Lukukokemus kirjasta: Tie Tampereelle (1993)

Sotahistorian kirjan ”Tie Tampereelle” kirjoittaja on Heikki Ylikangas. Siinä on noin 570 sivua ja paljon karttoja ja aitoja tuon ajan osittain järkyttäviä valokuvia. Toisille tuo oli vapaussotaa ja joskus sanottiin kansalaissodaksi, mutta sen yleinen nimi on nykyisin ”sisällissota”.

Tampereen taistelut keväällä 1918 oli monella tavalla poikkeuksellisia. Niissä kuoli ja haavoittui paljon sotilaista ja siviilejä. Kaupunki saarrettiin ennen sisäänhyökkäystä joka puolelta. Rautatiet olivat tukossa. Ennen taistelua oli kaupunkiin ahtautunut erityisesti pohjoisen rintamilta peräytyneitä punakaartilaisia ja kostoa pelkäävää tavallista työväkeä. Onneksi kaupungissa oli runsaasti sairaalapaikkoja  ja niitä todella tarvittiin tuossa tilanteessa.

Minua järkytti kirjassa molemmin puolin osoitettu viha ja kostonhalu. Ihmishengellä ei ollut paljon arvoa. Valkoisen puolen ohjeet sotavangeiksi antautuneiden kohtelusta olivat epäselvät. Vankeja tapettiin niin paljon, että punaisten sotilaat arvelivat tulevansa joka tapauksessa teloitetuiksi, jos he antautuvat. Siksi Tampereen puolustus kesti niin kauan. Perääntyä ei voinut, kuten aikaisemmin muilla rintamilla. Siellä tiet etelään olivat olleet auki. Nyt kaikki tiet oli tukittu.

Poliittiselta kannalta Mannerheim halusi nopeaa voittoa. Hän tiesi, että saksalaiset sotilaat suunnittelivat maihinnousua ja se toteutuikin. Suomen senaatin edustajat Berlinissä olivat itse pyytäneet saksalaisia tulemaan maahan ja Mannerheim ei eronnut sen vuoksi, vaikka ei ollut itse tuon päätöksen takana. Hän oli alun perin sitä mieltä, että sota olisi voitettava suomalaisin voimin.

Punaisten puolella oli jonkin verran venäläisiä, mutta heidän osuutensa näkyi selvimmin lähinnä Viipurin suunnalla. Muuallakin heitä oli vaihtelevia määriä. Tampereen taisteluissa ohjeena oli, että kaikki vangitut venäläiset tapettiin välittömästi.

Kuolleiden kohtelu taistelujen jälkeen oli hyvin erilainen riippuen siitä, oliko vainaja valkoisten vai punaisten puolella. Jälkeenpäin asiaa on tutkittu ja lukumääriä laskettu. Kuolleita ja vammautuneita oli kummallakin puolella paljon. Punaiset kaadettiin röykkiöinä yhteishautoihin. Tämä asia tuntui kauhealta lukea.

Jos punaiset olisivat antautuneet aikaisemmin, ruumiita olisi kummallakin puolella tullut vähemmän. Valitettavasti osoittautui, että punaisten puoli oli oikeassa siinä, että vangiksi saaneet tapettiin melko nopeasti ja usein ilman tarkempaa tutkimista. Tämä oli Heikki Ylikankaan kirjan tärkein sanoma. Se mitä tapahtui myöhemmin vankileireillä, siitä kerrotaan kirjan lopussa  Tampereen seudulta olleilta vankileireiltä.