sekä Latviassa että Liettuassa. Liettuan joukot olivat silloin sidotut Puolaa vastaan, jonka vuoksi hyökkäys onnistui kesällä 1919.

Lokakuun alussa 1919 Kaunasin hallitus keskitti joukkoja valkoisia venäläisiä vastaan saatuaan Puolalta takeet, ettei se uhkaa heidän selustaansa. Marraskuun 21.-23. päivinä liettualaiset löivät hyökkääjät. Samaan aikaan liettualaiset sissijoukot estivät perääntyviä joukkoja tuhoamasta kyliä.

         Liettuan valtio syntyi

Kiista Puolan kanssa kiihtyi vuonna 1920 jyrkästi. Pariisin rauhankonferenssissa liettualaisilla ei ollut menestystä. Liettuan valtuuskunta ei päässyt edes neuvottelupöytään. Liettualle ei haluttu antaa takeita itsenäisyydestä eikä myöskään lainoja. Asiaa mutkisti Puolan kielteinen asenne Liettuan itsenäisyyteen.      

Liettuassa järjestettiin ensimmäistä kertaa vapaat vaalit. Noin 90 prosenttia siihen oikeutetuista miehistä ja naisista äänesti huhtikuussa 1920 järjestetyssä vaalissa. Kristillisdemokraatit voittivat 112 paikasta 59 paikkaa 46 prosentin ääniosuudella.  Toiseksi eniten saivat populistit (Liaudininkai), joka oli keskusta-vasemmistolainen liberaali puolue. Liettuan Sosiaalidemokraattinen puolue sai 13 % äänistä ja 12 paikkaa.

Valtiopäiviä perustava kokous vahvisti aikaisemmin 16. helmikuuta 1918 tehdyn itsenäisyysjulistuksen julistamalla Liettuan demokraattiseksi tasavallaksi. Pääministeriksi valittiin tohtori Kazys Grinius. Kesäkuussa hyväksyttiin uusi perustuslaki.

KIRALLISUUTTA

Kallio, Aulis: Liettuan historia (Tampere, 2009).

Kasekamp, Anders: Baltian historia (Tallinna, 2013).

Mela, Marja: Latvian historia (Yliopistopaino, 1999).

——

Lopuksi on seuraavat 2 videota Latvian ja Liettuan vapaussotien tapahtumista:

Video 1. ”Latvian War of Independence” (5.09). Osoittamalla siihen saa englanninkielisen tekstityksen. Sen tuottaja on ”History Hustle”.

Video 2. ”Lithuanian Wars of Independence” (4.05). Osoittamalla siihen saa englanninkielisen tekstityksen. Sen tuottaja on jälleen sama ”History Hustle”.