Luovutetun Karjalan kuntia: Johannes, Säkkijärvi, Vahviala ja Uukuniemi

Johdanto

Luovutettujen alueiden kirjoitussarjassa on vuorossa itärajan taakse menetettyjä maalaiskuntia:

  • Johannes
  • Säkkijärvi
  • Vahviala
  • Uukuniemi

Kirjoitussarja luovutetuista Kannaksen, Karjalan ja Suomenlahden alueista loppuu tähän. Olen käynyt tähän mennessä läpi kaikki luovutetun Karjalan ja Kannaksen kunnat. Niiden lisäksi käsittelin aikaisemmin Laatokan, Viipurinlahden ja Suomenlahden menetettyjä saaria.

On tulossa kuitenkin muualta Suomesta luovutettujen alueiden historian kaksi kirjoitusta. Ne ovat: ”Luovutetut Kuusamon ja Sallan osa-alueet” ja ”Menetetty Petsamo Suomen osana”.

Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat seuraavat puvut: Johanneksen (miehen) kansallispuku, Johanneksen (naisen) kansallispuku ja Säkkijärven (naisen) kansallispuku.

 

1. Johannes

Johanneksen asukasluku oli vuonna 1938 noin 9 370 ja vuonna 1939 noin 10 300. Kunnan väestöä sijoitettiin evakkoina jatkosodan jälkeen Turun seudulle.

Merenkalastus ja hylkeenpyynti olivat pitäjän vanhimpia elinkeinoja. Mereen liittyivät aikanaan myös talonpoikaispurjehdus ja laivanrakennus. Rokkalassa oli lasitehdas, jonka toiminta lakkautettiin 1923. Paikkakunnalla oli alun perin Hackmanin vuonna 1928 perustama sellutehdas Kirkkoniemessä nimeltään ”Johanneksen selluloosa”. Paperin tuotanto aloitettiin vuonna 1934.

Uuraan vientisatama oli maan tärkeimpiä. Sataman alue liitettiin vuonna 1932 Viipuriin. Johannekseen oli säännöllinen laivayhteys Viipurista. ”Viipuri-Koivisto-Terijoki” -rautatie kulki pitäjän kautta.

Vuonna 1888 vihittiin käyttöön arkkitehti Willeniuksen suunnittelema goottilaistyylinen punatiilikirkko. Sen alttaritaulu oli Venny Soldanin maalaama. Kirkko on tuhoutunut.

Johannes-Seura ry. perustettiin vuonna 1949. Se on vaalinut ja kehittänyt Johanneksen perinteitä. Se on järjestänyt Johannes-juhlia vuodesta 1950 alkaen.

Kirjallisuutta:

  • Alhokonkare, Anja toim.: Koskijärvi – kylä Viipurin läänin Johanneksen pitäjässä (Paimio, 1999), kotiseutukuvaus.
  • Autero, Olavi ja Nissilä, Viljo: Johannes – Viipurin läänin Rannan kihlakuntaan kuuluneen Johanneksen pitäjän historia- ja muistelmateos (Johannes-säätiö, 1959), paikallishistoria, kuvitettu, karttoja.
  • Haltia, Marjatta, Olkkonen, Aili ja Hörkkö, Petri: Kaijala – kylä Karjalassa Viipurin läänin Johanneksen pitäjässä (Piikkiö, 2000), paikallishistoria, muistelma.
  • Pentti, Anne toim.: Muistojen Vaahtola – Rokkala & Riionsaari (Piikkiö, 2010), paikallishistoria, kuvitettu.
  • Teräväinen, Irma toim.: Kolme kylää. Hylkiälä, Lippola, Kolmikesälä Karjalan kannaksella Johanneksen pitäjässä (Turku, 1999), paikallishistoria, kuvitettu.
  • : Johannes – muistoja kuvina (Loimaa, 1989), paikallishistoria, kuvitettu.
  • Toim.: Koskijärvi – kylä Viipurin läänin Johanneksen pitäjässä (Paimio, 1999), kotiseutukuvaus, asukkaat.
  • Toim.: Saarelaisii tyynis ja myrskyis, kyläkuvausta – kyläkulttuuria – kansanperinnettä (Kaarinassa: Hankalan koulupiiri, 1995), paikallishistoria, Johannes, kuvitettu.

 

Kuva 1. Johanneksessa sijaitseva Nobelin Kirjolan kartano 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (Wiipuri-museon kokoelma).

Kuva 2. Hackmanin tehdas ja asuinalue Johanneksen kunnassa ennen sotia. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kuvan omistaja: Raimo Pitkänen).

 

Kartta 1. Säkkijärven kartta ennen sotia. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kartan omistaja: Seppo Rapo).

