Talvisodan taistelut Kuhmon rintamalla

Tämä on talvisotaa käsittelevän kirjoitussarjan 6. osa.

 (päivitetty 7.9.2023)

        Johdanto

Neuvostojoukot ylittivät rajan Kolvasjärven – Saunajärventiellä aamulla 30.11.1939 kello 9.45. Joukot etenivät Saunajärven tietä pitkin. Kuhmon suunnassa eteni puna-armeijan 54. divisioona. Suomalaiset pysäyttivät divisioonan hyökkäyksen Kuhmon kirkonkylän eteläpuolelle, Jyrkänkoskelle.

Pohjoisempana Lammasperän suunnalla neuvostojoukot (vahvennettu komppania 4./JR 118) hyökkäsivät Hukkajärventietä pitkin Kiekinkosken suuntaan. Lentiiran ja Kalliojoen suunnilla neuvostojoukot partioivat. Joukkojen tehtävänä oli edetä Kuhmon kautta Ouluun.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan seuraavat aiheet:

  • Prikaati Vuokko
  • Siilasvuon 9. divisioona
  • Taisteluja helmikuussa
  • Dolinin hiihtoprikaati
  • Kuusijoki-linjan taistelut
  • Kuhmon motit talvisodassa
  • Pommitukset Nurmeksessa
  • Kuhmon talvisotamuseo ja -tukikohta

Lopussa on sotakirjallisuuden luettelo Kuhmon rintamalta.

 

Kuva 1. Everstiluutnantti Aksel Vuokko, joka taisteli Kuhmossa talvisodan aikana. Kuvan lähde on sotapolku.fi. (Uusittu kuva 7.9.2023, kartta poistettu)

 

1. Prikaati Vuokko

Talvisodan alkupäivinä Kuhmossa päämaja alisti 9. divisioonan joukoista muun muassa JR 25:n ja Kevyt osasto 9:n suoraan Pohjois-Suomen Ryhmälle. 9. divisioonan alueelle 5.–6. joulukuuta välisenä aikana siirretyistä joukoista muodostettiin komentajansa mukaan nimetty Prikaati Vuokko.

Toiminta-alueellaan prikaatin joukot olivat itsenäisyyspäivän aikoihin 1939. Komentajaksi määrätty everstiluutnantti Aksel Vuokko saapui rintamalle Nurmeksen kautta 7.12.1939. Prikaati sai uuden lisänimen komentajansa mukaan. Prikaatin ensimmäinen ja toinen pataljoona siirrettiin junakuljetuksella Nurmekseen, kolmas pataljoona purettiin junasta jo Vuokatissa. Talvisodassa prikaati taisteli Kuhmon rintaman länsi- ja etelälohkolla

Prikaatiin kuului kolme pataljoonaa ja kevytosasto sekä tarvittavat tuki ja huolto-osat. Ensimmäisen pataljoonan komentajana toimi majuri V. Veijola. Miehistö koottiin Pudasjärveltä, Taivalkoskelta, Iistä ja Yli-Iistä. Toisen pataljoonan komentaja oli alkuvaiheessa kapteeni Taube. 8.12.1939 alkaen kapteeni E. Halonen. Miehistö oli koottu Kärsämäeltä, Pulkkilasta, Pyhännältä, Kestilästä ja Piippolasta. Kolmannen pataljoonan komentajana kapteeni S. Salomies. Miehistö oli kotoisin Pihtiputaalta, Reisjärveltä, Kinnulasta ja Nivalasta. Kevytkomppanian päällikkö luutnantti von Essen. Miehistö oli koottu Temmeksestä, Tyrnävältä ja Haapajärveltä.

JR 25:n ensimmäinen pataljoona (I/JR 25) pääsi yllättämään neuvostodivisioonan joukot Sivakan tienhaarassa hiihdettyään 20 kilometriä noin kahdeksassa tunnissa. Pataljoonan hyökkäys sivustasta tuli puna-armeijan sotilaille yllätyksenä ja mainittu tienhaara onnistuttiin valtaamaan.

