Miehet kertovat Suomussalmen ja Raatteen tien taisteluista talvisodassa
Tämä on talvisotaa käsittelevän kirjoitussarjan 5. osa.
Kuva 1. Raatteen tielle jäänyttä puna-armeijan 44. Jalkaväkidivisioonan kalustoa. SA-kuva.
Johdanto
Suomalaiset miehet saavat omalla äänellään kertoa suoraan, mitä he ovat kokeneet talvisodassa. Tekstin loppuun on lisätty 3 dokumenttivideota tästä aiheesta.
Kaikki nämä kertomukset on poimittu kirjallisuudesta.
1) Suomussalmi palaa
Seuraava on ote kirjasta Mika Kulju: ”Raatteen tie, Talvisodan pohjoinen sankaritarina” (2007):
” Suomussalmen suunnan joukkojen johtajaksi komennettiin 6. joulukuuta majuri Kaarle Kari, joka oli aiemmin toiminut Pohjois-Suomen Ryhmän esikunnassa operatiivisen osaston päällikkönä. Kaikki Suomussalmen kirkonkylän alueella olleet suomalaisvoimat yhdistettiin Ryhmä Kariksi.
Heti Suomussalmen suunnalle saavuttuaan Kari päätyi esittämään kirkonkylästä luopumista, sillä tilanne oli muodostunut suomalaisten kannalta kriittiseksi. Venäläisiä ei saatu pysäytettyä, ja käytännössä talvisodan kahdeksan ensimmäistä päivää suomalaiset joukot perääntyivät koko ajan toivottomissa viivytystaisteluissa. Suomussalmen kirkonkylä evakuoitiin itsenäisyyspäivänä.
Raskaan päätöksen tehneet suomalaiset päättivät polttaa kirkonkylän, jotta venäläiset eivät saisi joukoilleen majoitus- ja huoltotiloja. Osaksi pakokauhun vallassa siviilit veivät mukanaan kaiken, minkä jaksoivat kantaa. Avoimista kaupoista ja varastoista otettiin mukaan ruokaa ja vaatteita. Kirkonkylä roihahti tuleen 7. joulukuuta kello 18 ja 19 välillä, jolloin puna-armeijan joukkoja juoksi jo Kiantajärven jäällä. ”
2) Veteraanit kertovat
Tässä on valitsemiani sotaveteraanien muistelmia K. E. Salmisen kirjasta ”Suomussalmen taistelijat kertovat” (2007):
(Suomussalmella) Vääkiön tie oli kerran siinä Alajärven seutuvilla aivan meikäläisiä täynnä, kun päälle jyrräsi seitsemän vihollisen pommikonetta. Suuret valkeat vanat vain jäivät pakkastaivaalle niiden jälkeen.
Se oli kirkas aamu, joten lentäjät tuskin olivat huomaamatta meidän rivistöjä tiellä. Ehkä he kuitenkin päättelivät, ettei niillä main voinut olla muita kuin heikäläisiä – matkalla Ouluun, ja jättivät pomminsa pudottamatta. Yksi meidän upseerikin ratsasti valkoisella ratsulla kuin jokin politrukki konsanaan.
Oli miten oli, mutta me lakosimme kyllä varmuuden vuoksi vähän äkkiä metsän suojaan.
(Paavo Isotalo, Rauma, Polkupyöräpataljoona 6:n alikersantti)
—–
Meille sattui siinä Hulkonniemellä semmoinen tilanne, että vihollinen tulitti meitä yhdestä montustaan kahdella konekiväärillä. Pääsimme kymmenkunnan metrin päähän, kun ryssät avasivat tulen ja yhdeltä meikäläiseltä meni silmä ja toiselta jalka. Ehtivät muutaman satsin ampua, kunnes ne saatiin kuriin.
Siinä oli nimittäin meillä oikein riski mies, Väinö Lämsä Mustamaalta. Hän heitti monttuun käsikranaatin ja konepistoolimiehet hoitelivat lopun. Kaikki iivanat kaatuivat sinne monttuunsa.
Venäläiset lähtivät pois poteroistaan vasta viime tipassa. Niitä kaatui siinä meidän hyökkäyksessä kaikkiaan pari- ja puolisataa.
