Panssarintorjuntaa talvisodassa ja jatkosodassa

Kuva 1. Neuvostovalmisteinen 45 mm panssarintorjuntakanuuna m/1932. Kuvan lähde on Wikipedia.

Panssarien torjunta-aseet talvisodassa

Kun otetaan huomioon, että Venäjä menetti Talvisodan taisteluissa 3543 hyökkäysvaunua, niin suomalaisten taistelijoiden taitoa on ihmeteltävä. Noista vaunuista suomalaiset tuhosivat 2268 ja muut 1275 menivät muista syistä, esim. teknisiin vikoihin. Edellä olevat luvut ovat virallisia myöhemmin varmistettuja tilastoja.

Sotaa piti käydä lähinnä niillä aseilla, jotka oli hankittu ennen sotaa. Panssarintorjunta olikin Suomessa laiminlyöty 1930-luvulla. Paljon hyviä miehiä menetettiin panssarintorjunnan heikkouden vuoksi. Jouduttiin käyttämään tilapäisvälineitä kuten ”Molotovin koktaileja” eli polttopulloja. Talvisodassa tehokasta Boforsin 37 mm pst-tykkiä Suomella oli vain 112 kpl ja niihin 32 000 ammusta.

Kasapanos oli pioneeripataljoonassa palvelleen kapteeni Kaarlo Tuurnan vuonna 1936 kehittelemä panssarintorjunta-ase. Panosta käytettiin panssareiden lisäksi myös pesäkkeitä vastaan. Panoksen rakenne oli seuraavanlainen: räjähteet oli sijoitettu puisen varren päässä olevaan metallilaatikkoon, räjäytin ja sokka sijaitsivat varressa. Panoksessa käytettiin saksalaisen M/32-käsikranaatin räjäytintä. Noin 2 – 6 kilon kasapanos oli riittävä tuhotakseen jokaisen talvisodassa käytetyn panssarivaunun, mikäli se räjäytettiin panssarivaunun moottoritilan kannella. Panoksen vaadittava koko riippui vihollisen panssarivaunun mallista ja koosta.

Sotasaaliina saatiin vallattua 100 pst-tykkiä. Erityisesti venäläisiltä saatiin sotasaaliina hyviä 45 mm panssarintorjuntakanuunoja eli piiskatykkejä. Tykkimalli osoittautui oivalliseksi talvisodan taisteluissa. Yksinkertaisena, helppokäyttöisenä, kevyesti liikuteltavana ja tarkkana aseena se oli suosittu niin puna-armeijan kuin aseita sotasaaliiksi saaneiden suomalaistenkin keskuudessa. Suomi sai talvi- ja jatkosodan aikana satoja piiskatykkejä sotasaaliiksi ja siitä tuli suomalaisten eniten käyttämä panssarintorjuntatykki sotien aikana.

Panssarimiina m/36 suunniteltiin Suomen panssaritorjunnan aseeksi. Miinan suunnittelusta vastasivat everstiluutnantti Raatikainen ja everstiluutnantti Pylkkänen. Sen leveys oli 31 cm, korkeus 13 cm ja paino 5½ kg. Panssaroidun ajoneuvon laukaistessa miinan katkaisee räjähdysvoima telan ja rikkoo telapyörästön.

Kuva 2. Kasapanos, munakäsikranaatti, varsikäsikranaatti ja polttopullo. Kuvan lähde on kirja ”Talvisodan Pikkujättiläinen”, WSOY Porvoo 1999.

Venäläisiä panssarivaunuja talvisodassa

T-26 oli neuvostoliittolainen kevyt panssarivaunu, joka perustui brittiläiseen Vickers 6-ton -vaunuun. T-26:sta oli kahden ja yhden tornin malli. Aseistuksena oli pikakiväärit, 37 mm tykit tai yksi torni 45 mm tykillä. Vaunu painoi 10,3 tonnia. Sitä käytettiin talvisodassa, jossa se osoittautui haavoittuvaksi panssarintorjunta-aseille. Suomalaiset saivat suuren määrän vaunuja sotasaaliiksi.

Espanjan sisällissodassa tasavaltalaiset saivat vuonna 1933 yhteensä 281 kappaletta T-26:n mallia, jotka havaittiin ylivoimaiseksi Saksan Panzerkampfwagen I:een nähden. Neuvostoliitossa vaunua käytettiin sodan loppuun asti vielä taistelussa japanilaisia vastaan vuoden 1945 elokuussa.

T-28 oli Neuvostoliiton ensimmäinen keskiraskas panssarivaunu. Se otettiin käyttöön vuonna 1931. T-28:ssa on yksi iso torni, jossa oli KT-28-mallinen haupitsi ja kaksi pienempää tornia, joissa DT-pikakiväärit. Panssarointi oli 20–30 millimetriä. Vaunu painoi 28,5 tonnia. Miehistöä on kuusi.

Suomalaiset tunsivat vaunun nimillä ”postivaunu” ja ”postijuna”. Yksi T-28 ”Postijuna” on nähtävillä Parolan panssarimuseossa suomalaisin maastovärein maalattuna.

KV-panssarivaunusarja oli Neuvostoliitossa toisen maailmansodan edellä ja aikana kehitettyjä raskaita panssarivaunuja. Ne olivat raskaimmin panssaroituja ja aseistettuja venäläisistä vaunuista. KV:n panssarointi teki siitä lähes pysäyttämättömän, mutta siinä oli muita puutteita. Se oli hidas, kuten tämän kokoluokan vaunut yleensä olivat.

T-34 oli keskiraskas panssarivaunu, jonka valmistus alkoi vuonna 1940. Uuden muotoilun lisäksi vaunussa oli voimakas V-12 diesel ja maastokelpoiset leveät telaketjut. Kaikki tämä teki T-34-vaunusta menestyksen. Suomalaiset käyttivät siitä lempinimeä ”sotka”. Se oli neuvostojoukkojen pääkalustoa läpi toisen maailmansodan ja sitä käytettiin laajasti sen jälkeenkin.

Kuva 3. Panssarivaunu T-26 Parolan Panssarimuseossa. Kuvan lähde on Wikipedia.

Tauno Kivimäki muistelee panssarivaunujen ampumista

”Kansa Taisteli” -lehden numerossa 5/1958 alikersantti Tauno Kivimäki kertoo taistelusta vuonna 1940 Kannaksella Kämärän aseman lähellä:

” Olin radioalikersantti salolaisessa haupitsipatterissa. Patteri oli vetäytynyt väliasemaan. Tullessani 16.2. tielle oli siellä vieraita meikäläisiä joukkoja pakenemassa tien toiselle puolelle. Hätäisesti etsiessäni syytä pakoon huomasin tiellä Kämärän aseman suunnassa suuren hyökkäysvaunun, joka tulitti tykillään tien suuntaan. Joku haavoittunutkin makasi tien reunassa. Juoksin nopeasti patterialueelle noutamaan kasapanoksia ja matkalla jo hurjasti huusin niitä tuomaan. Niitä tuotiinkin, mutta ne olivat ilman sytyttimiä, jotka myöhemmin löytyivät ne tuoneen alikersantin taskuista.

Kiirehdin takaisin tielle, jossa olin aikaisemmin nähnyt kuorma-auton ja sen lavalla kaksi pst-tykkiä. Miehet olivat kaiketi paenneet metsään. He olivat kuulemma täydennysmiehiä matkalla Parolasta rintamalle. Nyt huomasin, että hyökkäysvaunu oli vain noin 40 metrin päässä kuorma-autosta. Se tulitti lakkaamatta. Oman patterini pst-torjuntamiehiä oli juossut perässäni patterialueelta tielle katsomaan vihollisvaunun ilmestymistä. Huusin hurjasti:” Pojat, tykkiin kiinni!”

Samassa heitin kiväärini sivuun ja itse ensimmäisenä olin tykkiä kiskomassa. Mukaani tulivat ainakin tykkimiehet Malminen, Hellgren, Virtanen ja joku muukin. Hyökkäysvaunu paahtoi koko ajan piiskallaan. Onnistuimme saamaan tykin kuitenkin tien sivulle ojaan. Kranaatinkin saimme jotenkin putkeen. Annoin tulikomentoja ja sitten huusin: ”tulta!”. Joku edellä mainituista miehistä oli ampujana ja antoikin paukkua.

Yksi talvisodan ihmeistä lienee, että ensimmäisellä laukauksella saimme täysosuman, ja hyökkäysvaunun tulitus loppui. Luukku aukeni ja luukusta hyppäsi ulos kaksi miestä häipyen vaunun alle. Hain nopeasti kiväärini ja ryntäsin kohti vaunua ampuen kainalostani heittolaukauksen. Miehet pakenivat vaunun suojassa metsään ja tulittivat sieltä konepistoolilla.”

Kuva 4. Ruotsalainen panssarintorjuntatykki Bofors 37mm Parolan panssarimuseossa. Se oli tarkoitettu alun perin kenttätykiksi. Kuvan lähde on Wikipedia.

Kuva 5. Panssarinyrkkejä Sotamuseossa Helsingissä. Kuvan lähde on Wikipedia.

Kuva 6. Tornion maihinnousussa oli suomalaisjoukkoja, joiden panssarintorjuntapartion aseena on panssarikauhu. Kuvan lähde on Wikipedia.

Panssarientorjunta-aseita jatkosodassa

Kehitys panssarien koon ja läpäisykykyyn vaadittavien panssarintorjunta-aseiden tehokkuudessa oli sodan aikana huomattava. Kesällä 1944 oli suomalaisten käytössä panssarikauhuja ja panssarinyrkkejä, joita saatiin saksalaisena aseapuna.

Panssarinyrkki oli yhden miehen ase, joka muodostui putkesta ja putken päässä olevasta ammuksesta. Ammuksen takana oli räjähdepanos, joka lennätti ammuksen kohteeseensa muutaman kymmenen m/s nopeudella. Sytytin räjäytti varsinaisen panoksen, joka muotoutui kuumaksi metallisuihkuksi, joka porautui panssarivaunun panssarin läpi ja kuumuudellaan aiheutti vaunun sisällä vaurioita ja mahdollisesti sen omien ampumatarvikkeiden räjähdyksiä.

Panssarikauhu oli saksalaisten kehittämä 88 millimetrin uudelleenladattava sinko. Se laukaistiin olalta. Ammuksen suuri lähtönopeus teki aseesta tehokkaan jopa sadan metrin päästä. Siitä tehtiin 3 eri versiota. Niiden tehokkuus parani tuossa järjestyksessä.

Myös venäläisiltä sotasaalina otetut 75 mm panssarintorjuntatykit olivat tarkoitukseensa hyviä. Saksasta saadut rynnäkkötykit (75 mm) olivat taitavien suomalaisten käsissä tehokkaita.

Tankkeja tuhoamassa jatkosodan alussa kesällä 1941

Karjalan kannasta lähdettiin valloittamaan takaisin. Suomalaisten hyökkäys alkoi 31. heinäkuuta 1941 osana kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen II armeijakuntaa. Neuvostojoukot tekivät lujaa vastarintaa, kunnes 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 7 sai lopulta läpimurron Tyrjässä pakottaen neuvostojoukot vetäytymään.

Neuvostopanssarit suorittivat vastaiskun suomalaisia vastaan Kirvussa. Taistelussa kunnostautui sotamies Vilho Rättö, joka tuhosi neljä panssarivaunua ja nimitettiin sen ansiosta Mannerheim-ristin ritariksi numero 4. Hän oli ensimmäinen miehistöön kuuluva, jolle myönnettiin Mannerheim-risti.

Hän oli tällöin taistelussa vallatun 45 mm:n panssarintorjuntatykin ampuja. Siitä puuttui tähtäin, koska venäläiset olivat vieneet sen perääntyessään. Myöntämisen perusteina mainitaan hänen tuhonneen viholliselta vallatun panssarintorjuntatykin putken läpi tähdäten neljä vihollisen panssarivaunua Karjalankannaksen valtauksen aikana, sekä urhoollisuus ja taistelun aikana osoitettu erinomainen neuvokkuus.

      Kirjallisuutta panssarintorjunnasta

1. Reino Lehväslaiho: ”Panssarisotaa 1941-1944” (1958), romaani.
2. Reino Lehväslaiho: ”Viimeiseen mieheen” (1969, 2012), romaani.
3. Pentti H. Tikkanen; ”Summan tulihelvetti” (1980), romaani.
4. Eino Pohjamo: ”Ihantalan murskattu teräs – lähikuvia lähitorjuntamiehistä” (1981, 1994).
5. Erkki Käkelä: ”Laguksen rynnäkkötykit, rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944” (1996).
6. Erkki Käkelä: ”Marskin panssarintuhoojat, Suomen panssarintorjunnan kehitys ja panssariyhtymän panssarintorjuntayksiköiden historia” (2000).
7. Robert Brandberg: ”Lagus, ritari n:o 1” (2010).
8. Esa Anttila: ”Talvisodan tulessa” (2012), romaani.
9. Antti Tuuri: ”Rauta-antura” (2013), romaani.
10. Simo Liikanen: ”Panssarin murskaajat, panssarintorjunta talvi- ja jatkosodassa” (2014).
11. Jouko Vahtola: ”Tankit tulee! Taistelu hyökkäysvaunuja vastaan talvisodassa 1939-1940” (2015).
12. Atso Haapanen: ”Suomen panssariase 1918-1944” (2016).
13. Elias Salminen – Kalevi Keskinen: ”Suomen panssarisota” (2016).
14. Useita tekijöitä: ”Panssarintorjunta ja sen tulevaisuus” (Maanpuolustuskorkeakoulu, 2017).
15. Esko Mälkki: ”Rintamalla ja kotona Kannaksella” (2020).     

 – – –

Olen julkaissut tämän kirjoituksen aikaisemmin 10.11.2020 osoitteessa eino-lukee-ja-kertoo.fi. Sitä on lyhennetty jättämällä pois 4 viimeistä valokuvaa.

          Dokumenttivideoita 

Seuraavana on 3 kpl videoita panssarintorjunnasta ja venäläisistä panssarivaunuista, joita vastaan suomalaiset taistelivat viime sodissa. Näistä on mallikappaleet nähtävänä vielä nykyään Parolan panssarimuseossa. Ne olivat kova vastus, koska Suomi ei ollut varustautunut taistelemaan panssarivaunuja vastaan.

Video 1. T-34 eli Sotka (Parolan Panssarimuseo). Videon kesto on 3:38.

Video 2. KV-1 eli Klimi (Parolan Panssarimuseo). Videon kesto on 1:34.

Video 3. Panssaritorjunnan esittelyä (Puolustusvoimat). Videon kesto on 6:11.