Edellä mainittuja vasemmalla hyökänneen toisen pataljoonan (II/JR 25) hyökkäys juuttui paikalleen neuvostojoukkojen vastarinnan vuoksi. Tämän pataljoonan hyökkäys Rastin ja Sivakan tienhaarojen välisellä alueella pysähtyi mm. neuvostojoukkojen tykistön tuliaseman eteen.

Pohjoisesta hyökännyt kolmas pataljoona (III/JR 25) aloitti oman hyökkäyksensä kolme tuntia myöhästyneenä, takanaan 15 kilometrin hiihtomarssi. Pataljoona saavutti Klemetin kylän alueella tien ja aloitti hyökkäyksensä kohti itää vastakkaiseen suuntaan etenemässä olleita puna-armeijan Jalkaväkirykmentti 118:n joukkoja vastaan. Neuvostojoukkojen saatua tulitukensa järjestettyä ja siirrettyä taistelualueelle panssarivaunuja suomalaisten hyökkäys pysähtyi. Suomalaispataljoona meni hajalle ja hyökkäys jouduttiin keskeyttämään. Tämän jälkeen pataljoona vetäytyi takaisin lähtöasemiinsa.

Pohjoisimpana toimivat Osasto Kekkoseen kuuluneet joukot pystyivät kuitenkin Tyrävaaran asemissaan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset 17. ja 19. joulukuuta ja jouluaattona aloitettu vastahyökkäys johti neuvostojoukkojen irtautumiseen ja perääntymiseen liki 25 kilometriä taaemmaksi aina Kiekinkoskelle saakka. Rastin tienhaarasta kohti Kuhmoa johtavan tien varrella puna-armeijan joukot saivat hyökkäyksellään työnnettyä suomalaiset joulukuun aikana parisen kilometriä taaksepäin huolimatta suomalaisten tekemästä vastahyökkäyksestä, jonka tavoitteena oli vallata mainittu tienhaara takaisin itselleen 12. joulukuuta.

Rastin tienhaarasta lounaaseen johtavan tielinjan alueella suomalaiset joutuivat perääntymään (15.–16. joulukuuta suoritetusta vastahyökkäysyrityksestä huolimatta) neuvostojoukkojen hyökkäysten vuoksi myös parin kilometrin matkan, jonka jälkeen puolustus saatiin vakiintumaan Maunuvaaraan.

(lisätty 7.9.2023):

Erillinen pataljoona 14 (Er.P 14) joutui irtautumaan Saunajärvelle linnoitetuista pääpuolustusasemasta jo 5. joulukuuta 1939. Seuraava suomalaisten puolustus oli Rastilla, jossa taistelukosketus saatiin jo seuraavana päivänä. Rastin puolustus murtui 11. joulukuuta ja suomalaisjoukot vetäytyivät Jurkänkosken aluelle.

Uusi hyökkäysyritys tapahtui 18. – 19. joulukuuta välisenä yönä, jolloin vihollinen yritti myös koukkausta Särkijärven aluelle (noin 3 km Jyrkänkoskesta länteen). Molemmat hyökkäykset torjuttiin. Isompia taisteluja tämän jälkeen Jyrkänkoskella käyty.

 

Kuva 2. Kartta Kuhmon ja Lieksan suuntien taisteluista talvisodassa. Kuvan lähde on vanhahistoria.blogspot.com (Erkki Ahon blogi).

 

2. Siilasvuon 9. divisioona

Pohjois-Suomen Ryhmän esikunta esitti päämajalle eversti Siilasvuon komentaman 9. divisioonan pääosien siirtämistä Kuhmoon. Divisioonan joukot osallistuivat joulukuun loppupuolella Lieksan suunnassa käytyihin taisteluihin, joten hyökkäyksellisiin sotatoimiin ei Kuhmon suunnassa ollut mahdollisuuksia lukuun ottamatta jouluaattona alkaneita taisteluita Rastin tienhaaraa puolustavia neuvostojoukkoja vastaan. Hyökkäys kuitenkin epäonnistui sen heikon suunnittelun ja aikataulun kireyden vuoksi. Tilanne Kuhmon suunnalla rauhoittui myös puna-armeijan hyökkäysvoiman ehdyttyä.

Divisioonan esikunta oli käskenyt hyökkäykseen osallistuvat joukot siirtomarsseilleen jo ennen hyökkäyssuunnitelman hyväksymistä. Prikaati Vuokko (muun muassa JR 25) alistettiin takaisin divisioonalle 28. tammikuuta.

Divisioonan hyökkäys alkoi suunnitelman mukaisesti 29. tammikuuta aamun sarastaessa JR 27:n aloittaessa etenemisensä Kälkäisen suunnasta kohti etelää noin kahdeksan kilometrin päässä olevaa tielinjaa Saunajärven itäpuolella. Puolilta päivin käydyn lyhyen tulitaistelun jälkeen JR 27:n joukot pääsivät katkaisemaan tien ja aloittivat etenemisensä sekä itään että länteen. Päivän aikana käydyissä taisteluissa suomalaisjoukot saivat haltuunsa tietä noin kahden kilometrin matkalta.

Länteen edenneet joukot eivät yrityksistään huolimatta päässeet etenemään kovinkaan pitkälle neuvostojoukkojen vastarinnan vuoksi Saunajärven ja Alasjärven välisellä kannaksella. Muutama kilometri lännempänä ErP 14 yritti hyökätä suoraan pohjoisesta tielinjalle Saunajärven luoteispäässä Luelahden alueella. Pataljoona ei saanut tielinjaa kuitenkaan katkaistua vaan sitoutui tulitaisteluun noin 400 metriä ennen tielinjaa. Prikaati Vuokon joukot pystyivät etenemään päivän aikana Sivakan ja Luelahden väliselle tielle noin kuusi kilometriä Luelahdesta länteen katkaisten sen.

Tammikuun 29. päivänä JR 27 yritti jälleen tuloksetta edetä Saunajärven ja Alasjärven välisellä kannaksella länteen. Tielinjan katkaisukohdasta itään edennyt III pataljoona/JR 27 yritti päivän aikana myös tuloksetta vallata neuvostojoukkojen hallussa ollutta Reuhkavaaraa. Molempien suuntien hyökkäysyritykset kilpistyivät puna-armeijan kiivaaseen vastarintaan ja vastahyökkäyksiin. Luelahden alueella edennyt ErP 14 ei myöskään päässyt eteenpäin.

Tammikuuta 30. päivänä JR 27 yritti edelleen jatkaa etenemistään länteen siinä kuitenkaan onnistumatta. III pataljoona/JR 27 jätti osan joukoistaan Reuhkavaarassa olleen neuvostojoukkojen puolustuskeskuksen vartiointitehtävään ja jatkoi keskuksen kierrettyään etenemistään itään. Pataljoonan joukot etenivät tielinjaa noin neljä kilometriä itään ottaen sen samalla haltuunsa. Losossa pataljoonan joukot törmäsivät puna-armeijan uuteen puolustuskeskukseen. Löytövaaran suunnassa suomalaiset pääsivät etenemään neuvostojoukkojen vastatoimista huolimatta seuraavan yön aikana tielinjalle saaden sen katkaistua Löytövaaran pohjoispuolella taisteltuaan ensin puna-armeijan hiihtopataljoonaa vastaan.

Luelahden alueella suomalaiset pääsivät etenemään ensin noin 200 metriä saaden tavoittelemansa tielinjan vihdoin tulensa alle. Neuvostojoukkojen vastahyökkäys johti kuitenkin asemien menetykseen, mutta yöllinen uusi hyökkäys johti suomalaisjoukkojen tavoitteen uudelleen saavuttamiseen. Neuvostoliiton 54. divisioonan joukot oli nyt käytännössä jaettu kolmeen osaan.

 

3. Taisteluja helmikuussa

Helmikuuta 2. päivänä divisioonalle alistettu ErP 12 yritti jälleen hyökkäystä Luelahteen etelästä. Hyökkäys Luelahteen ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta suomalaisjoukot pääsivät etenemään Saunajärven rantaan noin kilometrin Luelahdesta etelään. Suomalaiset saivat samassa yhteydessä tuhottua kaksi Luelahden jäälle laskeutunutta lentokonetta.

Vasemmalta kiertäneet suomalaisjoukot saivat päivän aikana katkaistua tielinjan Luelahdesta noin kilometrin länteen. Pohjoisesta Luelahtea painostava ErP 14 keskittyi linnoittamaan asemiaan ja tulittamaan neuvostojoukkojen hallussa olevalla tielinjalla havaittua liikennettä. Idempänä Saunajärven ja Alasjärven välisellä kannaksella JR 27:n (I ja II pataljoona) joukot pääsivät etenemään.

Suomalaisjoukot saivat päivän aikana ensimmäisen kosketuksen taistelualuetta pohjoisesta lähestyviin Neuvostoliiton hiihtojoukkoihin, joiden kanssa käytiin seuraavien kolmen päivän aikana taisteluita noin 20 kilometriä varsinaisen taistelualueen pohjoispuolella. Puna-armeijan yksiköt saatiin mainituissa taisteluissa karkotettua takaisin valtakunnan rajan itäpuolelle.

Helmikuun 4. päivänä JR 27 yritti edetä Löytövaarassa itään ja toisaalta Losossa olleen motin alueelle idästä. Hyökkäykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. JR 27 luopui toistaiseksi tielinjan varrella olevien mottien tuhoamisyrityksistä mm. Losossa ja Reuhkavaarassa. 3. komppania/ErP 12 sai lännempänä tehtävän edetä Luelahdesta länteen. Komppania joutui kuitenkin puna-armeijan joukkojen onnistuneeseen tuliylläkköön menettäen kaatuneina 19 ja haavoittuneina 17 miestä hyvin lyhyessä ajassa. Eteneminen keskeytettiin ja komppania jäi varmistamaan ErP 14:n läntistä sivustaa.

Helmikuun 6. päivänä Löytövaaran alueelle siirtynyt II pataljoona/JR 65:n onnistui aamupäivällä kiertää neuvostojoukkojen sivustaan pohjoisen kautta Löytövaaran ja Kuusijoen puolivälissä. Iltapäivään jatkuneessa taistelussa pataljoonan onnistui saavuttaa tie ja katkaista se. Samalla pataljoona aiheutti alueelle idästä saapuneelle puna-armeijan 17. erilliselle hiihtopataljoonalle merkittäviä tappioita

Helmikuun 9. päivänä II pataljoona/JR 65 ja Pataljoona Arponen onnistuivat valtaamaan Kilpelänkankaan ja suomalaiset pääsivät asettumaan puolustukseen Kylmäjoen länsirannalle noin kolme kilometriä aiempaa etulinjaa idemmäksi.

Helmikuun puoltaväliä lähestyttäessä 9. divisioona oli lähes kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden aikana saanut puna-armeijan 54. divisioonan jaettua noin 45 kilometrin mittaisella alueella useaan mottiin. Suomalaisjoukot sitoutuivat nyt neuvostojoukkojen avustamiseen pyrkivien puna-armeijan yksiköiden hyökkäysten torjuntaan.

 

Kuva 3. Kartta Dolinin Hiihtoprikaatin tuhoutumisesta Kuhmon rintamalla. Kuvan lähde on visitkuhmo.fi.

 

4. Dolinin hiihtoprikaati

Helmikuun 7. päivänä saatiin tietoja noin 1800 miehen vahvuisen venäläisen hiihtoprikaatin liikkeistä. Prikaatin tehtävänä oli hyökätä suomalaisten selustaan, lyödä hajalle venäläisten 54. divisioonaa piirittävät suomalaiset ja jäädä divisioonan avuksi.

Puna-armeijan hiihtoprikaatin kärkijoukot onnistuivat 10.–11. helmikuuta karkottamaan suomalaiskomppanian varsinaisen taistelualueen pohjoispuolella, noin 20 kilometrin päässä, Hukkajoen alueella päästen etenemään Hamaravaaraan.

Alikersantti Lauri Timosen partio yllätti 12.2.1940 everstin esikuntineen majoittumassa autiokämpälle Mäntyvaaran lähistölle Toivonkosken kämpälle. Taistelussa eversti Dolin ja vanhimmat upseerit kaatuivat.

Hiihtoprikaati jatkoi tehtävän suorittamista poliittisen johtajan, komissaarin, johdolla ankarassa pakkassäässä. Joukkojen automaattiaseet eivät toimineet pakkasella, vaan tehdasrasvassa olleet aseet jäätyivät.

Helmikuun 13. päivänä Dolinin hiihtoprikaatin joukot saivat Kesselissä haltuunsa JR 27:n huoltotien Rajavaaran ja Nuottiniemen välissä ja rykmentin huolto ei enää toiminut. Kyseinen tielinja oli pituudeltaan noin kuusi kilometriä. Suomalaiset aloittivat nopeasti omat vastatoimensa sekä Nuottiniemessä olleen JR 27:n esikunnan että Rajavaarassa sijainneen JR 65:n esikunnan suunnista.

Helmikuun 14. päivänä sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, mikä johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin suomalaisten onnistumisia päivän aikana.

Suomalaiset hyökkäsivät Vetkoon edennyttä Dolinin hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan kahdelta suunnalta ja sitkeän taistelun jälkeen hiihtoprikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta ja loput joukoista alkoivat hajota lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa. Sissipataljoona 5 onnistui puhdistamaan JR 27:n huoltotien aina Kesseliin saakka. Kiekinkosken suunnalla suomalaiset saivat haltuunsa osan edellisinä päivinä menettämistään asemista.

Helmikuun 16. päivän kello 3 suomalaiset aloittivat ratkaisevan hyökkäyksensä hiihtoprikaatin joukkoja vastaan. Pimeän turvin suomalaiset pääsivät soluttautumaan neuvostojoukkojen pikalinnoittamiin asemiin. Suomalaiset lähettivät neljä tuntia kestäneeseen taisteluun eri suunnilta lisää joukkoja ja puna-armeijan joukkojen puolustus murtui lopullisesti. Pakoon yrittäneet neuvostojoukot törmäsivät suomalaisten luomaan saartorenkaaseen ja taistelun lopputuloksena koko Dolinin hiihtoprikaati oli käytännössä lyöty.

 

Kuva 4. Kuusijoen asemat olivat osittain kenttälinnoitettuja, mutta osin vain lumeen kaivettuja osia. Kuvassa on pikakivääri asemassa. Kuvan lähde on wikipedia.org.

 

5. Kuusijoki-linjan taistelut

Helmikuun 18. päivänä Neuvostoliiton joukot aloittivat hyökkäyksensä Kuusijoen asemissa olleen III pataljoona/JR 65:n joukkoja vastaan. Hyökkäykseen osallistuivat alueelle saapuneet (noin 1 000 miehen vahvuiset) puna-armeijan ratsuväkirykmentit 45 ja 117. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli edetä saarrettujen maanmiestensä avuksi. Lähimpänä tavoitteena oli ns. Loson motti noin kymmenen kilometriä suomalaisjoukkojen selustassa. Hyökkäysvaunujen ja tykistön tukema hyökkäys toistettiin päivän aikana kolmasti, mutta neuvostojoukot saivat vallattua vain muutaman suomalaisten etummaisista tukikohdista.

Helmikuun 20. päivänä kello 6 aamulla neuvostojoukot aloittivat jälleen hyökkäyksensä Kuusijoki-linjaa vastaan tykistönsä ja viiden hyökkäysvaunun tukemana. Puna-armeijan joukot olivat kuitenkin menettäneet jo siinä määrin hyökkäysvoimaansa, että 180 miehiseksi supistunut II/JR 65 onnistui hyökkäykset torjumaan. Kärsittyään merkittävät tappiot lopettivat neuvostojoukot hyökkäyksensä Kuusijoki-linjaa vastaan muutamaksi seuraavaksi päiväksi.

Kuusijoki-linjan taisteluiden laannuttua suomalaiset pystyivät siirtämään alueelle keskittämänsä lisäjoukot toteuttamaan niille aiemmin annettuja tehtäviä.

 

6. Kuhmon motit talvisodassa

Motti on joka puolelta saarrettu vihollisen osasto tai alue, jolle kyseinen osasto on saarrettu. Näiden tietojen lähde on sivusto kuhmo.fi.

Vallatut motit:

  • Luelahden Itäinen motti
  • Luelahden Esikuntamotti
  • Reuhkavaara
  • Löytövaara (Paloaho)

Valtaamatta jääneet motit:

  • Rastin suurmotti (sisältää alueet Hotakasta Sivakkaan, mm. Kankivaara, Maunuvaara, Sivakka, Hyvölä, Lapinvaara/Pirttivaara)
  • Luelahden Läntinen motti
  • Kannas
  • Loso

Neuvostoliittolaiset huolsivat motteja ilmateitse. Rastin motti säilytti puolustuskykynsä sodan loppuun saakka. Reuhkavaaran motti tuhottiin 25.2.1940 kasapanoksin ja konekiväärein. Luelahden Esikuntamotti ja Itäinen osa vallattiin. Valtaamatta jäivät Kannaksen ja Loson motit ja Luelahden Läntinen motti.

–    –    –

Kuhmon rintaman taistelut jatkuivat, mutta niiden ja aikaisempien taistelujen tarkemmat kuvaukset eivät sisälly tähän kirjoitukseen.

Kuhmon suunnan taisteluissa menehtyi noin 1350 – 1620 suomalaista, laskentatavasta riippuen. Neuvostojoukkojen tappioista on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Ne ovat kuitenkin olleet monikertaiset suomalaisten vastaaviin verrattuna. (Lähde: sivusto talvisotakuhmossa.fi)

Toinen arvio on tämä: Suomalaisia kaatui 1348, haavoittui 3100 ja katosi 132. Venäläisiä kaatui 10 500, haavoittui 15 000 ja joutui vangiksi 400. (Lähde: sivusto akaanseutu.fi /Juha Kosonen)

 

Kuva 5. Pommitukset Nurmeksessa: Paavo Maurasen talo tulessa 20.1.1940. Kuvan lähde on nurmes.fi.

Kuva 6. Entisöity taisteluhauta Jyrkänkoskella. Kuvan lähde on visitkuhmo.fi. (Lisätty uusi kuva 7.9.2023)

 

7. Pommitukset Nurmeksessa

Talvisodan aikana 1939–40 kauppala oli sodan jaloissa joutuen tuhoisien ilmapommitusten kohteeksi. Sodan aikana kauppalaan pudottiin 425 sirpalepommia ja n. 2000 palopommia. Pommituksia oli jokseenkin joka päivä ja vaikka suurin osa pommeista menikin molemmin puolin harjua, Pieliseen tai Nurmesjärveen, aiheuttivat pommitukset paljon vahinkoa. Rakennuksia tuhoutui kokonaan kahdeksan ja useita vaurioitui.

Pahimpana pommitusaikana oli Nurmes miltei kokonaan tyhjillään, vain muutamia velvollisuuden pakosta paikalla olevia oli asutuskeskuksessa. Kauppalasta oli vakinainen asutus evakuoituna joulukuun puolivälistä 1939 huhtikuulle 1940. Nurmeksen ensimmäinen pommitus oli 27.12.1939.

 

8. Kuhmon talvisotamuseo ja -tukikohta

Talvisotamuseon osoite on Väinämöinen 11, Kuhmo. Se on auki arkisin maanantaista perjantaihin, paitsi heinäkuussa ja elokuussa joka päivä. Sen tilanäkymissä esitellään mm. teemoja evakko, kirkonkylä, rintamahuolto, lääkintähuolto ja taistelut.

Näyttelyssä on yli 100 valokuvaa, Kuhmoon liittyviä karttoja ja talvisotaan liittyviä aitoja esineitä. Sen käsikirjastossa on talvisotakirjallisuutta ym. materiaalia. Ensimmäiset rakennuksessa olleet näyttelyavajaiset olivat vuonna 1994.

– – –

Kuhmon Reserviläiset ylläpitävät Jyrkänkosken aluetta, jossa heillä on kesäisin avoinna Talvisotatukikohta. Jyrkänkoskella on entistetty panssariesteitä, ampumahautoja ym. puolustusaseman rakenteita. Siellä on nähtävissä mm. neuvostoliittolainen T-26 panssarivaunu, suomalaisten käyttämä 37 millimetrin Bofors-panssarintorjuntatykki, useita kenttätykkejä, kranaatinheittimiä ja muuta kalustoa. (Tämä on 7.9.2023 lisätty kappale.)

 

Kirjallisuutta Kuhmon rintamasta talvisodassa:

  1. Hattula, Markku: Talvisodan korpisoturit (Karisto, 2021), sotaromaani talvisodan Kuhmon rintamalta, 233 sivua.
  2. Heikura, Unto: Kun kyynelkin jäätyi. Matin ja Maijan talvisota (Gummerus, 2006), romaani siviilien kohtalosta Kuhmon rintamalla, 272 sivua.
  3. Leskinen, Jari ja Juutilainen, Antti, toim.: Talvisodan pikkujättiläinen (WSOY, 1999), 976 sivua. Kuhmon ja Lieksan rintamasta kertovat sen sivut 555…561.
  4. Mononen, Väinö: Kuoleman kujanjuoksu. Talvisota Kuhmon rintamalla 1939-1940 (Alfamer Kustannus, 2006), 336 sivua ja kartta/kuvaliite.
  5. Mononen, Väinö: Tuonelan tulenliekit. Tauno Pirhosen talvisota Lieksassa ja Kuhmossa (Edico, 2011), 413 sivua.
  6. Mononen, Väinö: Erään pataljoonan sotatie. I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa (Books on Demand, 2016), 480 sivua.
  7. Mononen, Väinö: Dolinin hiihtoprikaati. Kuoleman kuriiri Kuhmossa (Books on Demand, 2018), Puna-armeijan joukko-osasto talvisodassa, 440 sivua.
  8. Nevankivi, Jukka: Talvisota Pohjois-Suomessa (kirjapaino Kaleva, 1990), 49 sivua. Kuhmon suunnan taisteluista kertovat sen sivut 31…39.
  9. Palaste, Onni: Viimeiseen sissiin (WSOY, 1992 ja 2011), sotaromaani Kuhmon taisteluista talvisodassa, 367 sivua.
  10. Siilasvuo, Hjalmar: Kuhmo talvisodassa (Otava, 1944), 228 sivua.
  11. Tiesmaa, Erkki ja Sillanpää, Raimo: Prikaati Vuokko talvisodassa Kuhmon rintamalla; Nurmeksen pommitukset (Nurmes-seura, 2006), 160 sivua.
  12. Tuompo, Wiljo Einar: Kunnia – isänmaa: miten Suomi taisteli (Kivi, 1941). Saman kirjan 3. täydennetty painos (Kivi, 1944), 459 sivua.
  13. Tuunanen Pasi: Tahtojen taisto: Alpo K. Marttinen ja Hjalmar Siilasvuo talvisodassa (Otava, 2010), 414 sivua.
  14. Väisänen, Martti: Sissiveljekset talvisodassa (Kustannuskynnys, 2011), sotaromaani Kuhmon rintamalta, 301 sivua.

 

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu