Luovutettua Karjalaa 1930-luvulla: Käkisalmi, Lahdenpohja ja Sortavala

      Johdanto

Tämä kirjoitus täydentää edellistä kirjoitusta, jonka otsikkona on ”Viipuri 1930-luvulla Suomen osana”. Valitsin luovutetusta Karjalasta erityiseen tarkasteluun seuraavat kaksi kaupunkia, yhden kauppalan ja kaksi maalaiskuntaa:

• Käkisalmi ja Käkisalmen maalaiskunta,
• Lahdenpohjan kauppala,
• Sortavala ja Sortavalan maalaiskunta.

En kerro sodista, vaan niiden sijaan rauhanajasta ja näiden seutujen kehittymisestä ja asukkaista 1930-luvulla.

Verkosta löytyy paljon tietoa luovutetuista alueista. Olen käyttänyt mm. seuraavaa sivustoa, jonka on tehty Seppo Repo. Tämä sivusto on perustettu vuoden 1999 marraskuussa:

www.luovutettukarjala.fi

     Käkisalmi ja Käkisalmen maalaiskunta

Käkisalmen kaupunki sijaitsee Vuoksen pohjoisen suuhaaran laskukohdalla Laatokassa. Sen asukasluku oli vuonna 1939 (kirkonkirjojen mukaan) 5083 luterilaista. Vastaavasti sen maalaiskunnassa luterilaisia asukkaita oli samaan aikaan 5100. Heidän lisäkseen näissä kahdessa kunnassa asui yhteensä 946 kreikkalaiskatolaista.

Käkisalmi kasvoi nopeasti 1920-30-luvuilla teollistumisen ansiosta. Vanhempien kaupunginosien Suomenrannan puolen ja Rintkan puolen sekä pohjoislaidassa olleen ns. Uuden kaupungin lisäksi muodostuivat Hiekkalan, Hakalan ja Omakotialueen kaupunginosat sekä Waldhof Oy:n avara tehdas- ja asuntoalue lähelle Laatokan rantaa. Waldhofin sulfiittiselluloosatehdas aloitti toimintansa 1931. Muita teollisuuslaitoksia olivat mm. Käkisalmen Saha Oy, Suotniemen saha, Veljekset Liljeqvistin konepaja ja Käkisalmen nahkatehdas.

Puolustuslaitoksen hallussa oli kaupungin etelälaidassa Uusi linna sekä pohjoislaidassa ilmavoimille lentokentäksi luovutettu laaja alue.

Huomattavimmat rakennukset: Käkisalmen linna, kaksi kreikkalaiskatolista kirkkoa (rakennettu v.1847 arkkit. L.T.J. Visconti ja v.1894 Jac. Ahrenberg), Pohjoismaiden Yhdyspankin talo (Uno Ullberg v.1925), ev.lut. kirkko (Armas Lindgren v.1929) sekä muutamat Uuden linnan alueella olevat rakennukset, joista eräiden varhaisimmat osat ovat peräisin 1600- tai mahdollisesti jo 1500-luvulta. Kauppatori on keskellä kaupunkia.

Näiden kahden kunnan yhteisinä hoitolaitoksina oli kunnansairaala ja kaksi sotilassairastupaa. Alueella esiintyi 3-päiväinen sanomalehti ”Käkisalmen sanomat”. Merkittäviä puistoja oli kaksi: keskikaupungilla ja Kalliosaarella. Oppilaitoksia olivat kansakoulut, 8-luokkainen valtion yhteislyseo ja Rouvasväen yhdistyksen omistama naiskäsityökoulu.

Suorat leveä, tasaiset ja monin paikoin lehtevillä puuistutuksilla somistetut kadut leikkasivat toisiaan suorakulmaisesti. Käkisalmi tunnettiin tuhansista omenapuistaan ”Omenankukkain kaupunkina”. (viite: kirjailija Viljo Kojo, joka kävi Käkisalmessa keskikoulun ja oli myöhemmin Karjala-lehden toimittajana Viipurissa 1925-1940.)

Käkisalmen maalaiskunnan keskustaajama oli kaupungin eteläpuolella sijaitseva Tenkalahti. Siellä oli kunnantalo, pääkirjasto, keskusurheilukenttä ja kunnan suurin kansakoulu. Kunnan alueella sijaitsivat Käkisalmen kaupungin esikaupunkialueet Porkanniemi ja Haminanniitty. Muita maalaiskunnan kyliä olivat mm. Alapuusti, Yläpuusti, Pärnä ja Suotniemi.

Alla on asukasmäärän kehitys muutamina vuosina ennen sotia:

.  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  1920       1930         1940

Käkisalmen kaupunki                       2432         2827          5083

Käkisalmen maalaiskunta                3442         3982          5116

Huhtikuussa 1940 perustettiin hoitokunta hoitamaan Käkisalmen maalaiskunnan asioita. Käkisalmen maalaiskunnan väestön sijoituspaikkakunniksi määrättiin vuonna 1940 Heinolan kaupunki, Heinolan maalaiskunta, Hartola, Sysmä ja Asikkala.

Käkisalmen suomalaista väestöä asutettiin jatkosodan jälkeen Heinolaan, Heinolan maalaiskuntaan, Iittiin ja Nastolaan.

——

Käkisalmen historiasta on julkaistu kirjoja:

1. Huovila, Marja: Käkisalmen eteläisten kylien kirja. Alapuusti, Norsjoki, Ostamo, Pörtsykkä, Yläpuusti (Pilot, 2004), paikallishistoria
2. Nuotio, Santeri ja Nuotio, Kyösti: Lapsuuteni kultainen Käkisalmi 1876-1987. Santeri Nuotion muistelmat (Karisto, 1994), muistelma
3. Tikkanen, Hannu ja Reinikainen, Unto: Koti Käkisalmessa 1939-1945 (Joensuu, 2014), sotakirjallisuus, muistelma

Kuva 1. Luovutetun Karjalan karta kuntien rajojen mukaan. Kuvan lähde on luovutettukrjala.fi.

      Lahdenpohjan kauppala

Lahdenpohjan kauppala perustettiin vuoden 1924 alusta sitä ennen annetulla asetuksella määrätyllä alueella, joka oli kuulunut siihen asti osana Jaakkiman pitäjää.  Laatokan rannalla ei ole muita niin ensiluokkaisia luonnonsatamia kuin Lahdenpohja on. Se on korkeiden vuorten ympäröimä omaten riittävästi myös tasaista ranta-aluetta. Vesiallas on rantoja myöten syvä ja laajuudeltaan tilava. Linnankanta ja Papinsaari muodostavat luonnollisen aallonmurtajan.

Vuonna 1938 oli siellä asukkaita noin 2000 henkeä. Sen asukasluku oli vielä 1930-luvun alussa alle 1000 henkeä.

Lahdenpohjan kautta kulkee Sortavalaan maantie ja rautatie. Siellä oli 1930-luvullla vilkas satama sekä puunjalostusteollisuutta, muun muassa Laatokan Puu Oy. Lahdenpohjan faneritehdas perustettiin ja aloitti toimintansa vuonna 1926. Tällä tehtaalla oli sähködynamo, josta riitti sähköä omaan ja kauppalan tarpeisiin.

Puolustusvoimista sijoittuivat kauppalaan Rannikkotykistörykmentti 3 Rauhalan kasarmin alueelle. Myöhemmin sinne siirrettiin Viipurin Rykmentti Jaakkiman Huuhanmäkeen. Uusi sijoituspaikka oli strategisesti valittu Suomen puolustusta varten.

Jaakkiman kirkko Lahdenpohjassa valmistui vuonna 1851. Sinne mahtui 3000 ihmistä samaan aikaan. Kirkon suunnittelija oli Carl Ludvig Engel. Rakennus säilyi sodissa ehjänä. (Nykyisin se on raunioina ja rapautuu edelleen, sillä se tuhoutui tulipalossa vuonna 1977.)

Lahdenpohjan asukkaat sijoitettiin jatkosodan jälkeen Kristiinankaupunkiin ja Lapväärtiin. Osa asukkaista on hajaantunut ympäri Suomea.

——

Laatokan ja Lahdenpohjan historiasta on julkaistu kirjoja:

1. Kaukiainen-Marjomaa-Nurmiainen: Viipurin läänin historia 5. Autonomisen Suomen rajamaa (Karjalan kirjapaino Joensuu, 2014), Suomen historiaa
2. Kaukiainen-Nurminen: Viipurin läänin historia 6. Karjala itärajan varjossa (Karjalan kirjapaino Joensuu, 2010), Suomen historiaa
3. Kujala-Itkonen: Männää Lopottii! – Lahdenpohjan kauppalan kirja (Suur-Jaakkimalaiset ry, 2017), paikallishistoria
4. Lähteenmäki-Björn: Laatokka – suurjärven kiehtova rantahistoria (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2021), kuvitettu tietokirja

       Sortavala ja Sortavalan maalaiskunta

Ratkaiseva käänne parempaan alkoi Sortavalassa vuonna 1812, kun Viipurin lääni siirrettiin Pietarin hallinnollisesta alaisuudesta muun Suomen yhteyteen. Sortavalan kaupunki rakennettiin uudelleen sen jälkeisinä vuosina. Sortavalan 80 vuotta kestänyt nousukausi käynnistyi henkisellä alalla, kun vuonna 1864 aloitti toimintansa yksityinen Kymölän kansakoulu, joka muuttui Sortavalan seminaariksi vuonna 1880.

Rakentaminen oli myöhemmin vilkasta, sillä 1900-luvun alussa kohosivat esikaupungit Vakkosalmi, Genetz, Mansikkamäki, Nousiaisenmäki ja Pukkola Sortavalan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Vuonna 1894 valmistui Karjalan rata Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun.

Sortavala oli kokoonsa nähden merkittävä teollisuuskeskus. siellä oli muun muassa huonekalu- ja suksitehdas, urkuharmonitehdas, elintarviketeollisuutta, sahoja, vaneritehdas ja kutomo. Siellä oli myös parantola. Sortavalassa toimi myös merkittäviä urheiluseuroja.

Vuonna 1939 asui varsinaisessa Sortavalan kaupungissa 4710 asukasta ja sen esikaupungeissa noin 4500 asukasta, yhteensä 6720 asukasta.

Huomattava osa ennen vuotta 1939 koulutetuista kansakoulunopettajista on saanut oppinsa Sortavalan opettajaseminaarissa. Sinne perustettiin Suomen ortodoksinen arkkipiispanistuin vuonna 1925.

Sotien jälkeen Sortavalan maalaiskunnan asukkaat sijoitettiin pääosin Keski-Suomen eri kuntiin.

——

Sortavalan historiasta on julkaistu kirjoja:

1. Hakamies-Liikanen-Simola: Sortavala – rajakaupunki (Karjalan tutkimuslaitos Joensuu, 2001), paikallishistoria
2. Huovinen, Jaana: Sortavalan arkkitehtuuria 1864-1939 (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2007), rakennuskulttuuri
3. Hämynen-Itkonen: Sortavala – muutosten ja muistojen kaupunki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010), kaupunkihistoria
4. Jaala, Ullamaija: Muistojen Sortavala (Sortavalan seura, 2007), muistelma
5. Lampi, Heimo: Sortavalan päiviä (Kirjapaja, 1987), paikallishistoriaa
6. Luukkanen, Unto: Sortavalan poika (Lohja, 2010), muistelma
7. Mäki, Merja: Ennen lintuja (Gummerus, 2022), aikakausiromaani
8. Ruokolainen, Asta: Postikortteja Sortavalasta (Manport, 2010), historiallinen kuvateos
9. Voipio, Pirkko: Sortavalan ja Laatokan maisemat (Karjalan kirjapaino, 1988), kotiseutukuvaus

Kirjoituksen lopuksi on 3 vanhaa historiallista valokuvaa:

Kuva 2. Käkisalmi kuvattuna yhteiskoulun katolta kesällä 1941. Taustalla näkyy Armas Lindgrenin suunnittelema luterilainen kirkko. Kuvan lähde on ruotuvaki.fi /SA-Kuva.

Kuva 3. Lahdenpohja talvella ennen sotia. Kuvan lähde ja omistaja on Börje Häyrynen.

Kuva 4.  Sortavalan kaupunki valokuvattuna Kuhavuoren näkötornista ennen sotia. Kuvan lähde on Karjalan Liitto ry.