Lokakampanja alkanut kansallista liikettä vastaan Tatarstanissa!

Venäjän sisälläkin on vielä avoimesti alueidensa itsenäisyyttä ajavia liikkeitä. Monet tällaisten liikkeiden aktiiveista ovat tietysti paenneet Venäjältä.

Keskiviikkona 18.9. Tatarstanissa pidätettiin useiden kansallisten liikkeiden jäseniä ja tehtiin kotietsintöjä.

Yksi heistä on Zinnur Agliullin. Ainakin hänet kuitenkin vapautettiin pian pidätyksen jälkeen. Hänestä ilmestyi kremlin äänitorvessa mustamaalaava artikkeli. Hänet mainitaan tataarien kielletyn kansanpuolueen koordinaattorina. Niin pitää muistaa, että Venäjällä kansallisuuteen liittyvät puolueet ovat aina olleet kiellettyjä: RKP olisi Venäjällä rikollinen ääriliike. Tosin tästä ei selviä, onko tällaista puoluetta varsinaisesti edes yritetty perustaa vai onko väite siitä osa lokakampanjaa.

Ilahduttavaa, että kaikki avoin toiminta demokratian edistämiseksi Venäjällä ei olekaan lakannut vuoden 2022 jälkeen. Hatunnosto erityisesti heille, jotka taistelevat siellä. Idel.Realii julkaisi keskiviikkoisesta pidätyksestä asiallisen artikkelin. Agliullin on ollut yleistataarilaisen yhteiskunnallisen keskuksen puheenjohtaja. Sekin määriteltiin ääriliikkeeksi ja tuomittiin virallisesti lopetettavaksi 10.6.2022.

Esa-Jussi Salminen
Multia

ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-8694-9094

Toimittaja, sukukansa-asiantuntija, entinen suomentaja
Koska maailma ei ole kiinnostunut suomalais-ugrilaisesta kirjallisuudesta enkä voi saada työlleni rahoitusta, en suomenna tällä hetkellä.

ALKUKOTI-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA

Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäsen.
http://sukukansojenystavat.fi/index.php/jaseneksi/

Kirjoittamani tietokirja ja matkaopas Sankarimatkailijan Marinmaa ja Udmurtia julkaistiin heinäkuussa 2023 Sankarimatkailijan matkakirjasarjassa.

FM suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta.

Olen työskennellyt opetustehtävissä Joshkar-Olassa, Kolozsvárissa ja Izhevskissä.

Popularisoin sukukansoja yleistajuisilla kirjoituksilla.

Vuodesta 2009 alkaen on ilmestynyt useita suomentamiani udmurttilaisen ja marilaisen kirjallisuuden teoksia, esim. Dorvyzhy, käännökset Volga-antologiassa ja Bjarmia-antologiassa.
Vuonna 2020 ilmestyi teos Murskautuneet tähdet, jossa 400 sivua suomentamiani udmurttilaisia novelleja.

Tulossa viimeisenä on vielä udmurttilaista rikoskirjallisuutta ja ensimmäinen udmurtinkielinen romaani Raskas ies vuodelta 1929.
Koska maailma ei ole kiinnostunut suomalais-ugrilaisesta kirjallisuudesta enkä voi saada työlleni rahoitusta, en suomenna tällä hetkellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu