Menetettyjä Kannaksen kuntia 4: Äyräpää, Vuoksela ja Valkjärvi

Johdanto

Luovutettujen alueiden kirjoitussarjassa on vuorossa Kannaksen seuraavat maalaiskunnat:

  • Äyräpää
  • Vuoksela
  • Valkjärvi

Kirjoitussarja luovutetuista Kannaksen, Karjalan ja Suomenlahden kunnista jatkuu vielä tämän jälkeen seuraavalla kirjoituksella, jossa esitellään: Muolaa, Heinjoki ja Viipurin maalaiskunta.

Otan mukaan taas kuvia Kannaksen ja Karjalan kansallispuvuista. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat seuraavat puvut: Äyräpään (naisen) puku ja Valkjärven (naisen) kansallispuku.

 

1. Äyräpää

Äyräpäässä oli vuonna 1939 asukkaita noin 6 100 henkeä. Äyräpää erosi itsenäiseksi kunnaksi vuonna 1924 Muolaan ja Vuokselan pitäjistä. Vuonna 1925 Vuosalmen kylä liitettiin Muolaasta uuteen Äyräpään kuntaan.

Kansakouluja oli yksitoista, joista ensimmäinen aloitti toimintansa vuonna 1884. Keski-Vuoksen yhteiskoulu toimi vuodesta 1924 alkaen.

Paikkakunnan maanlaatu suosi kaikkia viljakasveja ja varsinkin perunan viljely oli runsasta. Puutarhaviljelys oli maaperän ja ilmaston vuoksi tuottoisaa.

Äyräpäässä oli runsaasti sahateollisuutta. Huopateollisuutta edustivat Juvosen Huopa- ja kehruutehdas vuodelta 1918 sekä Karjalan Huopatehdas. Muista teollisuuslaitoksista mainittakoon mylly, puusepäntehdas ja Rämön veljesten korjauskonepaja. Pitäjässä oli myös virvoitusjuomatehdas ja sementtivalimoita.

Liikenneyhteydet olivat viimeisen vuosikymmenen aikana erinomaiset. Linja-autoliikenteen keskus oli Pölläkkälässä, josta yhteyksiä oli Viipuriin, Käkisalmeen, pitäjän eri kyliin ja naapurikuntiin.

Laivaliikenne Vuoksea pitkin Antreasta Kiviniemeen alkoi vilkkaana Paakkolan kanavan valmistuttua v.1895. Vesiteitä käytettiin matkustajaliikenteeseen ja sahateollisuuden tuotteiden kuljetukseen. Pölläkkälästä Vuosalmelle pääsi 400 m leveän Vuoksen yli moottorilautalla.

Rautatieliikenne vuonna 1928 valmistuneella Viipuri – Valkjärvi radalla oli vilkasta. Rautatieasemia Äyräpäässä oli neljä.

Äyräpään seurakunta perustettiin vuonna 1925. Väliaikainen kirkko vihittiin käyttöön lokakuussa vuonna 1925 ja uusi kirkko vuonna 1934. Uuden kirkon suunnitteli arkkitehti Oiva Kallio. Alttaritaulun maalasi taiteilija Laila Järvinen.

Kirkko tuhoutui talvisodassa. pelastettu kirkollinen esineistö on luovutettu Varkauden seurakunnan käyttöön.

Kirjallisuutta:

  • Huttunen, Pertti; Paakkinen, Markku ja Siitonen, Hannu: Kotka ja tuhat joutsenta – Äyräpään lintuparatiisi (Otava, 2003), lintuvesialueet, rantakasvillisuus, historia, kuvitettu.
  • Jääskeläinen, Lempi: Äyräpään kirkkopappi Henrik Makerland (Otava, 1954), historiallinen romaani.
  • Kiuru, Uljas: Vuosalmi aikakausien pyörteissä – matka eiliseen (Vuosalmen kylätoimikunta, 1996), paikallishistoria, Äyräpää.
  • Kähönen, Ester: Vanha Äyräpää. 2, Vuodet 1700-1870 (Helsinki, 1985), paikallishistoria.
  • Käkilehto, Martti: Simo Määttä – Karjalan Äyräpään kihlakunnasta Kuusamon Vuotunkiin (Suomussalmi, 2020), sukuromaani.
  • Laamanen, Jaana: Äyräpään Ärjy ja Äänisen Alkesandra (Tampere, 2019), elämänkerrat, haastattelut, kuvitettu.
  • Mäkelä, Reino: Kaksi Kannaksen kylää – muistelmia Äyräpään Kaukilasta ja Rahkolasta (Lahti, 1957), paikallishistoria.
  • Sarkkanen, Jaakko ja Repo, Kaino: Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944 (Muolaalaisten seura, 1952 ja 2002), paikallishistoria, kuvitettu.
  • Savolainen, Pentti ja Savolainen, Raimo: Savolaiset ja Vuosalmi – tarinakirja (Helsinki, 2017), sukukirja, Äyräpää.
  • Toim.: Äyräpää – muistojen kotiseutu (Äyräpään pitäjäseura, 1997), paikallishistoria, kuvitettu.
  • Vaari, Saima; Vaari, Johannes: Vuosalmi – kylä Vuoksen rannalla (Lahti, 1970 ja 1994), paikallishistoria.

