Viron vapaussota 1918 – 1920

Johdanto

Saksa antautui marraskuussa vuonna 1918 ollessaan vielä sotilaallisesti vahva. Sen sijaan moraalisesti se oli romahtamassa. Sen armeija oli väsynyt ja tyytymätön. Saksan keisari oli epäonnistunut niin paljon, että maahan ei haluttu enää niitä uusia keisareita. Saksa muuttui tasavallaksi.

Venäjällä jatkui sota samanaikaisesti monia erilaisia vastustajia vastaan. Koska oli kyse kommunismin tulevaisuudesta Venäjällä, niin bolševikit Leninin johdolla pyrkivät rauhaan pienin askelin eri rintamilla. Siitä hyötyivät mm. Suomi, Viro. Latvia, Liettua ja Puola. Nämä kaikki valtiot saavuttivat itsenäisyytensä, mutta kukin omaa tietään ja vain osittain omin voimin.

On tarkoitus käydä läpi Viron tärkeimmät tapahtumat vuosina 1918-1920. Kerron heti alkuun tärkeimmät kaksi syytä itsenäisyyden saavuttamiseen. Ensiksi oli Venäjän sotilaallinen heikkous ja maan sekavat sisäiset olot. Toinen tärkeä syy oli Viron kansallinen kypsyminen itsenäisiksi valtioiksi.

Kuva 1. Viron vapaussotaan osallistuneiden suomalaisten vapaaehtoisten komentaja Martin Wetzer. Kuvan lähde on wikipedia.org.

          Viron itsenäisyystaistelun alku

Viron vapaussota käytiin vuosina 1918–1920. Siinä Viro taisteli Venäjää vastaan. Sodan toisessa vaiheessa Viron tasavalta taisteli myös baltiansaksalaista Landeswehriä vastaan Pohjois-Latviassa. Sotatoimiin osallistui virolaisella puolella Britannian Kuninkaallinen laivasto.

Viron vapaussota on yksi suomalaisten käymistä heimosodista. Suomesta sotaan osallistui kaksi vapaaehtoisjoukkoa: Suomalainen Vapaajoukko ja Pohjan Pojat. Edelliset taistelivat Itä-Virossa Narvan suunnalla, kun taas jälkimmäiset suuntaisivat Etelä-Viroon ja osittain myös Latvian puolelle. Tartossa suomalaisten vapaaehtoisjoukko-osastojen ylipäällikkönä toimi kenraalimajuri Martin Wetzer.

Viron maapäivät julisti Viron tasavallan itsenäiseksi 24. päivänä helmikuuta 1918 Tallinnassa. Lyhyt itsenäisyyden aika päättyi jo seuraavana päivänä saksalaisten joukkojen saapumiseen Tallinnaan.

Saksa joutui marraskuussa 1918 tunnustamaan tappionsa ensimmäisessä maailmansodassa. Sen seurauksena saksalaiset luovuttivat hallitusvallan virolaisille kirjoittamallaan sopimuksella.

Marraskuussa oli pidetty perustava kokous, jossa itsenäisen Viron tasavallan suojeluskuntaan liittyi palokuntalaisia, entisiä sotilaita, eri koulujen vanhimpia oppilaita ja maltillista työväkeä. Niiden taistelu punakaarteja vastaan alkoi. Alussa niissä oli 11 000 miehistöön ja alipäällystöön kuuluvaa sekä 240 upseeria. Joulukuussa 1918 muutettiin suojeluskunnat pakollisiksi kaikille niille miehille, jotka eivät olleet armeijassa. Kesällä 1919 suojeluskuntaan kuului jopa 100 000 miestä. Viro julisti yleisen vapaaehtoisen liikekannallepanon. Joulukuussa Viron armeijan vahvuus oli 2 300, mutta maaliskuussa 1919 jo 75 000.

Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri David Lloyd Georgen johtama hallitus teki päätöksen laivasto-osaston lähettämisestä tukemaan Viron tasavaltaa. Eskaaderi lähti Britanniasta 22.11.1918. Siihen kuuluivat keveät risteilijät HMS Cardiff, HMS Ceres, HMS Cassandra, HMS Caradoc ja HMS Calypso. Eskaaderia saattoi yhteensä 9 hävittäjää ja miinanraivaajalaivueen miinantorjunta-alusta. Osastoa komensi kontra-amiraali Edwyn Alexander-Sinclair.

Kuva 2. Viron merivoimien komentaja Johan Pitka vapaussodan aikana. Kuvan lähde on wikipedia.org.

           Viron itsenäisyystaistelun loppuosa

Venäjän armeija aloitti laajalla rintamalla hyökkäyksen Viron itärajalla Narvaan, jota saksalaiset pitivät hallussaan. Armeijan esikunnassa toimi keisarillisen Venäjän armeijan entinen kenraalimajuri Hendriksson, josta tuli Venäjän 7. armeijan komentaja. Saksalaiset kuitenkin ryhtyivät puolustustaisteluun ja löivät puna-armeijan joukot.

Kaivattua apua tuli 12. joulukuuta 1918, kun Tallinnaan saapui brittiläinen laivasto-osasto, joka otti tehtäväkseen torjua mereltä tulevat hyökkäykset. Venäläiset miinaristeilijät Spartak ja Avroil joutuivatkin antautumaan briteille. Britit luovuttivat laivat virolaisille, ja ne muodostivat Viron merivoimien perustan Vambola- ja Lennuk-nimisinä. Merivoimien johtajana oli amiraali Johan Pitka.

Viron hallitus kääntyi tässä uhkaavassa tilanteessa myös sotilaallisella avunpyynnöllä Suomen puoleen. Viron armeija aloitti vastahyökkäyksen 6. tammikuuta 1919. Pääsuunta hyökkäyksessä oli kohti Narvaa. Hyökkäys onnistuikin, ja Kunda vallattiin 11. tammikuuta, Rakvere seuraavana päivänä ja Narva 19. tammikuuta mennessä. Hyökkäyksessä näyttelivät merkittävää roolia suomalaiset vapaaehtoiset, joita saapui yhteensä 3 700 sotilasta.

Brittiläisen laivasto-osaston HMS Cardiff, HMS Caradoc ja viisi hävittäjää siirrettiin Narvan edustalle, ja niiden tykkitulella tuhottiin Narvajoen ylittävä silta. Näin puna-armeijan ja virolaisbolševikien joukot jäivät saarroksiin, kun yhteys joen yli oli katkaistu.

Virolaisyksiköt etenivät myös etelän suuntaan ja valloittivat panssarijunien avulla ensin tärkeän rautatiensolmukohdan Tapan ja sen jälkeen Tarton tammikuussa. Valgan kaupunki siirtyi virolaisille 1. helmikuuta.

Kesäkuun alussa 1919 suomalaisilta pyydettiin myös apua sotatoimiin osallistumisessa saksalaisia vastaan. Valtionhoitaja kenraali Mannerheim ja sotaministeri Rudolf Waldén kuitenkin suhtautuivat kielteisesti suomalaisten osallistumiseen, koska Saksa oli Suomen ystävä.

Virolaiset joukot komentajanaan kenraalimajuri Ernst Põdder löivät saksalaisjoukot Cēsisissä (viroksi Võnnu) 21.–23. kesäkuuta 1919. Virolaiset seurasivat perääntyviä saksalaisia kohti Riikaa, mutta länsivaltojen puuttuminen sotaan pysäytti sotatoimet. Aselepo solmittiin 3. heinäkuuta 1919.

Puna-armeija komentajanaan kenraali Dmitri Nadjožnyi jatkoi marraskuussa 1919 edelleen hyökkäystä 160 000 sotilaalla, ja ankarat taistelut Narvan omistuksesta käytiin virolaisten ja puna-armeijan välillä joulukuun alussa. Virolaisilla oli tässä vaiheessa aseissa 100 000 sotilasta. Virolaisten onnistui kuitenkin torjua puna-armeijan hyökkäykset kenraalimajuri Aleksander Tõnissonin johdolla.

Rauha Viron tasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin Tartossa 2. helmikuuta 1920. Viron 431 päivää kestänyt vapaussota vaati noin 5 000 kaatunutta. Haavoittuneita oli kaikkiaan 13 700. Luonteeltaan sota oli jokseenkin puhdas ”vapaussota”, sillä suurin osa Viron puolesta taistelleita oli virolaisia ja vastustajan puolella sotineista suurin osa oli muita kuin virolaisia.

Huomautus: Tämä teksti perustuu aikaisemmin blogissani eino-lukee-ja-kertoo 25.9.2020 julkaistuun artikkeliin: ”Viron, Latvian ja Liettuan vapaustaistelut”.

Lopuksi on vielä valokuva ja video:

Kuva 3. Viron sotilasjohto vuonna 1920. Kuvan lähde on Wikipedia.

Video: ”Estonia War of Independence” (kesto 3.18 minuuttia). Se on tekstitetty ja puhuttu englanniksi. Sen tuottaja on ”History Hustle”.