Niillä näytti olevan melko huonot kamppeet, ei minkäänlaisia käsineitäkään. Ne olivat vetäneet käsiinsä kylmää vastaan mustaa tykinrasvaa.
Venäläiset kokeilivat vähän väliä asemissaan konekivääreitä. Pitivät ampumalla niitä sulina, kun pakkaset olivat aivan hirveitä.
(Johan Kukkohovi, Vaala, Kajaanilaispataljoonan alikersantti)
—–
Suurin osa niistä Käkimäen venäläispakenijoista lähti painumaan Kiantajärvelle. Eivät ne enää pyrkineet pohjoisen kautta Juntusrantaan, vaan oikaisivat jäätielleen, jota pitkin kirkonkylän vanjatkin olivat päässeet livistämään.
Kiannanniemen koulu oli ollut vihollisen sidontapaikkana. Verisiä sideharsoja oli ja ensiapupakkauksiakin sellaiset määrät, että ne riittivät meille koko talvisodan loppuun asti. Uutta, vielä pakkauksissa olevaa sairaalakalustoakin nähtiin.
Minulla oli käytössä konepistooli koko Suomussalmella oloajan. Ryhmän varsinaisesta konepistoolimiehestä ei ollut vanhan iän takia tosipaikan tullen mihinkään. Neljä rumpulipasta ja kaksi käsikranaattia piti kuljettaa aina mukana.
Hiihtelin niiden pakoon pyrkivien ryssien perässä. Veriset tossupolut suuntautuivat itään ja niitä oli helppo seurata. Siellä täällä väsähtänyt punasolttu oli lyönyt kiväärinsä hankeen pystyyn ja luopunut sen rahjaamisesta. Osa oli istuskellut lumessa ja putsannut haavoittumiskohtiaan. Monia löytyi kuoliaaksi jäätyneinä. Voimat olivat ehtyneet, kun lunta saattoi olla polvien yläpuolelle asti. Ouluun meno oli vaihtunut menehtymiseksi korpimaan ankaran talven keskellä.
(Veikko Kauppi, Hinnerjoki, Polkupyöräpataljoona 6:n alikersantti)
—–
Olin Sissipataljoona ykkösen miehiä, luutnantti Raidan komppaniassa ja vänrikki Hytin joukkueessa. Tapaninpäivänä purettiin rensselit junasta Kajaanissa, yö kului jonkin koulun lattialla ja seuraavana päivänä kärsittiin avonaisten kuorma-autojen lavoilla 30-asteen pakkasta ja viimaa. Minkäänlaisia pressuja ei suojaksi löytynyt.
Vähän ennen Hyrynsalmea ajettiin äijät pois lavoilta ja pantiin talsimaan viitisen kilometriä, että paikat vähän notkistuisivat. Joskus yöllä yhden maissa oltiin sitten Haukiperän lossin maisemissa. Siinä oli kenttäkeittiö ja saatiin saikkaa, voita ja sokeria. Patruunat ja käsikranaatit jaettiin siinä meille myös.
Kun tee oli juotu, lähdettiin hiihtämään kohti Raatteen tietä. Taisteluja oli pohjustettu varmaankin paikallisten soturien toimesta siten, että suurin piirtein puolen kilometrin päähän tietä oli hiihdetty suuntalatu. Se auttoi valtavasti iskuissa Ukrainan poikia vastaan.
(Martti Huhtamaa, Eurajoki, Sissipataljoona 1:n sotamies)
—–
Olin kranaatinheittimellä ammuksien lataajana. Tultiin Tampereelta Suomussalmelle kahden heittimen kanssa. Niin niukasti käytettiin ammukset, ettö jäikö vain kolme-neljäkymmentä käyttämättä, kun taistelut loppuivat. Niitä oli kyllä ihan riittävästi viimeiseen taistelupäivään asti.
Kirkonkylän suunnalla ammuttiin kuusi hyökkäysvaunua samaan läjään. Kolmesta menivät telaketjut poikki. Seuraavana yönä venäläiset hilasivat pari vaunua pois ja neljä jäi tukkimaan tietä.
Siellä Kuomasjoella pidettiin toista heitintä varalla ja vain toisella ammuttiin. Vihollista pidettiin heittimellä kurissa ampumalla häirintää. Kun ne yrittivät tulla Raatteen tietä pitkin länteen, niin katsoivat parhaaksi palata kranaattitulen takia takaisin. Eivät rohjenneet tulla tien reunojakaan pitkin, kun huomasivat siellä suomalaisten hiihtoladut.
(Rauno Kortehisto, Valkeakoski, Kenttätäydennysprikaatin kranaatinheitinosaston sotamies)
—–
Osa venäläisten siihen Raatteen tien varteen tekemistä poteroista oli jäänyt kesken. Kyllä ne olivat yrittäneet niitä tehdä, vaan maatkin olivat niin jäässä, että kesken monilta jäi. Tulivat varmaan myös häirityksi meikäläisten toimesta.
Niitä oli semmoisia suomalaisporukoita, jotka menivät ihan minne halusivat. Toinen puoli joukkueesta suojasi tulella ja toinen eteni lähemmäksi iivanoita. Näin mentiin vuoroin ja homma toimi. Siellä vihollisen puolella ei kerta kaikkiaan säästynyt elävänä kukaan, kun ne ottivat jonkun paikan kohteekseen.
(Hugo Karhu, Vaala, 17. Pioneerikomppanian korpraali)
Kuva 2. Erillispataljoona 16:n taistelijoita Kiantajärven tuntumassa 1.1.1940. SA-kuva.
3) Tauno Karjalaisen muistoja Raatteen tiestä
Muistelija Tauno Karjalainen syntyi 22.5.1915 Vuolijoella. Hän muutti Ouluun Pateniemeen vuonna 1927 Oulu-yhtiön palvelukseen Pateniemen sahalla. Hän palveli talvisodassa Kenttätykistörykmentti 9:ssä Suomussalmella ja Kuhmossa. Haastattelu on julkaistu kirjassa ”Oulu ja oululaiset sodassa 1918 ja 1939-1945, Oulun Veteraanikirja” (2002). Aluksi Tauno Karjalainen kertoo ajoista ennen talvisotaa. Koska sota ei ollut vielä alkanut, oli hänet joukkonsa mukana siirretty Turkuun. Siitä eteenpäin hän kertoo näin nauhoituksesta kirjoitettuna:
” Sitten siinä tuli vähän kiire ja meijät siirrettiinkin sitten Suomussalmelle ja sinne Raatteen tielle. Ja me kun tultiin sinne Suomussalmen kirkolle silloin. Vaan siihen se pysähty sitten. Siinä minäkin pikakiväärillä jouvuin kokeilemaan ensimmäisen kerran tositilanteessa. Siitä alako sota.
Siellä Raatteen tiellä minä otin jo henkilökohtaisesti vankejakin. Venäläiset oli tehny siellä Raatteen tien varressa korsuja, pitkiä korsuja. Sieltä niitä ajettiin pois ja siinä minä otin ensimmäisen vanginkin. Minä kattelin, kun niitä venäläisiä ajoneuvoja oli siinä. Niin yksi ajoneuvo oli muun muassa hevosajoneuvo. Minä sitten tutkin sitä siinä. Sen keulassa oli laatikko, se oli käsikranaatteja täynnä. Minä katoin, että mitä siellä kärryssä oli, niin yhtäkkiä tullee ukko sieltä korsusta.
Minän näytin sille ukolle merkkiä ja näkihän se itekin se venäläinen, että tossa mennee teikäläisiä, että meehän hännille. Niin se meni ja siellä kun se meni siellä hännillä, niin sieltä se mulle vilkutteli, että täällä mennään. Piippalakki sillä oli päässä niinku oli niillä venäläisillä sotilailla. ”
4) Toivo Vuorela kohtasi vihollisia
Toivo Vuorela kirjoitti Kansa Taisteli -lehden numerossa 4/1960 seuraavan tapahtuman Raatteen tien suunnalta joulukuussa 1939:
” Kuudennen ja seitsemännen päivän välisenä yönä puserteli pakkanen huurteisilla sormillaan elohopeat alle 30 miinusasteen. Päivällä vallinnut lauha ilma oli kastellut saappaat, ja ne jäätyivät – ja monen saappaan sisällä jäätyi myöskin jalkaterä osittain. Näin kävi varsinkin niiden miesten, jotka joutuivat varmistustehtävissä hiihtämään Kiantajärven länsirantoja tai seisoskelemaan vartiopaikallaan ankarassa pakkasessa. Sinä yönä tapahtui paljon asioita. Vanha Suomussalmen kirkonkylä paloi. Valtavat tulenlieskat kohosivat kohden taivasta. Vuosikymmenien ja satojen vuosien työ tuhoutui muutamassa hetkessä. Tulenlieskat valaisivat vain pienen ajan pohjolan pimeää yötä ja lämmittivät maahan tunkeutuneen vihollisen väsyneitä miehiä.
Talvipäivä alkoi herätä. Hämärässä paukahtelivat käsiaseet räiskähdellen. Luodit viuhuivat viheltäen ja kranaattituli yltyi taas. Tällöin totesin, että joukkueemme oli sekaisin. Mies siellä, toinen täällä. Mitään taisteluryhmitystä ei enää ollut, ja kyseltiin, missä vihollinen? Joukkueen varajohtajan ominaisuudessa aloin ryhmittää noita säikähtäneen ja epävarman näköisiä miehiä jonkinlaiseen ketjun tapaiseen. Lopulta selvisi, mihin saakka vihollinen oli tunkeutunut. Lossituvan seutuvilla noin 60-70 metrin päässä paineli epämääräinen ryhmä valkokaapuisia olentoja – vihollisia. Olin saanut kootuksi yksitoista miestä vastaiskuun. Lähdimme ketjussa kohti lossitupaa. Kaksi näistä yhdestätoista kaatui ja seitsemän haavoittui. Tässä taistelussa näin vihollisen ensimmäisen kerran silmästä silmään. ”
5) Lauri Kilpeläinen hiihti Raatteen tien taakse
Tämä on Lauri Kilpeläisen kertoma tarina kirjassa ”Oulu ja oululaiset sodassa 1918 ja 1939-1945”. Hän syntyi 15.6.1914 Kemissä, mutta muutti sitten Ouluun. Asepalvelukseen hän astui Pohjan rykmenttiin Kuopioon syyskuussa 1939. Hän kertoi haastattelijan nauhalle seuraavaa:
” Sitten kun se meijän porukkahan oli nuorta porukkaa ja hiihtotaitoisia kaikki, niin meille tuli komennus hiihtää sieltä metsien läpi sinne Ylävuokin kyllään, Raatteen tien suuhun tuonne itärajalle. Ja sillon täytettiin leipälaukut muonalla ja sanottiin, että sitte joskus saatte lissää, että enempää ei oo. Sitä hiihettiin sinne. Venäläiset oli jo Raatteen tielle tullu. Siittei päässy minkäänlaisella kulkuneuvolla viemään muonaa eikä mittään. Se oli kaikki, mitä meillä oli repussa, sitä evästä. Ja me mentiin sinne Ylävuokin kyllään ja se oli kylä tyhjennetty.
Kylä oli tyhjä ja navetat oli tyhjänä. Se oli karja ajettu sinne tunkiolle ja sinne tapettu. Se oli vain yks poika jääny sinne yhteen talloon. No sehä oli aivan selvä, että se oli jääny sitä varten, että se kattoo, ketä tullee ja kuinka palio ja vie sitte tietoa. Ja tämän ne tietenki meijänki upseerit ymmärsi, ja ne anto pojan olla vappaasti ja panivat vain vartioon. Sitte ku se yöllä yritti mennä rajan yli, nii sitte ne otti sen kiinni.
No meijän tehtävänä oli sitten sulukia Raatteen tien Venäjän puoleinen suu, ettei sieltä pääse venäläiset takasi perrääntyy, jos olis tarve. No sitä ajettiin mettää kahta puolta ryteikköjä sinne tielle. Se tehtiin sillä tavalla, että murros tehtiin ja sitte oli taas tyhjää ja sitte oli taas murros. Sitä saatto olla jonku useamman kilometrin matkalla näitä murroksia. ”
6) Martti Avelan kirjoittama taistelukuvaus
Kuusamon pataljoonan ensimmäisen komppanian päällikkö oli Torniossa syntynyt Martti Avela, joka teki sotien jälkeen ansiokkaan uran Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Luutnantti Avela kirjoitti Alasalmen taisteluista sotapäiväkirjoihin erillisen liitteen. Tekstistä saa hyvän kuvan venäläisten kohtaloista 14.12.1939. Sen lähde on edellä mainittu Mika Kuljun kirja ”Raatteen tie, Talvisodan pohjoinen sankaritarina”:
” Aloitti vihollinen hyökkäyksen Piispajärven yli, levittämänsä savun suojassa. Kovan huudon ja molotuksen jälkeen lähti massa laskeutumaan jäälle, mutta saatuaan kiivaan tulen vastaansa palasi nopeasti takaisin. Samanaikaisesti yritti pienempi vihollisten osasto vasempaan sivustaamme, mutta osa tuhottiin loppujen paetessa. Useaan otteeseen yritti vihollinen myöhemminkin saada joukkojaan liikkeelle, mutta turhaan.
Toinen joukkue, joka oli vuorollaan etulinjassa vasemmalla, ilmoitti vihollisen partion päässeen tieojia hyväkseen käyttäen tunkeutumaan asemoien sisään. Koska partiosta ei ollut tarkempaa tietoa lähetettiin oma partio tarkastamaan maastoa. Siitä huolimatta pääsi kaksi vihollista, eräs poliittinen komissaari ja eräs viestimies, noin 40 metrin päähän komentoteltasta. Vihollisilla oli leipälaukut täynnä käsikranaatteja. Vartiomiehen hälyttäessä pakenivat ryssät, mutta oma partio tuhosi miehet eräälle suolle. ”
Kuva 3. Kotiseudulle palaavia evakkoja Suomussalmen kirkonkylällä keväällä 1940. Kuvan lähde on Kainuun Museon kuva-arkisto/Veikko Kanninen, Kainuun Sanomat.
Raatteen tien taistelujen muistoja kunnioitetaan
Suomussalmella on ”Raatteen portti”-niminen matkailukohde, joka on auki toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. Siellä on sekä talvisodasta että jatkosodasta kertovat näyttelyt. Käytyäni itse paikan päällä voin suositella Suomussalmen Raatteen tien näyttelyjä ja muistomerkkejä.
Suomussalmen kunta on tehnyt hyvän sotahistoriallisen sivuston tästä aiheesta. Tällainen paikkakunnan historiaa kuvaava teksti löytyi Suomussalmen kunnan internet-sivustolla kohdasta Suomussalmen sotahistoria:
” Hyökkääjien vangeiksi Suomussalmella jäi 266 siviilihenkilöä, jotka siirrettiin rajan taakse Kintismäen työleirille. Siellä menehtyi 13 ihmistä. Eloonjääneet palautettiin takaisin Suomeen kesäkuussa 1940. Suomussalmen pitäjän rakennukset poltettiin sitä mukaa, kun suomalaiset joutuivat peräytymään. Pahinta tuhoa kärsivät hyökkäysurina olleiden teiden varret – Raatteen tie, Suomussalmen kirkonkylästä Kuusamoon johtava tie Piispajärvelle saakka sekä Juntusranta ja sen ympäristö. Lisäksi poltettiin Ylä- ja Ala-Vuokki, Saarivaara, Kuivajärvi ja Marjokylä. Kaiken kaikkiaan Suomussalmen kunnan alueella poltettiin n. 270 taloa. Tuhojen rahallista arvoa ei voida mitata.
Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut osoittivat, että teknillinen ylivoima ei talvella päässyt vaikuttamaan, vaan ratkaisun toi jalkaväen taistelija ja hänen tottuneisuutensa metsätaisteluihin. Neuvostosotilas taisteli loppuun asti, sillä hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. ”
+ + +
Olen kirjoittanut aikaisemmin osittain saman tekstin 29.11.2020 osoitteessa eino-lukee-ja-kertoo.fi. Jätin siitä pois sotilashuumorin ja lisäsin siihen sotaveteraanien muistelmat K. E. Salmisen kirjasta.
Tässä on 3 dokumenttivideota Raatteen tien taisteluista. Ne on tehnyt Matias Tuomelan työryhmä Suomen veteraanien kunniaksi:
Video 1. Vapaaehtoisena Raatteen tiellä, 1. osa (2008). Sen kesto on 9½ minuuttia.
Video 2. Vapaaehtoisena Raatteen tiellä, 2. osa (2008). Sen kesto on 8½ minuuttia.
Video 3. Vapaaehtoisena Raatteen tiellä, 3. osa (2008). Sen kesto on 6 minuuttia.
Vain kukkivat kummut nuo kalmistoiden
lie kaikki mi’ jäljellä on. Siell’ lepää nyt sankarit Suomussalmen, Summan, Raatteen ja Kollaanjoen.
Ilmoita asiaton viesti
Yah, Suomussalmen nuorimmaiset olivat 18 -vuotiaita (kai) eli 1921 syntyneitä, eli nyt 102 -vuotiaita. Lieneeköhän yhtään jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsena sain useasti kulla tämän laulun Lauantain toivotuista levyistä. Yle soitti sitä heti sodan jälkeen, mutta vähitellen se jäi pois 50-luvulla. Tehtaankadulta kai tuli ohje, että se on fasistinen sävellys, eikä ole sovelias Suomen radiossa soitettavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni oli talvisodan suurhyökkäyksessä pahimmassa paikassa, Summan lähteenlohkolla. Erillisiä kranaatin räjähdyksiä ei erottanut, kaikki oli yhtenäistä jylinää.
Hänen taktiikkansa oli hypätä aina uuteen kranaatinkuoppaan sillä perusteella, että ei tykki koskaan ammu kahta kertaa peräkkäin ihan samaan paikkaan. Näytti toimineen se taktiikka ja niin toimi vielä jatkosodassakin samassa paikassa.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=QVBp803Ma-I
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on nippu sodanaikaisia sanomalehtiä. 02.01.-40 Hesari kirjoitti päämajan tilannetiedoituksen -39 viimeiseltä päivältä.
Suoritettujen taisteluiden tuloksena saavuttivat joukkomme 29.12. ja 30.12. itärajalla Suomussalmella Kiantajärven länsipuolella suuren voiton. Vihollisen 163. divisioona lyötiin täydellisesti hajalle ja tuli se suurimmaksi osaksi tuhotuksi. Divisioonan rippeet harhailevat osittain hajallaan metsissä, osittain peräytyvät joukkojemme takaa-ajamina Juntusrantaa kohti. Maaston puhdistus Kiantajärven ympärillä jatkuu.
Sotasaaliina on tähän mennessä kerätty 27 erilaista tykkiä, 11 hyökkäysvaunua, 2 panssariautoa, 4 ilmatorjuntakonekivääriä, 150 kuorma-autoa, 400-500 ajoneuvoa käsittänyt kuormasto, 250 eloon jäänyttä hevosta, 12 kenttäkeittiötä ja runsaasti muita aseita ja tarvikkeita.
Vihollisen tappiot kaatuneina nousevat tuhansiin. Sallan suunnalla hyökkäsi vihollinen asemiamme vastaan, mutta heitettiin vastaiskulla takaisin. Kaksi hyökkäysvaunua tuhottiin.
Laatokan koillispuolella jatkui 29.12. alkanut taistelu koko eilispäivän, kaikki vihollisen hyökkäykset on torjuttu ja 9 hyökkäysvaunua tuhottu.
Karjalan kannaksella hyökkäsi vihollinen Laatokan jäätä pitkin. Hyökkäys torjuttiin. Muualla kannaksella pääasiassa tykistötoimintaa, joka kehittyi muutamin paikoin sangen voimakkaaksi. Kuusi hyökkäysvaunua tuhottiin päivän taisteluissa. Volossulan ja Keljan taistelukentiltä on tähän mennessä kerätty sotasaliina 450 kivääriä, 81 konekivääriä, 57 pikakivääriä, 50 automaattikivääriä, 16 kiikarikivääriä, 9 panssarintorjuntatykkiä ja ammuksia niihin, radioita, puhelimia ym. Muilla maarintaman osilla partio- ja tykistötoimintaa.
Ilmoita asiaton viesti