 

Kuva 1. Osuuskauppa Äyräpään Pölläkkälän kylässä 1920-luvulla. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kuvan omistaja: Matti Salomaa).

Kuva 2. Mälkölän kylän kansakoulu Äyräpäässä 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (valokuvaaja: Eelis Tossavainen).

 

2. Vuoksela

Vuokselassa oli vuonna 1939 asukkaita noin 2 900 henkeä.

Vuokselan kunnan perustamispäätös annettiin vuonna 1914, mutta kunnallinen toiminta alkoi vasta vuoden 1917 alusta.

Vuokselan seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1914, jolloin siihen liitettiin Uudenkylän ja Päiväkiven kylät Valkjärveltä, Kuninkaanristin, Noisniemen ja Räihärannan kylät Sakkolasta sekä Vuosalmen kylä Muolaasta. Vuokselaan tultaessa ja sen alueella kuljettaessa jouduttiin kuntaa saartava ja jakava Vuoksi ylittämään lauttaa (lossia) käyttäen.

Vuokselan kirkko valmistui vuonna 1929 Virkkilän Lammasniemeen, Vuoksen pohjoisen laskuhaaran varrelle. Kirkon suunnitteli arkkitehti Ilmari Launis.  Kirkko on edelleen paikallaan ja tornissa on alkuperäinen risti.

Vuonna 1857 tapahtunut Vuoksen vedenpinnan lasku muutti maisemaa, synnytti runsaasti lietemaita, joista osa saatettiin viljaviksi pelloiksi. Vuoksela oli ennen sotia eräs luovutetun Karjalan peltorikkaimmista kunnista. (Vuoksen pintaa alennettiin tsaari Aleksanteri II:n käskystä ruoppaamalla ja avaamalla Kiviniemen kannakseen vedelle uusi aukko. Vuoksen pinta aleni aukon yläpuolella noin 4,5 metriä. Uutta maata viljelykseen saatiin kaikkiaan noin 20 000 hehtaaria.)

Vuokselan asukkaat evakuoitiin jatkosodassa 15. kesäkuuta 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tieltä ja sijoituskuntina olivat Pihlajavesi, Juupajoki ja Kuorevesi. Kunnantoimisto sijoitettiin tilapäisesti ennen kunnan lakkauttamista Haapamäelle.

Kirjallisuutta:

  • Juvonen, Veikko: Vuokselan kylät ja asukkaat – vuonna 1944 (Vuokselalaisten pitäjäseura, 1983), paikallishistoria.
  • Juntila, Paavo ja Ruohotie, Pentti: Sotiemme Vuoksela – elämää kodeissa ja isänmaata puolustaen (Vuoksela-Seura, 2007), muistelma, sotaveteraanit.
  • Kähäri, Matti: Vuoksela (Vuokselaisten pitäjäseura, 1965, 1988 ja 2003), paikallishistoria.
  • Nieminen, Tuula; Virkki, Taisto ja Vanhanen, Pekka: Vuokselan juhlakirja – sydämen asialla 1950-2020 (Vuoksela-Seura, 2023), järjestöhistoriikki.
  • Rontu-Andersson, Signe ja Rontu, Lasse (Muhos, 1992), murrepakinoita, kotiseutukuvaus.
  • Ryyppö, Väinö, toim.: Vuokselaa kuvina (Vuoksela-Seura, 1993 ja 1995), paikallishistoria. kuvitettu.

Kuva 3. Hirvisaaren kansakoulun oppilaat ja opettaja Saarelainen 1920-luvulla. Kuvan lähde on karjalanliitto.fi (Vuoksela-seuran arkisto).

Kuva 4. Maanviljelijä Aatu Karvisen mallitila Vuokselassa 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (Museovirasto).

Kartta. Valkjärven kartta ennen sotia. Kuvan lähde on luovutettukarjala.fi (kartan omistaja: Seppo Rapo).

