Max Jakobsonin kirjoittamia tietokirjoja, osa 2

Käyn tässä kirjoituksessa 1. osassa lueteltuja kirjoja myöhemmin ilmestyneet Max Jakobsonin kirjoittamat suomenkieliset teokset. Tässä ovat linkit aikaisemmin julkaisemiini kirjoituksiin:

Max Jakobsonin henkilöhistoria:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eino-tienari/max-jakobsonin-elama-kirjeenvaihtajana-diplomaattina-ja-toimitusjohtajana/

Max Jakobsonin tietokirjojen 1. osa:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eino-tienari/max-jakobsonin-kirjoittamia-tietokirjoja-osa-1/

Olen ottanut mukaan otteita Jakobsonin kirjojen alkupuheista. Mukaan on lisätty näihin kirjoihin liittyviä muiden ihmisten arviointeja ja kommentteja, joita olen löytänyt.

Olen lukenut kaikki tässä 2. osassa esiteltävät kirjat.

8. Väkivallan vuodet (1999)

Kirjan alaotsikko on ”20. vuosisadan tilinpäätös, I”. Alkusivuilla lukee: ”Jonas ja Helmi Jakobsonin muistolle”. Jonas ja Helmi ovat Max Jakobsonin isä ja äiti.

Kirjoittaja Max Jakobson sanoo esipuheessaan mm.:

” En ole pyrkinyt kattavaan esitykseen, vaan käsittelen tapahtumia, aatevirtauksia ja henkilöitä, joilla on mielestäni ollut merkittävä vaikutus Euroopan ja siten myös Suomen kohtaloihin tällä vuosisadalla. Vaikka tämä ei ole muistelmateos sanan varsinaisessa merkityksessä, näkökulmani historiallisiin tapahtumiin on persoonallinen, ja olen myös käyttänyt eräissä yhteyksissä muistelmallisia aineksia poliittisen analyysin elävöittämiseksi. ”

—

Helsingin Sanomat kertoo uutisena 24.2.2000, että

Max Jakobsonin kirja ”Väkivallan vuodet I – 20. vuosisadan tilinpäätös” on nimetty viime vuoden parhaaksi historiateokseksi. Palkintolautakunnan mukaan Jakobson liittää taitavasti näkemyksensä päättyneen vuosisadan kehityslinoista omiin kokemuksiinsa mm. diplomatian huipulla. Hän uskaltaa myös arvioida kriittisetsi aiempia näkemyksiään. 

—

En löytänyt yhtään arvostelua netistä, mutta kyllä viittauksia painetuissa lähteissä oleviin artikkeleihin tästä teoksesta. Sanon siitä itse seuraavaa:

Se oli hyvä lukukokemus. Kirja alkaa kuvauksesta 1800-luvun Euroopan tilanteesta. Sivulla 17 on kerrottu Suomen kohtalohin vaikuttava tapaus. Lainaan sieltä otteen:

” Kuva kahden keisarin tapaamisesta Tilsitissä 1807 on syöpynyt lähtemättömästi suomalaisten kollektiiviseen muistiin. Siitä johtaa tietoisuudessamme suora linja kahden diktaattorin sopimukseen elokuussa 1939.

Tilsitin sopimuksessa 1807 Napoleon lupasi Suomen Venäjälle ja elokuussa 1939 Moskovassa Neuvostoliiton ja Saksan välillä solmitun sopimuksen mukaan Suomi luovutettiin Neuvostoliiton etupiiriin, presidentti Urho Kekkonen sanoi laajassa ulkopoliittisessa puheessaan tammikuun 6. päivänä 1967. ”

Wikipedian mukaan:

” Suomen puheenvuoron käytti 15. elokuuta 1946 ulkoministeri Carl Enckell pääministeri Mauno Pekkalan nimissä ranskan kielellä. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov katsoi tiukkasävyisessä vastauksessaan Enckellin puheeseen sisältyneen ehtoja, joita Suomi ei ollut aikaisemmin esittänyt ja torjui rauhanehtojen lievennykset. ”

Kirjan loppusivuilla erityisesti sivulla 406 kuvataan Suomen valtuuskunnan tunnelmia Pariisissa rauhansopimuksen kokouksen johdosta. Max Jakobson kirjoitti tästä aiheesta mm. seuraavasti:

” Rauhansopimus, joka allekirjoitettiin juhlallisesti helmikuun 10. päivänä 1947, jouduttiin siis lopulta ottamaan vastaan suurvaltain ulkoministerien muotoilemana sellaisenaan. Se oli kuin valmiina ostettu puku, joka oli tehty vieraiden mittojen mukaan. Kaiken kaikkiaan Pariisin konferenssi oli Suomelle nöyryyttävä kokemus.

… valtuuskunta olisi voinut esiintyä arvokkaammin ja tehdä Suomen asemaa tunnetuksi aiheuttamatta vahinkoa Suomen suhteille Neuvostoliittoon. Sisäiset riitelyt ja välistävedot tulivat laajalti tunnetuksi konferenssipiireissä ja aiheuttivat vahinkoa Suomen maineelle. Ymmärrettävästi Paasikivi oli useille valtuuskunnan jäsenille raivoissaan. ”

9. Pelon ja toivon aika (2001)

Kirjan alaotsikko on ”20. vuosisadan tilinpäätös, II”.

Kirjoittaja Max Jakobson sanoo esipuheessaan mm.:

” Tämän kirjan Pelon ja toivon aikana toimin journalistina Lontoossa, diplomaattina Washingtonissa, ulkoministeriön virkamiehenä Helsingissä ja Suomen edustajana YK:n päämajassa New Yorkissa. Näkökulmani maailman tapahtumiin vaihteli, mutta huomioni polttopisteenä oli kaiken aikaa Suomen kamppailu itsenäisyytensä puolesta. Kerron tässä kirjassa, miten koin kylmän sodan kriisit, jotka koettelivat maamme asemaa. ”

—

Lainaus ulkoasiainneuvos Juhani Suomen arvostelusta Max Jakobsonin kirjasta ”Pelon ja toivon aika”. Se on julkaistu Ulkoministeriön Uutisissa 24.9.2001:

” Tartuin Max Jakobsonin uusimpaan teokseen Pelon ja toivon aika suurin odotuksin, mutta luku-urakan jälkeen laskin sen käsistäni pettyneenä. Muistelmasarjan edellisessä osassa luotu konsepti on hukattu. Kirjaan sisältyy tuskin mitään sellaista, mitä ei olisi julkaistu jo tekijän aiemmissa muistelmissa tai niiden jälkeen ilmestyneissä aihetta sivuavissa teoksissa. Joitakin viimeksi mainituista referoidaan jopa sivukaupalla.

Mitä enemmän ikää muistelijalle kertyy, sitä paremmin hän näyttää muistavan. Esimerkistä käy selostus Jakobsonin keskustelusta presidentti Kennedyn kanssa. Miten poikkeaakaan nyt esitetty versio Jakobsonin aiemmin, kahdessakin teoksessa, antamasta kuvasta. Kumpaa nyt pitäisi uskoa?

Runsaasti huolimattomuus- ja asiavirheitä

Kun teos pohjaa niin pitkälti jo olemassa olevaan tietoon, ja kun tekijällä vielä on ollut käytettävissään aputyövoimaa, ei tekstissä saisi olla virheitä. Mutta niitä on – valitettavan paljon. Heitot vuosiluvuissa ja nimissä vielä sulattaa, mutta virheet ja lapsukset tapahtumien yksityiskohdissa ovat jo toinen asia. Ihmeellisintä on se, että jotkut lainausmerkein erotetut sitaatit ovat vaillinaisia, jopa niinkin keskeinen teksti kuin YYA-sopimuksen johdanto. ”

Edellä oleva teksti on vain pieni osa melko pitkästä kirjoituksesta,   joka on yleiseltä sävyltään asiavirheitä kirjasta etsivä ja arvosteleva Jakobsonia kohtaan. Mielestäni se on kirjan arvosteluksi ylipitkä ja kirjoittajan omia mielipiteitä korostava.

—

Keskustelupalstalla suomi24.fi löysin seuraavan mielipiteen, jonka kirjoitti 15.8.2003 nimimerkki Erasmus:

” Max Jakobson on tunnettu auktoriteetti Suomen lähihistoriaan liittyvissä kysymyksissä ja tämän kirjan pohjalta voisi sanoa hänen ansainneen asemansa ja arvostuksensa. Kirja on – ollakseen historiallinen – yllättävän helppo luettava ja siinä olevat henkilökuvaukset tekevät siitä muillekin kuin asiantuntijoille mielenkiintoisen ja nautinnollisen luettavan.

Esipuheessa Jakobson antaa selityksen ja raamit kirjan ajoittain vaihtelevalle esitystyylille. Henkilökohtaiset ja analyyttiset näkemykset liikkuvat sulassa sovussa. Jakobson ei ollut mukana varsinaisessa politiikassa vaan toimi journalistina, diplomaattina, ulkoasiainministeriön virkamiehenä ja Suomen YK:n edustajana. Siksi hänen kuvauksensa tapahtumista voivat olla hieman luotettavampia kuin kovassa politiikassa mukana olleiden, joiden on vielä pitkänkin ajan jälkeen suojeltava joitain ihmisiä tai itseään ja siksi jätettävä asioita sanomatta.

Kirjan suurin teema, joka esiintyy koko ajan, on Suomen puolueettomuuspolitiikka ja Urho Kekkonen. Mielenkiintoisella tavalla Jakobson ruotii Kekkosen paljon puhuttua luonnetta. Vallanhalun ja ylevien päämäärien taakse on vaikea nähdä ja tietää millä asialla kukakin on. Kekkosella oli Jakobsonin mukaan miltei uskonnollinen näkemys omasta roolistaan Suomen etujen vartijana. Kekkosen älynlahjoja Jakobson tuntuu arvostavan kovasti. Vaikutelmaksi jää, että Kekkonen oli enemmän itään kuin länteen kallellaan.

Kirja on kirjoitettu hyvin ja Jakobsonin suuri ja laaja-alainen lukeneisuus tulee tekstissä esiin voimakkaasti. Suosittelen kirjaa kaikille historiasta ja maailmanpolitiikasta kiinnostuneille. ”

Oma mielipiteeni on lähellä tätä tuntemattoman nimimerkin kirjoittama hyvää kirja-arvostelua.

10. Tilinpäätös (2003)

Kirjoittaja Max Jakobson sanoo esipuheessaan mm.:

” Tilinpäätös on kolmas ja viimeinen osa 20. vuosisadan tapahtumia käsittelevässä kirjasarjassa. Ensimmäinen osa Väkivallan vuodet alkoi vuoden 1899 helmikuun manifestista ja päättyy Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947. Toinen osa Pelon ja toivon aika kattoi ajanjakson kylmän sodan alkamisesta YK:n pääsihteerin vaaliin joulukuussa 1971. Tämä kirja alkaa siitä, kun elokuussa 1972 jätin valtuuskirjeeni Ruotsin kuninkaalle, ja päättyy siihen, että Suomi liittyi Euroopan unioniin. Jälkikirjoituksessa käsittelen lisäksi ajankohtaisia kysymyksiä. ”

—

Valtiotieteiden maisteri Mikko Eskola on kirjoittanut agrikolaverkko.fi -sivustolle 12.2.2004 tästä kirjasta arvostelun. Se alkaa seuraavasti:

” Ministeri Max Jakobson on jo vuosikymmenten ajan kuulunut maamme merkittävimpiin yhteiskunnallisiin keskustelijoihin. Jakobsonin kirjat, kolumnit ja kommentit ovat jäsentäneet vanhaa, nykyistä ja tulevaa. Jakobsonin uusin kirja Tilinpäätös (Otava 2003) jatkaa tällä linjalla ja on komeapäätös kolmiosaiselle 20. vuosisadan tilinpäätös -trilogialle.

…….. (lyhennetty)

Tutkimus, muistelma vai historiallinen romaani?

Jakobsonin kirjan lukijan on tavallaan päätettävä kirjan alussa, mitä hän lukee. Kirjan voi hyvin mieltää muistelmateokseksi, tutkimukseksi tai jopa historiallis-kaunokirjalliseksi tuotokseksi. Viimeisen puolesta puhuu kirjan sujuva kieli, yksi Jakobsonin tavaramerkeistä. Juoni ja päähenkilötkin kävisivät romaanista, onhan Jakobsonin elämä ollut poikkeuksellisen värikäs.

Lukija, joka mieltää pitävänsä kädessään tieteellistä tutkimusta, on ehkä hieman hämillään. Kirjasta puuttuu lähdeviitteet, jopa lähdeluettelo. Jakobsonin tutkimusapulaisena ollut Paavo Keisalo on toki monilla alkuperäislähteillä vieraillut, mutta kirjan tekijä on häivyttänyt eron kirjallisten dokumenttien ja toisten ja omien muistitietojen välillä. Toki kirjoittaja tekstissään usein viittaa lähteeseensä tai se käy muuten ilmi, mutta vaativampi lukija toisinaan kaipaa viitteitä tietojen alkuperästä.

Omaelämänkertanakaan Tilinpäätös ei ole huono lukukokemus. Kirjassaan käsittelemiinsä aiheisiin ja tapahtumin Jakobsonilla on lähes poikkeuksetta kytkös. Hän on joko tuntenut tai edes tavannut maailmanpolitiikan päähenkilöt tai heidän neuvonantajansa. Jakobsonin diplomaattiura kaikkine käänteineen on käsitelty tutkimuksessa moneen kertaan, mutta Tilinpäätöksessä nousee esiin hänen toimintansa viimeisen 30 vuoden aikana. Vailla muodollista asemaa EVA:n jälkeen Jakobson on ollut Suomen keskeisiä toimijoita ja taustavaikuttajia. Yhtenä monista mainittakoon Jakobsonin puheenjohtajuus Viron totuuskomissiossa. Tilinpäätöksessä Jakobsonin taustavaikuttajan rooli tulee usein esiin, mutta kirjoittaja ei näistä tekemisistään mene pintaa syvemmälle. ”

Tämä arvostelu jatkuu vielä moninkertaisena pituudeltaan edellä olevaan kirjoituksen alkuosaan verrattuna. Se on ihan hyvä ja perusteellinen kirja-arvostelua Se on mielestäni myös mielenkiintoinen lukea omana kirjoituksenaan.

—

Vuonna 1998 perustettiin presidentti Lennart Meren aloitteesta Virossa kansanvälinen totuuskomissio tutkimaan menneisyyden vaiettuja tapahtumia. Komission tehtäväksi annettiin tutkia kolmea ajanjaksoa: neuvostomiehitystä vuosina 1939-1940, saksalaismiehitystä vuosina 1941-1944 sekä neuvostovallan aikaa vuodesta 1944 eteenpäin. Presidentti Meri kutsui Max Jakobsonin johtamaan komissiota.

Totuuskomissio antoi kesäkuussa 2008 lausuntonsa kahdesta ensimmäisestä ajanjaksosta.

11. Tulevaisuus? (2005)

Kirjoittaja Max Jakobson sanoo esipuheessaan mm.:

” Käsittelen tässä kirjassa Suomen kannalta ajankohtaisia kysymyksiä alkaen sotiemme seurauksista. Aiheita ovat Euroopan unionin kriisi, globalisaation vaikutukset, Venäjän ja Yhdysvaltain tilanteet, Israelin ja arabien suhteet sekä mitä tapahtuu lähinaapureissamme Ruotsissa ja Baltian maissa. ”

—

Osmo Soininvaara kirjoitti Helsingin Sanomissa 1.9.2005 mm. seuraavaa:

” Jakobsonin tulevaisuus keskittyy menneeseen. Väärin otsikoidussa kirjassa katsotaan maailmaa kovin länsimaisin siivin. Tartuin suurin odotuksin Max Jakobsonin kirjaan Tulevaisuus? Onhan Jakobson loistava kirjoittaja, joka osaa erottaa olennaisen epäolennaisesta. Erityisesti muistan ennustuksen, että sosialismin romahtaminen lopettaisi DDR:n valtion, koska sillä ei olisi identiteettiä ilman sosialismia. Miten Jakobson erittelisi nykyhetken olennaiset kehityslinjat ja projisoisi ne tulevaisuuteen? ”

—

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kirjoitti sanomalehti Kalevassa 1.9.2005 mm. seuraavaa:

” Heti kun kansakunnan tilinpäätös viime vuosisadalta on valmis, Max Jakobson alkaa budjetoida tulevaisuutta. Hän ei lähde kilpasille akateemisen tulevaisuudentutkimuksen kanssa. Jakobsonille tulevaisuus ei ole sellainen hengellinen yhtälö, jonka tuntemattomat muuttujat arvataan. Tulevaisuuden avain on menneisyys.

…….. (lyhennetty)

Ei ole niin, että vain pessimistit ovat oikeassa. Eikä niin että huonoimmat vaihtoehdot käyvät aina toteen. Tietysti huonoja ratkaisuja torjuva vaihtoehto ei sekään yleensä toteudu sellaisenaan, mutta jotakin se sentään voi vaikuttaa.

Tätä omaehtoisuutta korostaessaan Jakobson osoittaa myös ulkopuolisten synkkyyden profetioiden epäloogisuuden. Talvisodan aikana ne ihailivat lähes kritiikittömästi Suomen taistelua neuvostovaltaa vatsaan. Jatkosodan alettua ne moittivat Suomea samasta syystä. ”

Jukka Tarkan kirjoitus on noin 5 kertaa niin pitkä kuin edellä oleva näyte. Tätä arvostelua oli mukava lukea, sillä se oli sävyltään positiivinen Jakobsonia kohtaan.

12. Kohtalonvuodet (2008)

Kirjan alaotsikko on ”Suomi nousi, taipui ja selvisi”.

Kirjoittaja Max Jakobson sanoo Johdannossa mm.:

” Kansa eli kaikessa rauhassa Pohjolan itänurkassa, Ruotsin ja Venäjän välissä, keisarien etäisen hallinnon alaisena. Mutta vuosisadan vaihtuessa Suomi kohtasi kohtalonvuodet: Pietarissa alettiin vuonna 1899 vaatia Suomen kiinnittämistä Venäjän valvontaan. Suomessa syntyi isänmaallinen henki, mutta samalla äärivasemmistolainen yhteys Venäjän kommunisteihin.

Kun kesällä 1914 alkoi maailmansota, Suomea miehittivät venäläiset joukot, mutta Saksa valloitti Euroopan itäpuolen. Vuonna 1917 Venäjän keisari luopui vallasta ja saman vuoden lopulla Venäjää hallitsivat kommunistit, joita Saksan armeija tuki. Suurin osa Venäjän joukoista vetäytyi pois Suomesta, mutta äärivasemmistolaiset julistivat tammikuun lopulla 1918 hallitsevansa maatamme.

……… (lyhennetty)

Suomi pyrki yhdessä Ruotsin kanssa puolueettomuuteen.

Mutta kun Hitler on elokuussa 1939 sopinut Stalinin kanssa ja kääntyi länteen valtaamaan Ranskan ja Britannian, Suomi joutui odottamatta puna-armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Suomi menetti Viipurin läänin ja joutui vuokraamaan Hangon niemimaan Neuvostoliitolle, mutta säilytti itsenäisyytensä.

Kun Saksa kesäkuussa 1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon, Suomi aloitti jatkosodan: Hanko vapautettiin ja Viipurin lääni saatiin takaisin, huomattava osa Itä-Karjalaa miehitettiin.

…….. (lyhennetty)

Vihdoin Suomi oli jälleen suvereeni valtio. Maaliskuun 9. päivänä 1946 J. K. Paasikivi valittiin presidentiksi, ja hänen taitava toimintansa johti Neuvostoliiton kanssa huhtikuussa 1948 tehtyyn sopimukseen, joka hyväksyi Suomen pyrkimyksen pysyä suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella, siis itsenäisenä ja puolueettomana valtiona. ”

—

Uuden Suomen Puheenvuoro-osastossa ilmestyi 26.2.2012 Juhani Putkisen kirjoitus otsikolla ”Max Jakobson – yhä suomettunut vuonna 2008”. Otan tähän siitä lyhyen lainauksen:

” Ministeri Max Jakobsonin vuonna 2008 ilmestynyt kirja Kohtalon vuodet kertaa historiaa Suomen ja juutalaisten kannalta Ensimmäisestä Maailmansodasta vuoteen 1948. Jakobson kirjoittaa tapahtumista pääsääntöisesti oikein, mutta valitettavasti ns. neutraalisti – eli suomettuneesti. Hänellä on jostakin syystä jäänyt päälle moodi Venäjää ei saa ärsyttää, joten hän vaikenee Venäjän ja venäläisten kannalta kiusallisista asioista. ”

Tuo kirjoitus on aika pitkä tavanomaiseen kirja-arvosteluun verrattuna. Sen sävy on mielestäni liian ankara Jakobsonia kohtaan.

—

Itse en kokenut tuota kirjaa samalla tavalla kuin Juhani Putkinen. Minusta kirja on hyvä ja erityisesti historiaa vähän lukeville sopivan kokoinen sivumäärältään.

Olisin toivonut maailmansotien asioista tarkempaa tekstin oikolukua. Löysin sieltä joitakin pieniä asiavirheitä mielestäni. Tarkistin eräitä kirjassa annettuja tilastollisia sotahistoriallisia lukuja googlettamalla. Nuo virheet hieman häiritsivät Jakobsonin muuten sujuvaa kerrontaa.

Kuva 1. Ministeri Max Jakobson tilaisuudessa, jossa julkaistiin Jukka Tarkan teos ”Max Jakobson – Kylmän sodan diplomaatti”, Helsingissä 8.9.2010. Kuvan lähde on Lehtikuva, valokuvaaja Mikko Stig.