 

2. Säkkijärvi

Säkkijärvellä oli asukkaita ennen 1920-luvun lopun kuntauudistusta noin 13 800 ja sen jälkeen noin 8 800. Tuossa uudistuksessa Säkkijärvi menetti kaksi kylää Luumäen pitäjään, kolme kylää Vahvialaan. Sen lisäksi Ylämaa erotettiin kokonaan Säkkijärvestä omaksi pitäjäkseen.

Säkkijärvi oli maatalouspitäjä. Vuonna 1928 laskettiin siellä olleen noin 30 pientä teollisuuslaitosta, kuten mm. myllyjä ja sahayrityksiä. Säkkijärven vene tunnettiin hyvänä soutuveneenä laajalla alueella. Monet kuntalaiset olivat ahkeria merenkulkijoita ja laivojen rakentajia.

Kunnan läpi kulki Helsinki-Viipuri -valtatie. Pohjoiseen lähti maantie Lappeenrantaan. Kunnan pohjoispuolella kulki rautatie.

L. Engelin suunnittelema Säkkijärven kirkko valmistui vuonna 1833. Se tehtiin harmaasta kivestä. Rakennuksen sisätilojen yksityiskohdat edustivat empire -tyyliä. Kirkko sai osumia venäläisten pommituksessa helmikuussa 1940 ja paloi.

Talvisodan päättyessä keväällä 1940 pieni osa kunnan aluetta pysyi Suomessa, mutta suurin osa sisältyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin.

Kirjallisuutta:

  • Autio, Erkki: Nokimyllyn aikaan (Lappeenranta, 2007), historiallinen romaani, Säkkijärvi.
  • Launesalo, Sylvi, Huovila, Laura ja Penttilä, Paula: Muistojen kylät. Paakkala – Kallola -kyläkirja II (Lappeenranta, 2005), paikallishistoria, Säkkijärvi.
  • Marsio, Kaija toim: Muistojen kylät. Kallolan ja Paakkalan kyläkirja (Vihti, 1998), paikallishistoria, Säkkijärvi.
  • Mukala, Inka ja Kaukiainen, Olavi: Ristsatama, Säkkijärven rantakylä – rannalta merelle (Porvoo, 2010), paikallishistoria, muistelma, kuvitettu.
  • Ristola, Petra toim.: Säkkijärven rannan helmet – Heinlahti ja Vilaniemi (Tammisaaren kirjapaino, 2011), muistelma, paikallishistoria, kuvitettu.
  • Risu, Tauno: Säkkijärven Kaukiala (Kotka, 2004).
  • Seppä, Antti: Määppäs sanomaan! Säkkijärven sananparsia, saahkunoita ja sanoja (Jyväskylä: Gummerus, 2000), sananparret, murteet.
  • Seppä, Antti ja Vilhunen, Minna toim.: Kankaisiista Korvenrantaan (Savero, 2003), paikallishistoria, Säkkijärvi.
  • Seppä, Väinö: Säkkijärvi kautta aikojen (Helsinki: Säkkijärvi-säätiö, 1952 ja 1983), paikallishistoria.
  • Ulvelin, Tuula toim.: Varjottomat pihat – Säkkijärven Laihajärven koulupiirin kyläkirja (Hartola: PP-kirjat, 1997), paikallishistoria, kuvitettu, karttoja.
  • Virsu, Tuula toim.: Säkkijärvi kuvamuistoina (Salo, 1996 ja 1998), paikallishistoria, kuvateos.
  • Ylä-Outinen, Urho toim.: Luotin – kahden kylän kuuluvilta Säkkijärveltä Latvolan ja Yläoutilan eloa ja oloa entiseen aikaan (Tampere, 1994), paikallishistoria.

 

Kuva 3. Peltomaisema Kaukialan kylässä Säkkijärvellä 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (Karjalan Liiton kokoelma).

Kuva 4. Säkkijärven Laisniemen kylän koulun oppilaita vuonna 1939. Opettaja on Fredrik Haapasalo. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kuvan omistaja: Irma Päkki).

 

3. Vahviala

Vahvialan asukasluku oli vuonna 1939 noin 6 000 henkeä. Alueen luonnolle ovat tunnusomaisia viljavat jokilaaksot. Kunnan eteläosassa on kaistale kaunista merenrantaa.

Vahvialan kunta aloitti toimintansa vuonna 1921. Vahvialan seurakunta perustettiin vuonna 1922. Ne molemmat muodostettiin naapurikunnista irrotetuista osista. Sinne rakennettiin kirkko jo vuonna 1920. Kirkko paloi vuonna 1941 ennen jatkosotaa

Vahvialan peltopinta-alaa lisättiin ennen sotia voimakkaasti vesiperäisä maita kuivattamalla. Maatalouden lisäksi Vahvialassa oli vahvaa teollisuustoimintaa. Merkittäviä yrityksiä olivat mm.: Rokkalanjoen kaakelitehdas, Karjalan Puuteollisuus, Nurmen Saha, Hovimaan paperitehdas ja Oy Nurmi Ab, johon kuului sulfiittiselluloosatehdas.