 

3. Valkjärvi

Valkjärvellä oli vuonna 1939 asukkaita noin 7 700 henkeä. Valkjärvi oli itsenäisenä seurakuntana vuodesta 1738 lähtien.

Maasto on enimmäkseen kumpuilevaa moreenimaata. Peruskallio ei ole missään näkyvillä. Korkein kohta on Nirkkolasta länteen nouseva ja Mutajoen laaksoon laskeva 158 m korkea Harvojenhonkienmäki. Vesistöjä Valkjärven lisäksi on pohjoispuolella Raakolanjärvi ja siitä itään pikkujärvien vyöhyke Saenjoelle asti sekä pohjoisrajalla Vuoksi ja länsirajalla Punnusjärvi.

Elinkeinona oli pääasiassa maatalous, jonka liitännäisinä olivat monet myllyt ja sahalaitokset. Kotiteollisuus, kärryjen ja muiden ajokalujen valmistus oli hyvin tärkeä tulonlähde monelle valkjärveläiselle. Näitä myytiin Viipurin markkinoilla.

Kirjallisuutta:

  • Alaja, Airi toim.: Valkjärven Nurmijärvi – kylä kolmen järven kainalossa (Jyväskylä: Gummerus, 2000), sukututkimus, paikallishistoria.
  • Hottinen, Onni: Muistojemme Järvenpää – koulupiiri Valkjärvellä (Keuruu: Otava, 2001), paikallishistoria, muistelma, kuvitettu.
  • Myllyniemi, Maila toim.: Valkeamatka. Valkeamatkan-Lankilan kylän ihmisiä ja elämää Valkjärvellä 1890-1944 (Keuruu: Otava, 2004), paikallishistoria, murteet.
  • Raninen, Tarja toim.: Muistojen kujasilla Valkjärven Nousealassa (Nousealan kylätoimikunta, 1995), paikallishistoria, muistelma.
  • Sallinen-Gimpl, Pirkko: Karjalan perinneruoka. Valkjärvi ja Vuoksela (Karjalan liitto, 1998), ruokaperinne.
  • Seppänen, Unto toim.: Valkjärvi – pitäjä kohtaloitten Kannaksella (Valkjärven historiatoimikunta, 1953), paikallishistoria, karttoja.
  • Sihvo, Hannes toim.: Ajan kuvia Valkjärveltä (Valkjärvi-säätiö, 1992), paikallishistoria.
  • : Valkjärvi, pitäjä kohtaloitten Kannaksella. 2, Kylä kylältä talo talolta (Valkjärven pitäjäseura, 1985), paikallishistoria.
  • Vanhanen, Riitta: Mielesjärveltä Piisterinmäelle – Nirkkolan koulupiiri Valkjärvellä (Keuruu: Otava, 2001), kotiseutukuvaus, kuvitettu.
  • Virkki, Leila: Vuoksen kylätien varrella – Uosukkalan koulupiiri Valkjärvellä (Keuruu: Otava, 2009), paikallishistoria, kuvitettu.

Kuva 5. Valkjärven kirkonkylää 1930-luvun lopussa. Kuvan lähde on finna.fi (Museovirasto, valokuvaaja Heikkilän valokuvaamo).

Kuva 6. Valkjärven rautatieasema 1930-luvulla. Kuvan lähde on finna.fi (valokuvaaja: K. Harju).

Kuva 7. Kuvan lähde on Jämsän Seutu -lehti 28.6.2018.

 

KANSALLISPUKUJA

Neljässä aikaisemmassa kirjoituksessa on esitelty tätä ennen yhteensä 12 kansallispukua.

Puku 13.  Äyräpään (naisen) kansallispuku. Sen kokosi vuonna 1968 Toini Inkeri Kaukonen. Kuvan lähde on karjalainennuorisoliitto.fi.

Aikuinen nainen käyttää päähineenä joko nyrkinkokoista huntua tai kirjailtua sorokkaa. Tytön päähine on leveä säppäli tai punainen silkkinauha.

Puku 14. Valkjärven (naisen) kansallispuku. Hilkka Vilppula täydensi vuonna 1978 mallin, josta Tyyne Vahter oli julkaissut piirroksen vuonna 1953. Kuvan lähde on karjalainennuorisoliitto.fi.

Neidon päähine on säppäli tai silkkinauhat, jotka perinteisesti kiedottiin nutturan ympärille. Aikuinen nainen käyttää päähineenä kansallispuvun kanssa nyrkinkokoista huntua.

 

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu