Menetettyä Kannasta 1930-luvulla: Metsäpirtti, Rautu, Kivennapa ja Kanneljärvi

Johdanto

Jatkan kahden edellisen kirjoituksen aiheita sodissa menetetyistä alueista. Tällä kertaa käsittelen Kannaksella lähellä valtakunnan rajaa sijainneita maalaiskuntia:

• Metsäpirtti
• Rautu
• Kivennapa
• Kanneljärvi

Verkosta löytyy paljon tietoa näiden luovutettujen alueiden historiasta.

Metsäpirtti

Pitäjä ulottui Laatokan rantaa pitkin vanhalta Venäjän rajalta Taipaleenjoen pohjoispuolelle. Maa on kauttaaltaan tasaista tai pehmeästi aaltoilevaa. Kallioita ei ole ensinkään. Vain matalat moreenikummut ja hiekkapenkereet antavat seudulle vaihtelua. Metsäpirtin asukasluku oli 4 880 asukasta vuonna 1939. (Asukasluku oli 5 080 toisen lähteen mukaan.)

Maatalouden ohella oli kalastus tärkeä elinkeino. Käytetyimpiä kalastuspaikkoja olivat Valkianenä, Saunasaari, Lotteensaari, Törötinranta, Tapparinranta ja Taipale. Taipaleenjoen kalastusoikeus kuului valtiolle. Sieltä saatiin runsaasti lohta ja Laatokasta muikkuja eli mujeita, siikoja ja nieriää.

Metsäpirtin väestö sijoitettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin kunttiin: Hinnerjoki, Kalanti, Karjala, Kodisjoki, Laitila, Lokalahti, Mynämäki, Pyhämaa, Pyhäranta, Uudenkaupungin maalaiskunta, Uusikaupunki, Vehmaa ja Yläne.

Kirjallisuutta:

1. Kuoppa, Eero: Pirttiläiset (Kotiseutu Ky Kuoppa, 1983). paikallishistoria
2. Kähäri – Viskari: Metsäpirtti (1953).
3. ”Metsäpirtti – entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta” (Metsäpirtin historiatoimikunta, 1953 ja 1956).
4. Muilu, Martti Juhani: Taipale-Metsäpirtti-Tappari (1988). sotamuistelma vuosilta 1939-1944
5. ”Muistojen kujaset – kyläkirja Metsäpirtin Lapanaisten kylästä” (Lapanaisten kyläkirjatoimikunta, 2005).
6. Myöhänen, Aune: Metsäpirtti, meille rakas (A. Wallin, 1985 ja 1989).
7. Myöhänen, Aune: Metsäpirtti meille rakas (Kirvesmäki kerho ry, 2019).
8. Pesonen, Ilmi: Metsäpirtin Saaroinen – elämää Laatokan äärellä (Metsäpirtin Saaroisten kyläyhdistys, 2013).

Kuva 1. Maisema Metsäpirtin Koukunniemessä 1930-luvulla. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi. Kuvan omistaja on Martti Peltonen.

Rautu

Maasto oli vaihtelevaa, kauniisti kumpuilevaa, lehtometsiä, petäjäkankaita ja kauniita pieniä järviä. Etenkin pitäjän länsi- ja lounaisosissa oli kukkuloita ja harjanteita, jotka kohosivat 180 ja jopa yli 200 metriä merenpinnan yläpuolelle. Metsät kasvoivat suurimmaksi osaksi mäntyä. Raudussa oli vuonna 1939 asukkaita 5 990 henkilöä. (Toisen lähteen mukaan asukkaita oli 5 910 henkilöä.)

Ennen vuotta 1917 Rautu eli Pietarin läheisyydestä. Kaupankäynti suurkaupunkiin oli vilkasta. Rajan sulkeuduttua maatalous kehittyi voimakkaasti, siitä tuli pitäjän pääelinkeino. Kuuluisiksi tulivat Raudun rotuporsaat. Teollisuutta edustivat muutamat sahalaitokset, limonaditehdas sekä muutamat myllyt ja paja.

Pitäjässä oli kaksi kirkkoa – Raudun luterilainen kirkko ja Palkealan ortodoksinen kirkko  sekä Profeetta Elian tšasouna.

Kirjallisuutta:

1. Hiltunen, Erkki, Rasta, Riikka ja Peltonen, Martti toim.: Suomi 100 – Metsäpirtti 100 (Eteläpohjanmaan Metsäpirttikeho, 2017).
2. Jäske, Eros ja Anttonen, Jaana: Rautu ja rautulaiset. III. Historiaa ja kansanelämää (Rautulaisten pitäjäseura ry, 1991).
3. ”Suvannon seutu 1917-1921, elämää ja ihmiskohtaloita”-kirja (Rautulaisten pitäjäseura ry, 2015).
4. Tiainen, Aimo: Kertomuksia Raudun asemalta (Rautulaisten pitäjäseura ry).
5. Tuokko, Kaino: Rajalla rauhatonta (Rautulaisten pitäjäseura ry, 2000).

Kuva 2. Raudun viimeinen luterilainen kirkko vuosina 1926 – 1939. Edellinen kirkko tuhoutui sisällissodassa vuonna 1918. Kuvan lähde on fi.wikipedia.org.

Kivennapa

Kivennapa oli suurin Kannaksen rajakunnista ja sillä oli myös pisin yhtenäinen raja Neuvostoliiton kanssa, 54 km. Viipuri – Pietari maantie kulki pitäjän halki. Vuonna 1939 asukkaita oli 10 000 henkeä. (Toisen lähteen mukaan asukkaita oli 9 910 henkeä.)

Maataloudesta sai toimeentulonsa 85% väestöstä. Viimeisinä vuosina erikoistuttiin perunan ja sokerijuurikkaan sopimusviljelyyn. Pitäjässä oli mylly ja sahalaitoksia monissa kylissä, samoin pienteollisuutta ja monipuolista palvelutoimintaa. Raivolan kotelotehtaissa tehtiin lähes kaikki Suomen savukerasiat. Raivolassa oli myös oma sähkölaitos.

Kivennavan väestöä sijoitettiin jatkosodan jälkeen seuraaville paikkakunnille: Eräjärvi, Hauho, Jämsä, Kangasala, Kuhmalahti, Lammi, Luopioinen, Längelmäki, Padasjoki, Pälkäne, Sahalahti ja Tuulos.

Kirjallisuutta:

1. ”Hartonen: rajakylä Kivennavalla” (Hartosen kyläkirjatoimikunta, 2007).
2. Huuhtanen, Elmi toim.: Evakkokierrosta tulimyrskyn alle – Kivennavan kekrolaiset ja Kekrolan puolustajat kertovat (1999).
3. Huuhtanen, Matti: Kekrolasta ja Kivennavasta (2005).
4. Huuhtanen, Pentti: Saarenmaa – Kivennavan pienin kylä (2011).
5. Ilonen, Kauko ym. toim.: Kivennapa kylästä kylään (1987).
6. Karskela, Sirkka: Kadonnut kotikylä (Gummerus, 1982), muistelma, jonka kuvat on toimittanut Esa Hämäläinen.
7. Kiuru, Paavo: Kivennapa – muistelmia ja kuvia entisestä kotiseudusta (toinen painos, 1961).
8. Kiuru, Uljas: Matka eiliseen – Kivennapa, Kannaksen lukko (1996).
9. Lattunen, Päivi toim.: Riihisyrjä – Suvenkylä, kyläkirja Kivennavalta (Riihisyrjän kyläkirjatoimikunta, 2012).
10. Mikkolainen, Emmi ym. toim.: Ikola – rakas kotikylä Kivennavalla (1996).
11. Nurminen, Laura toim.: Kivennapa – kirkonkylä, kotikontumme (2003).
12. Paavilainen, Kerttu ym. toim.: Rantakylä – kylä Kivennavalla (1992).

Kuva 3. Kansatanhuja opetellaan koulun pihalla, Kivennavan Ikolassa. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi. Kuvan omistaja on Emmi Mikkolainen.

Kanneljärvi

Kanneljärven kunta sijaitsi Keski-Kannaksella Viipurin ja Pietarin puolivälissä. Kunta erosi Uudenkirkon kunnasta vuonna 1925. Kunnan alueella oli paljon pienehköjä järviä ja jokia. Suurin, Suulajärvi ulottui kolmen kunnan alueelle. Asukasluku vuonna 1939 oli noin 3 500 henkilöä.  (Toisen lähteen mukaan asukasluku oli noin 3 800 henkilöä.)

Suulajärvi, Liikola ja Liikolan mylly Myllytuvan tarinoineen ovat kuuluisan kannakselaiskirjailijan Unto Seppäsen useissa kirjoissaan ikuistamat. Alkuperäiset alueen asukkaat olivat ”äyrämöisiä”. Myöhemmin alueelle muutti Savosta ja muualta uudisasukkaita, joita kutsuttiin ”savakoiksi”.  Kunnassa oli vuonna 1894 perustettu Kanneljärven kansanopisto, jossa oli oppilaita myös muualta Suomesta.

Kunta oli maatalousvaltainen. Raivolaan perustettiin rautaruukki. Mustanmäen aseman lähellä oli useita pärehöyläämöjä.  Sahalaitos perustettiin Hämeenkylään.

Kanneljärven väestöä sijoitettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin kuntiin: Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Pertteli, Salo, Suomusjärvi ja Uksela.

Kirjallisuutta:

1. Antin-Lahtinen-Launiainen-Mustonen: 300 vuotta Launiaisia – Kuuterselkä, kylä Karjalankannaksella (Launiaisten sukuseura, 2015).
2. Elonen, Meeri Maria: Valkoiset mustalaiset (Pilot-kustannus, 2004), pakinoita Kanneljärveltä.
3. Havia, Tapani: Kanneljärven evakkopoika – lapsuuskodin opinparret (2005).
4. Kähärä, Matti: Kanneljärven kansanopisto 90-vuotias (Lohja, 1984).
5. Moisio-Paavolainen: Kanneljärven opisto 100 vuotta (Gummerus, 1994).
6. Montonen, Paavo: Kanneljärvi – kahdeksan kylän pitäjä (1957).
7. Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä (Tammi, 1982). muistelma
8. Purhonen, Hannu: Unto Seppänen – Kannaksen kuvaaja (Myllylahti, 2002). elämänkerta
9. Terho, Hannu: Kanneljärven Sykiälän Kurppa-suku (1992).
10. Terho, Viljo E. toim.: Kanneljärvi 2 – kylästä kylään ja talosta taloon (1986).
11. Vesterinen, Joonas: Entisajan elämää Kuuterselän kylässä muistitietojen mukaan (Vesteristen sukuseura, 2008).
12. Vesterinen, Joonas: Kuuterselän kylä Kanneljärvellä (1996).

Kuva 4. Lounatjoen rautatieasema Kanneljärvellä 1930-lvulla. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi. Kuvan omistaja on Hertta Nousiainen.