Vahvialan kunnan Suomeen jäänyt pieni osa liitettiin rauhan tultua Ylämaahan ja Lappeeseen. Suurin osa Vahvialan kuntaa jäi Neuvostoliitolle.

Kirjallisuutta:

  • Alarakkola, Hilja toim.: Rakkola – kotimme Karjalassa (Elimäki, 2003), paikallishistoria, kuvitettu.
  • Antin, Antero toim.: Silviisii Sipiläs – Vahvialan kirkonkylä (Artjärvi, 2001), paikallishistoria.
  • Antin, Antero toim.: Vahvialan tervajärvi – kyläkirja, muistelo- ja historian teos (1995), paikallishistoria.
  • Heiska, Rauno, Länsimäki, Maija ja Nikkanen, Minna: Hiivaniemi – rajan jakama kylä (Helsinki, 2013), paikallishistoria, Vahviala, kuvitettu.
  • Ihalainen, Erkki toim.: Vahvialan Vanhakylä – muistojulkaisu (Espoo, 1992), paikallishistoria.
  • Ihalainen, Erkki, Mälkki, Heikki ja Pystynen, Raimo: Vahviala, kotiseutumme kuvina (Tampere: Tammer-Paino, 1997), paikallishistoria, kuvateos.
  • Ijäs, Kristiina ja Malmiharju, Tapio: Myö tullaa Vihvialast! Vahviala-seura 75 vuotta (Kotka: Vahviala-seura ry, 2023), järjestöhistoriikki, kuvitettu, kotiseututyö.
  • Koskelainen, Hannu toim.: Tervajoki – kylä, joki, meri (Porvoo, 1988), paikallishistoria.
  • Koskelainen, Hannu: Miehen tie (Porvoo, 2010), muistelma, Vahvialan Tervajoki.
  • Louko, Aimo: Loukola – kylä Kuninakaantien varrella (Kerava, 2008), paikallishistoria, Vahviala.
  • Mälkki, Esko: Eloistamme entisistä – Hounin seutua Viipurin Karjalassa (Tampere, 2005), paikallishistoria, Vahvialan pitäjä.
  • Mälkki, Esko, Koskelainen, Seppo ja Turkia, Erkki: Vahviala (Kausala: Vahviala-seura, 2013), paikallishistoria.
  • Nurmi, Rauno: Rakkolanjoesta Hovinmaaksi (Saarijärvi, 2009), paikallishistoria, Vahviala.
  • Nurmi, Rauno: Vahvialan Nurmi – tehdaskylä (Saarijärvi, 2012), paikallishistoria, Vahviala, kuvitettu.
  • Pystynen, Raimo: Löytömäki – kylä Karjalassa (Elimäki, 1981), paikallishistoria, Vahviala.
  • Rima, Aira ja Koskelainen, Seppo: Kotikylämme Kintere (Jyväskylä; Gummerus, 2004), paikallishistoria, Vahvala.
  • Ronimus-Poukka, Päivi: Mennyttä muistaen, tulevaisuuteen uskoen. Vahviala-seura 1948-2008 (Kouvola, 2008), järjestöhistoriikki, kotiseututyö, kuvitettu.
  • Salo, Pertti ja Salo, Maarit, toim.: Muistojen Löytömäki (Kouvola, 2012), kotiseutukuvaus, Vahviala, kuvitettu.
  • Seppänen, Vesa: Vahviala – Löytömäen henkinen perintö (Orivesi, 2008), muistelma, paikallishistoria.
  • Sollo, Esko: Vahvialan poika (Koria, 2001), muistelma.
  • Sutela, T.: Vahviala, sen synty ja vaiheet (Lappeenranta, 1949), paikallishistoria.
  • Turkia, Erkki toim.: Ennenvanhaa Häsälässä – karjalainen kylä Vahvialan ja Säkkijärven pitäjissä (Saarijärvi: Gummerus, 2004), paikallishistoria, muistelma, karttoja.

Kuva 5. Vahvialan kirkko kuvattuna vuonna 1926. Kuvan lähde on finna.fi.

Kuva 6. Tervajoen kansakoulurakennus Vahvialassa ennen sotia. Kuvan lähde on finna.fi (Wiipuri-museon kokoelma).

Kartta 2. Uukuniemen kartta ennen sotia. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kartan omistaja: Seppo Rapo).

 

4. Uukuniemi

Vuonna 1939 Uukuniemellä oli noin 6 130 asukasta. Heistä noin 4 100 joutui sotien jälkeen jättämän kotinsa ja siirtymään muualle maahan. Pieni osa kunnan läntistä osaa jäi rauhanteossa Suomen puolelle.

Maatalouden ohella kalastus ja metsästys ovat olleet uukuniemeläisille tärkeitä elinkeinoja. Erityisesti Pyhäjärven muikku on haluttua kalaa ruokapöytään. Mäkien laet ja rinteet sekä järvien rannat on kaskettu moneen kertaan. Kaskissa viljeltiin ruista ja nauriita, myöhemmin kauraa ja tattaria. Kotieläiminä pidettiin lehmiä, lampaita ja hevosia. Uukuniemellä ei ole laajaa teollisen toiminnan perinnettä, mutta käsityöläisammatit ovat tarjonneet monelle toimeentuloa.

Välirauhan rajan vahvistuttua Suomen itärajaksi Uukuniemen Suomen puoleiseen osaan jäi kolme kylää, Kumpu, Niukkala ja Kirkonkylä. Uukuniemen puinen ristikirkko on vuodelta 1797 ja se sijaitsee kellotapuleineen Uukuniemen Suomen puoleisessa osassa.

Uukuniemi-seura perustettiin Helsingissä 1.3.1952. Heti sen perustamisvuonna Uukuniemi-seura järjesti pitäjäjuhlat, jotka saivat heti suuren suosion.

Kirjallisuutta:

  • Filman, Ensio: Uukuniemi 1850-1901 – alttaripetäjän aikaa Helsinki: Yliopistopaino, 1995), paikallishistoria.
  • Kukkonen, Anja: Uukuniemen Kirmasia (Hamina, 2011), sukututkimus.
  • Sillanpää, Saija ja Koivistoinen, Aulis: Uukuniemi – juttuja (Kuopio, 2018), paikallistarinat, paikallishistoria.
  • Tanskanen, Maija-Leena: Kotiseutumme – Saari, Uukuniemi (Mikkeli, 2005), kuvateos, rakennukset.
  • Toim.: Uukuniemi – rajan halkoma pitäjä (Uukuniemi, 1956, 1970 ja 1999), paikallishistoria, kansanperinne.
  • Toim.: Rakkaudesta rajan halkomaan pitäjään – Uukuniemi-seurana 50-vuotisjulkaisu (Kotka, 2002), paikallishistoria, kotiseututyö.
  • Toim.: Uukuniemi-seura 2002-2012 (Uukuniemi, 2012), järjestöhistoriikki, kotiseututyö.

Kuva 7. Korpeen raivattuja peltosarkoja Uukuniemen Mensuvaarassa 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (Karjalan Liiton kokoelma).

Kuva 8. Kummun kansakoulu Uukuniemessä 1930-luvulla. Kuvan lähde on uukuniemi.net.

 

KANSALLISPUKUJA

Kuudessa aikaisemmassa kirjoituksessa on esitelty 18 kansallispukua tätä ennen. Niitä kertyy tämä mukaan lukien kirjoituksiin yhteensä 21 pukua.

Tämä on viimeinen kirjoitus, jossa esittelen luovuttujen alueiden pukuja. Ensimmäinen kirjoitus, jossa esiteltiin pukuja oli 26.12.2023 julkaistu ”Sortavalan ympäristö”.

 

Puku 19. Johanneksen (miehen) kansallispuku. Sen on koonnut Tyyne Vahter vuonna 1955. Tilaajana oli Johannes-Seura. Kuvan lähde on vuorelma.net.

Puvun päähine on villalangasta neulottu myssy, jonka leveässä reunassa on kohoneulekuviointi.

 

Puku 20. Johanneksen (naisen) kansallispuku eli savakkopuku pohjautuu intendentti Theodor Schvindtin esittelemään kansallispukuun ”Suomen kansallispukuja 1” -kirjassa vuonna 1913 (ja sen toisessa painoksessa 1921). Uusi koottu ja tarkistettu puku julkaistiin vuonna 2017.

Aikuisten naisten päähine on helttuhattu eli natsi. Se on virkattu mustasta silkkilangasta. Sen sivut ja lakimus koristetaan helmikirjonnalla. Punainen silkkinauha on nuorten tyttöjen päähine.

 

Puku 21. Säkkijärven (naisen) kansallispuku. Puvun on koonnut Tyyne Vahter Säkkijärvi-säätiön pyynnöstä vuonna 1952. Kuvan lähde on kansallispuku.blogspot.com.

Aikuisen naisen päähine on pienipesäinen ja leveäpitsinen kymenlaaksolaistyylinen tanu. Neidon päähineeksi käyvät silkkinauhat.

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu